Katso tästä minidokumentti siipisimpusta (englanninkielinen):

userfiles/lionfish_final(1).mov

Veneemme keinuu leppeästi kristallinkirkkaassa, turkoosissa vedessä Great Exuma -saaren lähistöllä Bahamalla, kun teen viimeiset säädöt sukellusmaskiin ja snorkkeliin. Olen lähdössä meribiologi Mark Hixonin kanssa etsimään ja pyydystämään siipisimppua, joka on saanut nimensä siipimäisinä liehuvista evistään. Trooppisten kalojen harrastajat tuntevat lajin nimellä Pterois volitans.

Ennen kuin hyppäämme veteen, Hixon muistuttaa: ”Jos näet siipisimpun, älä mene liian lähelle. Niillä on ärhäkkä ase. Myrkkypiikin pisto voi viedä sairaalaan, ja lähin sairaala on lentomatkan päässä.” Sitten Hixon hymyilee ja kysyy: ”Ei kai sinua ala kaduttaa?”

Olen Bahamalla seuraamassa Hixonin työtä. Hän tutkii ilmiötä, josta voi hänen mukaansa tulla kaikkien aikojen tuhoisin merten valloitus. Hän ja muut tutkijat yrittävät pysäyttää vierasperäisen siipisimpun ahnaan etenemisen Karibianmerellä ja Atlantilla.

Hixonin mukaan sanat räjähdysmäinen ja hyökkäävä kuvaavat tilannetta hyvin. Kymmenen vuotta sitten siipisimppuja nähtiin Atlantilla harvoin. Punaruskearaidalliset, noin 30 sentin mittaiset kauniit kalat, joiden sulkamaiset, läpikuultavat evät piilottavat neulanterävät myrkkypiikit, ovat kotoisin Tyyneltämereltä ja Intian valtamerestä, 15 000 kilometrin päästä Karibialta. ”Yhtäkkiä niitä alkoi näkyä Atlantilla”, Hixon kertoo. ”Se on sama kuin näkisi jääkarhun Havaijilla.”

Kalat eivät olleet uineet Atlantille, eikä ole merkkejä siitä, että ne olisivat tulleet laivojen painolastivesien mukana. ”Miten ne sitten ovat tulleet tänne?” kysyn. Hixon hymyilee ja kertoo tarinan, jonka todenperäisyydestä kukaan ei ole varma. Sen mukaan kaikki alkoi hurrikaani Andrewin riehuessa Etelä-Floridassa elokuussa 1992. Viitosluokan pyörremyrsky oli vuosisadan kolmanneksi rajuin. Yli 69 metriä sekunnissa puhaltanut tuuli hävitti tuhansia koteja – sekä joitakin akvaarioita.

”Epävirallisten tietojen mukaan myrskyssä rikkoutui eräs yksityinen akvaario, jossa oli kuusi tai seitsemän siipisimppua”, Hixon selittää. ”Ne päästettiin Biscaynenlahteen Miamin edustalle, jossa ne alkoivat tehdä sitä mitä vieraslajit usein tekevät parhaiten: syödä ja lisääntyä.”

Osa tutkijoista kuitenkin uskoo, että siipisimput päästettiin mereen, koska omistajat huomasivat niiden syövän kaikki pienemmät kalat. Dna-tutkimusten mukaan Atlantin siipisimput ovat kotoisin läntisestä Indonesiasta, missä niitä kerätään akvaariomarkkinoille. Atlantissa kalat ovat lisääntyneet räjähdysmäisesti, sillä uudella asuinalueella lajilla ei ole luontaisia vihollisia. Joiltakin Bahaman alueilta siipisimppuja on löydetty jopa yli 400 hehtaarilta.

Siipisimppuja on havaittu niinkin pohjoisesta kuin Yhdysvaltain Massachusettsista ja etelässä aina Meksikosta ja Panamasta asti. ”Yksikään kalalaji ei ole aiemmin vallannut näin laajaa merialuetta näin nopeasti”, sanoo USA:n liittovaltion ilmakehän- ja merentutkimusorganisaation Noaa:n ekologi Paula Whitfield. Tutkijat ovat huomanneet, että siipisimppujen hedelmöittyneet munat kulkeutuvat Golfvirran mukana.

Osa karibialaisista kalastajista on jo huomannut siipisimppujen vähentäneen heidän meriahven- ja napsijasaaliitaan. Asiasta ei ole vielä saatu tieteellistä näyttöä, mutta myös Hixon tutkimusryhmineen on nähnyt erään siipisimpun syövän yli 20 pientä kalaa puolessa tunnissa.

”Mikä pahinta, ne ahmivat koralliriuttoja tyhjiksi kuin heinäsirkkaparvet”, riuttoihin perehtynyt tutkija sanoo. Monet pelkäävät siipisimppujen vaarantavan uhanalaiset korallit, koska laji saalistaa kaloja, jotka syövät levää riutoilta ja näin estävät koralleja tukehtumasta.

