On kulunut yli 20 vuotta siitä, kun seitsenvuotias Nicholas-poika tapettiin kesken perheloman Italiassa. Aina välillä isästä, Reg Greenistä, kuitenkin tuntuu kuin kaikki olisi tapahtunut vasta eilen. ”Ei kulu päivääkään, etten ajattelisi Nicholasta ja hänen hassuja tapojaan”, valkohiuksinen 86-vuotias Green tunnustaa kotinsa uima-altaan äärellä.
Green on entinen toimittaja ja asuu Los Angelesissa. Hän oli vaimonsa Maggien, Nicholaksen ja tämän nelivuotiaan Eleanor-siskon kanssa lomamatkalla vuonna 1994. He ajoivat moottoritietä Napolista etelään, kun toinen auto kiihdytti heidän rinnalleen. Autossa oli kaksi naamiomiestä, jotka karjuivat perhettä ajamaan tien sivuun. Ilman minkäänlaista varoitusta maantierosvot ampuivat Greenien autoa kohti. Ensimmäinen luoti räjäytti takapenkin ikkunan sirpaleiksi ja toinen kuljettajan ikkunan. Maggie kääntyi äkkiä tarkastamaan, olivatko lapset kunnossa. He vaikuttivat nukkuvan rauhallisesti. Greenin onnistui karistaa varkaat kannoilta, mutta kun hän ja Maggie myöhemmin pysähtyivät osuttuaan toisen onnettomuuspaikan kohdalle, he huomasivat, että luoti oli osunut Nicholaksen päähän. Poika oli tajuton, mutta hengitti.
Kaksi päivää myöhemmin sisilialaisen sairaalan lääkärit totesivat pisamakasvoisen ja vaaleatukkaisen Nicholas Greenin aivokuolleeksi. Poika makasi sängyssä kytkettynä laitteisiin, jotka pitivät hänen sydämensä ja verenkiertonsa käynnissä. ”Nicholas oli poissa. Siitä ei ollut epäilystä”, Green muistelee selittäessään, miten hän ja Maggie päätyivät ratkaisuun, joka tuli ikuisiksi ajoiksi muuttamaan sekä heidän että lukemattomien muiden ihmisten elämän. ”Kysyimme lääkäreiltä, voisimmeko luovuttaa Nicholaksen elimet. Ei hän niitä enää tarvinnut. Päätös lievitti edes hitusen sitä hirvittävää tilannetta.”
Italialaismedia nimesi Nicholaksen ampumatapauksen La Nostra Vergognaksi eli ”meidän häpeäksemme”. Tapausta sanomalehdistä seuranneet italialaiset olivat häkeltyneitä Greenien hyväntahtoisuudesta. Vain muutama tunti pariskunnan päätöksestä Nicholaksen sydän, maksa, munuaiset, haimasolut ja molempien silmien sarveiskalvot siirrettiin seitsemälle italialaiselle, joista useimmat olivat kuolemaisillaan. Potilaat toipuivat nopeasti. Green on sittemmin kirjoittanut kirjassaan The Nicholas Effect (”Nicholas-vaikutus”), miten päätös ravisutti koko Italian kansaa. Toimittajat jonottivat päästäkseen haastattelemaan pariskuntaa, jota niin Italian pääministeri Silvio Berlusconi kuin presidentti Oscar Luigi Scalfaro suitsuttivat puheissaan.
Green ja Maggie ymmärsivät, että Nicholaksen tarinan avulla he pystyisivät levittämään tietoa elinluovutuksen tärkeydestä. ”Elämäntehtäväni oli löytynyt”, Green toteaa.
Tieto Greenien päätöksestä levisi lumivyöryn lailla ensin Italian, sitten Euroopan ja lopulta lähes koko maapallon ympäri. Elinluovutusten määrä kohosi Italiassa välittömästi 25 prosenttia – maassa, jossa elimistä oli ollut jatkuva pula. Vuonna 1993 elimiä luovutettiin miljoonaa italialaista kohti 6,2 kappaletta, mutta kymmenen vuoden aikana luku kohosi 19,7:ään. Siitä lähtien elimiä on luovutettu tasaisesti (vuonna 2013 luku oli 18,5), mikä on auttanut pelastamaan tuhansien ihmisten hengen. Nicholas-vaikutus onnistui muuttamaan kokonaisen kansakunnan ajattelutavan.
