Pariisi vihan kourissa

Pariisi vihan kourissa

Luo: 04/26/2012 - 16:24

Viha ja turhautuminen valtaavat mielialoja Euroopan maahanmuuttajien parissa. Ranskassa se näkyy selvemmin kuin missään muualla.

Kuva: 
AP Images

Xavier Lemoine selailee työpöytänsä ääressä ohutta poliisiraporttia. Sen lukeminen kuuluu Pariisin koillisosassa sijaitsevan pienen Montfermeilin lähiön pormestarin aamurutiineihin. Edellinen yö on ollut melko rauhallinen: omakotitalon tulipalo, tuleen sytytetty auto, varastetulla ajoneuvolla ajaneita teinejä ja kahden naisen välinen tappelu. ”Aika hyvä yö”,

Lemoine huomauttaa hörpätessään lisää kahvia. Tiukkailmeinen pormestari osoittaa lähiötä esittävää ilmakuvaa viereisellä seinällä. Montfermeil näyttää omakotitalojen, puistojen ja kauppakeskusten tilkkutäkiltä, mutta silmä hakeutuu sen keskellä sijaitsevaan, pienen pieneen harmaaseen ympyrään. Kyseessä on Les Bosquets, ränsistynyt kerrostalokompleksi, josta saivat alkunsa Ranskassa vuoden 2005 syksyllä riehuneet rajut mellakat.

Vaikka kompleksi peittää vain kolme prosenttia lähiön pinta-alasta, siellä asuu lähes kolmasosa Montfermeilin 25 000 asukkaasta. Monet heistä ovat hartaita muslimeja, jotka ovat kotoisin Pohjois-Afrikan maista, Turkista tai Saharan eteläpuolisesta Afrikasta. Monet ovat myös työttömiä. Salakauppa, jonka peruspilareita ovat huumeiden ja väärennettyjen asiakirjojen myynti, kasvaa nopeasti.

”Kokonaiset perheet ansaitsevat elantonsa laittomuuksilla. Vuonna 2005 jopa 80 prosenttia lähiömme rikollisista oli kotoisin julkisin varoin kustannetuilta asuma-alueilta”, sanoo Lemoine.

Pormestarin mukaan ongelmaa pahentaa se, että suurin osa alueen asukkaista pyrkii suosimaan alkuperäistä kulttuuriaan Ranskan maallistuneen elämäntyylin sijaan. Monet heistä eivät edes puhu ranskaa. Tuloksena on ulkomaailmalta suljettu yhteisö, jolla on oma kieli ja perinteet. ”Ei Ranska ole monikulttuurinen yhteiskunta”, sanoo Lemoine. ”Olemme avoimia. Pidämme kuskusista, mutta emme halua päät peittäviä huntuja tai burkia.”

Muutaman korttelin päässä Montfermeilin kaupungintalolta sijaitsee Les Bosquetsin asukkaiden käyttämä kauppa-aukio. Sen kukkapenkki näyttää kaukaa katsottuna kirkkaalta väriloistolta, mutta paljastuu lähempää tarkasteltuna kasaksi rutistettuja tölkkejä, tupakannatsoja, tyhjiä pulloja ja pilaantuvia elintarvikkeita. Vaikka Notre-Damen katedraalille on matkaa alle kaksikymmentä kilometriä, Montfermeil tuntuu olevan valovuosien päässä turisteista ja keskustan ylihintaisista baareista.

Myöhäiskevään aamuna aukio on täynnä miehiä: vanhempia miehiä, jotka ovat menettäneet työpaikkansa, ja nuoria miehiä, jotka eivät ole koskaan töissä olleetkaan. He nojailevat vasten ovenpieltä, polttelevat tupakkaa ja tiirailevat ohikulkijoita epäilevästi. ”Oletko sinä flic ?” he kysyvät, käyttäen ranskankielistä, poliisia tarkoittavaa slangisanaa. Kysyttäessä he kertovat rasismista, sekä piilevästä että näkyvästä. He puhuvat myös tuloksettomasta työnhausta maassa, joka määrittelee heidät nimen, ihonvärin, pukeutumistyylin ja asuinpaikan mukaan. He tuntevat olonsa voimattomiksi.

