Malmö - Ruotsin ruutitynnyri

Malmö - Ruotsin ruutitynnyri

Luo: 03/30/2013 - 16:48

Ruotsissa on Euroopan liberaalein maahan-muuttopolitiikka. Miksi Malmössä jännitteet kuitenkin pahenevat?

Tyypillinen asuinkortteli Rosengårdissa. Maahanmuuttajien on usein vaikea löytää asuntoa.
Kuva: 
Niklas Meltio

Malik Rehman ja Peder Ask katsovat toisiaan tietämättä mitä sanoa. Tänä talvisena sunnuntaina Malmön pääkirjastossa Ask, pitkä ruotsalainen elokuvantekijä, on juuri ”lainannut” Rehmanin, lyhyen, tumman pakistanilaismuslimin osana ohjelmaa, jossa ihmiset antautuvat tarkasteltaviksi ”elävinä kirjoina”. Ask aloittaa kyselynsä: ”Millaista oli kasvaa muslimina?”

Näin alkaa keskustelu, joka on merkittävä siksi, että Ruotsissa käydään todella vähän vuoropuhelua aiheesta. 30-vuotiaalle tietokoneinsinööri Rehmanille tämä tarjoaa harvinaisen tilaisuuden puhua. Hän muutti Malmöön kuusi vuotta sitten, kun hänen vanhempansa heittivät hänet pihalle homouden vuoksi. Täällä hän huomasi, että hänen homoutensa ei ollut mikään ongelma, sen sijaan tumma ihonväri ja uskontokunta olivat. Vuokranantajista ei kuulunut mitään, kun hän oli käynyt katsomassa asuntoja. Nuoripari, joka viimein vuokrasi kellariasuntonsa hänelle, tunnusti sittemmin, että he ottivat hänet vuokralaisekseen siitä huolimatta, että pelkäsivät hänen olevan vaaraksi heidän lapsilleen ja perheelleen.

”Miten muka olisin vaaraksi? Valmistamalla haisevaa ruokaa?” Rehman kysyy. ”Kukaan täällä ei puhu eroavaisuuksista. Ihmiset ovat liian arkoja esittämään kysymyksiä, ja se voi aiheuttaa vielä paljon ongelmia Ruotsissa.”

Ruotsi on aina ylpeillyt maahanmuutto- ja sopeuttamispolitiikallaan, joka on 70-luvulta lähtien ollut Euroopan liberaaleinta. Se tarjoaa maahanmuuttajille ilmaisen koulutuksen, asumisen, terveydenhuollon ja sosiaalipalvelut. Kun Ruotsin talous painui lamaan 80-luvulla, maa käännytti suurimman osan siirtolaisina maahan pyrkivistä. Mutta pakolaisten virta maahan jatkui, mistä on seurannut se, että suuri osa maahanmuuttajaväestöstä koostuu epätoivoisista ihmisistä, jotka ovat paenneet sotaa, nälkää tai vainoja - ihmisiä Balkanin alueelta, Afganistanista, Irakista, Turkista ja Somaliasta. Heidät on otettu kyselemättä vastaan. Tämä laupiaan samarialaisen hyvä tahto on epäonnistunut maailmanlaajuisessa talouden aallonpohjassa.

Seuraukset ovat selvästi näkyvillä Malmön kaupungissa Ruotsin eteläkärjessä, jossa lähes kolmannes kaupungin 300 000 asukkaasta on lähtöisin jostakin muualta. Joissakin kaupunginosissa työttömyysaste on lähes 80 prosenttia ja lisääntyvä syrjäytyneisyyden ja hylätyksi joutumisen tunne on aiheuttanut mellakoita, jengitaisteluita ja aseellista rikollisuutta. Vaikka sosiaaliturvan ikäryhmistä ei olekaan virallista erittelyä, vuonna 2011 noin 117 000 yli 16-vuotiasta sai Ruotsissa jonkinnäköistä sosiaalitukea, kun sama luku vuonna 2006 oli 88 000 henkeä.

Koulutus, tai oikeammin sen puute, on merkittävä tekijä. Valtio edellyttää maahanmuuttajien ja pakolaisten käyvän ruotsinkielen kursseja saavuttaakseen riittävän kielitaidon ennen työnhakua, jopa kaikkein suorittavimmalla tasolla. Kuitenkin moni maahan saapuva on lukutaidoton. Jotkut eivät ole milloinkaan edes pidelleet kynää kädessään.