Hixonin veneellä jännitän, millaista on nähdä ”hirviökala” tositoimissa. Hyppään veteen ja snorklaan sukelluslaitteita käyttävän Hixonin yläpuolella. Hänellä on mukanaan kaksi verkkoa siipisimpun pyydystämistä varten. Muutaman minuutin kuluttua lähestymme keinotekoista riuttaa, jonka Hixon ja muut tutkijat ovat rakentaneet betonilohkareista. Se on kuin pienoiskerrostalo, jonka koloissa syöksähtelee kirjavia asukkaita monivärisistä papukaijakaloista neonsinisiin koralliahveniin ja muhkeasta suustaan tunnettuihin huulikaloihin. Siipisimppuja emme kuitenkaan näe.

Sitten Hixon suuntaa taskulamppunsa yhteen riutan koloista ja nostaa peukalonsa pystyyn. Uin lähemmäs, ja näen 45-senttisen siipisimpun, jonka evät ovat ylväästi levällään. Kala tuijottaa meitä. Tiedän, ettei lajia pidetä aggressiivisena, mutta sukeltaessani lähemmäs en voi olla miettimättä tarinoita kalastajista ja sukeltajista, joita siipisimppu on pistänyt.

Floridalainen sukellusmatkojen järjestäjä Bruce Purdy on yksi heistä. Hänen kämmenensä turposi ja muuttui pistosta sinipunaiseksi. ”Kipu oli niin kauhea, että olin valmis katkaisemaan käteni päästäkseni siitä eroon”, hän kertoi minulle. Eräs kalastaja oli puolestaan itkenyt kuin pikkulapsi siipisimpun iskettyä piikkinsä häneen. Internetissä varoitetaan, että siipisimpun pisto voi aiheuttaa pahoinvointia, hengitysvaikeuksia, halvausoireita, kouristuksia ja tajunnan menetyksen. Poikkeuksellisissa olosuhteissa jopa kuolema voi olla mahdollinen.

Tiedot pelottavat minua, mutta kun vihdoin kohtaan kalan silmästä silmään, huomaan sen uskomattoman kauneuden. Punaiset, valkoiset ja kullanväriset raidat kimaltavat. Ohuet, hennot evät keinuvat ja värisevät lumoavasti veden mukana. Käsivarrenmitan päässä se tuijottaa minua pelottomasti suoraan silmiin. Haluaisin melkein koskettaa sitä, mutta en uskaltaudu lähemmäksi, sillä siipisimpun selkä-, vatsa- ja peräevissä olevat 18 piikkiä on aseistettu kahdella voimakkaalla myrkkyrauhasella.

Äkkiä kala ui kauemmas ja paljastaa todellisen luontonsa. Katselen ihaillen, kun se levittää evänsä ”lumotakseen” pienen huulikalan. Hitaasti se työntää pikkukalan riuttaa vasten. Yhdellä salamannopealla syöksähdyksellä saalis on imaistu kitaan ja nielaistu kokonaisena.

Huulikalalla ei ollut pienintäkään mahdollisuutta selviytyä. Nyt ymmärrän, miksi Hixon kollegoineen kutsuu siipisimppua täydelliseksi syömäkoneeksi ja vertaa sen saalistustehoa kalojen ampumiseen tynnyrissä.

Hixon nappaa siipisimpun verkkoonsa, ja palaamme veneeseen. Siellä hän kertoo lajin saalistavan jopa kaloja, jotka ovat kooltaan kaksi kolmannesta niiden omasta pituudesta. Hixonin kollegan Mark Albinsin tekemässä tutkimuksessa siipisimput söivät noin 80 prosenttia alkuperäislajien kalanpoikasista useilla tutkimusriutoilla.

Veneen kiitäessä Exumansalmen vesillä kysyn, uskooko Hixon, että siipisimpun valloitusretki saadaan aisoihin. ”Näit itsekin, miten ne tyhjentävät alkuperäislajit riutoilta”, hän vastaa. ”Pelkään olevani pessimisti tässä asiassa, mutta taistelua ei ole vielä hävitty.”

Siipisimpun leviämistä vastaan kamppailevat joukot käyvät kilpajuoksua aikaa vastaan. Perryn meritieteellisessä instituutissa Lee Stockingin saarella tapaan Paul Sikkelin, joka on Arkansasin yliopiston meriloistutkija. Hän viettää kesänsä leikellen siipisimppuja ja etsien ”halkeamia niiden haarniskasta”. Mitä enemmän loisia, sitä haavoittuvampia kalat ovat. Tutkiessaan mikroskoopilla äskettäin pyydystetyn siipisimpun kiduskudosta hän kuitenkin hämmästyy. ”Uskomatonta! En ole koskaan nähnyt näin puhtaita kaloja. Niillä ei ole loisia lainkaan!”

