Äidin varjo ja valo

Milana Misic: äidin varjo ja valo

Luo: 10/26/2009 - 17:30

Milana Misic vannoi, ettei koskaan esittäisi äitinsä Laila Kinnusen musiikkia. Toisin kuitenkin kävi, ja nyt hän on sinut menneisyyden kanssa.

Kuva: 
SKOY

Milana Misic levyttää äänitysstudiossa Helsingin Kruununhaassa uutta levyään. Tunnelma on koskettava, kun Milanan ääni yhtyy Laila Kinnusen nauhalta kuuluvaan lauluun kappaleessa Toiset meistä:

”Niin ovat toiset meistä / laivoja jotka löytävät väylänsä yksin. / Niin ovat toiset meistä laivoja / jotka poijulta poijulle käy. / Ja niin ovat monet meistä lokkeja / jotka ei ole mitään / ilman valkeaa laivaa / sen turvaa, sen tahtoa / varmuutta ylitse mainingin.”

Äidin ja tyttären duetto nostaa ihoni kananlihalle. Olen aina pitänyt Laila Kinnusta suurimpana suomalaisena iskelmälaulajattarena, ja nyt hän tuntuu olevan studiossa lähes käsin kosketeltavan läsnä. Rauno Lehtisen säveltämä ja Mikko Haljoen sanoittama Toiset meistä on kuin suoraan Laila Kinnusen elämästä, ja häntä varten se alun perin sävellettiinkin. Laulu kertoo suurista toiveista ja rohkeudesta mutta myös särkyneistä unelmista. Lailan ja Milanan äänet täydentävät toisiaan loistavasti, ja uutena tulkintana kappale kertoo nyt myös äidin ja tyttären yhteisen tarinan.

Vaikutelma Laila Kinnusen läsnäolosta vain vahvistuu, kun Milana istuu minua vastapäätä. Milanalla on äitinsä silmät. ”Muistan hyvin kun äiti levytti Toiset meistä -kappaleen vuonna 1980”, Milana sanoo ”Se single oli ainoa levy, jonka hän levytti sinä aikana kun minä olin olemassa. Se oli myös äidin viimeinen levytys.”

Milana esittää uudella Valoa ikkunassa -levyllään äitinsä tuotannosta sekä kipeän haikeita että hilpeän hauskoja kappaleita. Ensimmäisen kerran hän levytti Laila Kinnusen menestyskappaleita vuosi sitten. Laulumme-levy sai hyvän vastaanoton, samoin kun Milanan tähdittämä samanniminen lauluteatteriesitys Vantaan Backaksessa. ”Levyt ja lauluteatteri ovat kunnianosoituksia äidille”, Milana sanoo. ”Olen nyt sinut menneisyyteni kanssa. Ensimmäistä kertaa elämässäni haluan tuoda musiikin kautta esiin muistojani äidistä ja jakaa ne muiden kanssa.”

Levytysten ja lauluteatterin myötä Milana on päässyt paremmin tutustumaan siihen Laila Kinnuseen, jota hän ei saanut itse koskaan nähdä: suureen tähteen. ”Oikeastaan vasta nyt olen tajunnut, miten suosittu äiti aikanaan oli ja miten erilaista ja raskasta oli olla tähti siihen aikaan”, Milana sanoo. ”Nyt ymmärrän myös paremmin, miten rakastettuja hänen laulunsa olivat ja miten paljon ne ihmisille merkitsivät.”

Mummin tyttö

Kun Milana syntyi lokakuussa 1970, Laila Kinnunen oli edelleen superjulkkis, mutta 1960-luvun suosituimman ja arvostetuimman naislaulajan ura oli jo laskusuunnassa. Hän ei ollut levyttänyt pariin vuoteen, ja keikkojakin oli tarjolla aiempaa vähemmän. Tähti oli jäämässä työttömäksi. ”Se oli äidille varmasti melkoinen järkytys: kuinka niin voi käydä”, Milana sanoo. ”Äiti aloitti laulajan uransa 16-vuotiaana – siis käytännössä lapsena – eikä kukaan kertonut hänelle, että työt voivat joskus myös loppua.”

Laila Kinnusen ja Milanan isän, jugoslavialaisen muusikon Milan Misicin, avioliitto päättyi jo kesällä 1972. ”Olin asunut jo ennen eroa mummin luona, ja ajan oloon järjestely jäi pysyväksi”, Milana kertoo. Avioeron jälkeen Laila Kinnunen ei enää saanut elämäänsä järjestykseen. Pettymykset uralla ja epäonniset miessuhteet pahensivat ennestäänkin vaikeaa alkoholiongelmaa.

