Sobibórin synkät salaisuudet
Natsit yrittivät hävittää kaikki jäljet tuhoamisleiristään Puolan metsässä.
Muistot kuitenkin elävät entisten vankien ja silminnäkijöiden mielessä, eivätkä kauheudet pysy tutkijoiltakaan piilossa.
- LEONARD FELSON
Jaa
KATSO ENGLANNINKIELINEN HAASTATTELUVIDEO OSOITTEESSA www.viiphoto.com/frame-movie.php
Kuinka menneisyyden hirmuteot lopulta paljastuvat? Kuinka tiede käsittelee pahuutta?
Sobibórissa vuonna 2008 työskennelleeseen tutkimusryhmään kuuluu monen eri alan asiantuntijoita.
Yoram Haimi, israelilainen arkeologi ja kahden Sobibórin uhrin sisarenpoika, on johtanut vuoden 2007 jälkeen
kolmea kuolemanleirin tutkimushanketta.
kolmea kuolemanleirin tutkimushanketta.
Yhdysvaltalaisen holokaustiin erikoistuneen historioitsijan Avi Pattin isoisovanhemmat menehtyivät Sobibórissa. Nyt hän tulkitsee menneisyyden viestejä tutkimusryhmälle.
Juutalaisuuden tutkija Richard Freund puolestaan auttoi varojen keruussa ja oli mukana levittämässä sanaa ryhmän työstä. Tutkimusryhmän tavoitteena on paljastaa maan sisäänsä kätkemät salaisuudet vainajia kunnioittaen, ja tässä tehtävässä ryhmä luottaa kanadalaisen geofyysikon Paul Baumanin laitteisiin.
Jan Manajin kaltaisten silminnäkijöiden ja leiriltä eloonjääneiden, kuten Selma Engelin tarinat varmistavat, ettei maailma unohda sodan kauheuksia.
Engel saa aloittaa omalla tarinallaan:
”Vartuin Zwollen kaupungissa Hollannissa. Vanhempani omistivat kosher-hotellin. Isäni kuoli vuonna 1941 – ennen kuin saksalaiset alkoivat kerätä juutalaisia yhteen. Saksalaiset lähettivät äitini ja kolme veljeäni Puolaan, ja sen jälkeen en halunnut asua asunnossamme. Katolinen pappi auttoi minua löytämään uuden asuinpaikan. Eräänä yönä Gestapon miehet murtautuivat taloon, enkä ehtinyt paeta. Olin kaksikymmenvuotias. Ensin jouduin amsterdamilaiseen vankilaan, sitten hollantilaiseen keskitysleiriin, ja sieltä minut lähetettiin Sobibóriin rahtijunassa.”
– eloonjäänyt Selma Engel
”Toisen maailmansodan lopussa lukuisia keskitysleirejä tuhottiin, hävitettiin ja poltettiin, sillä saksalaiset pelkäsivät liittoutuneiden löytävän ne. Sobibórin kohtalo ja siellä tapahtuneet asiat olivat kuitenkin hämärän peitossa, ja sen selvittämiseen meillä on hyvät valmiudet. Meidän ei tarvitse kaivella päämäärättömästi vuosikausia, vaan pystymme kartoittamaan, mitä maan alla piilee ja päättämään kaivauspaikat sen perusteella. Arkeologin näkökulmasta Sobibór on koskematonta maaperää. Natsit tuhosivat alueen ja istuttivat sinne puita peittääkseen jälkensä, eikä siellä ole koskaan aiemmin tehty järjestelmällisiä kaivauksia. Ryhmämme on ensimmäinen, joka dokumentoi koko alueen kaikessa synkkyydessään – tarkasti ja tieteellisesti, mutta hienovaraisesti ja hautarauhaan kajoamatta.”
”Toisen maailmansodan lopussa lukuisia keskitysleirejä tuhottiin, hävitettiin ja poltettiin, sillä saksalaiset pelkäsivät liittoutuneiden löytävän ne. Sobibórin kohtalo ja siellä tapahtuneet asiat olivat kuitenkin hämärän peitossa, ja sen selvittämiseen meillä on hyvät valmiudet. Meidän ei tarvitse kaivella päämäärättömästi vuosikausia, vaan pystymme kartoittamaan, mitä maan alla piilee ja päättämään kaivauspaikat sen perusteella. Arkeologin näkökulmasta Sobibór on koskematonta maaperää. Natsit tuhosivat alueen ja istuttivat sinne puita peittääkseen jälkensä, eikä siellä ole koskaan aiemmin tehty järjestelmällisiä kaivauksia. Ryhmämme on ensimmäinen, joka dokumentoi koko alueen kaikessa synkkyydessään – tarkasti ja tieteellisesti, mutta hienovaraisesti ja hautarauhaan kajoamatta.”
– arkeologi Richard Freund
”Listoissa on ainakin 167 000 Sobibóriin kuljetetun nimet. He nousivat junasta, ja muutaman tunnin päästä he olivat muuttuneet tuhkaksi. Kun saavuimme kartoittamaan aluetta, sen tunnelmassa oli jotakin tukahdutettua. Koko alue on hyvin kolkko, pelkkiä rikkaruohoja ja hylätyn paikan tuntua. Siellä tajuaa nopeasti, kuinka mielipuolista touhu oli, ja kuinka toivoton tilanne oli junasta nouseville ihmisille. He eivät voineet aavistakaan, mitä heidän varalleen oli suunniteltu.”
