Näin selviät lamasta
Tapiola-pankin tutkimuksen mukaan 57 prosenttia suomalaisista suunnittelee talouttaan enintään muutaman kuukauden eteenpäin, vaikka yhä useampi uskoo työllisyystilanteensa heikentyvän lähivuosina.
Tapiola-pankin tutkimuksen mukaan 57 prosenttia suomalaisista suunnittelee talouttaan enintään muutaman kuukauden eteenpäin, vaikka yhä useampi uskoo työllisyystilanteensa heikentyvän lähivuosina. Näyttää siis siltä, että moni meistä herää pohtimaan rahojensa riittävyyttä vasta, kun taantuma iskee loven omaan kukkaroon esimerkiksi lomautuksen tai irtisanomisen vuoksi.
Mielenterveyden kannalta on hyvä, että ihminen ei kanna liian paljon huolta tulevaisuudesta, mutta pitkäjänteinen talouden suunnittelu säästää järkytykseltä ja yöunien menetykseltä siinä vaiheessa, kun talouden nousukausi aina vääjäämättä kääntyy laskukaudeksi. Terve järki sanoo, että tulot ja menot pitää sovittaa niin, että laskut pystyy maksamaan niin nousu- kuin laskukausinakin.
Älä kuitenkaan masennu, jos säästöpossusi on tyhjä. Koskaan ei ole liian myöhäistä pistää kodin raha-asioita järjestykseen, eikä siihen tarvita korkeampaa matematiikkaa. Tässä kaksitoista säästövinkkiä, jotka auttavat sinut selviämään laman yli.
- Kirjanpito. Ryhdy pitämään kirjaa tuloistasi ja menoistasi. Huomaat ehkä yllättäviä vuotokohtia taloudessasi ja pystyt tukkimaan ne.
- Ruuanlaitto. Tee kotiruokaa hyvistä aineksista. Käytä pakastinta. Sammuta liesi ja uuni hyvissä ajoin, ruoka kypsyy jälkilämmöllä ja säästät sähköä.
- Kierrätys. Osta käytettyjä vaatteita, huonekaluja ja muita kodintarvikkeita. Niitä löydät edullisesti kirpputorilta ja kierrätyskeskuksesta. Kierrätystavaran käyttö on nyt muodikasta.
- Sähkölasku. Vertaile sähköyhtiöiden tarjouksia ja kilpailuta. Voit säästää jopa kymmenen prosenttia sähkölaskun hinnasta. Hyödyllisiä internetsivuja: vaihtovirta.fi, sahkonhinta.fi, energiapallo.fi.
- Vakuutukset. Myös vakuutusten hinnoissa on eroa, vertaile ja valitse edullisin, käytä eduksesi mahdollinen keskittämishyöty. Hyödyllinen internetsivu: vertaa.fi/vakuutukset.
- Puhelin. Vertaile operaattoreiden hintoja, valitse sinulle sopiva edullinen liittymä. Aseta saldoraja lapsen puhelinliittymään. Hyödyllinen internetsivu: gsm.fi.
- Vesi. Älä lotraa veden kanssa. Älä turhaan seisoskele tai hankaa itseäsi veden virratessa, käytä suihkua vain huuhteluun.
- Pesukone. Täytä astianpesukone ja pyykinpesukone kokonaan ennen käyttöä, käynnistä pesukone edullisen yösähkön aikaan.
- Matkailu. Lomaile kotimaassa. Suomessa on paljon mielenkiintoisia kohteita, joihin on edullista matkustaa. Jos kuitenkin mielit ulkomaille, osta äkkilähtö. Voit myös netin avulla räätälöidä matkasi: valita halpalennon ja varata edullisen majoituksen. Hyödyllisiä nettisivuja: kuumat.com, rantapallo.fi, ebookers.fi.
- Auto. Aja rauhallisesti ja ennakoivasti. Siten säästät polttoainetta ja autoa. Kävele tai pyöräile lyhyet matkat, käytä mahdollisuuksien mukaan joukkoliikennettä tai kimppakyytejä pidemmillä matkoilla.
- Maksutapa. Vältä osamaksua, kulutusluottoa ja pikavippejä niiden raskaiden korkokustannusten vuoksi. Käytä luottokorttia harkiten.
- Terveys. Pidä huolta fyysisestä ja henkisestä terveydestäsi liikkumalla riittävästi ja viettämällä aikaa läheisten kanssa. Liikkuminen on hauskaa, ja se auttaa sinua säilyttämään työkykysi ja säästää sairauskuluja. Ihmisten välisen kanssakäymisen on niin ikään todettu vaikuttavan myönteisesti terveyteen. Lopeta tupakointi ja käytä alkoholia kohtuullisesti, niin kehosi ja kukkarosi voivat paremmin. Jos haluat tienata liikkuessasi, voit yhdistää ulkoilun marjojen ja sienien poimimiseen ja pantillisten palautuspullojen keräämiseen. Ympäristökin siistiytyy.
- Kuten huomaat, voit pienillä arkipäivän ratkaisuilla vähentää menojasi ilman, että sinun tarvitsee oikeastaan yhtään tinkiä elintasostasi tai elämisen laadusta. Pienistä säästöistä kertyy suuri summa, ja tasapainossa oleva talous rauhoittaa mieltä ja pitää velkojat loitolla. Ja selviät laman yli niin että heilahtaa.
Kirjoittaja on taloustoimittaja ja Valittujen Palojen päätoimittaja.
|
| |||||
2 Kommenttia |
| Soili Henriksson - 07 Lokakuu 2011 ,07:35 Muuten samaa mieltä, kuin Maija Pihlajapuro, mutta minun on lisättävä, että säästöjen tullessa, kohta nostivat sähkön hintaa, koska kukaan pienituloinen ei siedä palkan laskua, koska ylimääräisiä menoja voi tulla esim. sairauksien tähden ja silloin kertyneet säästötkin pyyhkiytyvät pois ja ahdistava tilanne jatkuu kuin "noidankehä". Helsingissä 7.10.2011 |
| Maija Pihlajapuro - 21 Marraskuu 2010 ,20:27 No, noilla eväillä saat säästettyä tasan yhden ylimääräuisen - kotiruoan. Pakastin se vasta ssähkösyöppö onkin jne... vio voi. Ja yösähkö ei koske kuin omakotitalolaisia. Että sellaiset henkilöt antavat "talousneuvoja" mahdollilsesti työttömille, jotka asuvat joko velalla, vuokralla tai maksetussa asunnossa. Yli ei kuitenkaan jää säästettävää. Tai - yksi lautasellinen ruokaa. |
Lähetä kommentti
| Nimi* | |
| Sähköposti* | |
| Kommentti* | |



Jaa



