Michelle Obamalle perhe on ykkönen

Michelle Obaman elämä on kaikkea muuta kuin tavallista. Salaisen palvelun turvamiehet seuraavat Yhdysvaltojen presidentin puolisoa kaikkialle. Hän asuu miehensä johtaman maan tärkeimmässä rakennuksessa, jossa häntä ympäröivät antiikkiesineet ja merkkihenkilöiden muotokuvat. Hänen aviomiehensä laskeutuu helikopterilla pihanurmikolle työpäivän päätteeksi, ja hänen asuvalintojaan seurataan maailman kaikilla kolkilla.

Hän on presidentin puolisona edelläkävijä monin tavoin. Hän on ensimmäinen, joka on pitänyt puheen West Pointin sotilasakatemiassa, ensimmäinen, joka on sijoittunut kärkeen Forbes-talouslehden maailman sadan mah­ta­vim­man naisen listalla, ensimmäinen, joka on tuonut äitinsä asumaan Valkoiseen taloon, ja roolissaan ensimmäinen afroamerikkalainen.

Michelle Obama kertoi Reader’s Digestille (Suomessa Valitut Palat), että kaikesta tästä huolimatta hän yrittää elää mahdollisimman tavallista elämää. ”Washingtonissa on tarkka käsikirjoitus siitä, miten kuuluu toimia. Hän ei noudata käsikirjoitusta lainkaan”, sanoi hänen ystävänsä Sharon Malone, synnytyslääkäri ja oikeusministeri Eric Holderin vaimo, Newsweek-lehdelle heinäkuussa.
Toiset väittävät, että Michelle Obaman ajamat asiat – lapsuusajan liikalihavuuden vähentäminen ja sotilaiden perheiden tukeminen – ovat yllättävän perinteisiä valintoja naiselle, joka on Princetonin eliittiyliopiston kasvatti ja modernin, työssäkäyvän naisen esikuva. Michelle Obama kuitenkin luottaa omiin vaistoihinsa eikä jää hänelle asetettujen odotusten vangiksi.

Hänen on sanottu viihtyvän erityisen hyvin omissa nahoissaan ja osaavan kuunnella sydämensä ääntä. Hän suhtautuu tapaamiinsa ihmisiin lämpimästi ja tervehtii heitä halauksin.

Tämän jutun kuvauksissa hän kiu­soit­te­li kuvausavustajiamme, kahta pik­kutakkiin ja solmioon sonnustautunutta nuorta miestä. ”Te ette taida yleen­sä pukeutua tuolla tavoin”, hän kysyi ja suoristi toisen solmiota. ”Solmioneula on aloittelijan valinta!”
Michelle Obama saapui haastatteluumme suoraan keväällä ilmestyvän puutarhakirjansa kuvauksista. Hän oli juuri syönyt lounaan, pääasiassa Valkoisen talon puutarhassa kasvatettuja tomaatteja. Hän vastasi kysymyksiin rutiinilla ja määrätietoisesti asiaansa ajaen, mikä ei ole yllättävää kolmen Valkoisessa talossa vietetyn vuoden jälkeen. Hänen intohimonsa ja ovela huumorintajunsa kuitenkin pilkahtelivat rivien välistä varsinkin hänen puhuessaan perheestään.

Olette puhunut erityisesti sotilaiden perheiden puolesta. Mistä se alkoi?
Michelle Obama: Se alkoi presidentinvaalien kampanjakiertueella. Keskustelin työssäkäyvien naisten kanssa, jotta naisten ääni kuuluisi mieheni kampanjassa ja presidenttikaudella. Silloin kuulin myös so­tilaiden puolisoiden elämästä. Heillä on samat ongelmat kuin kaikilla perheillä, mutta lisärasitteena ovat lukuisat muutot ja puolison rintamapalvelukset. En ollut tiennyt näistä asioista mitään. Ajattelin, että jos minä en tunne asiaa, eivät luultavasti muutkaan.

Te ja Yhdysvaltojen varapresidentin puoliso Jill Biden käynnistitte hankkeen sotilasperheiden tukemiseksi. Millaista apua he tarvitsevat?
Obama: He eivät pyydä apua, mikä kuuluu tavallaan armeijaelämän luon­tee­seen. Heistä kuitenkin tuntuu siltä, etteivät muut aina ymmärrä tai arvosta heidän ponnistelujaan. He haluaisivat ihmisten tietävän uhrauksistaan.

Presidentti on puhunut työnantajien kannustamisesta työttömien sotaveteraanien palkkaami­seen. Otatteko kun­nian ideasta?
Obama: Ehdottomasti! Minä ja Jill otamme kunnian mistä vain voimme! (Nauraa.)

