Previous slide
Next slide

13 asiaa, jotka on hyvä tietää flunssasta

Flunssa
Facebook
Twitter
WhatsApp
Pinterest
Email
Tulosta
Kirjoittanut: Brandon Specktor
Faktoja ja käytännön neuvoja.

1
Flunssasta puhutaan usein ”tavallisena” flunssana, mutta termi on kuitenkin harhaanjohtava. Tavallinen-sana saa kuvittelemaan, että vuotavaa nenää, yskää ja lievää väsymystä aiheuttaa aina yksi, tuttu patogeeni. Tosiasiassa flunssaa aiheuttavia viruksia on yli 200, ja niillä kaikilla on omat tapansa väistellä elimistön puolustusmekanismeja. Tämän takia on epätodennäköistä, että flunssaan löydetään koskaan yleispätevää hoitokeinoa.

2
Joskus flunssaa kutsutaan myös vilustumiseksi, mutta se, onko vilulla tai kylmyydellä osaa sairastumiseen, ei ole kiistatonta. Tutkijat eivät tiedä tarkkaan, vaikuttavatko alhaiset lämpötilat virusten taudinaiheuttamiskykyyn. Flunssaa esiintyy kuitenkin enemmän talvella. Osittain se johtuu siitä, että vietämme enemmän aikaa sisätiloissa, viruksille altistuneiden ihmisten ja pintojen läheisyydessä.

3
Tämän lisäksi kuivan talvi-ilman hengittäminen kuivattaa nenäonteloita peittävän ja suojaavan limakerroksen. Kun niin käy, elimistö ei voi toimia kuten sen pitäisi ja pyydystää mahdollisesti vaaralliset mikrobit ennen kuin ne pääsevät hengityselimiin. ”Elimistö panee vastaan erittämällä lisää limaa, jotta virukset huuhtoutuisivat pois mekaanisesti”, sanoo dosentti, LT Evangeline Lausier Duke Integrative Medicine -hoitolaitoksesta Durhamista, Pohjois-Carolinasta. Älä siis syytä flunssaa vuotavasta nenästäsi, sillä kyseessä on oma elimistösi, joka  panee hanttiin toimimalla sillä tavalla. Nauttimalla runsaasti nesteitä voit auttaa nenäsi tuottamaa limaa voittamaan taistelun virusta vastaan.

4
Sairastumme flunssaan paljon useammin kuin ehkä tajuamme. Aikuiset kärsivät siitä keskimäärin 2-3 kertaa vuodessa, ja jotkut lapset saavat tartunnan kahdeksan kertaa tai useammin. Flunssat tulevat myös kalliiksi. Yhdysvalloissa vuonna 2012 tehdyssä tutkimuksessa flunssan todettiin laskevan tehokkuutta keskimäärin 26 prosenttia. Toisessa tutkimuksessa arvioitiin tehokkuuden laskun kokonaiskustannusten nousevan jopa 25 miljardiin dollariin vuosittain.

5
Paras flunssalääke on tosin ilmainen: lepo. Kun sairastut, elimistösi ei toivoisi sinun tekevän muuta kuin taistelevan virusta vastaan. Jos vähät välität oireista ja jatkat normaalia arkea, flunssalla voi olla vieläkin huonompi vaikutus terveyteesi – ja aivoihisi. Brain, Behavior, and Immunity -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa todettiin, että flunssapotilaat kärsivät alentuneesta valppaustasosta, alavireisestä mielialasta ja psykomotorisesta hidastumisesta. Heidän ajatuksenjuoksunsa oli tahmeampaa ja reaktioaikansa huonompia kuin terveiden.

6
Yritä levätä muuten kuin selälläsi maaten. Se voi lisätä oireita, sillä painovoiman takia nenäonteloissa oleva lima voi valua kurkkuun saaden sen kipeäksi ja aiheuttaen yskää. Makuuasennossa yskiminen ei ole kovinkaan mukavaa, ja se voi pitää yöllä hereillä. Sinun kannattaisi tukea itsesi tyynyillä pystympään asentoon vähentääksesi yskäreseptoreiden ärsytystä kurkun takaosassa. Se voi myös auttaa limaa liikkumaan eteenpäin ja helpottaa siten hengittämistä.

