Valittujen Palojen kolmatta kertaa toteutettu kyselytutkimus osoittaa, että suomalaiset ihailevat eniten presidenttejä, poliitikkoja, yritysjohtajia sekä menestyneitä laulajia ja urheilijoita. ”Suomalaisten ihailu on ansaittava”, sanoo imagotutkimukseen perehtynyt Oulun yliopiston viestinnän professori Erkki Karvonen. ”Pelkkä julkisuus ei riitä, ihmisellä on oltava näyttöä.”


Näytöksi käy vaikkapa oma esimerkki. Aira Samulin on noussut omalla elämänasenteellaan ja esimerkillään Suomen toiseksi ihailluimmaksi naiseksi. Miesten puolella suurimpia nousijoita ovat  puolestaan presidentti Mauno Koivisto ja ulkoministeri Alexander Stubb.

Presidenttien maa


Tasavallan presidentti Tarja Halonen on jälleen Suomen ylivoimaisesti ihailluin nainen. Hän sai lähes neljänneksen vastaajien maininnoista, eli enemmän kuin seuraavaksi sijoittuneet yhdeksän naista yhteensä. ”Osa ihailusta selittyy yksinkertaisesti hänen virallisella asemallaan. Tasavallan presidentti on erittäin arvostettu ja luotettu instituutio Suomessa”, Karvonen sanoo. ”Totta kai hän on varsinkin naisille myös tärkeä esikuva ja edelläkävijä.”


Viimevuotiseen tapaan Suomen ihailluimmaksi mieheksi valittiin Martti Ahtisaari. ”Suurin syy suosioon on luonnollisesti Nobelin rauhanpalkinto”, Karvonen arvioi. ”Rauhansovittelijan tehtävä on jo sinänsä ihail­tava. Varmasti ihailua herättää myös hänen aktiivisuutensa, hänellä riittää edelleen energiaa työskennellä kansainvälisissä tehtävissä.”


Toiseksi ihailluin mies on Sauli Niinistö, jonka ääniosuus on kuitenkin pudonnut viisi prosenttiyksikköä edellisvuodesta. ”Niinistö on viime vuoden aikana profiloitunut ennen kaikkea sillä, että hän on pitänyt kansanedustajia ja eduskunnan virkamiehiä kurissa”, Karvonen sanoo. ”Eduskunnassa hän on saanut kritiikkiä, mutta tavallinen kansa arvostaa häntä.”


Ikinuori ikiliikuttaja


Naisten puolella eniten ihailuaan on kasvattanut Aira Samulin, joka kaksi vuotta sitten oli listan seitsemäs, viime vuonna kolmas ja nyt jo hopeasijalla. ”Aira Samulin on aika poikkeava nimi ihailtujen suomalaisten listalla”, Karvonen toteaa. ”Hän ei loista niinkään saavutuksillaan, vaan omalla esimerkillään. Aira Samulin on säilyttänyt energisyytensä, iloisuutensa ja jopa nuorekkaan ulkonäkönsä näinkin korkeaan ikään.” Energisenä ja iloisena Aira Samulin myös otti vastaan tiedon tuloksista. ”Onpa miellyttävä yllätys!” hän toteaa.


Vaikka Aira Samulin on kokoomuksen kaupunginvaltuutettu, hänen suosionsa on vankkaa myös sosialidemokraattien ja Vasemmistoliiton kannattajien parissa. Samulin itse arvioi, että hänen vapaaehtoistyönsä on vaikuttanut kannatukseen. ”Olen vuosikausia tehnyt ennaltaehkäisevää mielenterveystyötä lasten ja nuorten parissa”, Samulin sanoo. ”Tällä hetkellä erityisesti vanhusten mielenterveystyö on sydäntäni lähellä. Yksinäisyyttä, ikävää ja masennusta kärsivät vanhukset tarvitsevat apua meiltä muilta, hyvää ja iloista mieltä sekä läsnäoloa.”


Suomen James Bond


Ulkoministeri Alexander Stubb on tutkimuksessa Aira Samulinin ohella viime vuosien nopein nousija. ”Stubb on hieman erilainen poliitikkotyyppi, kuin mihin on totuttu: urheilullinen, huumorintajuinen, kansainvälinen ja suvaitsevainen”, politiikantutkija Sami Borg Tampereen yliopistosta toteaa.


Ulkoministerin rooli sopii hyvin Stubbille. ”Hän on hyvin osaava työssään, hänellä on kansainvälinen koulutus ja hyvä kielitaito”, Erkki Karvonen sanoo. ”Tehtävät käyvät häneltä vaivattomasti, eikä suomalaisten tarvitse tuntea myötähäpeää änkyräenglannin tai kömpelön käyttäytymisen vuoksi.”


Työn lisäksi Stubb on päässyt loistamaan julkisuudessa myös urheiluharrastuksillaan. ”Hän on kuin James Bond, suvereeni kaikessa mitä tekee”, Karvonen vertaa. ”Stubbille sopii yhtä hyvin smokki kuin triathlon-asu.”
Stubb on media-aikaan hyvin soveltuva poliitikko. ”Hän on näkyvä, ja hän reagoi ja tiedottaa asioista nopeasti”, Karvonen sanoo. ”Stubbia pidettiin aiemmin hieman ylimielisenä, mutta hän osannut riisua ihmiset aseista itseironiallaan. Nyt hänen imagonsa on pehmeämpi.”


