Terveisiä Bulgariasta

Luo: 11/18/2016 - 11:38
Addthis: 

Lapsena keräämäni postimerkit kuvasivat satujen maailmaa. Todellisuus, jonka kohtasin aikuisena, oli vieläkin parempi.

Näyttäviä freskoja ja koristeellisia rakenteita tulvillaan olevan Rilan luostari Bulgariassa on maailmanperintökohde.
Kuva: 
Aaron Huey
MAINOS, SISÄLTÖ JATKUU ALLA
MAINOS PÄÄTTYY


Ensimmäiseksi Bulgariaan otti tuntumaa takamukseni istuessani taksissa, joka kiiti mukulakivillä pääkaupungissa Sofiassa.

”Tämä maa on kuin Piccadilly Circus!” kuljettaja huudahti alkeellisella englannillaan.

”Kaikki tulevat. Menevät ympäri ja ympäri!” Hän otti molemmat kätensä irti ratista näyttääkseen, kuinka Bulgaria on kuin pyörre sivilisaatioiden keskellä.

Kuvittelin meidän syöksyvän päin kirkkoa, joka yhtäkkiä seisoi tuulilasin edessä kuin kimalteleva joulukoriste.

Hän oli kyllä oikeassa; vaikuttaa siltä, että kaikki ovat tulleet Bulgariaan. Traakialaiset kultineen, roomalaiset legioonineen. Aasiasta tulleet bulgaarit, joilta maa sai nimensä.

Myös hunnit, slaavit, juutalaiset ja turkkilaiset perinteineen. Parin viimeisen vuosikymmenen aikana myös lomailevat britit, jotka janoavat halpaa olutta ja ajanvietettä.

Itse tulin mukanani vanhoja postimerkkejä.

Michiganilaisen talon kattotuuletin hurisi kuumankosteana kesäkuun päivänä, kun kolme kymmenvuotiasta poikaa lajitteli postimerkkikasaa pöydän ääressä.

”Violetti Lissu”, veljeni Fred sanoi, ja pudotti kuvan Britannian kuningattaresta kasan päällimmäiseksi.

”Pinkki pää”, tokaisi ystäväni Shawn. Sen nimen olimme antaneet Belgian kuninkaalle Baudouinille.

Minun vuoroni. ”Taas yksi oranssi Franco”, mutisin innottomasti. Oikeasti minua kiinnosti pienin kasa, jossa oli merkkejä Bulgariasta, maasta joka tuolloin oli rautaesiripun takana.

Sen postimerkit olivat isoja ja niissä oli kuvia rosoisista vuorista, vuoristokaupungeista ja taistelevista ritareista.

Minua kiehtoi eniten upeasti koristeltu luostari. Se oli kuin suoraan kääpiöistä, haltijoista ja Keski-Maan linnoista kertovasta kirjasta, jota olin juuri lukemassa.

Bulgarian eksoottisesta kansasta, karuista linnoituksista ja kyrillisistä kirjaimista oli muodostunut mielessäni yksi Hobitti-tarinan maista.

Silloin tiesin, että jonain päivänä matkustaisin sinne ja löytäisin luostarin.

Oli melkein keskiyö, kun taksikuski toi minut hotellilleni ja kaasutteli sitten tiehensä.

Taksin avoimesta ikkunasta kuulin vielä muutaman soinnun chalgaa, elektronista bulgarialaista kansanmusiikkia.

Katsoin ympärilleni, ja viime vuosisadan aikaisen talon tummat ikkunat tuijottivat takaisin.

Kadun toisella puolella olevassa talossa oli jotain tuttua: uusklassinen ulkoasu ja torni, joka stalinistisessa tyylissään työntyi ylöspäin kuin värttinä.

Selasin innostuneena postimerkkikuortani. Otin esiin marxilaisen punaiseksi painetun merkin, jonka kuvassa oli sama talo: Sofian vanhan Kommunistisen puolueen päämaja.

Olin päässyt merkkeineni hyvään alkuun.
Seuraavana aamuna tapasin tulkkini, 25-vuotiaan Polina Simeonovan. Hän näytti aivan erään postimerkkini bulgarialaisen balettidueton tummatukkaiselta ballerinalta, tosin älypuhelimineen ja farkkuineen hän oli täysin tältä vuosisadalta.

