Kysely: Juha Tapio, Hector ja Katri Helena arvostetuimmat musiikkitähdet

Luo: 02/01/2018 - 16:47

Laulaja Juha Tapio on arvostetuin suomalainen muusikko. Toiseksi eniten suomalaiset arvostavat Hectoria eli Heikki Harmaa ja kolmanneksi eniten Katri Helenaa. Asia käy ilmi Valittujen Palojen kyselystä.
 

 

Juha Tapio on Suomen suosituimpia poplaulajia.
Kuva: 
AJ Savolainen / Kaiku Entertainment

Neljäntenä muusikoiden arvostuskyselyssä on Jari Sillanpää, jonka käräjäoikeus tuomitsi tammikuussa sakkoihin rattijuopumuksesta ja huumeiden käyttörikoksesta. Epäilyt Sillanpään rattijuopumuksesta ja huumeiden käytöstä nousivat julkisuuteen viime syyskuussa eli ennen kyselyn toteuttamista 4.10.-2.11.2017.
 
Viidentenä suomalaisten muusikoiden arvostelukyselyssä on Pate Mustajärvi, kuudentena Mikko Kuustonen, seitsemäntenä Vesa-Matti Loiri, kahdeksantena Remu Aaltonen, yhdeksäntenä Paula Koivuniemi ja kymmenentenä Michael Monroe eli Matti Fagerholm.
 
Jenni Vartiainen oli vertailussa yhdestoista, Martti Syrjä kahdestoista, Suvi Teräsniska kolmastoista, Lauri Tähkä neljästoista ja Tuomas Holopainen viidestoista. Sijalla 16 kyselyssä oli J.Karjalainen, 17. Cheek eli Jare Tiihonen, 18. Laura Voutilainen, 19. Kaija Koo ja 20. Antti Tuisku. Reijo Taipale oli kyselyssä sijalla 21 ja Karita Mattila sijalla 22.
 
Kyselyyn vastanneista 7 prosenttia nimesi eniten arvostamakseen muusikoksi Juha Tapion. Hectorin nimesi arvostetuimmaksi 5 prosenttia vastaajista ja Katri Helenan ja Jari Sillanpään 4 prosenttia vastaajista.
 
Vastaajan sukupuoli vaikuttaa vastauksiin siten, että Juha Tapio, Jari Sillanpää ja Antti Tuisku nauttivat keskimääräistä suurempaa arvostusta naisvastaajien keskuudessa. Miesvastaajien keskuudessa puolestaan Pate Mustajärvi ja Remu Aaltonen nauttivat suhteellisesti suurempaa suosiota.
 
Vastaajan ikä vaikuttaa niin ikään tulokseen siten, että Hector ja Katri Helena nauttivat suhteellisesti suurinta suosiota 50 vuotta täyttäneen väestön keskuudessa, kun taas Pate Mustajärven arvostus korostuu alle 50-vuotiaiden vastaajien keskuudessa.

Näin tutkimus tehtiin

Kysely toteutettiin yhteistyössä brittiläisen Wyman Dillon –tutkimuslaitoksen kanssa online-tutkimuksena 4.10.-2.11.2017. Avoimeen kysymykseen vastasi 2082 henkilöä. Kyselyn otos poimittiin tilaajarekisteristä. Tulokset painotettiin iän (20+) ja sukupuolen mukaan väestöä vastaavaksi.
 
Tutkimuksessa haastateltavaa pyydettiin nimeämään eniten arvostamansa suomalainen elossa oleva muusikko.

Arvostetuimmat elossa olevat henkilöt musiikin alalta

ILMOITUS, SISÄLTÖ JATKUU ALLA
ILMOITUS PÄÄTTYY

1.Juha Tapio
2.Hector
3.Katri Helena
4.Jari Sillanpää
5.Pate Mustajärvi
6.Mikko Kuustonen
7.Vesa-Matti Loiri
8.Remu Aaltonen
9.Paula Koivuniemi
10.Michael Monroe
11.Jenni Vartiainen
12.Martti Syrjä
13.Suvi Teräsniska
14.Lauri Tähkä
15.Tuomas Holopainen
16.J.Karjalainen
17.Cheek
18.Laura Voutilainen
19.Kaija Koo
20.Antti Tuisku
21.Reijo Taipale
22.Karita Mattila
23.Tuure Kilpeläinen
24.Ismo Alanko
25.Lenni-Kalle Taipale
26.Pave Maijanen
27.Olli Lindholm
28.Arja Koriseva
29.Saara Aalto
30. Pauli Hanhiniemi
 
Naisvastaajien 5 suosikkimuusikkoa
 
1.Juha Tapio
2.Hector
3.Jari Sillanpää
4.Katri Helena
5.Mikko Kuustonen
 
Miesvastaajien 5 suosikkimuusikkoa
 
1.Hector
2.Pate Mustajärvi
3.Juha Tapio
4.Katri Helena
5.Mikko Kuustonen

Osallistu keskusteluun!