Novak Djokovic - tennistähti Serbiasta

Novak Djokovic - tennistähti Serbiasta

Luo: 06/08/2012 - 02:05

Maailman paras tennispelaaja haluaa muuttaa sen, millaisena hänen kotimaansa nähdään. Hän on jotodistanut olevansa

Tennistähti Novak Djokovic ei ole unohtanut serbialaisia juuriaan.
Kuva: 
Getty

MAAILMAN PARAS tenniksenpelaaja Novak Djokovic pystyy selvästi muistamaan 12. syntymäpäivänsä tapahtumat, vaikka niistä on kulunut yli puolet hänen elämästään. Päivämäärä oli 22. toukokuuta 1999.

Merkkipäivää juhlittiin Partizan-tennisklubilla Novakin kotikaupungissa Belgradissa, Serbian pääkaupungissa. ”Keskipäivän tienoilla vanhempani lauloivat onnittelulaulun”, Djokovic muistelee.

”Silloin sireenit alkoivat äkkiä ulvoa. Pommit lensivät pääni yli. Räjähdykset jylisivät etäämpänä. Sähköt menivät poikki.”

Naton Serbian operaation 60. päivänä liittoutuman lentokoneet pommittivat Belgradin voimalaitosta numero 8 ja hiilivoimalaa Veliki Crljenissa etelään Belgradista.

”Se oli kamalaa”, sanoo nyt 24-vuotias Djokovic, rauhallinen, hoikka mies, joka puhuu hitaasti mutta ajattelee nopeasti.

Olemme Belgradin Areena-stadionin maanalaisissa luolissa kaksi tuntia ennen kuin hänen kotimaansa Serbian on määrä kilpailla välieräotteluissa Argentiinaa vastaan Davis Cupissa, maailman arvostetuimmassa miesten joukkuekilpailussa. Stadionin 20 000 istumapaikkaa on myyty loppuun. Musiikin ja rytmikkäästi mekastavien katsojien vaimeat äänet suodattuvat alas pukuhuoneisiin.

Kalpea, lommoposkinen Djokovic istuu hartiat lysyssä pukeutuneena valkoiseen t-paitaan, jonka miehustaa koristaa Serbian tunnus. Hän lensi vain puolitoista vuorokautta sitten takaisin New Yorkista voitettuaan US Openin, mikä oli hänelle kolmas Grand Slam -voitto vuoden sisällä.

Vuonna 2011 hän voitti peräti kymmenen turnausta. Se on saanut tunnetut kommentaattorit kiistelemään, onko yhdelläkään tenniksenpelaajalla koskaan ollut parempaa kautta.

Hän kohentaa asentoaan tuolissa ja korottaa ääntään. ”Sota teki minusta paremman ihmisen, koska opin arvostamaan asioita enkä pidä mitään itsestään selvänä”, hän sanoo. ”Sota teki minusta myös paremman tenniksenpelaajan. Vannoin nimittäin itsekseni todistavani maailmalle, että on olemassa myös hyviä serbejä.”

MONILLE IHMISILLE Serbian mainitseminen nostaa mieleen kuvia verilöylyistä, joukkohaudoista, historiallisesta syyllisyydestä ja moraalisesta rappiosta. Se on maa, jolla on käyttöä voitolle, maa joka tarvitsee sankarin.

Belgradissa on joka puolella julisteita, joissa nuori tennistähti poseeraa voittoisasti. Postimerkeissä on hänen naamansa. Tupakansytyttimissä, karkkipusseissa ja avaimenperissä on hänen nimensä.

Minne katsookin, nuoret pelaavat tennistä. Pojilla on samanlainen siilitukka ja tytöt kantavat hänen nimeään sydämessään. Televisiodokumenteissa kerrotaan hänen suurimmista saavutuksistaan niin ylpeästi, että mieleen nousevat propagandaa sisältävät uutiskatsaukset.

