EU ja kallis museohanke

EU ja kallis museohanke

Luo: 03/08/2013 - 08:31

Tim Bouquet aloittaa artikkelisarjan Euroopan unionin toiminnasta syventymällä Euroopan historian talo -projektiin.

EU ajaa kymmenien miljoonien eurojen museohanketta, kun monissa sen jäsenmaissa museot samaan aikaan joutuvat sulkemaan oviaan rahanpuutteessa.
Kuva: 
Dale Edwin Murray

Voimmeko luottaa siihen, että Brysselin herrat käyttävät rahamme viisaasti? Järkevää verovarojen käyttöä uhmaten europarlamentaarikot ovat päättäneet, että EU:n tulee käyttää sievoiset 68,9 miljoonaa euroa uuteen museoon. Euroopan historian talon on määrä aueta Brysselissä lähellä Euroopan parlamenttia vuonna 2014.

Kaikkialla Euroopassa museot ja galleriat joutuvat lyhentämään ankarasti aukioloaikoja, irtisanomaan henkilökuntaa ja jotkut voivat jopa joutua sulkemaan ovensa kokonaan, kun epätoivoisesti tilejään tasaavat hallitukset leikkaavat niiden budjetteja. Brysselissä moista tiukkaa taloudenpitoa ei kuitenkaan harrasteta.

”Eurooppalaisen identiteetin tiedostamista” ja ”yhteistä historiallista muistia” edistämään kaavailtu Historian talo on Hans-Gert Pötteringin, saksalaisen kristillisdemokraatin, federalistin ja Euroopan parlamentin entisen puhemiehen, hengentuote. Vuonna 2007 pitämässään puheessa, jossa Pöttering piirsi puhemieskautensa ohjelman ääriviivat, hän laittoi Historian talo -projektin alulle lausumalla: ”Haluaisin luoda historialle ja tulevaisuudelle omistetun keskuksen, jossa eurooppalaisen idean konsepti voi jatkaa kasvuaan.”

Ainakin yksi asia jatkaa kasvuaan: projektin hinta. Sen jälkeen, kun Euroopan parlamentti päätti museon rakentamisesta vuonna 2008, kiinteät kulut ovat joidenkin arvioiden mukaan voineet jopa kaksinkertaistua, minkä lisäksi tulevat 11,5 miljoonan euron vuosittaiset juoksevat kulut. Museo rakennetaan Léopold-puistossa sijaitsevaan entiseen Eastmanin hammassairaalaan – art deco -rakennukseen, johon pultataan valtava lasinen lisärakennus. Paikallisten asukkaiden Quartier Léopold -seura kuvailee sitä ”päällekäyväksi”; brysseliläinen kansalaisryhmä L’ARAU, joka tarkastelee urbaaneja kehittämishankkeita, kutsuu sitä ”eurooppalaiseksi megalomaniaksi”.

”Meillä on jo ympäri Eurooppaa museoita, jotka kertovat Euroopan historian erittäin hyvin”, sanoo europarlamentaarikko Marta Andreasen, 58-vuotias argentiinalaissyntyinen espanjalainen kirjanpitäjä, joka asuu Isossa-Britanniassa. ”Kun monet niistä ovat uhan alla, miten EU voi perustella tällaisen rahankäytön? Tämä osoittaa taas kerran, kuinka kaukana EU-parlamentti on kansalaisistaan.”

Andreasen tietää mistä puhuu. Hän on kirjanpitäjä, joka on seurannut EU:n tuhlailua lähietäisyydeltä. Hän työskenteli aikoinaan pääkirjanpitäjänä Brysselissä, ja vuonna 2002 hän astui julkisuuteen huolestuneena siitä, että EU:n kirjanpitojärjestelmät olivat epäluotettavia ja alttiita vilpille. Hän sai potkut samana vuonna. Valitustuomioistuin piti päätöksen voimassa ja sanoi, että Andreasen osoitti ”toistuvaa kunnioituksen puutetta” ja että häneltä puuttui ”velvollisuudentunnetta ja lojaaliutta työtään kohtaan”. Rahankäyttö on niin löysäkätistä, että viimeksi kuluneiden 18 vuoden ajan Euroopan tilintarkastustuomioistuin on kieltäytynyt hyväksymästä EU:n tilejä.

Tilintarkastajat ilmoittivat, että viime vuonna käytetyissä varoissa oli 89 miljardin punnan arvosta väärinkäytöksiä, ja että EU:n budjetin tarkistuksista 86 prosenttia oli vain ”osin tehokkaita”.

ILMOITUS, SISÄLTÖ JATKUU ALLA
ILMOITUS PÄÄTTYY

Andreasen lähti politiikkaan vuonna 2009 Yhdistyneen kuningaskunnan itsenäisyyspuolueen (UKIP) Kaakkois-Englannin europarlamentaarikkona. Hän älähti kovimmin, kun ranskalainen europarlamentaarikko Alain Lamassoure, joka johtaa Historian talolle vihreää valoa näyttänyttä EU-parlamentin budjettikomiteaa, nimettiin museon hallitukseen.