– geofyysikko Paul Bauman
”Luta oli ennen sotaa lähinnä ukrainalaisten asuttama kylä, mutta joukossa oli myös puolalaisia ja juutalaisia. Minullakin oli juutalaisia koulukavereita – Hanshe, Moishe ja Yankel. Hanshe oli sievä tyttö. Sitten saksalaiset tulivat kyläämme, veivät juutalaisystäväni perheineen metsään ja ampuivat heidät. Kaikki Lutan asukkaat tiesivät, että saksalaiset rakensivat lähistölle kuolemanleiriä, mutta kukaan ei sanonut mitään. Kaikilla oli omissa asioissaankin tarpeeksi huolehdittavaa. Kerran saksalaiset veivät kaikki miehet metsään, missä heidät oli tarkoitus ampua kostoksi natsisotilaita vastaan tehdyistä partisaani-iskuista. Heidät melkein teloitettiin, mutta Lutan naiset ostivat heidät takaisin. He maksoivat miesten hengen valtavalla määrällä tuoreita kananmunia.”
– kyläläinen Jan Manaj
”Asemalla junasta nousevat ihmiset jaoteltiin sukupuolen mukaan, he joutuivat luovuttamaan matkatavaransa, riisumaan vaatteensa ja luopumaan kaikesta omaisuudestaan ja arvoesineistään, naiset myös hiuksistaan. Matkallaan kohti kaasukammioita alastomat vangit näkivät varastoparakkeja, leirin hallintorakennuksena ja joidenkin SS-miesten asuinpaikkana toimineen entisen metsänhoitajan talon, pienen maa-alueen, jossa oli myös eläinsuojia hevosille, karjalle, sioille, kanoille ja hanhille, sekä pienen puisen katolisen kappelin. Korkea vartiotorni kohosi koko alueen ylle. Uhrit surmattiin leirin luoteisosassa, alueen syrjäisimmässä kolkassa. Siellä sijaitsivat paitsi kaasukammiot, myös joukkohaudat ja alueella työskentelevien juutalaisvankien asuintilat. Reilun metrin levyinen ja 150 metrin mittainen polku johti suoraan vankien vastaanottoalueelta tuhoamisalueelle. Polkua reunusti molemmin puolin männynoksista ja piikkilangasta tehty aita. Sitä pitkin alastomat vangit paimennettiin kohti kaasukammioita.”
– Richard Freund
”Meitä ruoskittiin. Muistan erään naisen. Hänen vauvansa putosi maahan, ja hän kysyi: ’Voinko nostaa lapseni?’ Saksalaissotilas löi häntä kasvoihin, ja nainen alkoi vuotaa verta. Sotilas sanoi hänelle: ’Me pidämme huolen vauvastasi.’ Sitten sotilaat heittivät heidät tuleen. Seuraavaksi ohitimme ryhmän saksalaisia, ja he erottivat minut sekä joukon amsterdamilaisessa vankilassa tapaamiani tyttöjä muista vangeista. Onneksi meidän onnistui jotenkin pysytellä yhdessä. Saksalaiset käskivät meidät sivuun. Meillä ei ollut aavistustakaan siitä, mitä meille tapahtuisi.”
”Listoissa on ainakin 167 000 Sobibóriin kuljetetun nimet. He nousivat junasta, ja muutaman tunnin päästä he olivat muuttuneet tuhkaksi. Kun saavuimme kartoittamaan aluetta, sen tunnelmassa oli jotakin tukahdutettua. Koko alue on hyvin kolkko, pelkkiä rikkaruohoja ja hylätyn paikan tuntua. Siellä tajuaa nopeasti, kuinka mielipuolista touhu oli, ja kuinka toivoton tilanne oli junasta nouseville ihmisille. He eivät voineet aavistakaan, mitä heidän varalleen oli suunniteltu.”
– geofyysikko Paul Bauman
”Luta oli ennen sotaa lähinnä ukrainalaisten asuttama kylä, mutta joukossa oli myös puolalaisia ja juutalaisia. Minullakin oli juutalaisia koulukavereita – Hanshe, Moishe ja Yankel. Hanshe oli sievä tyttö. Sitten saksalaiset tulivat kyläämme, veivät juutalaisystäväni perheineen metsään ja ampuivat heidät. Kaikki Lutan asukkaat tiesivät, että saksalaiset rakensivat lähistölle kuolemanleiriä, mutta kukaan ei sanonut mitään. Kaikilla oli omissa asioissaankin tarpeeksi huolehdittavaa. Kerran saksalaiset veivät kaikki miehet metsään, missä heidät oli tarkoitus ampua kostoksi natsisotilaita vastaan tehdyistä partisaani-iskuista. Heidät melkein teloitettiin, mutta Lutan naiset ostivat heidät takaisin. He maksoivat miesten hengen valtavalla määrällä tuoreita kananmunia.”