”Toiset pitelevät kyniä kuin aseita ja iskevät paperiin reikiä niillä”, kertoo Margareta Linder, joka jäi viime kesänä eläkkeelle työstään, jossa hän opetti tätä August Strindbergin ja Stieg Larssonin kieltä maahanmuuttajille ja pakolaisille. Lapset oppivat vanhempiensa esimerkistä: 36 prosenttia ulkomaalaistaustaisista oppilaista ei saavuta lukio-opintoihin riittävää keskiarvoa peruskoulusta. Vuonna 2011 vain 42 prosenttia ulkomaalaistaustaisista opiskelijoista saavutti korkeakoulukelpoisuuden, kun ruotsalaissyntyisten prosenttiosuus oli 65.

Vierailen Rosengårdissa, keskustan lähellä olevassa rosoisessa kaupunginosassa. Kun astutaan ulos jalankulkutunnelista, ollaan keskellä maailmaa, joka voisi olla Lähi-Idässä tai Afrikassa: Halal-lihakauppoja, kebab-kojuja, Al-Jazeera -kanava näkyy televisioissa ja kaikkialla on arabiankielisiä kylttejä. Ostoskeskuksen parturinliikkeessä norkoilevat miehet ja huntuihin pukeutuneet äidit, jotka hiljaa paimentavat lapsiaan koulutielle, puhuvat arabiaa.

Kasem Mohammed istuu ystäviensä kanssa kahvilassa Centrumissa, jättimäisessä betonista rakennetussa ostoskeskuksessa. Pienikokoinen ja jäntevä mies oli kauppias synnyinmaassaan Somaliassa, mutta täällä hän ei ole onnistunut löytämään pysyvää työpaikkaa seitsemään vuoteen. ”Olemme kaikki työttömiä ja sosiaaliturvan varassa”, hän toteaa.

Tämä neljän lapsen isä myöntää kuitenkin, että elämä Ruotsissa ei ole yksinomaan kurjaa. Maahanmuuttajanaisia autetaan työllistymään ja lapsia rohkaistaan tutustumaan Malmön kaupunkiin laajemmin erilaisten projektien avulla. Urheilukeskuksessa valmentaja opettaa lapsia nyrkkeilemään, ja sosiaalityöntekijöitä on runsain mitoin. Samanaikaisesti täällä on kuitenkin aistittavissa jonkinasteinen kaaos. Vain muutaman korttelin päässä Centrumista sijaitsee alue, joka on tunnettu köyhyydestään, huumekauppiaistaan, väkivallastaan ja aseistaan. Siellä on rapistuvia ja torakoiden valtaamia vuokrataloja, joiden omistajista ei näy jälkeäkään. Talojen pitkäaikaisen homeongelman vuoksia asukkaat joutuvat käymään ulkona parakkeihin asennetuissa vessoissa ja kylpyhuoneissa, jopa öiseen aikaan. Kadulla näkyy hylätty ja poltettu auto.

Juuri täältä alkoivat vuoden 2008 mellakat, jotka saivat alkunsa kun viranomaiset lähettivät poliisikoirat ja raskaasti aseistetut joukot yksityistalon kellariin, jota paikalliset käyttivät moskeijana. Myös vuosina 2009 ja 2010 syttyi mellakoita, joissa autoja, kioskeja ja varastotiloja sytytettiin tuleen. Mellakkajoukkiot olivat vihaisia nuoria, jotka tekstailivat toisilleen kehotuksia tulla taistelemaan poliisivoimien ”huoria” ja ”sikoja” vastaan. Monet heistä kuuluivat jengeihin. Osan perheet olivat olleet täällä jo pari sukupolvea ahtaissa asunnoissa, eikä heillä ollut tietoa paremmasta. He olivat samanlaista nuorisoa kuin nyt kouluaikaan tavaratalon edustalla hengaileva porukka. Samanlaisia nuoria kuin 17-vuotias kaljuksi ajeltu teräväpiirteinen palestiinalainen Abdel Bekkar, joka astelee luoksemme ja kysyy: ”Oletteko poliiseja?”

Tässä osassa kaupungia saat hankittua gramman hasista kolmessa minuutissa ja kovempaa kamaa alle viidessä. ”Moni ihminen myy huumeita täällä. Mutta he ovat hyviä ihmisiä”, Bekkar sanoo. Hänen kaverinsa, Kamal El-Takach, 22, jonka vanhemmat ovat Libanonista, kertoo ruotsalaisten kohtelevan häntä ja hänen ystäviään halveksuen ja syrjivästi. Heti kun yritykset näkevät nimen, joka vähänkään muistuttaa arabialaista, työhaastattelupyyntöä on turha odottaa. Niinpä he etsivät toisen keinon ansaita elantonsa. ”Olemme omillamme”, El-Takach sanoo.

