Kun vesi valtaa maan

Kun vesi valtaa maan

Luo: 12/14/2015 - 16:15

Ilmastonmuutos tuo mukanaan tulvien uhan. Hollantilaiset ovat kehittäneet siihen ratkaisuja.

Yksi ratkaisu: kelluva talo, joka nousee veden mukana Maasjoen rannalla Roermondissa, Hollannissa.
Kuva: 
Hollandse Hoogte/Eyevine

Frank Pluym ja hänen vaimonsa Monique pitävät autokorjaamoa hollantilaisessa Nijmegenin kylässä vain muutaman kilometrin päässä Saksan rajasta. Kaiken vapaa-aikansa Frank viettää talossa, jota hän rakentaa Nijmegenin ohi virtaavan Waaljoen rannalle.

Syksyisenä aamuna Frank seisoo kolmikerroksisen rakennuksen ylimmässä kerroksessa sijaitsevassa huoneessa, josta on tarkoitus tulla hulppea olohuone. Hän kävelee ulos rakennustelineille ja katsoo suoraan talon edessä olevan kummun yli sen takana virtaavaan jokeen.

Frank, 55, on kiintynyt tuohon näkymään. ”Voin nähdä Nijmegenin sataman ja sen kautta päivittäin seilaavat monet laivat. Ne ovat kauniita.”

Miltä Frankista tuntuu muuttaa uuteen asuntoon? Hopeisten viiksien kulmat kiertyvät ylöspäin hänen hymyillessään. ”Tuntuu ihan hyvältä.”

Vastaus ei kuitenkaan ole itsestäänselvä. Frank, Monique ja heidän neljä lastaan, kaikki jo nuoria aikuisia, eivät muuttaneet vapaasta tahdostaan. He olivat varsin tyytyväisiä aiempaan elämäänsä Lentin kylässä Waaljoen pohjoisrannalla.

Heidän entistä taloaan ja autokorjaamoaan ei kuitenkaan ole enää olemassa, ei myöskään tietä, jonka varrella ne sijaitsivat. Ne kaikki saivat väistyä uuden 200 metriä leveän uoman tieltä, joka jakaa Waaljoen kahteen osaan siitä kohdin, missä se virtaa Nijmegenin ohi.

Frank ja Monique Pluym uuden talonsa edustalla Waaljoen rannalla lähellä Nijmegeniä.
Kuva: Miquel Gonzalez

Kyseessä on yksi 34 projektista, jotka kuuluvat yhteensä 2,2 miljardin euron budjetin Tilaa vedelle -ohjelmaan. Suuri osa Hollannista sijaitsee suistoalueella missä Rein, sen sivujoet Waal ja IJssel sekä Maas virtaavat matalalla sijaitsevan maan poikki mereen.  Vuosisatojen ajan jokia säädeltiin saartamalla ne padoilla ja valleilla, mutta se on kuin yrittäisi tunkea lihavaa ihmistä korsettiin: jossain vaiheessa saumat ratkeavat.

Hollantilaiset ovatkin ottaneet askelen eteenpäin ja hyväksyneet, että tulvat ovat luonnollinen ilmiö. He ovat yrittäneet kuitenkin vähentää niiden aiheuttamia tuhoja laajentamalla jokia, jotta veden virtaaminen hidastuisi, ja rakentamalla tulvatasankoja, joille ylimääräinen vesi voi poistua. Kiitos Tilaa vedelle -ohjelman, vuoden 2015 lopussa Reiniä ja sen sivuhaaroja pitkin pitäisi pystyä virtaamaan miljoona kuutiota vettä minuutissa ilman ihmishenkien vaarantumista.

Samaan aikaan koko Hollannin olemassaolo riippuu siitä, saadaanko maan länsiosia uhkaava Pohjanmeri pidettyä aisoissa.  

Yksi Hollannin vastatoimenpiteistä on valtava projekti, jonka tarkoituksena on rakentaa kahdeksan kilometriä pitkät Hondsbosschen tulvavallit ja siten vahvistaa pohjoisrannikon viimeisiä heikkoja lenkkejä. Projekti tarkoittaa, että 35 miljoonaa kuutiometriä merenpohjan hiekkaa nostetaan ylös ja muovataan Euroopan pisimmäksi katkeamattomaksi hiekkavalliksi, jonka on tarkoitus suojella maata seuraavat 50 vuotta.