– kyläläinen Jan Manaj
”Asemalla junasta nousevat ihmiset jaoteltiin sukupuolen mukaan, he joutuivat luovuttamaan matkatavaransa, riisumaan vaatteensa ja luopumaan kaikesta omaisuudestaan ja arvoesineistään, naiset myös hiuksistaan. Matkallaan kohti kaasukammioita alastomat vangit näkivät varastoparakkeja, leirin hallintorakennuksena ja joidenkin SS-miesten asuinpaikkana toimineen entisen metsänhoitajan talon, pienen maa-alueen, jossa oli myös eläinsuojia hevosille, karjalle, sioille, kanoille ja hanhille, sekä pienen puisen katolisen kappelin. Korkea vartiotorni kohosi koko alueen ylle. Uhrit surmattiin leirin luoteisosassa, alueen syrjäisimmässä kolkassa. Siellä sijaitsivat paitsi kaasukammiot, myös joukkohaudat ja alueella työskentelevien juutalaisvankien asuintilat. Reilun metrin levyinen ja 150 metrin mittainen polku johti suoraan vankien vastaanottoalueelta tuhoamisalueelle. Polkua reunusti molemmin puolin männynoksista ja piikkilangasta tehty aita. Sitä pitkin alastomat vangit paimennettiin kohti kaasukammioita.”
– Richard Freund
”Meitä ruoskittiin. Muistan erään naisen. Hänen vauvansa putosi maahan, ja hän kysyi: ’Voinko nostaa lapseni?’ Saksalaissotilas löi häntä kasvoihin, ja nainen alkoi vuotaa verta. Sotilas sanoi hänelle: ’Me pidämme huolen vauvastasi.’ Sitten sotilaat heittivät heidät tuleen. Seuraavaksi ohitimme ryhmän saksalaisia, ja he erottivat minut sekä joukon amsterdamilaisessa vankilassa tapaamiani tyttöjä muista vangeista. Onneksi meidän onnistui jotenkin pysytellä yhdessä. Saksalaiset käskivät meidät sivuun. Meillä ei ollut aavistustakaan siitä, mitä meille tapahtuisi.”
– Selma Engel
”Useimmat juutalaisista ystävistäni ja heidän perheistään eivät koskaan päätyneet Sobibóriin saakka. Heidät vietiin metsään, ammuttiin ja haudattiin tien viereen. Eräänä kylmänä joulukuisena päivänä vuonna 1942 minut pakotettiin ottamaan hevosemme ja viemään juutalaisia Sobibóriin puukärryillämme, joita käytettiin heinän ja muun tavaran kuljetukseen. Enkä ollut ainoa. Kaikkien talonpoikien piti antaa kärrynsä tarkoitukseen. Isäni piti alun perin kuljettaa juutalaisia, mutta hän piiloutui kauhuissaan, joten minun piti lähteä. Olin silloin 16-vuotias.”
”Useimmat juutalaisista ystävistäni ja heidän perheistään eivät koskaan päätyneet Sobibóriin saakka. Heidät vietiin metsään, ammuttiin ja haudattiin tien viereen. Eräänä kylmänä joulukuisena päivänä vuonna 1942 minut pakotettiin ottamaan hevosemme ja viemään juutalaisia Sobibóriin puukärryillämme, joita käytettiin heinän ja muun tavaran kuljetukseen. Enkä ollut ainoa. Kaikkien talonpoikien piti antaa kärrynsä tarkoitukseen. Isäni piti alun perin kuljettaa juutalaisia, mutta hän piiloutui kauhuissaan, joten minun piti lähteä. Olin silloin 16-vuotias.”
– Jan Manaj
”Sobibór oli toinen operaatio Reinhardia eli puolanjuutalaisten tuhoamista varten rakennettu keskus. Se rakennettiin Chełmin ja Włodawan välisen rautatien varteen metsäiselle, soiselle ja harvaanasutulle seudulle. Suorakulmion muotoinen leirialue oli kooltaan noin 400 metriä kertaa 600 metriä, ja sitä ympäröi 15 metriä leveä miinakenttä. Juuri tänne äidinpuoleiset isoisovanhempani karkotettiin Wienistä keväällä 1942.”
”Sobibór oli toinen operaatio Reinhardia eli puolanjuutalaisten tuhoamista varten rakennettu keskus. Se rakennettiin Chełmin ja Włodawan välisen rautatien varteen metsäiselle, soiselle ja harvaanasutulle seudulle. Suorakulmion muotoinen leirialue oli kooltaan noin 400 metriä kertaa 600 metriä, ja sitä ympäröi 15 metriä leveä miinakenttä. Juuri tänne äidinpuoleiset isoisovanhempani karkotettiin Wienistä keväällä 1942.”
– historioitsija Avi Patt
”Käytimme tutkimuksissamme maatutkaa. Sen voi ajatella olevan ikään kuin laite, jolla maa voidaan magneettikuvata. Toivoimme löytävämme rakennusmateriaaleja kuten betonia ja puuta – toisin sanoen ainesta, jota ei pystytä havaitsemaan muilla laitteilla. Käytimme myös erittäin herkkää metallinpaljastinta, jollaisella etsitään esimerkiksi räjähtämättömiä pommeja ja kranaatinsirpaleita. Toivoimme löytävämme esimerkiksi rautateiden jäänteitä, kiskonnauloja, piikkilankaa, lapioita ja ruokailuvälineitä. Käytössä oli myös maaperän johtavuuden muutoksia mittaava laite EM 38. Se pystyy esimerkiksi erottamaan ojanpohjan tiiviimmän maaperän koskemattomasta maasta. Sen avulla saatoimme paikantaa joukkohautoja, mikäli tuhkista oli levinnyt maaperään suolaa, kuten usein käy. Magnetometrin avulla pystyimme puolestaan mittaamaan äärimmäisen tarkasti maapallon magneettikenttää. Kaksi asiaa aiheuttaa muutoksia kenttään: hautautunut rauta tai teräs ja poltettu aines.”