”Jos kerrot asuvasi Montfermeilin asuinalueella, pelisi on pelattu”, sanoo 28-vuotias Mohamed Gadar, yksivuotiaan tytön isä, joka istuskelee kavereidensa kanssa paikallisessa kahvilassa. Hän kertoo etsineensä töitä puolitoista vuotta. ”On vaikea saada muut uskomaan, että emme kaikki ole saamattomia varkaita tai huumekauppiaita. Ei auta, että olen syntynyt Ranskassa ja puhun täydellistä ranskaa.”

Ranskassa laki kieltää kaikenlaiset maininnat etnisestä alkuperästä tai uskonnosta tilastoissa, mutta Pew-tutkimuskeskuksen vuonna 2011 julkaiseman muslimiväestön tulevaisuutta käsittelevän raportin mukaan Ranskassa asuu tällä hetkellä noin 4,7 miljoonaa muslimia. Määrän uskotaan nousevan 6,9 miljoonaan vuoteen 2030 mennessä. Eikä Ranska ole ainoa maa, jossa muslimiväestön osuus kasvaa. Ennusteiden mukaan 40 vuoden päästä yli 20 prosenttia Euroopan unionin väkiluvusta on muslimeja.

Moinen kasvu on antanut pontta äärioikeistolaisille, kansallismielisille liikkeille, jotka vastustavat monikulttuurisuutta. Epäluulon, vilkkaan maahanmuuton ja korkean työttömyyden luomat kulttuurienväliset kuilut kasvavat kaikkialla Euroopassa aina Ruotsista Unkariin ja Italiaan asti.

Les Bosquets on yksi Ranskan 750 yhteisöstä, joita kutsutaan nimellä zones urbaines sensibles. Näissä kaupunkien levottomuuspesäkkeissä köyhyys ja rikollisuus kukoistavat. Niissä voi todella aistia kasvavan kuilun ”meidän” ja ”muiden”, rikkaiden ja köyhien, valkoisten ja ei-valkoisten välillä. Yleisen käsityksen mukaan alueet ovat täynnä nuoria, työttömiä rikollisia, jotka harjoittavat huumekauppaa, polttavat autoja ja tappelevat keskenään.

Oikeistolaisen, maahanmuuttovastaisen puolueen, Kansallisen rintaman puheenjohtaja Marine Le Pen on käyttänyt tilaisuutta hyväkseen edistääkseen puolueensa ohjelmaa. Vaalea, huoliteltu ja suorapuheinen Le Pen edustaa uutta sukupolvea, joka pitää muslimien rukoushetkiä Pariisin kaduilla ”miehityksenä”.

Sarkozyn hallitus reagoi oikeiston nousuun määräämällä huhtikuussa 2011 burkat ja niqabit, eli kasvohunnut, täyskieltoon sen jälkeen, kun aiheesta käyty väittely jakoi maan kahtia. Ne harvat naiset, jotka uhmaavat kieltoa, tuomitaan 150 euron sakkoihin ja heidän täytyy osallistua Ranskan kansalaisuutta käsitteleville oppitunneille.

ILMOITUS, SISÄLTÖ JATKUU ALLA
ILMOITUS PÄÄTTYY

Muiden valtioiden päämiehet, kuten Britannian pääministeri David Cameron ja Saksan liittokansleri Angela Merkel, ovat ilmoittaneet, että monikulttuurinen yhteiskunta ei toimi. Pohjoismaissa ja Alankomaissa aiemmin äärioikeistolaisina pidetyt marginaaliryhmät ovat päässeet eduskuntaan. Hollantilainen poliitikko Geert Wilders on julkisesti verrannut Koraania Adolf Hitlerin Taisteluni -teokseen.