Alankomaiden hallituksen tulva- ja katastrofihallinnan asiantuntija Henk Ovink työskentelee omassa toimistossaan Haagissa. Joutuisiko se tulvan varaan, jos padot murtuisivat? ”Toimisto sijaitsee toisessa kerroksessa, joten taitaisin selviytyä”, hän vastaa vinosti hymyillen. ”Mutta alakerran ihmisillä ei olisi yhtä hyvä tuuri, sillä vesi ympäröisi rakennuksen. 75 prosenttia maamme taloudesta on vaarassa huuhtoutua tulvan mukana. Voimme yhtä hyvin kaikki muuttaa Saksaan, ellemme tee jotain asialle.”

Hollantilaiset elävät 3 500 polderin maassa. Polderit ovat merestä erotettuja maa-alueita, jotka on ympäröity padoilla ja valleilla. Ne eivät kuitenkaan ole tavanomaista kuivaa maata. Suuri osa Hollannista sijaitsee merenpinnan alapuolella, minkä vuoksi vettä nousee välillä maan pintaan. Tätä näennäisesti kuivaa maata halkookin kanaalien ja kuivatusojien verkosto, jolla vettä poistetaan.

Koen Olthuis on hollantilainen arkkitehti, joka on rakentanut 12 vuotta veden päälle. Hän on suunnitellut taloja, lomakohteita ja jopa moskeijan veden varaan asiakkaille Alankomaissa, Malediiveilla, Floridassa ja Dubaissa. ”Luonto on niin voimakas, että sitä on syytä kunnioittaa, mutta jos sen kanssa työskentelee, voi saada upeita asioita aikaan”, hän sanoo.

”Veden päälle rakentamiselle on kolme syytä. Ensimmäinen on tila. Arkkitehdit etsivät jatkuvasti rakennustilaa, joten miksei käytettäisi myös vesialoja? Toinen on turvallisuus. Tulvien uhatessa kaupunkia turvallisinta on olla veden päällä. Kolmas ja tärkein syy on joustavuus. Talot suunnitellaan kestämään 70 vuotta, mutta 20 vuoden jälkeen ne eivät enää sovi ihmisten elintapoihin. Talot puretaan, ja niin hukataan 50 vuotta niiden elinajasta. Kelluvat talot voidaan sen sijaan siirtää muualle, missä niillä on vielä arvoa.”

Olthuis pitää kekseliästä asennetta tyypillisenä hollantilaisille. ”Ihmiset unohtavat että Hollanti on keinotekoinen maa”, hän sanoo osoittaen kotikaupunkinsa Delftin historiallisen keskustan läpi kulkevia kanaaleita.

”Se toimii kuin kone. Pumppaamme vettä päivittäin kellon ympäri, ja jos lopetamme, kahden tai kolmen viikon sisällä vesi valtaa koko maan.”

Hollantilaiset ovat jo vuosisatojen ajan opetelleet elämään olosuhteissa, joissa vesi uhkaa huuhtoa heidät pois. ”Hollantilaiset ovat joustavia. He tietävät, että tilanne voi muuttua minä hetkenä hyvänsä ja muuttuukin koko ajan, ja sopeutuvat tuohon uuteen tilanteeseen aina uudestaan”, Olthuis sanoo.

Frank ja Monique Pluym ovat siitä hyvä esimerkki. ”Järkytyin, kun ensimmäisen kerran luin suunnitelmista laajentaa jokea”, Monique sanoo. ”Siihen aikaan emme osanneet kuvitellakaan tulevaisuutta ja miten se vaikuttaisi meihin. Me kuitenkin ajattelimme, että joen laajennus toteutetaan joka tapauksessa, joten päätimme yrittää selvitä parhaamme mukaan.”

