
Uusia voittajia syksyllä 2010
Valittujen Palojen Suurarvontaa jännitettiin 20.8.2010
Kaikissa arvonnoissamme noudatetaan tarkasti lainmukaisia sääntöjäja määräyksiä. Siksi mukana Suurarvonnassakin olivat virallinen valvojamme, ylikonstaapeli Sari Valovirta sekä Valituilta Paloilta valintapäällikkö Martti Hanski ja arvonta-asiainpäällikkö Anne Rasku. Kuten aina, tilaisuus oli sekä jännittävä että iloinen tapahtuma. Heti arvonnan jälkeen Anne Rasku lähetti voittajalle kirjatun kirjeen, jossa hän kertoi voitosta ja pyysi soittamaan antamaansa numeroon. Puhelun aikana sovittiin voiton maksamista koskevista järjestelyistä.
Voittajajuhlat 3.9.2010
Suurarvonnassa voittajaksi arvottiin kauhajokelainen Maila Erkkilä, joka voitti 100 000,00 euron päävoiton lisäksi myös 25 000,00 euron bonuksen! Syyskuun alussa voittoa juhlittiin lämpimissä tunnelmissa Valittujen Palojen toimitiloissa Helsingin Pitäjänmäellä. Mukaansa Maila oli ottanut poikansa, joka olikin vielä tässä vaiheessa ainoa, jolle Maila oli voitostaan kertonut.
Kun Maila kävi noutamassa voitosta kertovaa kirjattua kirjettä, postivirkailija kysyi jännittyneenä, avaako hän kirjeen siinä paikan päällä. Toiveikkaiden aavistusten vallassa Maila päätti lukea uutisen kuitenkin vasta kotona. Kahden lukemisen jälkeen hän alkoi jo tajuta, millainen onni häntä olikaan potkaissut!
Puhelias ja iloinen Maila ei ole mikään haihattelija. Kun kysyimme, mitkä ovat hänen suunnitelmansa voittorahojen käytölle, vastaus oli: “Harkitusti käytän, ei mitään suuruudenhulluutta”.
Tupla-voittajuhlat!
Samalla kertaa juhlittiin myös 35 000,00 euron arvoisen, etukäteen arvotun Platinavoiton voittajaa! Viinijärveltä, Pohjois-Karjalasta kotoisin oleva Seija Siukola saapui voittajajuhlaan yhdessä miehensä ja poikansa kanssa.
Seija oli ensin luullut, että postista tullut ilmoitus koskee jotakin lahjaa tai kylkiäistä. Jännitys alkoi tiivistyä vasta kun hän huomasi, että kyseessä olikin kirjattu kirje! Rahat Seija aikoo käyttää järkevästi: osa laitetaan säästöön pahan päivän varalle ja osa otetaan käyttöön heti.
Sinä voit olla seuraava 100 000,00 euron suurvoittajamme!
Saattaa hyvinkin olla, että seuraava suurvoittajamme olet sinä. Kun saat voittomahdollisuuksia Valituilta Paloilta, vahvista ne pikaisesti mukaan arvontaan. Ainoastaan siten varmistat, että olet mukana, kun huikea voittopotti arvotaan.
|
| ||||||
3 juttua 15 Kommenttia |
| Minna - 07 Maaliskuu 2012 ,16:11 Onko kukaan "ei, en osta mitään" vastaaja koskaan voittanut arvonnassa päävoittoa 100 000:tta tai muita pienempiä voittoja? Voittaminen edellyttää aina tilaamista? Olisi mielenkiintoista, jos julkasisitte jutun tällaisesta voittajasta. |
| Pirjo Lehtonen - 17 Marraskuu 2011 ,14:35 Miksi tämän vuoden voittajaa ei ole julkaistu täällä??? onko jotenkin häpeää että hänellä on pyörätuolissa istuva vaimo?? T; Pirjo Lehtonen |
| Anne Ojala - 03 Marraskuu 2011 ,11:51 Humpuukia koko lehti!Luvataan paljon,mutta teot ovat vähäisiä! | Lisää kommentteja |
Lähetä kommentti
| Nimi* | |
| Sähköposti* | |
| Kommentti* | |