Wildersiä siteerasi 1 500-sivuisessa manifestissaan myös Anders Behring Breivik, itseään ”täydelliseksi ritariksi” kutsuva terroristi, joka tappoi 77 ihmistä Norjassa viime heinäkuussa. Breivik sanoi olevansa ristiretkellä islaminuskoa vastaan ja lainasi myös muita kirjailijoita, jotka ovat kirjoittaneet islamin uhasta syyskuun 11. päivän iskujen jälkeen.

Kompromissiratkaisut eivät ole mahdollisia Ranskassa, varoittaa Sorbonnen yliopiston sosiologi Didier Lapeyronnie, joka asui neljän vuoden ajan lähiöissä tehdessään tutkimusta ”rotuerottelusta, väkivallasta ja köyhyydestä nykypäivän Ranskassa”.

”Seisomme kuilun partaalla”, hän sanoo. ”Voimme joko seurata muun Euroopan esimerkkiä ja sulkeutua ulkomaailmalta, lietsoa muukalaisvihaa ja vastarintaa, tai voimme pysyä avoimina. Päätös riippuu poliitikoista. Väkivalta maahanmuuttajien lähiöissä on vielä järjestäytymätöntä ja arvaamatonta. Se kohdistuu pääosin muihin lähiöiden asukkaisiin. Mutta kuka tietää, mitä tulevaisuudessa tapahtuu?”

Ranskassa on myös maahanmuuttajia, joille elämä hymyilee. Toufik Abdulrachman ei löytänyt töitä Algeriasta, joten hän muutti Ranskaan kaksitoista vuotta sitten. Takana on pitkä tie, mutta nyt 36-vuotias mies toimii halal-teurastajana lihakaupassa Saint-Denisin esikaupunkialueella Pariisin pohjoispuolella. Kahden tytön isän ei tarvitse koskaan poistua omalta asuinalueeltaan. ”Täällä ei ole mitään ongelmia, ei kerrassaan mitään”, hän kertoo samalla, kun palvelee asiakkaita. ”Täällä on hyvä asua.”

Mutta toiset joutuvat elämään kurjuudessa. Asnières-sur-Seinen kunnan kevään 2011 puheenaihe oli tappelu paikallisen nuorisojengin ja naapurikunta Gennevilliersistä kotoisin olevan jengin välillä. Yhteenoton seurauksena 15-vuotias poika kuoli puukotukseen, ja toinen nuori joutui sairaalaan, kun häntä puukotettiin selkään. Paikallisviranomaiset ovat nyt määränneet alaikäisille nuorille kotiintuloajan.

Nurkan takana seisoo mustiin pukeutunut mies, joka on vetänyt hupun kasvojensa peitoksi. ”Hän saattaa olla huumekauppias”, kuiskaa Michel Kokoreff, sosiologi Pariisin yliopiston Saint-Denisin yksiköstä. Kokoreff vietti kymmenen vuotta Asnièresissä tutkien sitä, millaisia haasteita ihmiset kohtaavat, kun he muuttavat pois lähiöistä. Valkosipulia kauppaava torimyyjä on varuillaan ja huutaa meille, tuntemattomille, terävästi: ”Keitä te olette?”

Asukkaiden arkeen kuuluu ystävien tapaamista paikallisessa kahvilassa, keskustelua Ranskan pahenevasta hajaannustilasta ja huolta siitä, ettei omille lapsille jää enää mitään. ”Nuorten tulevaisuus näyttää tällä hetkellä melko synkältä”, Kokoreff huomauttaa.

Tämä pätee ainakin Bondyyn, kahdeksan kilometriä Montfermeilistä länteen sijaitsevaan lähiöön. Bondyssa asuva 41-vuotias kolmen lapsen äiti on huolissaan siitä, mihin hän voi pysäköidä autonsa jotta siihen ei murtauduta, ja mitä hänen lapsensa tekevät opintojen jälkeen. Töitä on vaikea löytää, ja perhe tulee hädin tuskin toimeen, vaikka perheen isä työskentelee paikallisjunayhtiössä. Joskus nainen katuu sitä, että perhe muutti Ranskaan: ”Mieheni on insinööri, ja hän halusi jatkaa opintojaan täällä. Muuton jälkeen hän sai kuitenkin tietää, että hänen täytyy aloittaa kaikki alusta”, hän sanoo. ”Joka ikinen yö keskustelemme lapsista. Yritämme vain selviytyä.”