Kun Djokovic voitti Wimbledon-mestaruuden viime kesänä, hän syöksyi maailmantilastojen kärkeen. Koko Serbia riemuitsi. Serbian presidentti tarjosi piloillaan Djokovicille asemaansa. Satatuhatta juhlivaa fania toivotti maansa oman pojan tervetulleeksi takaisin Belgradiin kansanlauluin, ilotulituksin ja puna-sini-valkoisin lipuin. Tietenkin Djokovic myös omisti pokaalinsa maalleen. Hän nimittäin antaa Serbialle uudet kasvot ja toimii vertauskuvana sen feenikslintumaisesta noususta jälleensyntyneenä tuhkasta.

KAIKKI ALKOI, kun tennislegenda Jelena Gencic löysi Djokovicin.

”Tuo poika on Jumalan lähettämä”, sanoo Gencic, kohtelias ja miellyttävä, valkohiuksinen nainen. ”Novak tekee maamme eteen enemmän kuin yksikään poliitikko.”

Entinen tennisammattilainen käy 75 vuoden ikäisenä yhä joka päivä kouluttamassa pelaajia tenniskentällä. Löydettyään Monica Selesin hän tapasi 1990-luvun alussa Novak Djokovicin.

Tuolloin Djokovicin perhe vietti kesä- ja talvilomat Kopaonikissa. Se on suosittu matkailukohde vuorilla 250 kilometriä etelään Belgradista, jossa vanhemmat pyörittivät urheiluvälineliikettä ja pizzeriaa.

ILMOITUS, SISÄLTÖ JATKUU ALLA
ILMOITUS PÄÄTTYY

Vuonna 1993 kuusivuotias Novak Djokovic katsoi ensimmäistä kertaa tennistä televisiosta. Se oli Wimbledonin loppuottelu, jossa Pete Sampras voitti Jim Courierin. Kolme tenniskenttää oli äskettäin avattu vanhempien ravintolaa vastapäätä tien toiselle puolelle. Djokovic seisoi aamusta iltaan lumoutuneena katsomassa aidan takaa, kun Gencic alkoi lyödä tennispalloja ympäri kenttää muutamien lasten kanssa.

”Kerran sitten kysyin häneltä, tietääkö pikkumies, mitä teemme. Pyysin häntä liittymään mukaan”, Gencic sanoo. ”Seuraavana aamuna hän oli paikalla.” Djokovicilla oli varusteina eristetty kylmäkassi, tennismaila, pyyhe, vettä, banaani sekä ylimääräinen t-paita ja hikinauha. ”Sanoin hänelle: ’Äitisi on pakannut hyvin.’ Siitä hän suuttui ja vastasi: ’Minä nämä pakkasin. Minä haluan pelata tennistä, ei äitini!’ Hän oli erikoislaatuinen”, Gencic muistelee.

Hän opetti pojalle, kuinka mailaa pidetään, kuinka juostaan ja miten asetutaan palloa vastaan. Kolme päivää myöhemmin hän lähetti pojan hakemaan vanhempansa. ”Kerroin, että heidän lapsensa on kultaa”, Gencic sanoo. ”Olin vakuuttunut, että 17-vuotiaana hän kuuluisi maailman viiden parhaan pelaajan joukkoon. He jäivät sanattomiksi.”

Tuosta päivästä lähtien nämä kaksi harjoittelivat yhdessä tehokkaasti Belgradin Partizan-tenniskerholla. Valmentaja totesi, että voidakseen iskeä lujemmin pojan pitäisi vahvistua. Hänen pitäisi myös tulla enemmän palloa vastaan. Tauoilla he lukivat runoja tai kuuntelivat Beethovenia tai Chopinia. ”Saan kiittää häntä lähes kaikesta, mitä tiedän tenniksestä”, sanoo Djokovic, joka edelleen mielellään rentoutuu klassista musiikkia kuuntelemalla.