7
Toinen edullinen keino parantua nopeammin on saada huolehtivainen ystävä tai sukulainen hoitamaan sinua. Wisconsin-Madisonin yliopistossa vuonna 2009 tehty tutkimus osoitti, että potilaat, jotka antoivat lääkärilleen täydet pisteet empatiakyselyssä, olivat sairaina yhden päivän vähemmän kuin ne, joiden lääkärit eivät olleet niin huomaavaisia. Niillä potilailla, joiden lääkärit olivat kaikista empaattisimpia, oli myös kaksi kertaa enemmän IL 8 -proteiinimolekyylejä, joita elimistö vapauttaa taistellakseen flunssaa vastaan.

8
Vaikka kehosi tarvitsee lepoa, kevyt liikunta tehostaa immuunijärjestelmän toimintaa. Säännöllinen liikunta myös auttaa elimistöä taistelemaan taudinaiheuttajia vastaan. Washingtonin yliopiston tekemä tutkimus osoitti, että ylipainoiset, vaihdevuodet ylittäneet naiset, jotka kuntoilivat, saivat harvemmin flunssan kuin naiset, jotka eivät kuntoilleet. Katsaus vuodelta 2014 osoitti, että säännöllinen, kohtuullisen raskas liikunta voi ehkäistä flunssaa, mutta syiden selvittämiseksi tarvitaan enemmän tutkimusta. Yhdysvaltain kansallisen terveyskirjaston mukaan yksi syy voi olla se, että kuntoilu auttaa huuhtomaan taudinaiheuttajia pois keuhkoista ja hengitysteistä.

9
Kanakeitostakin voi olla apua, mutta syynä ei ole äidin oma erikoisresepti. Itse asiassa mikä tahansa kirkaslieminen keitto auttaa, sillä lämmin neste helpottaa tukkoista oloa ja lisää liman virtausta. ”Mielestäni kanakeitto on erittäin hyvä nesteyttäjä. Siinä on kuumaa nestettä, suolaa ja elektrolyyttejä”, tohtori Lausier sanoo.

10
Älä luota pelkkään C-vitamiiniin. Vuodelta 2013 peräisin olevassa katsauksessa, jossa oli mukana 29 erillistä tutkimusta, todettiin, että säännöllisesti otettu C-vitamiinivalmiste ei riittänyt vähentämään flunssia. Suuret C-vitamiiniannokset helpottivat joidenkin tutkimusten mukaan hieman oireita.
10 mahtavaa C-vitamiinin lähdettä! 

11
 Sinkki sen sijaan voi vähentää oireita. Tohtori Brent Bauerin mayoclinic.org-sivustolla julkaiseman postauksen mukaan tutkimukset ovat osoittaneet, että sinkkitabletit tai sinkkijuoma voivat lyhentää flunssan kestoa päivällä, erityisesti nautittuna vuorokauden sisällä oireiden alkamisesta. ”Sinkki on välttämätöntä immuunijärjestelmän toiminnalle, joten sen nauttimista voi lisätä flunssan alkaessa”, ravitsemustieteilijä, FT Jonny Bowden sanoo. Varmista lääkäriltäsi, voiko sinkki vaikuttaa muihin lääkkeisiisi.

12
Flunssavirus voi selvitä ihmiskehon ulkopuolella jopa vuorokauden tai pidempään, joten pese kätesi hyvin kosketettuasi ovenkahvaa tai keittiön hanaa työpaikallasi. Pieni tutkimus vuodelta 2014 osoitti, että henkilöt, jotka kantoivat flunssan yleisintä aiheuttajaa, rinovirusta, saastuttivat viruksella 41 prosenttia kotinsa pinnoista. Tunti viruksen saastuttamaan pintaan koskemisen jälkeen lähes 25 prosentilla löytyi edelleen flunssavirusta sormenpäistään.

13
Isoäiti oli oikeassa: kurlaamisesta voi olla apua. Yhdessä japanilaistutkimuksessa joitakin vapaaehtoisia pyydettiin kurlaamaan vedellä, toisia ei. 60 päivän jälkeen kurlaavilla oli lähes 40 prosenttia vähemmän flunssatapauksia verrokkiryhmään verrattuna. Kipeän kurkun rauhoittamiseksi Mayo-klinikka neuvoo kurlaamaan suolavedellä. Kahteen desilitraan lämmintä vettä sekoitetaan neljäsosa tai puoli teelusikallista suolaa. Suola auttaa poistamaan elimistöstä liiallisia nesteitä.

Lue lisää: 

8 takuuvarmaa keinoa pitää nuhakuume ja influenssa loitolla

Kuinka pääset eroon sitkeistä flunssaoireista?

8 syytä huimaukselle