Rintamaveteraanit ovat kertoneet, että heidän mi­e­len­ter­vey­ten­sä saatetaan kyseen­alaistaa, mikä estää heitä työl­lis­­ty­mäs­tä ja ete­ne­mäs­tä urallaan.
Obama: Mielenterveysongelmat ovat yksi sotilasperheiden suurimmista huolista, ja toivoisimmekin voivamme vaikuttaa siihen, miten mielenterveys­ongelmiin suhtaudutaan. Meillä Yhdysvalloissa nämä asiat ovat huonoissa kantimissa. Voimavarat ovat rajalliset ja joissakin pienissä yhteisöissä olemattomat. Myös sotilashenkilöstön perheenjäsenet ovat tavallaan traumatisoituneet: palvelusaika heikentää parisuhdetta, ja pienet lapset joutuvat kohtaamaan toisen vanhemman poissaolon ja kuolemanpelon herättämät tunteet. Lapsihan ei voi tietää, palaako vanhempi  elävänä kotiin vai ei. Asiasta pitäisi puhua, eikä teeskennellä, ettei ongelmaa ole. Sotilasperheet voivat auttaa kaikkia meitä syventämään tietojamme mielenterveydestä.

Siirrytään toiseen esil­le nos­tamaan­­ne ongelmaan: lapsuusajan lii­ka­li­ha­vuu­teen. Vallanpitäjien puut­tuminen ihmisten ruokailutottumuksiin vain on arkaluontoinen asia. Olen iloinen siitä, että olette kertonut rakastavanne ranskalaisia perunoita.
Obama: Rakastan niitä.

Maassamme on paljon työttömiä, eikä kaikilla ole varaa terveelliseen ruokaan.
Obama: Tuoreiden elintarvikkeiden ja tuotteiden hinta ja saatavuus ovat olleet Yhdysvalloissa ongelmana vuo­si­kym­meniä. Sen vuoksi kauppaketju Walmartin pyrkimys vähentää sokeria, rasvaa ja suolaa omista tuotteistaan ja saattaa terveelliset ja epäterveelliset ruuat yhdenvertaisempaan asemaan oli merkittävä. Walmart saattaa vaikuttaa koko elintarviketeollisuuteen.

Yhdysvalloissa on ”ruoka-aavikoita” eli paikkoja, joissa ei juuri saa laadukkaita ja tuoreita elin­tarvikkeita.
Obama: Suuret ruokakaupat ovat siirtyneet vähitellen aina vain kauemmas, kunnes asuin­alu­eil­le ovat jääneet vain pienet lähikaupat ja huoltoasemat, joissa joko ei ole elintarvikkeita tai ne ovat erittäin kalliita. Philadelphiassa on meneillään hanke, jolla houkutellaan ruokakauppoja takaisin. Yrittäjät ovat yllättyneet, kun paikalliset kaupat tuottavat voittoa, mutta tietenkin ihmisten täytyy syödä! Jos ihmisillä on mahdollisuus käydä mukavassa ruo­kakaupassa ostamassa kaalinpää ja vaikkapa valmiiksi pakattu broileri-illallinen, he ottavat tilaisuudesta vaarin, kunhan siihen vain on varaa. Lapsiperheitä ei voi käskeä tekemään parempia valintoja, jos vaihtoehtoja ei ole. Niiden luominen on siis lähtökohtamme, ja tekemistä sillä saralla riittää.

Kuinka lapsenne suhtautuvat terveelliseen ruokavalioon? Kutsuvatko he teitä maailman ilkeimmäksi äidiksi, kuten oma tyttäreni kutsui minua?
Obama: Ei, he eivät onneksi nimittele minua. Luulen, että mitä vanhemmak­si he kasvavat, sitä enemmän he arvos­ta­vat terveellistä ruokaa. Yleensähän lapset tajuavat vanhempiensa viisaudet vasta aikuisena. Eikö vain? Presidentti ja minä toimimme lastemme parhaaksi, vaikka he eivät pitäisi siitä ja vaikka he joskus suuttuisivatkin. Tehtäväni on varmistaa, että lapsillani on terveelliset elämäntavat. Lapseni kyllä pitävät täsmälleen samoista ruuista kuin kaikki, mut­ta meidän kodissamme eletään näillä säännöillä.