”Käytimme tutkimuksissamme maatutkaa. Sen voi ajatella olevan ikään kuin laite, jolla maa voidaan magneettikuvata. Toivoimme löytävämme rakennusmateriaaleja kuten betonia ja puuta – toisin sanoen ainesta, jota ei pystytä havaitsemaan muilla laitteilla. Käytimme myös erittäin herkkää metallinpaljastinta, jollaisella etsitään esimerkiksi räjähtämättömiä pommeja ja kranaatinsirpaleita. Toivoimme löytävämme esimerkiksi rautateiden jäänteitä, kiskonnauloja, piikkilankaa, lapioita ja ruokailuvälineitä. Käytössä oli myös maaperän johtavuuden muutoksia mittaava laite EM 38. Se pystyy esimerkiksi erottamaan ojanpohjan tiiviimmän maaperän koskemattomasta maasta. Sen avulla saatoimme paikantaa joukkohautoja, mikäli tuhkista oli levinnyt maaperään suolaa, kuten usein käy. Magnetometrin avulla pystyimme puolestaan mittaamaan äärimmäisen tarkasti maapallon magneettikenttää. Kaksi asiaa aiheuttaa muutoksia kenttään: hautautunut rauta tai teräs ja poltettu aines.”
– Paul Bauman
”Lapsena kuulin jatkuvasti tarinoita kahdesta enostani, Maurice ja Yahia Ben Zaquenista, jotka lähtivät 1930-luvulla kotimaastaan Marokosta Pariisiin perustaakseen valokuvausliikkeen. He lähettivät perheelleen rahaa ja kirjeitä. Jokainen kirjelappunen päättyi sanoihin ’Pitäkää huolta pikkusiskostamme’, siis äidistäni. Kirjelappusten tulo lakkasi yhtäkkiä vuonna 1941 saksalaisten miehitettyä Pariisin. Viisi vuotta sitten havahduin äkkiä janoamaan tietoa heidän kohtalostaan. Menin Israelissa sijaitsevaan juutalaisvainojen museoon Yad Vashemiin, joka on myös maailman merkittävin holokaustiin liittyvän tiedon ja asiakirjojen kerääjä ja dokumentoija.”
”Lapsena kuulin jatkuvasti tarinoita kahdesta enostani, Maurice ja Yahia Ben Zaquenista, jotka lähtivät 1930-luvulla kotimaastaan Marokosta Pariisiin perustaakseen valokuvausliikkeen. He lähettivät perheelleen rahaa ja kirjeitä. Jokainen kirjelappunen päättyi sanoihin ’Pitäkää huolta pikkusiskostamme’, siis äidistäni. Kirjelappusten tulo lakkasi yhtäkkiä vuonna 1941 saksalaisten miehitettyä Pariisin. Viisi vuotta sitten havahduin äkkiä janoamaan tietoa heidän kohtalostaan. Menin Israelissa sijaitsevaan juutalaisvainojen museoon Yad Vashemiin, joka on myös maailman merkittävin holokaustiin liittyvän tiedon ja asiakirjojen kerääjä ja dokumentoija.”
– etsijä Yoram Haimi
”Saksalaiset ampuivat ja tappoivat yli miljoona juutalaista näiden omilla kotipaikkakunnilla. Se oli kuitenkin liian työlästä, ja lisäksi silkkaa ammusten tuhlausta. SS:n johtaja Heinrich Himmler totesi, että tarvittiin helpompi tapa. Niinpä Sobibóriin tuotiin natsien eutanasiahankkeessa työskennelleitä henkilöitä, jotka olivat jo osallistuneet salaisiin kaasumurhiin Saksassa. Franz Stangl, josta sittemmin tuli Sobibórin komendantti, oli yksi heistä. Saksalaisten ei enää tarvinnut kohdata uhrejaan silmäkkäin, joten tappamisesta tuli paljon helpompaa.”
”Saksalaiset ampuivat ja tappoivat yli miljoona juutalaista näiden omilla kotipaikkakunnilla. Se oli kuitenkin liian työlästä, ja lisäksi silkkaa ammusten tuhlausta. SS:n johtaja Heinrich Himmler totesi, että tarvittiin helpompi tapa. Niinpä Sobibóriin tuotiin natsien eutanasiahankkeessa työskennelleitä henkilöitä, jotka olivat jo osallistuneet salaisiin kaasumurhiin Saksassa. Franz Stangl, josta sittemmin tuli Sobibórin komendantti, oli yksi heistä. Saksalaisten ei enää tarvinnut kohdata uhrejaan silmäkkäin, joten tappamisesta tuli paljon helpompaa.”
– Avi Patt
”Meidät lähetettiin pieneen parakkiin. Iltapäivällä aloitimme työt. Tehtävämme oli lajitella takavarikoitujen reppujen sisältö. Näimme eväspaketteja ja sieviä vaatteita, kaikkea, mitä ihminen voi vain toivoa. Joskus matkatavaroiden joukosta löytyi lapsi. Sitten näin naiset leikattuine hiuksineen. He kävelivät sisään suihkuparakkiin, mutta mistään ei vain tullut vettä.”
