Halloween – tiesitkö tämän

Kauppa käy
Halloween on joulun jälkeen Pohjois-Amerikan suosituin juhla. Vuonna 2009 yhdysvaltalaiset kuluttivat noin 3,63 miljardia euroa halloween-makeisiin, -koristeisiin, -kortteihin ja -naamiaisasuihin. Britit käyttivät samana vuonna halloween-tavaroihin 16 kertaa enemmän kuin vuosikymmen sitten – lähes 224 miljoonaa euroa. Hongkongissa halloween on nykyään suositumpi kuin joulu. Kurpitsa, joka on tuontitavaraa, voi maksaa siellä yli 70 euroa.
Valkokankaan voima
Vaikka Disney, McDonald’s ja makeisvalmistajat ovat ahkerasti pitäneet halloweenia esillä, eniten sen maailmanlaajuiseen suosioon on vaikuttanut Hollywood. Kaikkien halloween-elokuvien isoisä oli vuoden 1978 klassikko, John Carpenterin ohjaama Halloween, jonka päähenkilönä riehuu mielipuoli puukkomies. Elokuvalle tehtiin kymmenen jatko-osaa. Oheistuotteineen se tuotti yhteensä lähes 400 miljoonaa euroa, ja sen innoittamana tehtiin paljon muitakin kauhuelokuvia.
Hurjat numerot
≫Vuosittain 93 % yhdysvaltalaislapsista kiertää naapureiden ovilla hihkaisemassa: ”Karkki tai kepponen!”
≫Eräässä tuoreessa tutkimuksessa 72 % briteistä tunnustaa teeskentelevänsä, että he eivätole kotona halloweenin aikaan. Yli puolet pysyttelee näkymättömissä kotonaan.
≫Yli 33 % yhdysvaltalaisista uskoo kummituksiin ja 23 % jopa väittää nähneensä sellaisen tai ”tunteneensa selittämättömän läsnäolon”. 20 % uskoo, että noituutta on olemassa.
≫47 % yhdysvaltalaisista koristelee kotinsa ja pihansa halloweenina ja 33 % pukeutuu naamiaisasuun. Aikuiset suosivat noidan asua – juhlijoista 18 % pukeutuu siihen. Toiseksi suosituimman vampyyriasun valitsee 4 % .
≫Kun yhdellä Australian suosituimmista uutissivustoista tehtiin vuoden 2009 lokakuussa kysely, 77,5 % vastaajista piti halloweenia turhana ja 22,5 % mielestä se oli ihana.
≫Halloweenin tienoilla Frankensteinin linnassa Saksan Darmstadtissa käy 20 000 ihmistä.
≫90 % yhdysvaltalaisvanhemmista myöntää pihistävänsä karkkeja lastensa halloween-säkeistä.
Syytä pelkoon?
Joka vuosi halloweenin aikaanYhdysvalloissa kerrotaan juttuja karkeista, joiden sisään on työnnetty partakoneenterä tai neula. Useimmat niistä (99 %) ovat pötyä. Sosiologi Joel Best etsi tietoja halloween-kierroksilla olleiden lasten vahingoittamisyrityksistä viimeisen 50 vuoden ajalta ja havaitsi, että tapaukset olivat harvinaisia. Lopettaako tämä tieto perättömät tarinat? Ei suinkaan, sanovat viestinnän ammattilaiset. Ne säikyttelevät meitä jatkossakin kuin kummitukset konsanaan.
Kurpitsa kiertää maapalloa
Irlanti: Halloweenin syntymäpaikka, jossalapset edelleen kiertävät keräämässä karkkejaja kokot palavat joka puolella.
Suomi:
Halloween on rantautunut myös meille. Se on alettu hyväksyä ennen kaikkea lasten juhlaksi ja onkin erityisen suosittu päiväkodeissa. Halloweenilla ei kuitenkaan ainakaan toistaiseksi ole virallista päivää almanakassa.
Japani:
Halloween tarjoaa mainion tekosyyn pukeutua erikoisiin asuihin ja laittaa juhlat pystyyn. Kaikkein erikoisinta ovat koko yön kestävät naamiaiset Tokion ympäri kiertävällä metrolinjalla.
Iso-Britannia:
Joillakin alueilla nuorten harjoittama vandalismi on saanut asukkaat vastustamaan halloweenia.
Etelä-Amerikka:
Halloween tunnetaan nimellä Noche de Brujas (noitien yö) ja karkkiakeräävät lapset sanovat: Dulce o Truco (karkki tai kepponen).
Ranska:
Vaikka halloweeniin suhtaudutaan ristiriitaisesti, sen suosio kasvaa. Varsinkin makeisvalmistajat ja leipurit ovat innostuneet siitä. Pariisin lähellä on jopa kurpitsapelto, josta voi hakea oman kurpitsansa.
Pehmoversio
Voiko halloween olla liian pelottava? Kyllä voi, sanovat eräät kansakunnan moraalisesta ryhdistä huolestuneet yhdysvaltalaiset viranomaiset, jotka haluavat poistaa kauhun – ja suuren osan hauskuudesta – halloweenin ympäriltä. Monilla alueilla lapsia on kielletty pukeutumasta noidaksi. Joissakin koulupiireissä koululaisia rohkaistaan pukeutumaan mieluummin historialliseksi henkilöksi kuin zombiksi tai vampyyriksi. Erään kalifornialaisen alakoulun äskeisen linjauksen mukaan halloween-asut eivät saisi esittää kauhutarinoiden henkilöitä tai olla pelottavia.
Kristityt 1 – pakanat 0
Euroopassa halloweeniin suhtauduttiin aluksi nihkeästi pääasiassa siksi, että se osuu lähelle pyhäinpäivää ja vainajienpäivää, jotka ovat kristillisiä juhlia. Monet pitivät halloweenia jumalanpilkkana. Kun Eurooppa maallistuu, vastustus vähenee. Ranskassa katolinen kirkko, joka pelkää, että halloween saattaa syrjäyttää pyhäinpäivän vieton, on kuitenkin ryhtynyt pontevasti vastustamaan pakanallisena pitämäänsä juhlaa.
|
| |||||
1 Kommenttia |
| Juhani Salminen - 21 Helmikuu 2011 ,19:01 Höpö höpö touhua, ei kiinnosta pätkääkään tämänkaltaiset "ufo-maaiilman" kirjoitelmat. |
Lähetä kommentti
| Nimi* | |
| Sähköposti* | |
| Kommentti* | |



Jaa



