Mafian valta väistyy Sisiliassa

”Se oli pelottava yö, sillä mafian roistot olisivat voineet yllättää meidät rysän päältä millä hetkellä hyvänsä. Samalla tunsin oloni voitonriemuiseksi, sillä saatoin tehdä jotakin sen eteen, että saisimme rikolliset pois niskoiltamme.”

Tarrat oli suunniteltu näyttämään virallisilta kuolinilmoituksilta, ja niissä luki: ”Pizzoa maksava kansa on kansa vailla itsekunnioitusta”. Italiaksi pizzo tarkoittaa linnun nokkaa, mutta katukielessä se merkitsee myös suojelurahaa, jota mafia kiristää ihmisiltä väkivallalla uhaten. Toisinaan mafia lähettää viestinsä vakuudeksi postin mukana luodin tai jättää kotiovelle  vuohen pään. Sisilian mafia on jo useiden sukupolvien ajan  kahminut taskuunsa osan suuryritysten, hotel-lien, ravintoloiden, kauppojen ja vieläpä pienituloisten katukauppiaiden tuotoista.

Kun Palermon asukkaat heräilivät kesäkuun 29. päivän aamuna vuonna 2004 ja näkivät eri puolille kaupunkia liimatut tarrat, Greco oli itse juuri menossa nukkumaan. ”Eräs ystäväni soitti minulle ja käski avata television. Kaikki paikalliset tv- ja radiokanavat uutisoivat tarroista ja pohtivat, kuka mahtoi olla tempauksen takana ja miten mafia mahtaisi reagoida. Aluksi emme täysin käsittäneet tekomme vaikutusta ja voimaa. Mutta kun kysyimme ihmisiltä, olisivatko he valmiita tukemaan kiristyksenvastaista kampanjaa, saimme todella hyvää palautetta. Aivan kuin sisilialaiset olisivat koko ajan odottaneet, että jotain tällaista tapahtuisi.”

Vittorio Greco, joka tätä nykyä on  yli kolmikymppinen filosofian opettaja, käsitti tuolloin että hän oli ystä-viensä kanssa aloittanut jotain tärkeää: kansanliikkeen, josta saattoi kehittyä jopa käänteentekevä voima. He nimesivät liikkeen Addiopizzoksi – ”hyvästi, pizzo”.
Nimi on myös muistutus siitä, minkälaiset olosuhteet saivat heidät alunperin yhteen ja tietoiseksi pizzosta. Pääosin korkeakoulutetuista ja keskiluokkaisista perheistä lähtöisin olevat, tuolloin parikymppiset ystävykset olivat saaneet ajatuksen perustaa Palermoon oman pubin.

 ”Otimme selvää kaikista kuluista, joita yrityksen pitämiseen liittyy, kuten vuokrasta ja sähköstä”, Greco kertoo. ”Sitten joku muistutti, että pizzokin täytyy ottaa lukuun. Se kertoo jotain siitä, miten syvälle sisilialaiseen kulttuuriin kiristys ja siihen alistuminen olivat juurtuneet.”
Muut syyt saivat ystävykset pian luopumaan pubihankkeesta, mutta heidän mieleensä jäi epämukava tietoisuus siitä, että oman yrityksen myötä he olisivat joutuneet mafian kiristyksen kohteiksi. He päättivät tarttua toimeen. ”Juteltuamme pitkään asiasta päätimme, että meidän oli välitettävä viestimme suoraan kaupunkilaisille.” Niinpä he kaivoivat kommandopipot esiin.

Addiopizzo-kansanliikkeen toimipaikka sijaitsee nykyään palermolaisessa toimistotalossa, jonka viranomaiset ovat takavarikoineet paikalliselta mafiapomolta. Seitsemässä vuodessa Addiopizzo on saanut aikaan näkyviä muutoksia. Se muun muassa ylläpitää ”osto-opasta” palermolaisista yrityksistä, jotka ovat sitoutuneet kieltäytymään suojelurahojen maksamisesta. Listalla on tällä hetkellä viitisensataa yritystä.

Näihin yrityksiin lukeutuvat muun muassa United Colors of Benetton sekä Antica Focacceria San Francesco, joka on yksi Palermon tunnetuimpia ravintoloita. Ravintolan omistaja Vincenzo Conticello on näyttänyt erinomaista esimerkkiä ja todistanut oikeudenkäynnissä erästä mafiaan kuuluvaa kiristäjää vastaan. Kiristäjä sai vankilatuomion. Osto-oppaassa on mukana myös optikkoliikkeitä, arkkitehtitoimistoja, matkatoimistoja, majataloja, hotelleja, kuntosaleja, huoltoasemia, supermarketteja sekä Zsa Zsa Monamour -yökerho.