– Selma Engelin päiväkirja, 9. huhtikuuta 1943
”Meidät lähetettiin pieneen parakkiin. Iltapäivällä aloitimme työt. Tehtävämme oli lajitella takavarikoitujen reppujen sisältö. Näimme eväspaketteja ja sieviä vaatteita, kaikkea, mitä ihminen voi vain toivoa. Joskus matkatavaroiden joukosta löytyi lapsi. Sitten näin naiset leikattuine hiuksineen. He kävelivät sisään suihkuparakkiin, mutta mistään ei vain tullut vettä.”
– Selma Engelin päiväkirja, 9. huhtikuuta 1943
”Kun saavuin tutkimusalueelle, sydämeni alkoi takoa. Tunsin sähköistyväni sormenpäitä myöten.”
– Yoram Haimi
”Haimi on ottanut itselleen karmivan tehtävän osallistumalla kaivauksiin tuhoamisleirissä, johon hänellä itsellään on henkilökohtainen side.”
”Haimi on ottanut itselleen karmivan tehtävän osallistumalla kaivauksiin tuhoamisleirissä, johon hänellä itsellään on henkilökohtainen side.”
– Richard Freund
”Saksalaiset laittoivat meidät tekemään mitä milloinkin. Eräänä päivänä meidän piti kävellä tuntikaupalla ja laulaa. Joillakin juutalaisilla oli soittimia, ja meidän muiden piti tanssia. Chaim Engel pyysi minua tanssimaan kanssaan. Tapasin hänet tuolloin ensi kertaa, ja hän rakastui minuun heti. Niin tapasin Chaimin, mieheni. Ensimmäisenä päivänä. Hän oli puolalainen. En tiennyt, mitä Sobibórissa tapahtuu, ennen kuin kaksi muuta vankia kertoi, että kaikki kanssani yhtä aikaa tulleet ihmiset tapettiin kaasukammioissa ja poltettiin. ” – Selma Engel
”Kun kammio oli saatu täyteen uhreja, sinne laskettiin kaasua, joka tukehdutti heidät 20–30 minuutissa. Ennen tuhkausta ja hautausta ruumiit tutkittiin arvoesineiden löytämiseksi, ja kultahampaat otettiin talteen.”
– Ote Isaac Gileadin, Yoram Haimin ja Wojciech Mazurekin teoksesta Excavating Nazi Extermination Centres vuodelta 2009
”Saksalaiset laittoivat meidät tekemään mitä milloinkin. Eräänä päivänä meidän piti kävellä tuntikaupalla ja laulaa. Joillakin juutalaisilla oli soittimia, ja meidän muiden piti tanssia. Chaim Engel pyysi minua tanssimaan kanssaan. Tapasin hänet tuolloin ensi kertaa, ja hän rakastui minuun heti. Niin tapasin Chaimin, mieheni. Ensimmäisenä päivänä. Hän oli puolalainen. En tiennyt, mitä Sobibórissa tapahtuu, ennen kuin kaksi muuta vankia kertoi, että kaikki kanssani yhtä aikaa tulleet ihmiset tapettiin kaasukammioissa ja poltettiin. ” – Selma Engel
”Kun kammio oli saatu täyteen uhreja, sinne laskettiin kaasua, joka tukehdutti heidät 20–30 minuutissa. Ennen tuhkausta ja hautausta ruumiit tutkittiin arvoesineiden löytämiseksi, ja kultahampaat otettiin talteen.”
– Ote Isaac Gileadin, Yoram Haimin ja Wojciech Mazurekin teoksesta Excavating Nazi Extermination Centres vuodelta 2009
”Varastimme repuista, sillä niissä oli ruokaa. Olin etevä varastamisessa. Laitoin ruokaa rintaliiveihini ja alushousuihini. Sen ansiosta pysyimme hengissä. En missään vaiheessa uskonut pääseväni pois leiriltä. Sairastin pilkkukuumetta, ja eräänä päivänä kaikki sairaat vangit ammuttiin. Minulla vain kävi tuuri.”
– Selma Engel
”Yoram sattui huomaamaan joukon reikiä maassa, ja niiden avulla hän pystyi päättelemään, missä kaasukammiot mahdollisesti olivat sijainneet, ja keskittämään kaivaukset sinne. Saksalaiset olivat räjäyttäneet kammiot ja kiskoneet niiden perustuksena olleet betonitolpat ylös maasta. Tolppien paikalle jääneisiin reikiin oli joutunut metallinkappaleita, jotka näkyivät poikkeamina magneettikentässä."
”Yoram sattui huomaamaan joukon reikiä maassa, ja niiden avulla hän pystyi päättelemään, missä kaasukammiot mahdollisesti olivat sijainneet, ja keskittämään kaivaukset sinne. Saksalaiset olivat räjäyttäneet kammiot ja kiskoneet niiden perustuksena olleet betonitolpat ylös maasta. Tolppien paikalle jääneisiin reikiin oli joutunut metallinkappaleita, jotka näkyivät poikkeamina magneettikentässä."