Tutkijat ovat yrittäneet löytää paikallisen lajin, joka saalistaisi siipisimppuja. Mark Hixon kävi äskettäin tutkimassa, mikä Tyynellämerellä hillitsee siipisimpun leviämistä. ”Emme tiedä sitä vielä”, hän myöntää.

Petokaloja haista basseihin on yritetty houkutella syömään myrkyllisiä tunkeilijoita, mutta uusi saalislaji ei kiinnosta niitä. Bruce Purdy antoi siipisimpun jopa vihermureenalle, todella ahnaalle petokalalle, mutta turhaan. ”Mureena hyökkäsi simpun kimppuun, sai piston ja luovutti”, Purdy sanoo.

Meriluonnonsuojelujärjestöt ja -viranomaiset ovat yhdistäneet voimansa varmistaakseen, että tieto siipisimpun leviämisestä kulkisi eteenpäin mahdollisimman nopeasti. Yksi mukana olevista järjestöistä on Floridan Key Largossa toimiva, koralliriuttoja suojeleva Reef. Tammikuussa 2009 järjestön silloinen johtaja Lisa Mitchell kuuli sukeltajan nähneen siipisimpun Florida Keysin meriluonnonsuojelualueella, jonka laajuus on lähes 10 000 neliökilometriä.

”Pelästyimme todella. Se oli ensimmäinen näillä vesillä nähty siipisimppu”, Mitchell kertoo. Varhain seuraavana aamuna Reefin sukeltajat kiisivät veneellä siipisimpun havaintopaikalle, josta kala myös löytyi ja pyydystettiin. ”Tiedämme, ettemme voi poistaa jokaista siipisimppua, mutta teemme parhaamme, ettei laji pääsisi kotiutumaan vesillemme.”

Vaikka pyydystämällä ja tappamalla siipisimpun valloitusretkeä ei enää pystytä pysäyttämään, jotkut valtiot tuhoavat lajia suuria määriä hillitäkseen sen nopeaa leviämistä. Kalastajia koulutetaan pyydystämään ja lopettamaan kalat turvallisesti.

Monen asiantuntijan mielestä paras tapa hillitä siipisimppukantoja olisi kuitenkin yksinkertainen: syöminen. Osa Bahaman pääkaupungin Nassaun ravintoloista on ottanut siipisimpun listoilleen erikoisuutena. Huomaan kuitenkin pian, että bahamalaiset suhtautuvat epäluuloisesti ”myrkkykalan” syömiseen.

Kun pyydän arvostettua keittiömestaria Susan Gordonia Great Exumalla valmistamaan ja syömään kanssani siipisimppuannoksen, hän purskahtaa nauruun ja vastaa: ”Ei käy, minä en siihen kalaan koske!”

Kun kerron, että piikkien poistamisen jälkeen siipisimppu on vaaraton ja että kypsentäminen neutraloi myrkyn, hän suostuu lopulta vastahakoisesti valmistamaan kalasta annoksen. Paul Sikkel tuo keittiöön pullean 45 senttiä pitkän kalan, jota Hixon kumppaneineen kutsuu ”äijäksi” ja jonka terävät piikit hän on poistanut. Keittiömestari Gordon lupaa syödä kalan kanssani, ”kunhan sinä maistat ensin”.

Sivustakatsojien ja meribiologien kannustaessa hän fileoi kalan, pyörittelee sen taikinassa, paistaa sen rasvassa ja lisää mausteeksi limettimehua ja valkosipulimurskaa. Kun nostan haarukallisen vaaleaa kalaa suuhuni, hiljaisuus on rikkumaton. Muistan, mitä Hixon sanoi aiemmin päivällä: ”Lähin sairaala on lentomatkan päässä.”

Kala on kevyttä ja makeahkoa ja muistuttaa meriahventa. ”Herkullista”, sanon, ja otan toisen haarukallisen. Gordon epäröi, mutta maistaa sitten. Hänen arvionsa kuuluu: ”Mmmmmm.”

Yleisömme nyökkää hyväksyvästi. Olemme onnistuneet osoittamaan heille, että oikein valmistettuna siipisimppu on turvallinen ja maukas ruokakala. Viimeistelen voiton sanomalla: ”Aasiassa siipisimppua pidetään tehokkaana lemmenruokana.” Muistan yhä ihmisten naurun ja leveät hymyt.

Äskettäin julkaistu tutkimus säikäytti siipisimpun leviämistä vastaan taistelevat meribiologit. Liittovaltion ilmakehän- ja merentutkimusorganisaation Noaa:n meribiologi James Morris sai nimittäin ryhmineen selville, että siipisimppunaaras voi tuottaa yli kaksi miljoonaa mätimunaa vuodessa. Tämän tiedon valossa on entistä tärkeämpää pysäyttää siipisimppukannan leviäminen mahdollisimman nopeasti.