Tilanne on sama Saint-Denisin asuinalueella, jossa Abdulrachman työskentelee teurastajana. Mehdi Slimam juttelee serkkunsa Hocine Gigin kanssa kauppakeskuksessa, joka on täpötäynnä asiakkaita, lapsia ja romanikerjäläisiä. Huolimatta siitä, että 26-vuotias Slimam on suorittanut ylioppilastutkinnon ja opiskelee parhaillaan kiinaa, hän ei löydä töitä. Silmälasipäinen Slimam, jolla on siisti parta, huomauttaa, että tiedotusvälineet keskittyvät aiheisiin, joilla ei välttämättä ole mitään tekemistä arabien arjen kanssa. Esimerkiksi kasvohunnut kieltävä laki vain vahvistaa ennakkokäsityksiä muslimeista. Todellisuudessa hyvin harva nainen Ranskassa edes käyttää huntua.

Myöskään 30-vuotias Gigi, menestyvä liikemies, joka omistaa useita paikallisia leipomoita, ei voi kuvitella jäävänsä tänne asumaan. Hän on huolissaan siitä, kuinka yhä jakautuneempi poliittinen ilmapiiri vaikuttaa hänen kolmivuotiaaseen tyttäreensä ja vastasyntyneeseen poikaansa. ”Lasten takia olemme päättäneet pyrkiä Kanadaan”, hän kertoo. ”Täällä on myrkyllinen ilmapiiri.”

Montfermeilin asukkaat Marc-Henri ja Myriam Picard päätyivät samaan johtopäätökseen, mutta eri syistä. Huhtikuussa 2010 kahdeksankuisen tytön tuoreet vanhemmat asuivat vielä Perpignanissa Etelä-Ranskassa. Asuinalueella piti kulkea varoen, koska siellä viettivät aikaa myös arabitaustaiset ja tummaihoiset nuoret, jotka juhlivat kaduilla, revittivät skoottereidensa moottoreita ja haastoivat riitaa.

Eräänä yönä, kun Picardit olivat laittaneet vauvan nukkumaan ja katsoivat elokuvaa, nuoret aloittivat jälleen mekastuksen. Marc-Henri huusi heille ja pyysi heitä olemaan hiljaa. He vain korottivat ääntään. Turhautunut Marc-Henri otti kannullisen vettä ja heitti sen nuorten niskaan. Samassa pariskunnan ovelle ryntäsi vihainen joukkio, joka yritti murtautua sisään. Laastinpalaset irtosivat ovenkarmin vierestä ja kädet kurottivat reiästä sisään avaamaan ovea. Marc-Henrin yrittäessä torjua tunkeilijoita Myriam otti pariskunnan tyttären ja linnoittautui kylpyhuoneeseen soittamaan apua. Ulkopuolella tunkeilijat uhkasivat raiskata hänet ja tappaa hänen miehensä. Poliisiautojen pillit säikäyttivät nuoret pakosalle. Marc-Henri ja Myriam tiesivät, että heidän täytyisi muuttaa. Pian tapauksen jälkeen nyt 33-vuotias Marc-Henri otti vastaan työpaikan Montfermeilin pormestarin viestintäpäällikkönä. Virka perustettiin osana Lemoinen suunnitelmaa kehittää Les Bosquetsia parempaan suuntaan.

”Kun muutimme tänne, meille sanottiin, että joudumme ojasta allikkoon”, kertoo Myriam, joka hoitaa nyt perheen toista, seitsenkuista vauvaa. ”Ilmapiiri on kireä, ja mieheni kimppuun hyökättiin jälleen pari viikkoa sitten. Mutta Montfermeilissä vallitsee myös vahva poliittinen tahto. Täällä pyritään esimerkiksi sopeuttamaan muslimeja osaksi muuta yhteiskuntaa.”

