Herrasmies Michael Caine

Herrasmies Michael Caine

Luo: 04/11/2016 - 11:15

Oscar-voittaja Michael Cainen mukaan hyvän avioliiton salaisuus piilee kylpyhuoneessa.

Kuva: 
Gianni Fiorito

Michael Cainen uran alkuvaiheessa hänen roolihahmonsa olivat suurisuisia gangstereia ja moukkamaisia naistenmiehiä. Nykyään on kuitenkin vaikea kuvitella, että hänelle tarjottaisiin sellaisia rooleja. Viime vuosina brittinäyttelijä on herättänyt henkiin hillittyjä ja hyvätapaisia professoreita, hovimestareita, isiä ja isoisiä kaikessa komeudessaan. Vanhuutta käsittelevä filosofinen komedia Youth on 82-vuotiaan Cainen uusin elokuva. Hän esittää ylellisessä alppihotellissa lomailevaa kapellimestaria, joka joutuu kohtaamaan kaikki elämän varrella tekemänsä virheet.

ILMOITUS, SISÄLTÖ JATKUU ALLA
ILMOITUS PÄÄTTYY

Elokuvassa roolihahmosi sanoo, että ystävilleen pitäisi sanoa vain mukavia asioita. Oletko samaa mieltä?
Tapanani ei ole koskaan ollut sanoa inhottavia asioita lähimmille ystävilleni. En ole koskaan riitautunut heidän yhdenkään ystäväni kanssa.  Emme ikinä ota puheeksi toistemme vikoja ja olemme kaikki myös onnellisesti naimisissa.

Toinen avioliittosi on kestänyt 46 vuotta. Olet kuitenkin varmasti altistunut kiusauksille elokuvaurasi aikana…
Kiusauksia ei tule, jos nai maailman kauneimman naisen. Jumaloin vaimoani vielä tänäkin päivänä. Hän on yksi niistä harvoista ihmisistä, joissa on pelkkää hyvää, toisin kuin itsessäni. Olemme aina matkustaneet kuvauksiin yhdessä ja ottaneet lapsetkin mukaan. Kauniissa kuvauspaikoissa vieraileminen oli meille mukavaa vaihtelua.

Mikä on menestyksekkään avioliiton salaisuus?
Omat kylpyhuoneet! Vähävaraisempienkin kannattaa aina varmistaa, että talossa on kaksi kylpyhuonetta. Avioliittomme ei myöskään ole pelkkä rakkaussuhde, vaan liiketoiminta on myös osa sitä. Olemme tasa-arvoisia, ja vaimoni huolehtii kaikista niistä asioista, joita en itse pysty hoitamaan. Hän hoitaa esimerkiksi kaikki puhelinsoitot. Käytän itse puhelinta vain äärimmäisissä hätätapauksissa, mutta hän on koko ajan luuri korvassa. En myöskään osaisi ikimaailmassa vastata sähköpostiviestiin, toisin kuin hän.

Vaikuttaako hän roolivalintoihisi?
Ei. Niin tapahtui vain kerran, kun Fellini tarjosi minulle Casanovan nimiroolia. Kun kerroin vaimolleni tarjouksesta, hän sanoi jättävänsä minut, jos näyttelen Casanovaa. Minun piti siis valitettavasti vastata Fellinille kieltävästi.

Vanheneminen on yksi Youthin tärkeimmistä teemoista. Mikä on pahinta vanhenemisessa?
Se, kun herää aamulla ja jälleen kerran jotain paikkaa kolottaa. Tänä aamuna olkapääni oli kipeä, koska olin maannut väärällä kyljellä liian kauan. Sitä nukkuu todella hyvin ja huomaa kivun vasta noustessaan ylös.

Pelkäätkö roolihahmosi tavoin dementiaa?
Paras ystäväni sairastui Alzheimerin tautiin. Se tuntuu siltä kuin ihminen jättäisi hyvästejä ja suuntaisi kohti auringonlaskua. Se tapahtuu hitaasti, sillä ystävälläni kesti kolme vuotta ennen kuin hän katosi tästä maailmasta kokonaan. Muistan kirkkaasti ensimmäisen kerran, kun hän ei enää tunnistanut minua. Olen lukenut ja haalinut sairaudesta paljon tietoa. Tässä iässä lienee tosin parasta unohtaa Alzheimer kokonaan. (Nauraa.)

Onko sinulla vielä unelmia?
On, useitakin. Vietän nykyään terveellistä elämää, tarkkailen syömisiäni ja olen vähentänyt alkoholinkäyttöä rankalla kädellä. Minua siunattiin lapsenlapsilla 75-vuotiaana ja haluaisin viettää heidän kanssaan niin paljon aikaa kuin mahdollista.


Kalakauppiaan poika Maurice Micklewhite syntyi vuonna 1933 ja keksi taiteilijanimensä elokuvasta Cainen kapina. Hän on esiintynyt lukuisissa elokuvissa, kuten Yksi silta liikaa ja Hiljainen amerikkalainen. Hän on saanut Oscar-palkinnon roolisuorituksistaan elokuvissa Hannah ja sisaret sekä Oman elämänsä sankari. Kuningatar Elisabet löi hänet ritariksi vuonna 2000.

Osallistu keskusteluun!