SITTEN KOSOVON konflikti kärjistyi, ja 24. maaliskuuta 1999 Nato aloitti ilmaiskut Belgradiin. Kahden vuorokauden ajan Novak, hänen vanhempansa ja kaksi veljeä kyyristelivät kerrostalonsa kellarissa ennen kuin he uskalsivat palata toisen kerroksen huoneistoonsa. ”Olimme yksinkertaisia ihmisiä avuttomina pommien armoilla”, Djokovic sanoo. ”Päätimme jatkaa tavallista elämää. Jos jotakin oli tapahtuakseen, se tapahtuisi.”

Belgradin pommitukset kestivät 78 päivää. Tuona aikana 28 000 räjähdettä pudotettiin kaupunkiin. Djokovic jatkoi silti harjoittelua. Jos Naton lentokoneet pommittivat Tonavan ylittävää siltaa, Djokovic ja Gencic treenasivat seuraavana päivänä joenpenkalla Toukokuun 25. päivän -klubilla. Jos pommit putosivat Banjicaan, Belgradin eteläiseen lähiöön, seuraavana päivänä Djokovic ja Gencic harjoittelivat paikallisella Vozdovac-klubilla.

”Oletimme, ettei samaa aluetta pommiteta kahtena päivänä peräkkäin”, sanoo Gencic, jonka sisar sai surmansa pommin paineaallon heittäessä hänet päin seinää.

Puoli vuotta hyökkäysten loppumisen jälkeen Gencic sanoi Djokovicille, että tämä on jo liian taitava hänen oppilaakseen. Niinpä valmentaja soitti Niki Pilicille, kroaatille joka oli kerran ollut Jugoslavian paras tenniksenpelaaja. Pilic johti nyt tennisopistoa Saksan Oberschleissheimissa lähellä Müncheniä. Gencic pyysi häntä ottamaan Djokovicin siipiensä suojaan.

Opetus oli kuitenkin kallista. Se maksoi paljon enemmän kuin Djokovicin perhe pystyi maksamaan. Sen vuoksi Djokovicin isä Srdjan alkoi etsiä sponsoreita ja jopa sijoittajia. Kukaan ei kuitenkaan ollut halukas tukemaan asiaa. Silloin isä lainasi rahaa korkeaa 10–15 prosentin vuosikorkoa vastaan. Perhe olisi joutunut perikatoon, jos Novak ei olisi edennyt ammattilaiseksi.

Niki Pilic istuu kerhohuoneella Münchenin Iphitos-tennisklubilla. Hän sanoo alunperin ihmetelleensä, pitäisikö Novakia ottaa lainkaan valmennettavaksi. ”Balkanin konflikti oli juuri päättynyt”, Pilac sanoo. ”Minä olen kroaatti ja hän on serbi. Yksikin väärä sana saattaisi aiheuttaa tuhoisat seuraukset. Sitten kuitenkin ajattelin, että vaimonikin on serbi, ja että Novak vaikutti mukavalta tenavalta. Päätin kokeilla.”

Pilic laittoi nuoren suojattinsa harjoittelemaan tuntikausia syöttöjä seinään tekniikan kohentamiseksi. Vuoden ajan hän sai myös parantaa ranteensa liikkuvuutta jumppakuminauhalla. ”Novak oli tavattoman innokas oppimaan”, Pilic sanoo. ”Hän kehitti itseään miltei pakonomaisesti.”

Djokovic vietti neljä vuotta Baijerissa. Pilic hankki Djokovicille villejä kortteja turnauksiin, ja vuonna 2003 tämä voitti ensimmäiset ottelunsa ammattilaisena. Kaksi vuotta myöhemmin hän oli nuorin pelaaja sadan parhaan joukossa.