”Jokainen alle kolmekymppinen täällä on oppinut englantia katsomalla piirrettyjä Cartoon Network -kanavalta”, hän vakuutti. ”Usko pois.”

Sukelsimme Sofiaan, yli miljoonan asukkaan kaupunkiin, josta löytyvät kaikki vanhan maailman pääkaupunkiin kuuluvat pilarit, pastellisävyt ja klassiset yksityiskohdat.

Kaupungissa näkyy myös ripaus osmanien tyyliä, joka on säilynyt perintönä Turkin vallan ajalta. ”Osmanien valtakunta valloitti Bulgarian valtakunnan 1300-luvulla.

Bulgaria oli osa Osmanien valtakuntaa 500 vuoden ajan, jolloin Sofia peittyi moskeijoihin, minareetteihin ja filigraanikuvioihin.

Myöhempinä aikoina eräs toinen valtakunta taas täytti Sofian suurilla kerrostaloilla, jotka nyt ovat peittyneet likaan ja spraymaaliin.

”Näetkö? Neuvostoarkkitehtuuria ja amerikkalaistyylisiä graffiteja”, Simeonova sanoi ilmeettömästi.

Hän osoitti minulle myös uudet lasiseinäiset toimistotornitalot, jotka kertovat Bulgarian liittymisestä Euroopan unioniin vuonna 2007.

Simeonovan esitellessä minulle kotikaupunkiaan huomasin taas maamerkin, jonka olin nähnyt postimerkeistäni. Monikupolinen Aleksanteri Nevskin katedraali, johon mahtuu 10 000 ihmistä, kohosi edessäni kuin uusbysanttilainen pilvi.

Se oli aivan samanlainen kuin kuvassa, jonka otin esiin.

Aloin katua, että olin varannut Sofiaan tutustumiseen vain yhden päivän. Kiersimme eri kaupunginosissa, ja Simeonova esitteli minulle kauppiaat, jotka myivät rasioittain meheviä vadelmia ja skeittaajat, jotka temppuilivat harmaan neuvostoarmeijan monumentin päällä.

Hän tarjosi minulle shopskan – salaatin, joka koostuu sipulista, paprikasta, tomaatista, kurkusta ja tuoreesta maalaisjuustosta. Ahmiessani sitä hän huomautti kuivasti, ”Shopskaa on tarjolla kyllä huomennakin Veliko Tarnovossa.”

Aleksanteri Nevskin katedraali Sofiassa.
Kuva: Aaron Huey

Ajettuani kaksi ja puoli tuntia itään löysin jälleen yhden postimerkeissäni kuvatun paikan: kansallisen symbolin, Tsarevetsin linnoituksen.

Se suojasi Toisen Bulgarian valtakunnan pääkaupunkia Veliko Tarnovoa, kunnes osmanit valloittivat sen vuonna 1393. Postimerkissäni näkyy valtava muurien ympäröimä rakennuskompleksi, jonka herruudesta ritarit taistelevat hurjasti.

Postimerkkini mukaan piiritys kesti kolme kuukautta ja päättyi kun Turkin joukot tuhosivat linnoituksen.

Balkanvuorten syleilyssä sijaitseva kivimuurien ja tornien linnoitus, jonne olin menossa, on kunnostettu 1900-luvulla. Rintavarustukset kiertävät keskustornia, joka kohoaa kalliolla Jantrajoen rannalla.

Kukkulan päällä on pieni kirkko. Kiipesin sen kellotorniin, josta näin huimaavat rotkot – sama maisema kuin postimerkissäni!

Oikealla puolellani näin 68 000 asukkaan Veliko Tarnovon, jonka katuja reunustavat 200 vuotta vanhat talot.

Huomasin, että erään talon läheisyydessä oli myytävänä antiikkia, oikea kokoelma Bulgarian historiaa: turkkilaisia laattoja, Leninin rintakuva ja herätyskello, jonka kellotaulussa näkyi haalistunut kuva olympiarenkaista.

Renkaiden takana oli teksti ”Berliini 1936” ja hakaristi. Se oli matkamuisto Hitlerin pahamaineisista kesäkisoista.