– Paul Bauman
”Sobibórin kapinan mahdollisti se, että vankien joukossa oli hyväkuntoisia neuvostoarmeijan juutalaisupseereita, jotka oli vangittu vuonna 1943, kun natsien sotakoneisto tunkeutui yhä syvemmälle Neuvostoliittoon. Nämä sotilaskoulutuksen saaneet miehet muodostivat kapinallisten ydinjoukon Sobibórissa ja muissa samankaltaisissa paikoissa.”
”Sobibórin kapinan mahdollisti se, että vankien joukossa oli hyväkuntoisia neuvostoarmeijan juutalaisupseereita, jotka oli vangittu vuonna 1943, kun natsien sotakoneisto tunkeutui yhä syvemmälle Neuvostoliittoon. Nämä sotilaskoulutuksen saaneet miehet muodostivat kapinallisten ydinjoukon Sobibórissa ja muissa samankaltaisissa paikoissa.”
– Richard Freund
”Vangit laativat uhkarohkean suunnitelman. SS-upseerit oli tarkoitus houkutella varastorakennuksiin muka vastaanottamaan uusia takkeja ja saappaita. Sisällä vangit hyökkäisivät upseerien kimppuun ja tappaisivat heidät kirveillä ja veitsillä. Suunnitelmana oli ottaa haltuun natsien aseet ja käynnistää täysimittainen kapina nimenhuudon aikana. Kaikille vangeille tarjoutuisi mahdollisuus paeta vapauteen. Sobibórin porttien ulkopuolella jokainen olisi oman onnensa nojassa.”
– Avi Patt
”Ilmeisesti he suunnittelivat pakoa noin viikon ajan. Tiesimme, että jotain oli tapahtumassa. Meillä ei ollut työtä, eikä uusia kuljetuksia saapunut. Chaim antoi minulle ohjeet: ’Selma, pue paljon vaatetta päällesi ja ole valmiina huomenna kello neljä.’ Toimin niin, ja siellä hän odotti minua erään kapinassa mukana olleen nuorukaisen kanssa. Tuon nuoren miehen oli yhdessä erään toisen vangin kanssa määrä tappaa saksalaissotilas, mutta häntä pelotti. Chaim sanoi hänelle: ’Sinun täytyy mennä. Kymmenen SS-miestä makaa kuolleena, sähköt ovat poikki ja puhelin on mykkä. He tietävät. Me kuolemme joka tapauksessa.’ Chaimilla oli leipäveitsi. Nimenhuutoon kutsuvan pillinvihellyksen kuultuamme kävelimme ulos ja äkkiä olin yksin. Sitten ovi avautui, ja sieltä Chaim tulikin. Se oli ihme. Minne olisin osannut mennä yksin? Kiedoin nenäliinan hänen käsivartensa ympärille. Hän tarttui käteeni ja sanoi: ’Mennään’, ja sitten lähdimme juoksemaan. Kaikki ryntäsivät kohti uloskäyntiä. Juoksimme ja juoksimme ja juoksimme.”
”Ilmeisesti he suunnittelivat pakoa noin viikon ajan. Tiesimme, että jotain oli tapahtumassa. Meillä ei ollut työtä, eikä uusia kuljetuksia saapunut. Chaim antoi minulle ohjeet: ’Selma, pue paljon vaatetta päällesi ja ole valmiina huomenna kello neljä.’ Toimin niin, ja siellä hän odotti minua erään kapinassa mukana olleen nuorukaisen kanssa. Tuon nuoren miehen oli yhdessä erään toisen vangin kanssa määrä tappaa saksalaissotilas, mutta häntä pelotti. Chaim sanoi hänelle: ’Sinun täytyy mennä. Kymmenen SS-miestä makaa kuolleena, sähköt ovat poikki ja puhelin on mykkä. He tietävät. Me kuolemme joka tapauksessa.’ Chaimilla oli leipäveitsi. Nimenhuutoon kutsuvan pillinvihellyksen kuultuamme kävelimme ulos ja äkkiä olin yksin. Sitten ovi avautui, ja sieltä Chaim tulikin. Se oli ihme. Minne olisin osannut mennä yksin? Kiedoin nenäliinan hänen käsivartensa ympärille. Hän tarttui käteeni ja sanoi: ’Mennään’, ja sitten lähdimme juoksemaan. Kaikki ryntäsivät kohti uloskäyntiä. Juoksimme ja juoksimme ja juoksimme.”
– Selma Engel
”Auringonlaskuun mennessä yli puolet vangeista, yhteensä noin 300 henkeä oli paennut. Suurin osa karkureista sai surmansa joko heitä jahtaavien natsien käsissä tai ylittäessään miinakenttää. Kapinan jälkeen osa paenneista liittyi partisaanijoukkoihin, toiset puolestaan löysivät turvapaikan myötämielisten puolalaisten luota. Arvioiden mukaan kaikista paenneista vain noin 50 selvisi hengissä sodan loppuun saakka.”
”Auringonlaskuun mennessä yli puolet vangeista, yhteensä noin 300 henkeä oli paennut. Suurin osa karkureista sai surmansa joko heitä jahtaavien natsien käsissä tai ylittäessään miinakenttää. Kapinan jälkeen osa paenneista liittyi partisaanijoukkoihin, toiset puolestaan löysivät turvapaikan myötämielisten puolalaisten luota. Arvioiden mukaan kaikista paenneista vain noin 50 selvisi hengissä sodan loppuun saakka.”
