Edellinen
Seuraava
Edellinen
Seuraava
Previous slide
Next slide

Viihde

tekoveri

Tekoverta halloweeniksi: 3 helppoa ohjetta

Pienellä vaivalla voit valmistaa tekoverta, joka tekee halloween-asustasi hetkessä hurjemman. Tekoverta saa toki myös kaupasta, mutta halvemmin ja hauskemmin valmistat sen omassa keittiölaboratoriossasi valmiiksi kaapistasi löytyvillä aineksilla.

Reijo Taipale

Reijo Taipale – Kohti Satumaata

Reijo Taipale (9.3.1940 – 26.4.2019) oli Suomen tunnetuimpia tango- ja iskelmälaulajia. Lue, kuinka suuren tulkitsijan menestyksekäs ura sai alkunsa.

Ville Valo & The Agents

Ville Valo & Agents – Baddingin jalanjäljissä

Valo ja Agents kohtasivat jo 1999, jolloin he taltioivat yhdessä sellaisia Badding-klassikoita kuin Ikkunaprinsessa ja Paratiisi. Näistä Valon tulkitsemista iskelmistä on muodostunut vuosien varrella uusia ikivihreitä ja hänen paluutaan Baddingin musiikin pariin on toivottu ja odotettu. Lähes 20 vuotta sitten ensiaskeleensa ottanut yhteistyö on saanut nyt jatkoa.

Kyösti Mäkimattila

Kyösti Mäkimattila – Tangokuninkaan kaksi puolta

Tänä vuonna Tangokuningas Kyösti Mäkimattilalta on ilmestynyt kaksi uutta albumia, uutta omaa tuotantoa sisältävä soolo-albumi Olet maailmassa ainut sekä kokoelma Hurmaava Kyösti Mäkimattila laulutaiteilijan ja hänen Varjokuva -yhtyeensä pitkältä uralta.

Tanssii tähtien kanssa

Jukka Haapalainen & Sirpa Suutari-Jääskö: ”Teimme ihan kaiken tanssin eteen”

Joskus vastaan tulee pariskuntia, joista huokuu valtava keskinäinen rakkaus ja säkenöivä energia. Sirpa Suutari-Jääskö ja Jukka Haapalainen ovat sellaisia. Pienet eleet, katseet, kosketukset ja toisen lauseen jatkaminen kertovat kahdesta tiiviisti yhteen hitsatusta ihmisestä, lahjakkaasta tanssijasta, esiintyjästä ja opettajasta.