”Pidätkö siitä?” minulta kysyttiin. ”Saat hyvään hintaan.” ”Ei kiitos.” Laitoin sen takaisin. Bulgaria oli toisessa maailmansodassa Saksan vastahakoinen liittolainen.

Kun sitä uhkasi natsien valloitus, se allekirjoitti sopimuksen vuonna 1941, ja Saksa pakotti sen julistamaan sodan Yhdysvalloille ja Britannialle.

Vuosina 1943 ja 1944 amerikkalaiset ja britit pommittivat Sofiaa. Kaupunki tuhoutui pahoin ja yli 2 000 ihmistä kuoli.

Kiinnostavaa kyllä, bulgarialaiset pelastivat monia juutalaisia. Kuten kaikki muukin tässä strategisesti sijoittuneessa maassa, sen historia on monimutkaista.

Kaukaisempi historia – ja taas uusi postimerkki – veivät minut Bulgarian toiseksi suurimpaan kaupunkiin Veliko Tarnovosta lounaaseen. Euroopan kulttuuripääkaupungiksi vuodelle 2019 valittu Plovdiv asutettiin jo 6 000 vuotta sitten.

Se tunnetaan ehkä parhaiten roomalaisten jättämästä perinnöstä, johon kuuluvat kaariholviset akveduktit ja uudenveroinen teatteri.

”Paikan akustiikkaa on kehuttu niin hyväksi, että jos lavalla pudotti kolikon, sen pystyi kuulemaan takarivissäkin”, kertoi viiksekäs bulgaari englanniksi astuessani sisään.

Ympärillämme kohosivat puoliympyrän muotoiset rivit, joiden valkoiset marmorikuutiot näyttivät aivan sokeripaloilta.

Ne kertoivat kaupungin varakkuudesta teatterin rakentamisaikaan 100-luvulla, jolloin kaupunki oli Rooman merkittäviä siirtokuntia.

Plovdivin pääkadulla ohitin 1400-luvulta peräisin olevan Dzhumaya-moskeijan, yhden vanhimmista osmanien uskonnollisista rakennuksista.

Sen geometrisesti koristeltu minareetti on kuvattu yhteen postimerkeistäni, ja tahdoin kovasti nähdä sen ylelliset sisätilat.

Varjo moskeijan aurinkokellossa kertoi kellon olevan neljä iltapäivällä, joten minulla oli enää muutama tunti aikaa kävellä kunnostettujen 1800-luvujen talojen ja suihkulähteiden keskellä päivänvalossa.

Seitsemän Rilajärveä Rilan kansallispuistossa, joka on nimetty Bulgarian suojeluspyhimyksen mukaan.
Kuva: Aaron Huey

Sinä iltana levitin postimerkkini hotellisängylleni ja keskityin katselemaan yhtä, jota olin säästellyt: Rila, Keski-Maan luostarini, huomisen matkakohde.

Ajaisin länteen kolme tuntia Rilavuorille, jotka muodostavat korkeimmat huiput Alppien ja Kaukasuksen välissä. Olin innokas näkemään luostarin, joka sai mielikuvitukseni laukkaamaan ollessani kymmenvuotias.

Matka eteni joutuisasti, kunnes tiet kapenivat ja puusto muuttui tiheämmäksi. Olin saapunut syvään laaksoon.

Kuohuvan Rilskajoen äänet peittivät alleen moottorin hurinan. Jyrkät, harmaanvihreät vuoret tervehtivät minua kaukaisuudesta.

Samat vuoret tervehtivät pyhiinvaeltajia ja munkkeja 900-luvulla, jolloin Ivan Rilski, erakko, josta myöhemmin tuli Bulgarian suojeluspyhimys, perusti alkuperäisen luostarin.

Luostarin rakennusten muodostama neliömainen alue sijaitsee metsäisen kukkulan laella. Pysäköin autoni ja kävelin sisäpihalle. Astuessani kirkkaaseen auringonvaloon minusta tuntui kuin olisin oikeasti joutunut keskiajalle.

Postimerkissäni luostari näkyy pääpiirteissään. Todellisuudessa paikka on pylväiden, holvikaarien sekä punaisten, tummanruskeiden ja hiilenharmaiden puuparvekkeiden kokoelma.

