Autot ja liikenne | Valitut Palat

Autot ja liikenne

Korkea verensokeri voi aiheuttaa ongelmia koko keholle. Riskien tiedostaminen auttaa välttämään diabeteksen lisävaivat.

Tarvikkeet tahranpoistoon, korjauksiin ja muihin askareisiin löytyvätkin jo kaapistasi.


Tieteen uusimmat ohjeet paineen pitämiseen terveellisellä tasolla


Tero Pitkämäki

Keihäänheittäjä Tero Pitkämäki on arvostetuin suomalainen urheilija. Toiseksi eniten suomalaiset arvostavat pyörätuolikelaaja Leo-Pekka Tähteä ja kolmanneksi eniten 1970-luvun juoksijalegendaa Lasse Viréniä. Asia käy ilmi Valittujen Palojen kyselystä.

kehu

Jokainen kuulee mielellään kehuja, mutta kehuminen ei kaikille tule luonnostaan. Kun kehu on aito, ystävällinen ele voi viedä pitkälle. Näillä vinkeillä hiot kehumisen taitojasi.

Kurikkalainen Panu Ollikkala on yksi Suomen ensimmäisistä hyönteistilallisista. Kotisirkkojen kasvattaminen elintarvikkeeksi ravistelee ennakkoluuloja ja avaa uusia ovia myös tuotantosuunnan muutosta pohtiville maatalousyrittäjille.

Enää ei puhuta vain vihreästä teestä ja mustikoista! On olemassa monia muitakin ruoka-aineita, joita nauttimalla elinikä voi pidentyä. 

Jos mustajuurta pitäisi verrata muihin kasviksiin, sen voisi sanoa olevan parsan ja maa-artisokan välimuoto. Tämä voikukan sukulainen ansaitsee kuitenkin itseoikeutetusti paikkansa suomalaisten lautasilla, niin monipuolisesta juureksesta on kyse.

Sain huomata, että Pariisissa ihmisten katselemisesta on tehty taiteenlaji.

Suomen markkinoille on tullut uusi lääketieteellinen laihdutusmenetelmä.

Sivut

Tilaa syöte RSS - Autot ja liikenne