– Avi Patt
”Yritin kuvitella itseni pakenevien vankien saappaisiin: Minne menisin? Minne päin lähtisin juoksemaan?”
”Yritin kuvitella itseni pakenevien vankien saappaisiin: Minne menisin? Minne päin lähtisin juoksemaan?”
– Paul Bauman
”Tämä oli ainoa onnistunut kapina koko toisen maailmansodan aikana. Aivan alussa haaveilin tänne tulemisesta. Ehkä onnistun löytämään enojeni henkilöllisyyspaperit.”
”Tämä oli ainoa onnistunut kapina koko toisen maailmansodan aikana. Aivan alussa haaveilin tänne tulemisesta. Ehkä onnistun löytämään enojeni henkilöllisyyspaperit.”
– Yoram Haimi
”Koska pakenijat olivat katkaisseet puhelinlinjat, pakouutinen saavutti natsien päämajan pienellä viiveellä. Tiedon vihdoin tultua se aiheutti melkoisen paniikin. Karanneiden vankien etsintä alkoi aamunkoitteessa. Tiedustelulentokoneet etsivät pakenijoita metsistä ja pelloilta. Vangit olivat jakaantuneet pienempiin ryhmiin, jotta heitä ei huomattaisi niin helposti. Viikon kuluttua kapinasta kolmannes 300:sta paenneesta vangista oli saatu kiinni tai ammuttu kuoliaaksi. Suurin osa ei koskaan ehtinyt nähdä leirin vapautusta ja sodan loppumista.”
– Ote Yitzhak Aradin Nizkor-hankkeeseen kuuluvasta tutkimuksesta, Yad Vashem Studies -lehti
”Chaim oli miehistä ainoa, joka otti tyttöystävänsä mukaan. Olimme metsän keskellä, ja joukko Sobibórista kanssamme paenneita ihmisiä halusi ampua Chaimin, koska he eivät olisi halunneet minua mukaan. [He pelkäsivät, että Selma vaarantaisi heidät, sillä hän näytti ulkomaalaiselta eikä puhunut puolaa.] Niinpä minä ja Chaim jatkoimme matkaa kaksin. Olin Sobibórissa puoli vuotta. Chaim oli siellä vuoden.”
”Koska pakenijat olivat katkaisseet puhelinlinjat, pakouutinen saavutti natsien päämajan pienellä viiveellä. Tiedon vihdoin tultua se aiheutti melkoisen paniikin. Karanneiden vankien etsintä alkoi aamunkoitteessa. Tiedustelulentokoneet etsivät pakenijoita metsistä ja pelloilta. Vangit olivat jakaantuneet pienempiin ryhmiin, jotta heitä ei huomattaisi niin helposti. Viikon kuluttua kapinasta kolmannes 300:sta paenneesta vangista oli saatu kiinni tai ammuttu kuoliaaksi. Suurin osa ei koskaan ehtinyt nähdä leirin vapautusta ja sodan loppumista.”
– Ote Yitzhak Aradin Nizkor-hankkeeseen kuuluvasta tutkimuksesta, Yad Vashem Studies -lehti
”Chaim oli miehistä ainoa, joka otti tyttöystävänsä mukaan. Olimme metsän keskellä, ja joukko Sobibórista kanssamme paenneita ihmisiä halusi ampua Chaimin, koska he eivät olisi halunneet minua mukaan. [He pelkäsivät, että Selma vaarantaisi heidät, sillä hän näytti ulkomaalaiselta eikä puhunut puolaa.] Niinpä minä ja Chaim jatkoimme matkaa kaksin. Olin Sobibórissa puoli vuotta. Chaim oli siellä vuoden.”
– Selma Engel
”Leiri tuhottiin heti, ja jäljet peitettiin kasaamalla maata ja istuttamalla puita jäännösten päälle. Näin paikka saatiin näyttämään siltä, ettei siellä koskaan ollutkaan mitään. Natsivirkamiehet pelkäsivät muidenkin leirien nousevan kapinaan, mikä olisi johtanut kaaokseen. On kohtalon ivaa, että yrittäessään piilottaa leirin jäänteet natsit itse asiassa jättivät arkeologien tutkittavaksi ylivoimaisesti arvokkaimman yksittäisen todistuskappaleen kammottavista teoistaan: koskemattoman rikospaikan.”
”Leiri tuhottiin heti, ja jäljet peitettiin kasaamalla maata ja istuttamalla puita jäännösten päälle. Näin paikka saatiin näyttämään siltä, ettei siellä koskaan ollutkaan mitään. Natsivirkamiehet pelkäsivät muidenkin leirien nousevan kapinaan, mikä olisi johtanut kaaokseen. On kohtalon ivaa, että yrittäessään piilottaa leirin jäänteet natsit itse asiassa jättivät arkeologien tutkittavaksi ylivoimaisesti arvokkaimman yksittäisen todistuskappaleen kammottavista teoistaan: koskemattoman rikospaikan.”
