On jossain määrin yllättävää, että Euroopan unioni ja eurovaluutta nousivat keskeisiksi teemoiksi Suomen eduskuntavaaleissa, sillä euro nauttii tutkimuksen mukaan Suomessa suurempaa luottamusta kuin missään muualla Euroopassa. Suomessa 69 prosenttia vastaajista ilmoitti luottavansa euroon, kun Euroopan maiden keskiarvo oli 47 prosenttia. Suomalaiset ovat tässä asiassa myös luottavaisempia kuin EMU-alueen eli eurovaluutan maiden asukkaat yleensä. Euroalueella kun luottamus yhteisvaluuttaan on keskimäärin 51 prosenttia.

Yhteisvaluutan kannalta huolestuttavaa on, ettei euroon luoteta edes EU:n ”kovassa ytimessä”. Ranskassa, vain 39 prosenttia vastaajista yhtyi väittämään ”luotan euroon”. Toisessa suuressa euromaassa, Saksassa, luottamus oli lähes yhtä alhaista, vain 40 prosenttia sanoi luottavansa yhteisvaluuttaan. Euroalueen ulkopuolella euroon luotetaan vähiten Tsˇekin tasavallassa, jossa valuuttaan luotti vain 27 prosenttia vastaajista.

Kaikkiaan epäilijöitä on Euroopassa hieman enemmän (50 prosenttia vastaajista) kuin niitä, jotka sanovat luottavansa euroon (47 prosenttia).

Ranskalaiset kaipaavat frangiaan

EU-kansalaisten epäluottamus ei kohdistu pelkästään kolhuja saaneeseen ja arvoaan menettäneeseen euroon. Yhä useampi kyseenalaistaa ylipäätään koko eurooppalaisen yhteisvaluutan mielekkyyden. Peräti 54 prosenttia ranskalaisista yhtyy väittämään, jonka mukaan yhteisestä eurooppalaisesta valuutasta ei ole hyötyä. Saksassa tätä mieltä oli 40 prosenttia ja Suomessa 36 prosenttia vastaajista.

Ei siis ihme, että Ranskassa ja Saksassa kansalaiset kaipaavat vanhaa valuuttaansa. Kummassakin maassa noin puolet vastaajista oli vahvasti tai jossain määrin sitä mieltä, että olisi parempi palata vanhaan valuuttaan. Ranskan frangia haikailee takaisin 54 prosenttia ranskalaisista. Saksalaisista 49 prosenttia toivoo vahvan ja vakaan D-markan paluuta. Suomessakin  37 prosenttia vastaajista kertoi pitävänsä mummon markkaa parempana valuuttana kuin nykyeuroa.


Eurolle vaikeuksia
 
Valittujen Palojen laaja kyselytutkimus ennakoi lisää haasteita yhteisvaluutta eurolle. Kun Kreikan ja Portugalin tukipaketeista tuli iso kiistakysymys Suomen eduskuntavaaleissa, mitä voikaan tapahtua niissä maissa, joissa luottamus euroon on huomattavasti alhaisempi kuin meillä?
 
Suomessa huomattava enemmistö (69 prosenttia) luotti euroon ainakin vielä ennen vaaleja. Suurissa euromaissa Ranskassa ja Saksassa luottamus on huomattavasti alhaisempi, sillä euroepäilijöitä on niissä selvästi enemmän kuin euroon luottavia.
Eurokriitikkojen esiinmarssi Suomen eduskuntavaaleissa saattaa olla vain alkusoittoa sille, mitä nähdään jatkossa muiden maiden vaaleissa. Hallitusten mukana saattaa jatkossa horjua itse euro.            
 
Näin tutkimus tehtiin

Kysely on osa Reader’s Digestin (Suomessa Valitut Palat) kansainvälistä Luotetuin merkki –tutkimusta, joka toteutettiin viime vuodenvaihteessa 16 Euroopan maassa.Tutkimukseen vastasi yhteensä yli 33 000 henkilöä. Suomessa kyselyyn vastanneita oli 2 999. Otos poimittiin ja lopulliset tulokset painotettiin iän (20+) ja sukupuolen mukaan väestöä edustavaksi.

6
Piditkö tästä artikkelista?Anna äänesi!

Suosituimmat Yhteiskunta

  1. Googlen kulissien takana
  2. Aprillipäivä
  3. Olympialaiset uusiksi

Lisää Tarinoita & vinkkejä

1 Kommenttia

Soili Henriksson - 10 Lokakuu 2011 ,08:54

En oikein usko, että edes suomalaisten enemmistö luottaisi euroon, koska joutuvat elämään alle köyhyysrajan tuloilla. Kun siihen tulee korotuksia, niin jää jälkeen tulokehityksessä yhä lisää ja budjetti alijäämä lisääntyy, mistä on saanut kuullakin. Voisin luottaa euroon, jos olisi tulot säilyneet edes 2000€/kk:ssa, mutta putosivat 2100,00mk:sta alle 400€:oon, mikä ei aina edes riittänyt menoihin ja töistä sai noin 600€/kk:ssa välillä, mikä on ihmisoikeusrikos, koska kaikilla on oikeus hyvinvoinnin turvaaviin tuloihin.

Lähetä kommentti

Nimi*
Sähköposti*
Kommentti*
Haluaisitko lukea vastaavia juttuja kuukausittain?
Tilaa nyt Valitut Palat kotiisi ja säästä 50%!