Nürburgring antaa kumin laulaa

Kreivi Ulrich von Are halusi luoda jotakin pysyvää, joten hän rakennutti Nürburgin linnan. Nyt 850 vuotta valmistumisensa jälkeen linna on kieltämättä raunio, mutta oikein hyvin säilynyt sellainen. Se uhmaa aikaa ja säitä paremmin kuin monet muut ihmiskäsien aikaansaannokset, ja se on myös antanut nimensä autoilun ja moottoriurheilun harrastajien pyhiinvaelluspaikalle. Linnan juurelle rakennettiin näet vuosina 1925–1927 maailman pisin autojen kilparata

Viime vuosisadan alkukymmeninä virinnyt autoteollisuus etsi  sopivaa kilpa-ajoradan paikkaa, ja kukkulainen maasto soveltui tarkoitukseen erinomaisesti. Pantiin vireille ainutlaatuinen hanke, joka valmistui kahdessa vuodessa ja on yhä vailla vertaa. Kaksituhatta työntekijää uursi uran metsän läpi ja rakensi lähes 28 kilometrin pituisen radan, jossa on 89 vasenta ja 85 oikeaa kaarretta. Ylimmän ja alimman kohdan korkeusero on 300 metriä, nousujen jyrkkyys jopa 17 prosenttia ja laskujen 11 prosenttia.
Nürburgringillä on ajettu tuhansia kilpailuja sen jälkeen, kun rata vuonna 1927 avattiin. ”Der Ring” on haaste jo pituutensa vuoksi, mutta sillä on muitakin ainutlaatuisia ominaisuuksia. Useimmat kilparadat oli rakennettu tasamaalle, mutta eifeliläiset suunnittelijat sovittivat asfalttinauhansa kukkulaiseen maastoon. Niin syntyi jättiläismäinen vuoristorata, jolla matkustajat joutuvat itse huolehtimaan siitä, etteivät suistu raiteilta.

Joka puolella kohoaa kumpareita ja harjanteita, jotka peittävät näkyvistä seuraavan kaarteen. Jos haluaa ajaa kovaa, täytyy tuntea rata erittäin hyvin. Radalla on sukeutunut sankareita – kuten Rudolf Caracciola, Juan Manuel Fangio ja Tazio Nuvolari – mutta se on myös vaatinut kymmeniä ihmishenkiä.

Skotti Jackie Stewart osasi kuvailla Nürburgring-ilmiötä paremmin kuin muut: ”Puut ja pusikot vilistävät ohi niin vinhaa vauhtia, ettei näe muuta kuin tolkuttoman vihreän massan, ja silloin pamahtaa mieleen, että jukupliut, ajan nyt ihan liian kovaa.” Stewart voitti Nürburgringillä kolme Formula 1 -kilpailua, keksi 1960-luvun lopulla radalle sen tunnetun lempinimen ”Vihreä helvetti” ja tunnusti: ”Jos joku heti ajon päätyttyä sanoo rakastavansa Nürburgringiä, hän valehtelee.”

Ainutlaatuisen pinnanmuodostuksen ohella peliin osallistuu pelätty Eifelin sää. Varsin usein Nürburgringin kattaa sankka pilvimassa, joka tuo mukanaan sadetta ja vielä pahempaa: sumua. Joskus kuljettajat ovat katsoneet oikeat jarrutuspaikat radan poikki virtaavista puroista eivätkä puista, kuten tapana on.

Stewart voitti Saksan Grand Prixin vuonna 1968 myrskyssä ja kaatosateessa uskomattomalla neljän minuutin erolla seuraavaan. Sama mies kehotti vuonna 1970 boikotoimaan Nürburgringiä. Useiden vakavien turmien jälkeen kilpa-ajajat eivät enää alistuneet mukisematta ammattinsa vaaroihin. Nürburgring rakennettiin uuteen uskoon. Sinne laitettiin turva-alueita ja -kaiteita, ja kuoppia ja töyssyjä tasoitettiin. Silloin kuitenkin syntyi toisaalle uusia vaaran paikkoja. Ajan mittaan oli taas odotettavissa ikävyyksiä. Lopulta Niki Laudan Ferrari suistui radalta Bergwerkin suoralla, singahti pusikkoon ja syttyi palamaan. Tuona elokuun 1. päivänä vuonna 1976 itävaltalainen kuljettaja kävi kuoleman porteilla, mutta kuusi viikkoa myöhemmin hän istui jälleen Formula 1 -autossaan. Nürburgringin kohtalo oli kuitenkin sinetöity. Onnettomuuspäivänä Fordin kilpailutoiminnan johtaja Mike Kranefuss varasi seuraavaksi vuodeksi huoneen Baden-Württembergin osavaltiossa sijaitsevasta Hockenheimista, minne oli rakennettu lyhyempi ja ajanmukaisempi kilparata. Vasta vuonna 1984 Formula 1 palasi Eifelin uudelle Grand Prix -radalle.

Viikonloppuina Nürburgringin sisäänkäynnin eteen kertyy kilometrien pituinen jono vierailijoita, jotka haluavat kiertää radan. Kuka tahansa saa ajaa Nürburgringillä.

Saksalaiset eivät ole ainoita, joiden mielestä maailman pisin kilpa-ajorata on yksi maan merkittävimmistä uusista kulttuurimuistomerkeistä. Vaikka sana ”Nürburgring” on monelle vieraskieliselle vaikea äännettävä, nimi solahtaa vaivattomasti maailman kaukaisimmiltakin kolkilta kotoisin olevien suusta. ”Meillä käy kaiken aikaa vierailijoita Thaimaasta, Yhdysvalloista ja Australiasta asti”, sanoo Christian Müller OK Speed Marketingista, joka pyörittää pohjoislenkin korkeatasoista kiertoajelupalvelua BMW Ring-Taxia.

”Nürburgring on maailman ainoa rata, joka edes jossakin määrin muistuttaa yleistä tietä. Siellä kokee tiivistettynä kaiken sen, minkä autossa voi kokea”, autojen koeajaja ja Sport Auto -aikakauslehden päätoimittaja Horst von Saurma sanoo. Hän varoittaa kuitenkin: ”Ellei asennoidu asiaan kyllin nöyrästi, saattaa helposti hurahtaa vauhdin hurmaan.”

Nöyryys tuppaa toisinaan unohtumaan. Radalla sattuu runsaasti peltikolareita ja silloin tällöin vakavia turmia. Yleisöajopäivinä liikenne joudutaan usein keskeyttämään autojen ja moottoripyörien törmäiltyä niin, että tielle on syntynyt monen ajokin suma. Odotellessaan Nürburgringin pyhiinvaeltajat mutustavat makkaraa, juttelevat tuoreimmista ajokokemuksistaan ja kehuskelevat saavutuksillaan. Puolen tunnin kuluttua kaiuttimista kantautuu odotettu kuulutus: ”Hyvät Nürburgringin vierailijat, reitti on taas selvä.”