Jotkut kansainväliset työ­to­ve­ri­ni ovat sitä mieltä, että Yhdysvaltojen presidenttien puolisot ovat ottaneet varsin kesyjä asioita ajaakseen muun­­maalaisiin virkasiskoihinsa verrattuna. Olette sanonut, ettei roolinne rajoita teitä, mutta koet­te­­ko, että mahdollisella toisella virka­­kau­­­del­la voi­sit­te toi­mia ak­­tii­­vi­sem­min?
Obama: Ennen kuin edes tiesin, mikä roolini tulisi olemaan – eikä kukaan voi tietää, ennen kuin kokee sen itse – puhuin jo näiden samojen asioiden puolesta. Teen työni parhaiten, kun olen aidosti innostunut siitä. Ajan asioita, joista minulla on vahva näkemys ja jotka ovat linjassa mieheni presidenttikauden tavoit­tei­den kanssa. Sotilaiden perheet, lapsuusajan liikalihavuus, asepalvelus ja nuoriso-ohjaus olivat johdonmukaisia valintoja. Mielestäni niillä on myös kansainvälistä merkitystä. Olen kuullut muilta johtajien puolisoilta, että he ovat pohtineet esimerkiksi kouluruuan ja liikunnan merkitystä lasten liikalihavuudessa. Tämä on maailmanlaajuinen ongelma. Sama koskee sotilaiden perheiden tukemista. Monesta maasta puuttuu toimintamalli, joka huomioisi armeijan palveluksessa olevien henkilöiden perheenjäsenet kokonaisvaltaisesti.

Millaista elämää perheenne viettää? George Bush ker­toi tarjoilleensa vaimolleen Lau­ralle kahvin sänkyyn heidän asuessaan Valkoisessa talossa. Hemmotteleeko puolisonne teitä samoin?
Obama: Aion kirjoittaa tuon muistiin. Onko se mainittu Bushin kirjassa? Voin ottaa kohdasta kopion ja laittaa sen mieheni tyynylle.

Selvä, eli ette saa kahvia. Puhutte usein siitä, kuinka yritätte elää mahdollisimman normaalia perhe-elämää. Kuinka onnistutte sii­nä?
Obama: On äärimmäisen suuri kunnia ja etuoikeus saada asua tässä talossa ja palvella tätä maata. Siitä huolimatta yksi roolini vaikeimmista puolista on yrittää elää tavallista elämää. En ole niinkään huolissani itsestäni enkä miehestäni, vaan lasteni puolesta.  Teemme kaikkemme pitääksemme lap­set etusijalla, ja joskus se on vai­ke­­aa. Haluamme osallistua van­hem­­pain­­­il­toi­hin. Haluamme heidän pää­sevän retkille. Lasten ei pitäisi jou­tua luopumaan omista ta­voistaan ja tottumuksistaan vain isänsä työn vuoksi. Oikeastaan toivon omille tyttärilleni vain samaa, mitä toivon jokaiselle lapselle. Vaikka mieheni onkin Yhdysvaltojen presidentti, hänen ensisijainen ja tärkein velvollisuutensa on olla Malian ja Sashan isä. Ellei hän kykene siihen, hän ei voi toimia myöskään muiden maamme lasten hyväksi, ja sama pätee minuun.

Tyttärenne eivät siis saa leikkiä prinsessaa? He kuulemma sijaavat vuoteensa ja auttavat pöydän kat­ta­m­i­ses­sa.
Obama: Voi ei, ei mitään prinsessaleikkejä, koska meidän pitää valmistella heitä Valkoisen talon ulkopuoliseen elämään. Ja se tarkoittaa kotitöitä, velvollisuuksia, toisten ihmisten arvostamista ja kunnioittamista, vanhusten huomioimista sekä kohteliasta ja ystävällistä käytöstä. Toivomme heidän pitävän kiinni näistä arvoista vielä vanhoina ja harmaantuneina. Emme voi pitää lomaa arvoistamme, vaan on elettävä niiden mukaan. Tämä on kuitenkin vain rakennus: asumme nyt täällä, mutta arvomme pysyvät. Onneksi Valkoinen talo on täynnä ihmisiä, jotka kunnioittavat perheeni toiveita ja auttavat meitä. Ja tietenkin meillä on mummi... mummi auttaa aina!

Kuinka äitinne auttaa teitä juuri nyt?
Obama: Lapseni ovat aina etusijalla, joten minua voi auttaa parhaiten huolehtimalla lapsistani.

Varmaan tekin haluaisitte välillä vain mennä piiloon itkemään. Jokainen tuntemani työssäkäyvä nainen on joskus halunnut tehdä niin.
Obama: Äiti on minulle tuo piilopaikka. Voin kävellä hänen huoneeseensa, heittäytyä sohvalle ja purkaa tunteitani. Hän kuuntelee minua ja käskee sitten nousta ylös ja ryhdistäytyä, ja niin minä myös teen. Hän on aina ollut loistava kaikupohja tunteilleni: puolueeton ja asiallinen järjen ääni. Äiti sanoo asiat niin kuin ne ovat. Hän ei kaunistele, mutta rakastaa meitä pyyteettömästi. Kaikkihan me tarvitsemme tukea, ja sukupolvien välinen vuorovaikutus on ensiarvoisen tärkeää. Tarvitsen yhä vahvan olkapään, johon nojata, ja joka pitää pääni pystyssä. Jokainen nainen tarvitsee sitä. Jokainen äiti tarvitsee sitä.