Previous slide
Next slide

Lordi voitti Euroviisut vuonna 2006

Presidentti Tarja Halonen ja Lordi
Facebook
Twitter
WhatsApp
Pinterest
Email
Tulosta
Kirjoittanut: Valitut Palat
Moni suomalainen kohotteli kulmiaan kun ”hirviörock-yhtye” Lordi kutsuttiin osallistumaan vuoden 2006 Suomen euroviisukarsintoihin. Vielä useampi yllättyi, kun Yhtye voitti karsinnat kappaleellaan ”Hard Rock Hallelujah”.

Monet pitivät yhtyeen valintaa pyhäinhäväistyksenä ja huonona vitsinä. Yhtyettä syytettiin myös saatananpalvonnasta.
 
Valinnan selvittyä Lordista tuli kuitenkin kansainvälisesti yksi seuratuimpia Euroviisujen kilpailijoita, jo etukäteen. Yhtye herätti mediassa myönteistä kiinnostusta, mutta myös jotkut ulkomaiset tahot syyttivät Lordia saatananpalvonnasta. Kyproksella Suomen esikatseluvideo kiellettiin.
 
Lauantaina 20. toukokuuta Lordi esiintyi Ateenan Euroviisujen loppukilpailussa ja teki historiaa voittamalla kilpailun ensimmäisenä Suomen edustajana. ”Hard Rock Hallelujah” sai 292 pistettä, joka oli kaikkien aikojen piste-ennätys. Vain kolme maata – Armenia, Albania ja Monaco – eivät antaneet ainuttakaan pistettä Suomelle. Kahdeksan maata antoi Suomelle täydet 12 pistettä.
 
Rovaniemeläislähtöinen Lordin keulahahmo Tomi Putaansuu palkittiin tontilla ja yhtyeen muut jäsenet Rovaniemen kaupungin kunniakansalaisuudella. Rovaniemellä järjestetyssä kansanjuhlassa kaupungin Sampo-aukio nimettiin Lordin aukioksi, ja Lapin liitto myönsi Lapin vuoden 2006 aluekehittäjäpalkinnon yhtyeelle.

Lordin voitonjuhlat järjestettiin 26. toukokuuta 2006 Helsingin Kauppatorilla, ja paikalla oli yli 80  000 ihmistä. Tilaisuuden yhteydessä tasavallan presidentti Tarja Halonen palkitsi Lordin Suomalaisen työn liiton pronssisella avainlipulla.

Euroviisuvoiton jälkeen Suomessa markkinoijat yrittivät käyttää Lordin menestystä hyväkseen. Huoltoasemaketju Esso mainosti nakkisämpylöitään sloganilla ”Hard Dog Hallelujah” ja Pepsi mainosti juomiaan lauseella Hard Drink Hallelujah. Syyskuussa ilmestyi Olvin valmistama Lordi Cola, joissa oli Tomi Putaansuun suunnittelemat pulloetiketit.

Lokakuussa  ilmestyi kahta lajia Lordi-makeisia Putaansuun suunnittelemiin pusseihin pakattuna. Syksyllä Lordi ikuistettiin Sampo-konsernin MasterCard-, VISA- ja Visa Electron -kortteihin.