Kesäkuussa 2011 alkaneiden teloitustyylisten ampumistapausten sarjan jälkeen Malmö on saanut maineen Skandinavian Chicagona, millä viitataan hämärään ganstereiden ja Al Caponen aikakauteen. Pelkästään tammikuussa 2012 kaupungissa oli kuusi ammuskelua, joista kolmessa kuoli ihmisiä. Suurimmassa osassa ampumisista mukana oli jengejä ja maahanmuuttajia. Yhdessä niistä uhri oli uudenvuoden ilotulitusta seurannut 15-vuotias poika, jota hyökkääjät ampuivat viidesti rintaan ja kerran päähän. Hänen murhansa sai tuhannet ihmiset marssimaan Malmön kaduille huutelemaan ”Missä on poliisi? Missä on turvallisuus?” Jos poika, jolla ei ollut rikostaustaa ja tunnettua jengikytköstä, saattoi tulla tapetuksi, kukaan ei ollut turvassa.

Malmössä ei ole vain enemmän rikollisuutta kuin muissa Skandinavian kaupungeissa, vaan se on usein myös väkivaltaisempaa. Ruotsin rikostentorjuntaviranomaiset raportoivat viime vuonna, että vuonna 2011 Malmössä käytettiin asetta 13 kertaa 100 000 asukasta kohti, kun Tukholmassa vastaava luku oli neljä. Se ei ole uutinen Göran Holmgrenille. Pitkä ja harkitsevaisen oloinen Rosengårdin apulaispoliisipäällikkö kertoo alueen väkivaltarikosten kulkevan räjähtävissä sykleissä, riippuen osittain alueella partioivien poliisien määrästä. Aseita salakuljetetaan Tanskan ja Malmön yhdistävää Öresundin siltaa pitkin. Ruotsin-päässä ei ole pysyvää tullipistettä, sillä poliisin vahvuus ei riitä päivystämään siellä jatkuvasti, Holmgren sanoo. ”Se on kuin täyden vapauden satama, missä kuka vain voi tuoda maahan mitä hyvänsä ja myydä sen täällä paljon kalliimmalla eteenpäin.”

Kaikkien aseiden, työttömyyden ja syrjinnän keskellä voisi kuvitella, että ruotsalaiset kävisivät aktiivista keskustelua siitä, miten asioita voisi parantaa. Tässä kohteliaassa ja poliittisesti korrektissa kansakunnassa vain harva haluaa kuitenkaan kohdata vaikeita aiheita. Ruotsalaiset eivät ehkä ole tyytyväisiä, mutta he ovat hyväntahtoisen suvaitsevaisia, eivätkä kyseenalaista vieraiden kulttuureiden arvoja. Se on avannut oven sille, mitä toimittaja Lars Åberg kutsuu ”kiltiksi rasismiksi”.

”Kun kuuntelee radiota, katsoo televisiota tai avaa sanomalehden, näkee maan tavan: ole mukava ihmisille, jotka ovat erilaisia”, kertoo Åberg, joka asuu Malmössä ja on kirjoittanut laajalti maahanmuutosta ja sopeuttamisesta. ”Niin ihmiset voivat olla tyytyväisiä itseensä. Me jopa siedämme ihmisiä, joiden käytöksestä emme pidä! Ajattelemme kohtelevamme ihmisiä tasavertaisesti. Pysymme vaiti.”

Tämän hiljaisuuden on rikkonut radikaali Ruotsidemokraatit-puolue. Kun se perustettiin vuonna 1988, sitä pidettiin melko merkityksettömänä uusnatsipuolueena. Nykyään se esiintyy kansan äänitorvena, joka on halukas tarttumaan rohkeasti herkkään maahanmuutto- ja pakolaisaiheeseen. Vuonna 2010 se sai valtiopäivävaaleissa 5,7 prosenttia äänistä, jolla se ansaitsi 20 paikkaa 349-paikkaisessa parlamentissa. Malmössä puolueen ääniosuus oli melkein kaksinkertainen, 10 prosenttia. Ohjelmassaan, jossa on anti-islamistisia kaikuja ja joka on linjassa muiden EU-alueen äärioikeistolaisten liikkeiden kanssa, puolue ilmoittaa haluavansa uudelleenarvioida koko maahanmuutto- ja pakolaisjärjestelmän.