Suunnitelmiin kuuluu myös monien Les Bosquetsin sekä naapurilähiö Clichy-sous-Boisissa sijaitsevan La Forestièren asuntoalueen talojen purkaminen. Ne on tarkoitus korvata kaupungin rahoittamilla pienillä ja viehättävillä kerrostaloilla. Paikallinen sosiaalikeskus tarjoaa nykyisin kielikoulutusta, ja uusi poliisiasema pyrkii parantamaan luottamusta kansalaisten ja poliisin välillä. Lisäksi kolmen hengen ryhmä työskentelee kokopäiväisesti perheiden parissa selvittäen ristiriitoja esimerkiksi tilanteissa, joissa asukkaat kohtaavat huumekauppiaita asuinalueellaan tai sen läheisyydessä.

”Ensisijaisena tavoitteena on palauttaa ihmisten ylpeys ja omanarvontunto sekä houkutella kaupunginosaan keskiluokkaa”, sanoo Lemoine. ”Tarvitsemme myönteisiä keinoja puuttua ongelmiin ja tehdä tästä alueesta eheä yhteisö.” Kehitystä ei tosin ole vielä havaittavissa, ainakaan Les Bosquetsissa asuvan Abdel Cocan mukaan. Pitkä ja lihaksikas, 22-vuotias työtön turkkilaismies asuu vanhempiensa ja kahden nuoremman sisaruksensa kanssa pienessä kerrostaloasunnossa. ”Vietin lapsuuteni ja nuoruuteni tässä likaisessa paikassa. Katsokaa ympärillenne. Se on edelleen likainen”, hän sanoo.

Kanaalin toisella puolella Coventryn yliopiston yhteisöjen tutkimuksen laitoksen johtaja Mike Hardy muistelee Englannin viime elokuisia mellakoita. ”Martin Luther King sanoi, että mielenosoitukset antavat äänen niille, joilta se puuttuu”, hän sanoo. ”He eivät välttämättä ole kouluttamattomia tai köyhiä, mutta heistä tuntuu, ettei heitä kuunnella.”

Hardyn mukaan viime vuonna koettiin huomattavia muutoksia: arabikevät ja siihen liittyneet kansannousut itsevaltiaita vastaan, ”Vallatkaa Wall Street” -liike ja maailmanlaajuinen epävarmuus yhteiskuntapolitiikan linjasta ovat vaikuttaneet ihmisiin. Koska niin monilla ei edelleenkään ole töitä ja heidän täytyy kamppailla tullakseen toimeen, tulevaisuus ei näytä hyvältä.

Taloudellisten huolien riivaamassa maailmassa Hardyn kuvaus pätee moniin Euroopan maihin, kuten Alankomaihin, Italiaan, Ruotsiin ja Kreikkaan. Mutta juuri Ranska on noussut otsikoihin väkivaltaisuuksien vuoksi jo kahdesti tämän vuosisadan aikana, vuosina 2007 ja 2005.

”Meidän pitäisi yrittää ymmärtää olemassa olevia jännitteitä ja pyrkiä tuntemaan omat yhteisömme paremmin”, Hardy sanoo. ”Toimintamme tulisi olla huomattavasti läpinäkyvämpää ja avoimempaa. Mielestäni valtion viranomaisten pitäisi lopettaa hurskastelu ja niellä ylpeytensä.”

Samaa mieltä on Lapeyronne, Sorbonnen yliopiston sosiologi. ”Ihmiset ovat yleensäkin väsyneitä, mutta maahanmuuttajalähiöissä elävät ihmiset ovat sekä väsyneitä että eristettyjä. He haluaisivat hallita omaa elämäänsä, mutta eivät pysty siihen. Tämä luo erittäin kireän poliittisen ilmapiirin, jossa väärinkäsitykset ja jännitteet ovat väistämättömiä”, hän sanoo. ”Ratkaisu on luultavasti poliittinen, mutta en ole kovin toiveikas sen suhteen.”

Osallistu keskusteluun!