Oltuaan eturivin oppilaita vedenhallinnassa hollantilaiset ovat nyt nousemassa alan opettajiksi. Heille on kertynyt paljon kokemusta veden alkuun panemista tuhoista. Moni muistaa vielä massiivisen myrskyn aiheuttaman Pohjanmeren tulvan vuodelta 1953, jonka seurauksena menehtyi 1836 ihmistä Alankomaissa, 326 Isossa-Britanniassa sekä 28 Belgiassa.

Henk Ovink viettää nykyisin paljon aikaa Yhdysvalloissa ja neuvoo kaupunkien, osavaltioiden sekä liittovaltion viranomaisia siinä, kuinka rakentaa uudelleen hurrikaani Sandyn tuhoa­mia itärannikon alueita.

”Vuosien 1991 ja 2000 välillä yli 65 000 ihmistä menehtyi ympäri maailman luonnonkatastrofeissa, joista 90 prosenttia oli veteen liittyviä”, Ovink sanoo. Ongelmasta tulee yhä suurempi ilmaston lämpenemisen myötä. Merenpinnan nousun lisäksi ilmastonmuutos voi aiheuttaa myös voimakkaampia myrskyjä, jotka tuovat lisää vettä maalle sateen ja hyökyjen muodossa. 

Kuinka suuren ongelman edessä olemmekaan? Entä mitä voimme oppia hollantilaisten kokemuksista?

Amsterdamin yliopiston Vrije Universiteitin tutkija Brenden Jongman on perehtynyt tulvien aiheuttamiin riskeihin ja niiden kustannuksiin sekä neuvonut asiassa kansainvälisiä toimijoita. Huhtikuussa 2014 hän oli mukana laatimassa raporttia, jonka mukaan tulvien aiheuttamat vuosittaiset kulut EU-valtioissa saattavat nousta nykyisestä 4,5 miljardista 23 miljardiin euroon vuoteen 2050 mennessä.

”Monille EU-maille merestä nousevat tulvat eivät ole suuri huolenaihe samalla tavoin kuin Alankomaissa. Joet muodostavat suuremman tulvariskin, ja tuhot tulevat olemaan paljon massiivisempia mikäli merenpinnan taso on korkeammalla eikä vesi pääse virtaamaan mihinkään”, Jongman sanoo.

”Kesäkuussa 2013 Tonavan ja Elben yhtäaikaisesti tulviessa kustannukset nousivat 12 miljardiin euroon. Italiassa Pojoki tulvii. Tulvia on niin Albaniassa ja Kroatiassa kuin Espanjassa ja Portugalissakin. Ranskalla on ollut onnea. Pariisi on tulville altis, mutta siellä ei ole ollut vakavaa tapausta sitten vuoden 1913. Kaupunki ei ole kuitenkaan rakentanut parempia suojia, ja uusi saman luokan tulva aiheuttaisi nyt 40 miljardin euron vahingot.”

Mitä asialle voi siis tehdä? ”Täytyy keskustella strategioista, yhteistyöstä ja ratkaisuista sen sijaan että tyytyisi huutamaan apua”, Henk Ovink sanoo. Alankomailla on tulvien ehkäisemiseksi sadan vuoden suunnitelma, johon sisältyy kaikkea massiivisista Tilaa vedelle -ohjelman tapaisista hankkeista pieniin kaupunkilaisaloitteisiin. Jälkimmäiset tarkoittavat tulvaveden säilömistä toimistojen kellareihin, maanalaisia parkkipaikkoja sekä vesivara-alueita, joilla on esimerkiksi pienikokoisiksi patoaltaiksi muuntuvia syvennyksiin rakennettuja koripallokenttiä.     

Jotta suunnitelmista saataisiin toimivia, Ovink huomauttaa, täytyy päättäjien huomioida ihmiset, joiden elämään mahdolliset tulvat tai tulvien estämiseksi tehdyt toimenpiteet vaikuttavat. ”Täytyy aina pitää ovet auki ja kuunnella ihmisiä eikä luulla tietävänsä jo kaiken.”