Jo kymmenisentuhatta ihmistä on lähtenyt mukaan Pago Chi Non Paga  -aloitteeseen (Maksan niille, jotka eivät maksa), joka kannustaa ihmisiä asioimaan vain sellaisissa yrityksissä, jotka ovat kieltäytyneet maksamasta suojelurahaa. Mafiaa julkisesti vastustamaan nousseet ovat myös sallineet nimensä julkaisun Sisilian suurimmassa sanomalehdessä Giornale di Siciliassa. Mafialla on ollut maine, että se  kostaa jokaiselle sitä julkisesti uhmanneelle, joten usean sivun mittaisen nimilistan merkitys on valtaisa.

Toinen merkittävä saavutus on, että Addiopizzon ei tarvitse enää toimia salassa saadakseen äänensä kuuluviin. Kommandopipojen aika on ohi. Eräänä viime vuoden aurinkoisena lokakuun päivänä Grecon ystävä Edoardo Zaffuto suuntasi vuoden vanhan poikansa Mattein kanssa Palermon arvostetuimmalle ostoskadulle Via della Libertàlle. Parin tunnin ajan Zaffuto ja ryhmä apulaisia vieraili luksusliikkeissä ja jakoi lehtisiä, joissa kerrottiin ryhmän tavoitteista.

”Kun asiakkaat näkevät logomme kaupan ikkunassa, hotellin aulassa tai jäätelöbaarissa, he tietävät ettei senttiäkään heidän rahoistaan päädy mafian taskuun”, Zaffuto sanoo. ”Lisäksi kiristysyrityksen kohteeksi joutuneet eivät  tunne olevansa tilanteessa enää niin yksin ja avuttomia.”

Tietoiskun aikana suurin osa liikkeiden johtajista ja henkilökunnasta tuki ryhmän kampanjaa ja kertoi arvostavansa heidän tavoitteitaan. Eräs kultasepänliike tosin lukitsi ovensa pitääkseen kampanjaan osallistuvat kaupan ulkopuolella.
Lehtisten jaon päätteeksi 35-vuotias retkipyöräilyopas Zaffuto istahtaa alas kahvikupin ääreen. Hän kertoo, millaista ahdistusta mafian eli Cosa Nostran jatkuva, uhkaava läsnäolo Sisilian nuorissa herättää. ”Meitä kutsutaan verilöylyjen lapsiksi, sillä nuoruudessamme mafiaa vastustaneita tuomareita, poliitikkoja, poliiseja, toimittajia ja liikemiehiä salamurhattiin systemaattisesti.”

Samaan aikaan Sisilian vaikutusvaltaisimpien mafiaklaanien välillä käytiin veristä valtataistelua, ja Palermon kaduilta kerättiin yhä uusia luotien repimiä ruumiita. ”Vanhempani laittoivat television kiinni aina kun uutisissa näytettiin kuvia tapetuista ihmisistä”, Zaffuto kertoo.
Merkittävänä tapahtumana Sisilian historiaan on jäänyt palermolaisen vaatetehtailijan Libero Grassin murha elokuussa 1991. Hän kieltäytyi maksamasta suojelurahoja ja ilmaisi lehdessä julkaistussa avoimessa kirjeessä halveksuntansa mafiaa kohtaan. Kirje alkoi ivallisesti: ”Rakkaat kiristäjät”.

 

”Hän oli ensimmäisiä sisilialaisia, joka rohkeni nousta rikollisia vastaan”, Zaffuto sanoo, ”ja hän joutui maksamaan siitä hengellään.”

Pari päivää myöhemmin Zaffuto johdattaa minut tutulta näyttävän alueen läpi. Palermosta Corleoneen johtava tie kiemurtelee Sisilian karuimman maaseudun halki. Kaikkialla näkyy vain louhikkoisia kalkkikivivuoria, syviä rotkoja sekä muutamia rinteeseen kiikkerästi rakennettuja maalaistaloja.

Maisema luo asianmukaisen dramaattiset olosuhteet lähestyttäessä kaupunkia, joka Kummisetä-kirjojen ja -elokuvien myötä piirtyy ihmisten mielessä mafian kotiseuduksi. Itse asiassa menestyselokuvan kohtauksista ainuttakaan ei kuvattu Corleonessa, mutta silti turistit vierailevat kaupungissa ja toivovat löytävänsä talon, jossa fiktiivisen rikollisperheen päämies Vito Corleone asui.

Ensimmäinen pysähdyspaikkamme on vaaleanpunainen huvila, jossa on marmorilattiat. Huvilan omisti eräs  takavuosien pelätyimmistä mafiosoista Salvatore Riina, joka sai kuvaavan lisänimen: ”Peto”. Hän syntyi ja varttui Corleonessa ja istuu parhaillaan vankilassa useaan elinkautiseen tuomittuna. Huvilassa pitää majaa tällä hetkellä paikallinen Guardia di Finanza eli veropetoksiin ja Italian rikollisjärjestöjen rahaliikenteeseen erikoistunut poliisiyksikkö.