Kerttu-mummista tuli Milanan kasvattaja, mutta hän ei ollut äidin korvike. ”Äiti oli minulle äiti, vaikka näinkin häntä harvemmin”, Milana sanoo. ”Odotin aina kovasti äidin vierailua. Fyysinen läheisyys, haliminen ja pusiminen, oli tietysti tärkeää, mutta oli myös mukavaa, kun äiti toi aina mukanaan lahjoja. Yksi ihanimmista lahjoista oli leikkikoira, jonka sain 6- tai 7-vuotiaana. Se Ressu koira oli melkein minun kokoiseni, ja se on minulla edelleen.”

Äiti halusi tulla tapaamaan nimen omaan Milanaa, ei sukuaan. ”Äiti ei koskaan tullut isoihin juhliin, kuten minun syntymäpäivilleni tai joulun viettoon”, Milana sanoo. ”Yleensä hän tuli tuomaan oman lahjansa jo edellisenä päivänä. Ehkä hän ei julkkiksena halunnut olla näytillä.” Loma-aikoina Milana ja Laila saattoivat viettää enemmän aikaa yhdessä. ”Olimme usein Honkilahdella äidin silloisen miesystävän mökillä”, Milana kertoo. ”Varsinkin talviset hiihtoretket äidin kanssa olivat hauskoja.”

Äidin ja tyttären hauskin yhteinen harrastus oli luonnollisesti laulaminen. ”Kun olin pieni, lauloimme yhdessä äidin menestyskappaleita, kuten Kun, Epävireiset sydämet ja Tanssilaulu”, Milana kertoo. ”Vähän isompana lauloimme Abban kappaleita, Abba oli meidän suuri yhteinen suosikkimme. Äitihän oli ollut sotalapsena Ruotsissa, ja hän oli iloinen siitä, että ruotsalainen yhtye menestyi niin hyvin.”

Kunnon ammatti

Lailan miesystävät vaihtuivat välillä tiuhaankin, eikä Milana pitänyt kaikista. Mutta kahdestaan Lailalla ja Milanalla oli lähes aina hauskaa. ”Äidin ihanimpia luonteenpiirteitä oli sellainen hötsömäinen iloisuus”, Milana sanoo. ”Hän osasi elää hetkessä, hullutella ja keksiä kaikkea hauskaa.” Vaikka Laila sai kokea kovia niin urallaan kuin yksityiselämässäänkin, hän ei menettänyt elämäniloaan eikä positiivista elämänasennettaan. ”Äidille tapahtui paljon ikäviä asioita, mutta hän ei koskaan puhunut pahaa kenestäkään, ei koskaan”, Milana toteaa. ”Hän uskoi aina ihmisistä hyvää, ja ikävä kyllä sinisilmäisyys usein kostautui. Äiti oli tavallaan liian hyvä ihminen tähän maailmaan.”

Milana tiesi jo pienenä, että äiti oli erilainen, koska hän oli kuuluisa. ”Mummi varoitti, etten tietyissä yhteyksissä saanut puhua äidistä, koska ihmiset olivat uteliaita ja kateellisia”, Milana kertoo. ”Äiti ei koskaan itse leuhkinut saavutuksillaan. Hän kyllä kertoi kaikenlaisia tarinoita uransa varrelta, mutta tekemättä itsestään numeroa.” Sen sijaan ylpeältä mummilta Milana sai kuulla, kuinka suuri tähti Laila oli ollut. ”Usein mummin muistelu päättyi surulliseen päänpyöritykseen. Silloin sanoin: ’Älä mummi sure, minä voin isona jatkaa siitä mihin äiti jäi.’”

Teini-ikäisenä laulajan ura alkoi tosissaan kiinnostaa Milanaa. ”Opettelin Whitney Houstonin ja Barbra Streisandin kappaleita, esitin niitä äidille ja kuuntelin korvat punaisena hänen ammatti ihmisen kommenttejaan”, Milana kertoo. Laila Kinnunen tiesi kokemuksesta, miten raskas ja epävarma laulajan ammatti on. Niinpä hän ei suositellut sitä tyttärelleen. ”Äiti sanoi minulle aina että ’älä missään tapauksessa ryhdy laulajaksi!’”, Milana sanoo. ”Sen sijaan hän kannusti minua opiskelemaan ja hankkimaan kunnon ammatin.”

Milana ei kuunnellut äidin neuvoja, vaan aloitti 1990-luvun alussa oman laulajanuransa. ”En kertonut asiasta aluksi äidille, siitä tiesi vain mummi”, Milana sanoo. ”Kun äiti kuuli siitä, ei hän kuitenkaan suuttunut asiasta. Hän vain totesi ’No minkäs sille voi jos veri vetää…’” Milanan uran alkuvaiheissa äidin ja tyttären välit huononivat. Lailan uusi miesystävä oli humalassa väkivaltainen, ja moni ilta päättyi pahoinpitelyyn. ”Olin raivoissani äidille: kuinka hän saattoi elää sellaisen miehen kanssa”, Milana kertoo. Lehtihaastatteluissa Milana arvosteli tuohon aikaan kovin sanoin äitinsä elämäntapoja ja syytti tätä siitä, että äiti oli lapsena hylännyt hänet isovanhempien kasvatettavaksi.