Asiallista ihailua


Suomen kahdestakymmenestä ihailluimmasta ihmisestä lähes puolet on entisiä tai nykyisiä poliitikkoja. Tulos on yllättävä, sillä poliitikot ovat Suomessa vähiten luotettu ammattiryhmä. ”Suomalaiset ihailevat instituutioita”, Karvonen sanoo. ”Emme luota poliitikkoihin, koska yhdistämme heihin ahnetta ja lipevää vallantavoittelua, mutta jos poliitikosta tulee presidentti, pääministeri tai eduskunnan puhemies, alamme ihailla häntä maan isänä tai äitinä.”


Suomalaisten ihailu on hillittyä ja asiallista. ”Meillä ei näytä olevan kovin vahvaa ihailu- tai fanituskulttuuria”, Sami Borg toteaa. ”Meille ihailu on ennen kaikkea arvostamista, kunnioittamista ja luottamista, ei niinkään haltioitunutta ihailua.” Suomalainen ihailee enemmän järjellä kuin tunteella. ”Ihailemme mieluummin julkisen vallan edustajaa kuin tunnettua laulajaa, näyttelijää tai kirjailijaa”, Kar­vonen sanoo.


Brändi-ilmiö


Tutkimuksessamme menestyivät tutut ja turvalliset nimet. ”Pääosa ihailluim­mista suomalaisista puhuttelee hyvin laajaa kansanosaa ja on ollut julkisuudessa pitkään”, Karvonen sanoo. ”Kyseessä on selvä brändi-ilmiö. Jos meitä pyydetään nimeämään suklaa- tai kahvimerkki, vastaamme Fazerin Sininen tai Pauligin Juhla Mokka. Aivan samalla tavalla käy, kun meitä pyydetään nimeämään ihailluin henkilö: vahva ’brändi’ tulee ensimmäisenä mieleen.”


Brändit ovat tyypillisesti olleet markkinoilla pitkään, niitä on mainostettu systemaattisesti, ja ne ovat pysyneet samanlaisina. ”Juha Mieto on hyvä esimerkki tällaisesta brändistä”, Karvonen sanoo. ”Hän erottui jo aktiiviurheilija-aikoina muista ulkonäköä ja murretta myöten. Myöhemmin brändi on ollut helppo siirtää politiikkaan. Vaikkei Mieto ole tietoisesti kehittänyt imagoaan, hän toimii kuin brändi.”

Naisten puolella esimerkiksi Lenita Airisto on ollut varsin selkeä brändi jo vuosikymmenien ajan. ”Hän on ennen kaikkea naisten suosikki, kaikki miehet eivät ehkä sulata hänen suorasukaisia kommenttejaan”, Karvonen sanoo. ”Hän edustaa vahvaa, miesten maailmassa pärjäävää naista. Hän on naisille esikuva ja esitaistelija.”


Kokemus ja valta


Miehet arvostavat naisissa kokemusta ja esiintymistaitoa. Miesten top 10 -listalla on peräti neljä laulajaa: Tarja Turunen, Anna Abreu, Karita Mattila ja Katri Helena. Näiden hyvin eri-ikäisten laulutähtien lisäksi miesten listalla hyvin pärjäsivät myös Aira Samulin ja Lenita Airisto, jotka niin ikään ovat kokeneita ja karismaattisia esiintyjiä.


Politiikan, talouden, tekniikan ja urheilun on katsottu perinteisesti kiinnostavan juuri miehiä. Näiden alojen edustajat näkyvät myös ihailluimpien suomalaismiesten listalla. Neljän johtavan poliitikon (Ahtisaari, Niinistö, Koivisto, Stubb) rintaman jälkeen kärkeen nousevat tietotekniikka-alan menestyjät Jorma Ollila ja Linus Torvalds. Hiihtäjä ja poliitikko Juha Mieto sai suosiota myös naisilta, mutta moottori­urheilija Kimi Räikkönen oli lähinnä miesten mieleen.


Naisten esikuvat


Naisten ihailemien miesten viiden kärki on täsmälleen samanlainen kuin miehillä. Myös naiset ihailevat miehiä, joilla on valtaa, eli valtiomiehiä ja talouselämän huippujohtajia. Kuudenneksi naiset nostivat kuitenkin taiteilija Vesa-Matti Loirin. ”Loiri on pieni yllätys nimenomaan naisten listalla”, Karvonen sanoo. ”Ylipainoisena ja sairaana hän ei ole ainakaan enää mikään seksisymboli. Mutta hänellä on pitkä ura takanaan, ja hän on onnistunut koskettamaan suomalaisten sisimpiä tuntoja.” Arkkiatri Risto Pelkonen on uusi tulokas naisten kymmenen ihailluimman miehen listalla, samoin jääkiekkoilija Saku Koivu.