”Miksi pakolaisten tulisi saada ilmainen terveydenhuolto ja erityisprojekteja? Miksi heidän pitäisi saada asua missä haluavat sen sijaan, että heidät ohjattaisiin alueille, joihin oikeasti tarvittaisiin työvoimaa?” kysyy Lars-Johan Hallgren, Ruotsidemokraattien paikallinen johtaja, joka on Malmön kaupunginvaltuuston ja Skånen maakäräjäkunnan jäsen. Pitkä, sujuvasanainen mies jolla on siisti, lyhyt tukka ja kauluspaita, kuulostaa loukkaantuneelta kun hän yrittää selittää näkökantaansa. ”Tänä päivänä on vaikea työllistyä, oli nimesi sitten Lars tai Mohammed”, hän sanoo. ”Ruotsissa on tällä hetkellä yli 500 000 työtöntä!”

Anja Sonesson, joka on Hallgrenin vastapeluri kaupunginvaltuustossa, ottaa hänen kanssaan yhteen tämän tästä. Sonesson kuitenkin myöntää, että perinteinen tapa toimia ei tehoa. Sen sijaan toimet ovat lisänneet käsitystä siitä, että maahanmuuttajat ovat loisia, jotka haluavatkin elää sosiaaliturvan varassa. ”Jos haluamme hyväksyä muista maista tulevat ihmiset, tarvitsemme sellaisia maahanmuuttajia, jotka perustavat yrityksiä ja palkkaavat muita töihin. Meidän täytyy alkaa hyväksyä muunlaisia maahanmuuttajia Kanadan ja Yhdysvaltojen esimerkin mukaisesti, tai olemme pulassa.”

Valtakunnallisella tasolla Ruotsin keskustalais-oikeistolainen hallitus tiedostaa, että asialle on mitä pikimmiten tehtävä jotakin. Vuonna 2010 se käynnisti ohjelman, jossa kaikenkattavan avun sijaan pakolaiset ohjataan enenevässä määrin töihin heti maahan saavuttuaan. Nyt maahanmuuttajat saavat työskennellä samaan aikaan kun opiskelevat ruotsin kieltä. ”Voit vallan mainiosti työskennellä siivoojana osaamatta kieltä sujuvasti”, maahanmuuttoministeri Erik Ullenhag sanoo. ”En ole koskaan tavannut turvapaikanhakijaa, joka sanoo haluavansa elää sosiaaliturvalla. He sanovat haluavansa löytää jotakin tekemistä.”

Toinen suuri muutos on tapahtunut kouluissa. Vielä jokin aika sitten maahanmuuttajien lapset sijoitettiin ikätovereidensa kanssa samalle luokka-asteelle riippumatta siitä, mikä heidän kielitaitonsa oli. Tarkoituksena oli saada heidät sulatettua joukkoon, mutta moni lapsi, joka ei ole puhunut milloinkaan muuta kuin äidinkieltään, ei pysynyt perässä. Nykyään lasten oppitaso arvioidaan ennen luokkiin sijoittamista. Tukiopetusta ja erityisryhmiä järjestetään tarvittaessa.

Vaikka Ruotsi pyrkiikin houkuttelemaan varakkaampia, koulutettuja maahanmuuttajia, Ullenhag korostaa, ettei valtio hylkää moraalista velvoitettaan tarjota pakolaisille turvapaikkaa. ”Me olemme suvaitsevaisia”, hän vakuuttaa.

Malmön pääkirjastossa Rehman ja Ask eroavat aiempaa paremmassa yhteisymmärryksessä. Elokuvantekijä on järkyttynyt Rehmanin kokemasta piilevästä rasismista. Hän tietää sen kuulostavan yksinkertaistukselta, mutta eikö puhumalla voisi saavuttaa parempaa keskinäistä ymmärrystä? Voisiko elävän kirjaston ohjelmaa laajentaa kaupungille niin, että ihmiset voisivat kertoa tarinansa suuremmalle yleisölle?

”Jos ihmiset eivät puhu toisilleen, he jatkavat toistensa pelkäämistä”, Ask sanoo. ”Se ei ole hyväksi Malmölle, eikä se ole hyväksi Ruotsillekaan.”

Osallistu keskusteluun!