Vuoden 1994 jälkeen Greenit ovat matkustaneet Italiaan yli 50 kertaa, kun lukemattomat kunnat ja kaupungit ovat kunnianosoituksena Nicholakselle nimenneet yli sata koulua, katua ja aukiota hänen mukaansa. Green on myös pitänyt satoja puheita lääketiede- ja elinluovutusryhmittymille ympäri maailman.
Puhujapalkkioiden, kuvausoikeuksien myynnistä saamiensa rahojen ja omien säästöjensä turvin Greenit perustivat poikansa nimeä kantavan Nicholas Green Foundation -järjestön levittääkseen tietoa elinluovutuksesta. Lisäksi he ovat tehneet aiheeseen liittyvän videon, jota on levitetty tähän mennessä yli 5 000 kopiota. Vuoden 1994 jälkeen Green on matkustanut lentokoneella lähes kaksi miljoonaa kilometriä kiertäessään puhumassa elinten luovuttamisesta ja kannustamassa ihmisiä mukaan keskusteluun.
”Reg ja Maggie Green ovat ennennäkemättömällä tavalla onnistuneet lisäämään ihmisten tietoa elinluovutuksesta. Kukaan koko maailmassa ei ole pystynyt samaan”, toteaa Gift of Life -elinluovutusohjelman toimitusjohtaja Howard M. Nathan.
Luovutuselinten tarve on valtava. Vuonna 2013 Euroopan Unionin alueella odotti uutta elintä kaikkiaan 70 000 ihmistä, joista keskimäärin 12 päivässä menehtyi. Kun kuolemansairas potilas odottaa läheistensä kanssa kipeästi uutta elintä, täysin tuntemattoman ihmisen päätös elinluovutuksesta voi ratkaista, jääkö hän henkiin vai ei.
Valitettavasti elinluovutuksessa kysyntä ylittää aina tarjonnan. Green osallistui kunniakseen järjestettyyn tapahtumaan, jossa eräs italialainen elinsiirtokirurgi halusi jutella hänen kanssaan kahden kesken. ”Sairaalassani on tälläkin hetkellä kaksi lasta, jotka kuolevat lähiaikoina elleivät he saa uusia keuhkoja. Nicholasta tarvittaisiin nyt”, kirurgi sanoi. ”Sen kaltainen palaute antaa minulle voimia jatkaa”, Green toteaa. ”Uskomatonta, miten tarinamme koskettaa ihmisiä vielä pari vuosikymmentä Nicholaksen kuoleman jälkeen. Mutta jos kiinnostus jossain vaiheessa alkaa osoittaa hiipumisen merkkejä, minä olen kyllä valmis heittämään bensaa liekkeihin. On tämä asia sen verran tärkeä.”
Pariskunta saa tuntemattomilta ihmisiltä kirjeitä, sähköpostiviestejä ja puheluita, joissa nämä kertovat, miten syvästi Nicholaksen tarina on heitä koskettanut ja miten he ovat valmiita kamppailemaan sen puolesta, että tieto elinluovutuksen tärkeydestä leviää. Viime vuonna Greenit saivat kirjeen eräältä Italian hallituksen virkamieheltä, joka oli kotoisin Calabriasta eli samalta alueelta, missä Nicholas ammuttiin. Virkamies kirjoitti kirjeessään: ”Kaikki me täällä Italiassa ja varsinkin Calabriassa vaalimme sydämissämme pikku-Nicholaksen muistoa ja teidän perheenne näyttämää esimerkkiä siitä, mitä ystävyys, rakkaus ja hyväsydämisyys todella merkitsevät.”
”Kirjeistä näkee, että ne on kirjoitettu sydämellä. Vastaamme kaikkiin yhteydenottoihin”, Green sanoo. Samoin hän vastaa myöntävästi jokaiseen haastattelupyyntöön.
”Kipu ei koskaan hellitä”, Green toteaa ja alkaa kertoa, miten Nicholas leikki mielellään sodasta palannutta roomalaista sankarisoturia, jolle niin johtajat kuin kansa osoittivat suosiota. ”Kerroimme hänelle, että ihmiset hurraisivat hänelle ja että hänestä kirjoitettaisiin mahtavia runoja, joissa hän eläisi vielä kuolemansa jälkeen”, Green sanoo ääni särähtäen.
”Niin on tavallaan käynyt”, hän jatkaa. ”Nicholaksen tarina on valloittanut miljoonien ihmisten sydämet ja sytyttänyt niissä rakkaudenkipinän. En tiedä, voiko sitä lähemmäs kuolemattomuutta päästä.”
Lisätietoa Nicholas Greenistä: www.nicholasgreen.org