DJOKOVICISTA ON TULLUT eräänlainen kansallisaarre. Hänelle on myönnetty Pyhän Savan kunniamerkki. Hän sanoo, että se on tärkein hänen koskaan saavuttamansa arvo. Tämän Serbian ortodoksisen kirkon korkeimman kunnianosoituksen hän sai lahjoitettuaan 100 000 dollaria historiallisten luostarien suojeluun Kosovossa.

Kosovon suhteen Djokovic on nationalisti. Hänen isänsä syntyi Kosovossa, samoin eno ja täti. ”Se on perheeni ja itse asiassa koko serbialaisen kulttuurin syntysija”, hän sanoo. Hänen sanoillaan on voimakas vaikutus, ne rauhoittavat ja innostavat ihmisjoukkoja. Voitettuaan Australian Open -turnauksen vuonna 2008 hän lähetti videoviestin Belgradiin, jossa 150 000 maanmiestä osoitti mieltä Kosovon itsenäisyysjulistusta vastaan.

”Olemme valmiit puolustamaan sitä, mikä meille oikeutetusti kuuluu”, hän sanoi. ”Kosovo on Serbia.” Tuona iltana aseistautuneet mielenosoittajat heittivät kiviä Kroatian, Bosnian ja Saksan suurlähetystöihin. He hyökkäsivät myös Amerikan suurlähetystöön ja sytyttivät sen tuleen.

Sitäkö hän oli tarkoittanut?

”En kadu, mitä tein”, sanoo Djokovic. ”Haluamme oikeutta, mutta emme onnistu saamaan sitä.”

Djokovicin mukaan hänelle tapahtui kuin herääminen joulukuussa 2010, kun serbien kansallinen ryhmä voitti ensimmäistä kertaa joukkuekilpailun. Se osoitti, mitä hänen maansa pystyy saavuttamaan.

Siihen asti Djokovic oli ollut erittäin hyvä pelaaja, jopa viiden parhaan joukossa. Hänellä oli kuitenkin tapana hävitä suurin osa avainotteluista. Hän alkoikin työskennellä vielä kovemmin. Siitä lähtien hän on ollut aivan omaa luokkaansa.

Uuden kuntovalmentajan lisäksi Djokovicia neuvoo ravitsemusterapeutti, joka on opiskellut myös perinteistä kiinalaista lääketiedettä. Serbistä on tullut kevyempi, parempikuntoinen ja ketterämpi, kun hän jätti ruokavaliosta pois kaiken vehnän, rukiin ja kauran.

NYKYÄÄN DJOKOVIC PELAA erinomaisesti, koska hänessä yhdistyvät vastakohtaiset voimat: keskittyminen ja vimma, tyyneys ja kiihko. Tenniskentällä hän on yhtä lailla taistelija kuin taiteilija. Menestystään hän hyödyntää toimiakseen lähettiläänä. Hän on jopa esittänyt serbialaista kansantanssia amerikkalaisella televisiokanavalla.

Djokovic näkee itsensä myös kehitysaputyöntekijänä. Hän auttoi käynnistämään Serbia Open -turnauksen, joka on maan ensimmäinen ATP-ammattilaisturnaus. Hän on myös perustamassa pian avautuvaa tennisopistoa. Hänen yrityksensä Family Sport on jo sijoittanut siihen viisi miljoonaa dollaria ja toinen viisi miljoonaa on suunnitelmissa. Työntekijöitä hänellä on nyt noin sata. Hänen tapaamisiaan koordinoi oma setä.

Kokonaisen kansakunnan odotukset lepäävät selvästi Djokovicin hartioilla. Serbian kolmanneksi paras pelaaja, 27-vuotias Janko Tipsarevi istuu juomassa kahvia. Hän sanoo: ”Novak tuo meidät lähemmäs Eurooppaa. Toistelen hänelle, että vielä yksi voitto ja olemme Euroopan unionissa.”

© 2011 DER SPIEGEL, LEVITYS THE NEW YORK TIMES SYNDICATE.

Osallistu keskusteluun!