Seuraavaksi pysähdymme suurehkolle maatilalle, joka takavarikoitiin niin ikään Riinalta ja annettiin Libero Grassin muistoksi nimetyn maatalousosuuskunnan käyttöön. Zaffuto kehottaa unohtamaan Hollywoodin välittämän romantisoidun kuvan mafiasta. ”Täällä Riina apureineen suunnitteli lukemattomia julmia murhia. Eräs murhatuista oli vasta 15-vuotias poika, jonka ruumis upotettiin happosäiliöön.”

Siemailemme maatilalla tuotettua viiniä, ja Zaffuto kertoo tyynesti riskeistä, jotka Addiopizzon kaikkein näkyvimpien työntekijöiden on otettava huomioon. ”Tappamisestamme seuraisi valtaisa kohu, joka pakottaisi viranomaiset tehostamaan toimintaansa mafiaa vastaan. Mafia luultavasti ymmärtää, että teosta seuraisi heille enemmän haittaa kuin hyötyä, mutta aina on toki riski joutua koston uhriksi. Vaimoni Chloe murehtii toisinaan mafian mahdollisia aikeita, mutta missään vaiheessa hän ei ole pyytänyt minua luopumaan kampanjoinnista.”

Piilevän uhkan lisäksi Addiopizzo on saanut mafian suunnalta myös yllättävää ja kyseenalaista tukea. Viime lokakuussa eräs nimekäs mafioso näki sopivaksi tarjota Zaffuton ryhmälle 50 euron arvoisen rahasumman osoituksena tuestaan. Hän oli aiemmin hallinnut Palermon varakkainta aluetta, kunnes hänet oli vangittu ja hänestä oli tullut syyttäjän todistaja mafiaa vastaan käydyssä oikeudenkäynnissä. Harkittuaan asiaa Addiopizzo hyväksyi lahjoituksen ”merkkinä toivosta”.

Zaffuton kannalta katsoen vielä parempi uutinen oli poliisin tallentama   nauhoite kahden kovan luokan mafioson keskustelusta. Nauhalla toinen mafioso nurisi, miten hankalaksi suojelurahojen kerääminen on käynyt. ”Sen näkee ihmisten silmistä”, hän valittaa. ”He eivät kerta kaikkiaan halua enää maksaa meille.”

Jokainen kiristyksenvastaiseen sotaan lähtenyt sisilialainen tietää, että taistelu on vasta alussa. Palermon yliopistossa vuonna 2008 tehdyn tutkimuksen mukaan arviolta peräti 80 prosenttia saaren yrityksistä maksaa edelleen suojelurahaa mafialle. Kuukausittaiset maksuerät vaihtelevat menestyvien tehtaanomistajien 1 500 eurosta vihanneksia ja hedelmiä myy-vien katukauppiaiden 10 euroon.

 

Suojelurahat tuottavat mafian kassaan vuosittain arviolta lähes miljardi euroa, joka vastaa 1,3 prosenttia Sisilian bruttokansantuotteesta.
Kaikesta huolimatta Addiopizzo vie pikku hiljaa Sisiliaa kohti parempaa huomista. Ryhmän ponnisteluja arvostaa muun muassa 63-vuotias Enrico Colajanni,  joka itse on suojelurahojen vastaisen taistelun veteraani. Hän johtaa Palermon järjestäytyneen rikollisuuden vastaista yhdistystä Associazione Antiracket di Palermoa. Se  tarjoaa oikeusapua yrityksille, jotka ovat joutuneet kiristäjien hampaisiin. Yhdistys toimii myös yhteistyössä poliisin kanssa suojelurahoihin liittyvissä tutkimuksissa.

Colajanni kertoo, että Libero Grassin murhan jälkeen yksikään sisilialainen yritysjohtaja ei rohjennut viiteentoista vuoteen arvostella mafian toimintaa julkisesti. ”Sitten jostain ilmestyi näitä nuoria, jotka sanoivat: ’Yhdessä olemme tarpeeksi vahvoja taistelemaan rikollisia vastaan.’ Heidän toiminnallaan on ollut käsittämättömän suuri vaikutus. Ihmiset ovat uskaltaneet sanoa kiristäjille ’ei’, ja voitte uskoa, että se vaatii rohkeutta.”

Addiopizzo on ulottanut kampanjointinsa myös sisilialaisiin kouluihin, mikä on Colajannin mielestä ihailtavaa. ”Voin kertoa teille, että osa yrittäjistä on tehnyt lopullisen päätöksen luopua suojelurahojen maksamisesta, koska heidän lapsensa ovat jatkuvasti kysyneet: ”Isä, miksi sinä annat rahaa rikollisille?”