Vastatessaan Andreasenin Euroopan parlamentissa esittämään arvosteluun Lamassoure kielsi ehdottomasti kaikki eturistiriidat. ”En ole hallituksessa yksityishenkilönä. Olen tuossa elimessä viran puolesta, budjettikomitean puheenjohtajana.”

Andreasen saavutti jonkinlaisen voiton, kun Historian talon taloudellinen johtaminen luovutettiin EU:n viestintäosastolle. Byrokraatit eivät kuitenkaan suostu romuttamaan suunnitelmaa, jonka on määrä lisätä ”ymmärtämystä Euroopan kehitystä kohtaan nyt ja tulevaisuudessa”.

Päätös museon rakentamisesta tehtiin sen jälkeen, kun Saksan koulutusministeri Annette Schavan teki oman ehdotuksensa Saksan puheenjohtajuusvuonna 2007. Hän ehdotti, että kaikkien EU-maiden kaikkien koulujen kaikille oppilaille pitäisi tehdä yhteinen Euroopan historian oppikirja.

”Meidän tulisi puhua Euroopan monista historioista, jotka ovat niin usein ristiriidassa keskenään, sen sijaan, että puhuisimme yhdestä yhdistävästä kertomuksesta”, sanoo Stefan Auer, historian ja politiikantutkimuksen apulaisprofessori La Troben yliopistosta Melbournesta, Australiasta.

Tällainen haave yhteisen identiteetin luomisesta Euroopalle tulee hänen mukaansa ”kerta kaikkiaan vääristämään Euroopan historiaa vain edistääkseen tiettyä poliittista tavoitetta: Euroopan monikansallista liittovaltiota, joka houkuttelee Euroopan kansoja yhä vähemmän.”

Vaikkei Historian talon hinta olisikaan niin yletön, myös sen kaavailtu sisältö on aiheuttanut mielipahaa. Puolalainen europarlamentaarikko Adam Bielan johti protestia, jossa vastustettiin museon teemoja esittelevää asiakirjaa. Asiakirjassa annettiin ymmärtää, että ”viimeinen puolalainen vastarintaliike [natsi-Saksan hyökkäystä vastaan] tukahdutettiin vuonna 1939.”

”Se ei pidä paikkaansa”, Bielan kirjoitti avoimessa kirjeessä, jonka allekirjoittivat myös 12 muuta europarlamentaarikkoa. ”Puolalaisia sotilaita taisteli Ranskassa vuonna 1940, Ison-Britannian ilmasodassa, Lähi-Idässä, Italiassa, Belgiassa ja Alankomaissa sekä neuvostoarmejan rinnalla. Puolalainen maanalainen vastarinta jatkui vuodesta 1939 vuoteen 1945, ja sen suuri operaatio oli Varsovan kansannousu vuonna 1944.”

Tällaisen arvostelun tukahduttaakseen museon hallituksen jäsenten kerrotaan yleisesti toivovan, että Historian talo välttäisi kiistanalaista historiaa ja keskittyisi vuoden 1946 jälkeisiin tapahtumiin. Tällainen asenne kansojemme menneisyyksiin, jossa vältellään masentavia ja kauhistuttavia ajanjaksoja, on raivostuttanut Frank Furedin, unkarilaissyntyisen sosiologian professorin Kentin yliopistosta Isosta-Britanniasta.

”EU:n poliittiselle eliitille maanosan historia ennen vuotta 1945 on vierasta, ellei jopa vastenmielistä aluetta”, Furedi sanoo. ”Kun vuodeksi nolla asetetaan 1946, eliitti voi vapauttaa itsensä perinteestä, jota se ei kunnioita eikä ymmärrä. Sen sijaan, että auttaisi eurooppalaisia tulemaan tietoisiksi historiallisesta muististaan, museo tulisi todennäköisesti vain institutionalisoimaan historiallisen muistinmenetyksen.”

Jopa ne, jotka kannattavat Euroopan historian taloa, haluavat hyllyttää suunnitelman siksi aikaa, kun Euroopan kansalaiset kantavat heitä todella yhdistävien asioiden taakkaa, johon kuuluvat talouskriisi, nouseva työttömyys ja sairaaloiden sulkemiset. Tämän EU:n turhamaisuudesta kertovan projektin hinnalla saisi esimerkiksi noin 90 uusimman sukupolven röntgenkuvauslaitetta.

”On vastuutonta suunnata lisää julkisia varoja uusiin projekteihin, kun samaan aikaan kaikkialla EU:ssa tehdään budjettileikkauksia”, sanoo Saksan vihreän puolueen europarlamentaarikko Helga Trüpel.

Maksamme jo kovaa hintaa siitä, että autamme Eurooppaa markkinoimaan itseään. Lokakuussa 2011 EU avasi huipputeknologiaa käyttävän interaktiivisen vierailukeskuksen Brysseliin. Se on nimeltään Parlamentarium ja se esittelee europarlamentaarikoiden työtä ja ”korostaa käytännön vaikutusta, joka EU:n päätöksenteolla on jokapäiväiseen elämäämme”. Se maksoi meille veronmaksajille 25 miljoonaa euroa.

Historian talon järisyttävä hinta saa Parlamentariumin näyttämään pikku askartelulta.

Osallistu keskusteluun!