Toisissa naisissa naiset ihailevat edelläkävijyyttä ja taisteluhenkeä. Muun muassa ensimmäinen naispresidentti Tarja Halonen, ensimmäinen naispuolustusministeri Elisabeth Rehn ja ensimmäinen naispuolinen eduskunnan puhemies Riitta Uosukainen ovat kymmenen ihailluimman naisen joukossa.  Lisäksi Aira Samulin, Kirsti Paakkanen, Lenita Airisto ja Sari Baldauf ovat vahvoja oman tiensä kulkijoita, jotka ovat pärjänneet loistavasti miehisessä ympäristössä. Taisteluhengen ruumiillistuma on myös ammattinyrkkeilijä Eva Wahlström.


Puolueilla omat suosikit


Kokoomuksen kannattajilla on sekä miesten että naisten puolella omat ykkösnimensä. ”On luonnollista, että Niinistö on ihailluin mies kokoomuslaisten parissa”, Borg sanoo. ”Vuoden 2006 presidentinvaaleissa hän haastoi tiukasti Halosen, ja hän on edelleen mukana presidenttispekulaatioissa.”


Kokoomuksen kannattajien listalla Tarja Halonen sijoittuu vasta kolmanneksi Elisabeth Rehnin ja Kirsti Paakkasen jälkeen. ”Tähän voi vaikuttaa vielä viime presidentinvaalien asetelma, mutta luultavasti mukana on myös ideologista antipatiaa”, Borg toteaa. ”Olisi oikeastaan hämmästyttävää, jos sosialidemokraattien piiristä valittu presidentti herättäisi kokoomuslaisissa suurta ihailua.”  


Vasemmistoliiton kannattajat ihailevat muita enemmän Sofi Oksasta, Kiira Korpea ja Riitta Väisästä sekä Claes Anderssonia ja Jörn Donneria. Perussuomalaisten kannattajien mieleen ovat paitsi Timo Soini myös Tanja Karpela ja Lenita Airisto. Sosialidemokraatit puolestaan ihailevat Tarja Turusta, Vesa-Matti Loiria ja Mika Häkkistä. Katri Helena ja Matti Vanhanen ovat keskustalaisten suosikkeja, ja vihreiden kannattajat ihailevat muita enemmän Helena Rantaa ja Heidi Hautalaa.

Vaikka ihailun kohteet vaihtelevatkin hieman puoluekannan mukaan, on ihailu pikemminkin suomalaisia yhdistävä kuin erottava tekijä. Suomalaiset ihailevat yli puolue-, kieli-, kulttuuri- ja sukupuolirajojen. Kun Aira Samulin kuuli olevansa Tarja Halosen jälkeen Suomen toiseksi ihailluin nainen, hän kysyi heti ketkä olivat ihailluimmat miehet. ”Ahtisaari ja Niinistö? Ai kuinka hienoa, juuri heitä minäkin ihailen!”


Ihailluimmat naiset:
1. Tarja Halonen 23 %
2. Aira Samulin 6 %
3. Kirsti Paakkanen 4 %
4. Elisabeth Rehn 4 %
5. Lenita Airisto 2 %
6. Katri Helena  1 %
7. Riitta Uosukainen  1 %
8. Karita Mattila  1 %
9. Tarja Turunen  1 %
10. Helena Ranta  1 %

 



 
Ihailluimmat miehet:
1. Martti Ahtisaari  11 %
2. Sauli Niinistö  7 %
3. Mauno Koivisto 5 %
4. Alexander Stubb  4 %
5. Jorma Ollila  3 %
6. Matti Vanhanen  1 %
7. Vesa-Matti Loiri  1 %
8. Timo Soini  1 %
9. Juha Mieto  1 %
10. Risto Pelkonen  1 %

Näin tutkimus tehtiin:
TNS Gallup haastatteli maaliskuussa 2010 Valitut Palat -lehden toimeksiannosta 1 139
iältään 15–74-vuotiasta suomalaista. Haastatellut valittiin siten, että he edustavat katta­vasti suomalaisväestöä niin iän, sukupuolen kuin asuinpaikan suhteen (pois lukienAhvenanmaa). Haastatelluille esitettiin kaksi kysymystä:
”Ketä elossa olevaa tunnettua suomalaista naista ihailet eniten?”
”Ketä elossa olevaa tunnettua suomalaista miestä ihailet eniten?”

 

4
Piditkö tästä artikkelista?Anna äänesi!

Suosituimmat Yhteiskunta

  1. Väärennetyt eurot kiertävät maailmaa
  2. Avaruusaika
  3. Hevoset jätekuskeina

Lisää Tietoa & tarinoita

Lähetä kommentti

Nimi*
Sähköposti*
Kommentti*
Haluaisitko lukea vastaavia juttuja kuukausittain?
Tilaa nyt Valitut Palat kotiisi ja säästä 50%!

Tahdotko kertoa?

Etsimme jatkuvasti lukijoittemme tositarinoita palstallemme TAHDON KERTOA. Tahdon kertoa -palstalla julkaistuista kirjoituksista maksamme 200 euron palkkion. Lähetä tarinasi meille