– Richard Freund
”Täytimme sääpallon heliumilla, kiinnitimme siihen digitaalisen kameran ja laitoimme pallon narun päähän. Sitten päästimme pallon kohoamaan 300 metrin korkeuteen. Kamera otti kymmeniä ilmakuvia, joita vertasimme Saksan Luftwaffen vuonna 1944 – puoli vuotta leirin tuhoamisen jälkeen – ottamiin ilmakuviin. Oli helppo erottaa nurmikentän eri vihreän sävyt. Tummat alueet kertovat alla olevista joukkohaudoista, sillä tuhka on tehokas lannoittaja. Jos ajatellaan, että vuosikymmenten jälkeen yhden uhrin tuhkat mahtuvat teekuppiin, niin tummanvihreän alueen laajuutta katsellessa valkenee nopeasti, että kyse on kymmenientuhansien ruumiiden joukkohaudasta.”
”Täytimme sääpallon heliumilla, kiinnitimme siihen digitaalisen kameran ja laitoimme pallon narun päähän. Sitten päästimme pallon kohoamaan 300 metrin korkeuteen. Kamera otti kymmeniä ilmakuvia, joita vertasimme Saksan Luftwaffen vuonna 1944 – puoli vuotta leirin tuhoamisen jälkeen – ottamiin ilmakuviin. Oli helppo erottaa nurmikentän eri vihreän sävyt. Tummat alueet kertovat alla olevista joukkohaudoista, sillä tuhka on tehokas lannoittaja. Jos ajatellaan, että vuosikymmenten jälkeen yhden uhrin tuhkat mahtuvat teekuppiin, niin tummanvihreän alueen laajuutta katsellessa valkenee nopeasti, että kyse on kymmenientuhansien ruumiiden joukkohaudasta.”
– Paul Bauman
”Koko perheeni tapettiin. Hollannissa minulla ei ole enää ketään. He kaikki joutuivat kaasukammioon. Perheellisiä, terveitä ihmisiä. 12-, 13-, 14-vuotiaita lapsia. Sellaista ei pysty koskaan käsittämään. Kärsin siitä edelleen valtavasti. En saa nukuttua öisin.”
– Selma Engel
”Koko perheeni tapettiin. Hollannissa minulla ei ole enää ketään. He kaikki joutuivat kaasukammioon. Perheellisiä, terveitä ihmisiä. 12-, 13-, 14-vuotiaita lapsia. Sellaista ei pysty koskaan käsittämään. Kärsin siitä edelleen valtavasti. En saa nukuttua öisin.”
– Selma Engel
”Kun kerron sukulaisilleni tai ystävilleni siitä, mitä tapahtui, he eivät usko minua. He sanovat minun keksivän omiani.”
– Jan Manaj
”Sobibórin leiristä on olemassa noin 20 erilaista karttaa, jotka on laadittu eloonjääneiden sekä leirissä työskennelleiden saksalaisten ja ukrainalaisten kertomusten pohjalta. Meidän tavoitteenamme on kartoittaa Sobibór sen ansaitsemalla tavalla, tarkasti sellaisena kuin se oli. Uskon, että kun saksalaiset olivat räjäyttäneet kaikki leirin tärkeimmät rakennukset, he hautasivat niiden jäänteet keskelle metsää. Arkeologille se olisi siis hedelmällisin kaivauskohde. Emme ole vieläkään löytäneet kaasukammioita. Paikalle on myös suunniteltu uuden museon rakentamista, kunhan saamme kaivauksemme loppuun. Hankkeessa on mukana neljä maata: Puola, Israel, Alankomaat ja Slovakia. Kaikkeen tarvitaan kuitenkin rahoitusta. Itse en ota työstäni rahaa, enkä haluakaan. Tarvitaan vain sen verran, että pystytään maksamaan työntekijöille ja saattamaan työ loppuun. Työmme ansiosta tulevat sukupolvet saavat tietää Sobibórin tapahtumista ja natsien yrityksistä pyyhkiä tapahtunutta historiankirjoista.”
– Yoram Haimi
”Isoisäni suri koko loppuelämänsä ajan Sobibórissa kuolleiden vanhempiensa kohtaloa ja toivoi, että olisi itsekin kuollut samalla. Työlläni olen yrittänyt viestittää isoisälleni ja hänen vanhemmilleen: ’Katsokaa, sukumme jatkui. Ihmisiä jäi eloon.’”
”Isoisäni suri koko loppuelämänsä ajan Sobibórissa kuolleiden vanhempiensa kohtaloa ja toivoi, että olisi itsekin kuollut samalla. Työlläni olen yrittänyt viestittää isoisälleni ja hänen vanhemmilleen: ’Katsokaa, sukumme jatkui. Ihmisiä jäi eloon.’”
– Avi Patt
Tarkennukset ja lisätiedot: Nancy Coveney
|
| |||||
1 Kommenttia |
| Raija Heiskanen - 14 Tammikuu 2012 ,18:29 Todella koskettava artikkeli! Näitä tapahtumia ei saa unohtaa ja on tehtävä kaikki mahdollinen,jottei synkkä historia enää koskaan toistuisi! |
Lähetä kommentti
| Nimi* | |
| Sähköposti* | |
| Kommentti* | |
Mikä sinun mielestäsi on luotetuin automerkki?888 ääntä
Advertisement
Asiakaspalvelu
Asiakaspalvelu
| Valitut Palat |  | ||||
|---|---|---|---|---|---|
| Asiakaspalvelu | |||||
| |||||
--
--