Keskellä kohoaa Neitsyt Marian syntymälle pyhitetty kirkko, jonka pylväshalli on islamilaisen mamelukkiperinteen mukaisesti mustavalkoraidallinen.

Astuin kirkon pylväshalliin, jossa on yksityiskohtaisia, taivaan iloista ja helvetin kauhuista kertovia freskoja.

Partasuinen munkki mustassa kaavussa ja päähineessä vaikutti olevan portinvartija. Saanko astua sisään? Munkki nyökkäsi.

Viileissä sisätiloissa kullatut ikonit ja raamatunkohtauksia esittävät eläväiset freskot hehkuivat pehmeästi kynttilänvalossa.

Kun silmäni olivat tottuneet hämärään, huomasin muitakin vierailijoita. He olivat kerääntyneet upean kullalla silatun kymmenmetrisen ikonostaasin äärelle.

Se on seinä, joka ortodoksikirkoissa erottaa toisistaan alttarin ja kirkkosalin.

Bulgarialaisille paikka on niin pyhä, että kun tuli tuhosi sen 1800-luvun alussa, se rakennettiin pikkutarkasti uudelleen. Osmanien vallan aikana siitä tuli bulgarialaisen identiteetin symboli ja muualta Balkanin niemimaalta saapuvien pyhiinvaeltajien kohde.

Kauhoessani kolhiintuneella kauhalla vettä munkkien kivisestä lähteestä pestäkseni käteni mietin, kuinka aito kokemus oli osoittautumassa paljon postimerkkiä vaikuttavammaksi.

Arkielämän pienet yksityiskohdat, kuten metallikauha tai joen kuohunta saivat mielessäni Bulgarian heräämään eloon.

Palattuani Sofiaan Simeonova ja minä tapasimme jäähyväiskävelyn merkeissä Borisova Gardinassa eli Boriksen puutarhassa.

Kävellessämme puistossa huomasin punavalkoisia nauhakoristeita roikkumassa puista.

”Martenitsa, viimeinen pakanaperinteemme”, Simeonova selitti.

”Värit symboloivat kevättä, toivon ja uudistumisen aikaa, joten maaliskuun ensimmäisenä pidämme yllämme tällaista koristetta.

Kun huomaamme ensimmäisen palanneen haikaran tai ensimmäisen kukkivan puun, ripustamme sen puunoksalle, jotta toiveemme toteutuisivat.”

Nauroin. Minulla oli yksi postimerkki, jonka kuvaa en ollut vielä nähnyt todellisuudessa. Siinä rantalomailijat ottavat aurinkoa Bulgarian puoleisella Mustallamerellä, joka tällä matkalla oli liian kaukana.

Pitäkäämme sitä tulevaisuudentoiveenani, sanoin oppaalleni – sen merkin käytän myöhemmin.   


Perinnetanssijat käyttävät lampaannahkahattuja ja kirjailtuja asuja Bulgarian Yhdistymisen päivänä.
Kuva:Aaron Huey


Matkustusvinkkejä

Matka rannalle. Bulgarian Mustanmeren Riviera on suosittu lähes 400 kilometriä pitkän rannikon ja perhelomakohteiden vuoksi.
Näe myös antiikinaikainen Nessebarin kaupunki, joka on rakennettu niemekkeelle edelleen käytössä olevan basilikan ympärille.

Majoitus. Arena di Serdica, Sofia, alkaen 100 euroa, www.arenadiserdica.com. Rilan kansallispuiston eteläpuolella sijaitsee Pirinin kansallispuisto ja matkailukaupunki Bansko.
Majoitusvaihtoehtoihin kuuluu ylellinen Kempinski Hotel Grand Arena, mutta suosiotaan kasvattaa myös yöpyminen satoja vuosia vanhoissa maataloissa.

Aamiainen. Kokeile banitsaa, esimerkiksi lihalla tai juustolla täytettyä leivonnaista.

Tapahtumat. Bulgarian Yhdistymisen päivä 6. syyskuuta. Juhlallisuuksiin kuuluu ilotulituksia ja paraateja.

Osallistu keskusteluun!