Stan Fleerakkers perheensä kanssa heidän uudella maatilallaan, joka on rakennettu kohotetun maan päälle Overdiepsen polderilla.
Kuva: Miquel Gonzalez

Stan Fleerakkers, 44-vuotias maatilallinen Overdiepsen polderilta Lounais-Hollannista, tietää miltä tuntuu, kun viranomaiset sulkevat korvansa paikallisilta. Joitakin vuosia sitten hän lähti muutamien naapuriensa kanssa tavanomaiseen tapaamiseen paikallisten viranomaisten kanssa. Heille näytettiin karttaa siniseksi väritetystä Overdiepsen polderista, joka sijaitsee Maasjoen kahden haaran välissä. Tilallisten maata suojelevaa patoa oli tarkoitus madaltaa kuudesta metristä kahteen ja puoleen osana Tilaa vedelle -ohjelmaa. Veden noustessa yli tuon korkeuden se peittäisi heidän maansa.

”Se oli toimistossa väsätty suunnitelma”, Stan sanoo. ”Joku joka ei tuntenut meitä sanoi: ’Kun joki tarvitsee tilaa, se tulvii maatiloille. Me voimme evakuoida siellä olevat ihmiset ja eläimet ja kunnostaa talot kun he palaavat.’”

Päätös koski seitsemäätoista tilaa. Ei yllätä, että niiden omistajat järkyttyivät. Pluymien tavoin he eivät kuitenkaan alkaneet taistella päätöstä vastaan, vaan käänsivät sen hyödykseen. 

Kaksi tilallisista keksi ottaa mallia ensimmäisistä Hollannissa käytetyistä tulvaesteistä, terpeneistä, eli suurista ja laakeista keinotekoisista kummuista, joiden päälle ihmiset rakensivat talonsa ja tallinsa tuhat vuotta sitten. Jos kummut pitivät asukkaat ja heidän karjansa turvassa tulvilta silloin, niin ne suojaisivat Overdiepsen polderia tänäkin päivänä.

Viimein alkoivat viranomaisetkin kuunnella. He hyväksyivät maatilallisten suunnitelmat ja suostuivat maksamaan kahdeksan kuusi metriä korkean ja kaksi hehtaaria laajan kummun rakentamisen.Puolet polderin tilallisista muutti pois, mutta Fleerakkersit kuuluivat niihin, jotka jäivät. Nyt heidän entinen tilansa on hautautuneena yhden kummun alle. He asuvat ja työskentelevät toisen päällä.

Perheen uusi maatalo on hämmästyttävä ja moderni, avara rakennus, ja heidän 120 lehmäänsä asustavat upouudessa navetassa, jossa niitä lypsää kaksi tietokoneistettua robottia. Stan vitsailee: ”Lehmät tuottavat enemmän maitoa ja ovat terveempiä – ehkä koska niiden ei koskaan tarvitse nähdä yrmyä maanviljelijää!”

Onnellinen loppu koitti kuitenkin Stanille, Yvonnille ja heidän kolmelle lapselleen vasta vuosien monimutkaisten rahaneuvotteluiden jälkeen, ja vielä silloinkin heidän oli kolminkertaistettava pankkilainansa maksaakseen kaikki uudet rakennukset ja tarvikkeet.

”Stan pysyi hyvin positiivisena. Minä vietin unettomia öitä”, Yvonne sanoo. ”Nyt olen tyytyväinen, että jäimme tänne. Tämä on kaunis paikka perheelle. Näen kun lapset tullessaan koulusta kulkevat sillan yli ja voin keittää heille teetä.”

Kysymykseen, mitä neuvoja he antaisivat muiden maiden ihmisille, jotka saattavat kohdata samanlaisia vaikeuksia tulvaesteiden tarpeen yleistyessä, Yvonne toistaa jo hollantilaiseksi mantraksi tulleen ajatuksen: ”Täytyy ajatella joustavasti.” Henk Ovink on samaa mieltä: ”Meidän täytyy muuttua – ei ole muuta vaihtoehtoa – mutta olen optimistinen.”

Koen Olthuis menee vieläkin pidemmälle. ”Mikäli vesi uhkaa, turvallisin paikka olla on sen päällä, piste. Tulevaisuus ei ole vihreä. Tulevaisuus on sininen!”

Osallistu keskusteluun!