Valmistelut 10 minuuttia
Kypsennys 20 minuuttia

4 annosta

2 rkl täysjyväsinappia
2 tl kanelia
2 dl omenamehua
8 nahatonta ja luutonta broilerinkoipea, yhteensä 650 g
4 kuorittua ja lohkottua bataattia, 800 g
4 lohkottua sipulia, 300 g
2 pitkittäin lohkottua punaista paprikaa, 150 g
2 pitkittäin lohkottua keltaista paprikaa, 150 g
2 rkl oliiviöljyä

1 Mausta broileri Kuumenna uuni 225 asteeseen (kaasuuuni asennolle 8 ja kiertoilmauuni 200 asteeseen). Sekoita sinappi, kaneli ja omenamehu isossa uuni- tai paistovuoassa. Lisää vuokaan broilerinpalat ja kääntele niitä niin, että ne maustuvat joka puolelta. Jätä lihat maustumaan.

2 Esikypsennä bataattilohkot Kaada bataattilohkot isoon kattilaan. Kaada kiehuvaa vettä päälle niin paljon, että lohkot peittyvät. Keitä lohkoja viisi minuuttia.

3 Yhdistä ainekset Valuta bataattilohkot ja lisää ne sekä sipuli- ja paprikalohkot vuokaan broilerinpalojen joukkoon. Kääntele lohkoja niin, että nekin maustuvat ja aseta ne sitten kuori- sekä nahkapuolet ylöspäin paistamista vaille valmiiksi.

4 Kypsennä ja tarjoa Mausta ainekset valuttamalla niiden pinnalle ensin tasaisesti öljyä ja sen jälkeen hiukan suolaa ja mustapippurirouhetta. Paahda kasviksia ja lihaa uunissa noin 20 minuuttia tai kunnes liha ja kasvikset ovat kypsiä ja kauniin ruskeita. Kokeile broilerin kypsyyttä veitsellä: pistokohdasta valuva lihasneste on täysin kirkasta, kun liha on kypsää. Jatka kypsentämistä, jos neste on vaaleanpunaista. Tarjoa ruoka heti.

Muunnos Käytä omenamehun asemesta mangomehua, niin saat ruokaan entistä hedelmäisemmän aromin. Lisää kasvisten
joukkoon kypsymisen puolivälissä myös kuorittu, halkaistu ja viipaloitu mango, josta olet poistanut kiven.

Annoksen ravintosisältö
• 491 kcal (2058 kJ) • 33 g proteiinia
• 14 g rasvaa (josta tyydyttynyttä
rasvaa 3 g) • 56 g hiilihydraattia

Ohje Valittujen Palojen keittokirjasta Vaivatonta arkiruokaa.

5
Piditkö tästä artikkelista?Anna äänesi!

Suosituimmat Ruoka & viini

  1. Huippukokki Niklas Ekstedtin lempireseptit
  2. Jakob Hausmann tarjoaa sydämensä lautasella
  3. Pikamunkit

Lisää Vinkkejä & asiaa

Lähetä kommentti

Nimi*
Sähköposti*
Kommentti*
Haluaisitko lukea vastaavia juttuja kuukausittain?
Tilaa nyt Valitut Palat kotiisi ja säästä 50%!