Tahtomattaan äiti varjosti Milanan uraa. Nuorelle laulajalle oli kiusallista tulla jatkuvasti verratuksi suureen legendaan, mutta ennen kaikkea äidin silloinen yksityiselämä oli kuin iso varjo Milanan yllä. ”Tunsin kantavani hirveää salaisuutta”, Milana kertoo. ”Kukaan ei tiennyt, miten huonosti äidin asiat silloin olivat, enkä voinut puhua asiasta kenellekään.” Milana ahdistui ja suuttui joka kerta, kun äidistä tuli puhe. ”Tunsin pitäväni pystyssä isoa kulissia, ja se oli minulle liian raskasta. Päätin sen vuoksi lopettaa oman laulajan urani ja vetäytyä julkisuudesta.”

Loppujen lopuksi Milana teki siis kuten äiti oli toivonut: hän opiskeli ”kunnon ammatin”, optikoksi. ”Se oli elämäni parhaita päätöksiä”, Milana sanoo. ”Sen ansiosta olen voinut tehdä myös musiikkia ilman ylimääräisiä paineita.” Uuden ammatin lisäksi Milanan elämä vakiintui myös vuonna 1994 solmitun avioliiton myötä. Myös välit äidin kanssa paranivat.

Viimeinen äitienpäivä

Vuoden 1996 äitienpäivänä Milana matkusti Tuusniemelle Kuopion lähelle tapaamaan Lailaa. ”Se oli kiva tapaaminen. Tunsin, että vasta silloin aloin todella ymmärtää äitiä”, Milana kertoo. ”Äitikin huomasi, että minä kunnioitan häntä ja hänen tapaansa elää.” Äiti ja tytär kulkivat yhdessä keväisessä metsässä ja puhuivat välinsä selviksi. ”Äiti kertoi, että hän kaikesta huolimatta tykkää niin paljon siitä miehestä, ettei voi elää ilman häntä”, Milana kertoo. ”Mitäpä siihen saattoi sanoa. Elin itsekin parisuhteessa, eikä kukaan saanut määrätä ketä minä saan rakastaa ja miten minä saan elää.”

Se äitienpäivä jäi myös toisesta syystä ikuisesti Milanan mieleen. Se oli viimeinen kerta kun hän näki äitinsä. ”Äiti oli aina hieman erakko”, Milana kertoo. ”Ongelmatilanteissa hän halusi vetäytyä omaan rauhaansa. Hän ei myöskään halunnut minun näkevän itseään ollessaan huonossa kunnossa.” Milana ei Lailan viimeisinä vuosina enää tavannut tätä, mutta he pitivät tiiviisti yhteyttä puhelimitse, ja Milana pyrki kaikin tavoin auttamaan äitiään. ”Pyysin äitiä muuttamaan meille, mutta hän ei halunnut”, Milana sanoo.

Torstaina 26.10.2000 klo 13 Milana sai surullisen puhelinsoiton. Poliisi kertoi äidin kuolleen tapaturmaisesti. Järkyttävästä päivästä Milana muistaa yhden kirkkaan hetken. ”Katsoin illalla televisiota ja näin MTV3:n uutisissa äidin kuvan ja taustalla soivat Valoa ikkunassa -kappaleen sanat: ”Yön vaipan alle on jo jäänyt maa, on tullut aika valot sammuttaa…”

Valo tuntui sananmukaisesti sammuneen Milanan elämästä. ”Aika äidin kuoleman ja hautajaisten välillä oli kaikin puolin valotonta aikaa, aurinkoa ei näkynyt moneen viikkoon”, Milana kertoo. ”Kun menimme siunaustilaisuuteen, satoi vettä. Mutta kun tilaisuus oli ohi ja astuimme siunauskappelista ulos, aurinko tuli näkyviin ja koko maailma näytti valoisalta. Hymyilin ensimmäistä kertaa kolmeen viikkoon.”

Milana valitsi äidilleen tuhkauurnan, jossa oli laivan kuva. Juuri laivaa Laila Kinnunen oli kaivannut viimeiseksi jääneen kappaleensa lopussa: ”Niin luulin monta vuotta / yksin vain kuohuissa väyläni löytää mä voisin. / Kaipasin silloin laivaa valkeaa / joka viedä voi aaltojen taa.”

Levytysstudiossa Milana on voinut traagisten tapahtumien lisäksi palata myös lapsuuden lämpimimpien muistojen pariin. ”Uudella levyllä laulan myös äidin vähemmän tunnetun kappaleen Yöllä, yöllä, josta äiti sanoitti minulle ikioman version”, Milana kertoo. ”Sen tuutulaulun sanat saavat tällä hetkellä aivan uuden merkityksen: ’Kun sä naurat, äiti nauraa kanssas sun. Kun sä laulat, äiti laulaa kanssas sun’.”

Osallistu keskusteluun!