Ystävyys - 24 pientä keinoa, joilla voit olla tosiystävä

24 pientä keinoa, joilla voit olla tosiystävä

Luo: 03/06/2019 - 16:31

Ihmiset kertovat ystäviensä pienistä, mutta merkityksellisistä teoista, joilla on ollut iso vaikutus heidän elämäänsä.

ystävyys
Kuva: 
iStock

Tule paikalle ja kuuntele

”Minulla oli kauhea päivä, sillä yritin selvitä töiden sekä avioeron aiheuttamasta stressistä, mutta ystäväni toi minulle jäätelöä. Hän ilmestyi paikalle ja kuunteli valitustani. Juuri sitä olinkin kaivannut.” 
Tracy Clark

Lähetä nopea, huomaavainen tekstiviesti

”Lähetän välillä viestejä parhaalle ystävälleni. Haluan vain ilmaista hänelle, että olen hänen puolellaan ja että toivon hänen päivänsä sujuvan hienosti.” 
– Niki Bailey

Kerro sisäpiirin vitsejä

“Vapautin kerran ystäväni vieraalta planeetalta, valtavan liskogangsteripomon kynsistä. Sain apua siskoltani (joka oli myös ystäväni tyttöystävä), ja ystäväni suurelta karhutoverilta. Hetkinen, eihän kyseessä olleetkaan minä ja ystäväni, vaan Luke ja Han Jedin paluu -elokuvasta. Ystäväni ja minä olemme tosin niin cooleja, että olemme oikeastaan kuin Luke ja Han.” 
Ted Williams

Tunne hänen lempiherkkunsa

”Paras ystäväni tulee aina katsomaan minua, kun olen sairaana. Hän jopa toi minulle joka päivä Arby’sin vaaleanpunaista limsaa, kun odotin kaksosiani ja jouduin olemaan sairaalassa monta viikkoa. Hän tiesi, että halusin juoda vain sitä.”
– Alison Marie

Tee rankasta päivästä parempi

”Eräs ystäväni ja työtoverini toi minulle aina hiukan edellisen illan päivällisestään ja jätti sen työpaikkamme jääkaappiin. Jos olin keskellä pitkää oikeudenkäyntiä, minun ei siis tarvinnut huolehtia ruoasta tehdessäni töitä iltamyöhään asti.” 
 – Adrienne McMahon

Jaa Netflix-tilisi

”Sain kamalan vatsataudin, kun mieheni oli matkoilla. Paras ystäväni tuli luokseni mukanaan suolakeksejä, eteerisiä öljyjä ja ennen kaikkea Netflix-salasanansa.” 
– Megan Simenec.

Tarjoudu välillä lapsenvahdiksi

”Minulla on eräs läheinen ystävä, joka noutaa poikani esikoulusta, jos vauvani on päiväunilla, ettei minun tarvitse herättää tätä. Hän saapuu myös joskus hakemaan lapseni kokonaiseksi iltapäiväksi, jotta saan pitää hiukan taukoa.” 
– Lia Flynn

Vie hänelle syntymäpäiväkakku

”Tänään on syntymäpäiväni ja tiedän, että ystäväni tekee minulle kakun. Joskus aikuiset eivät tajua tehdä niin toisilleen!” 
– Tamara Castellari.

Ole läsnä, vaikka olisit kiireinen

”Ystäväni ovat todellisia superäitejä, ja olemme kaikki uskomattoman kiireisiä. Kun jollain meistä on ongelma, me kuitenkin jätämme kaiken auttaaksemme häntä. Joskus ystävyys tarkoittaa sitä, että monta päätä on parempi kuin yksi, ja että olipa työtaakkamme miten suuri hyvänsä, tuemme toisiamme aina vaikean paikan tullen.” 
– Emily Pfeiffer

Piipahda vierailulle päivällinen mukanasi

ILMOITUS, SISÄLTÖ JATKUU ALLA
ILMOITUS PÄÄTTYY

”Naapurini käy välillä luonani, kun tulen olen tehnyt pitkän työpäivän koulussa. Mukanaan hän tuo päivällistä tai jälkiruokaa, jonka voimme jakaa. Se on todella tervetullut ja ihana ele, ja tekee päivästäni paremman.” 
– Jan Theobald

Muistuta häntä siitä, miten kaunis hän on

”Minä ja paras ystäväni jo yli 26 vuoden takaa tekstaamme toisillemme joka aamu ”Huomenta, kaunotar!” tai ”Hei, upea nainen!” Niin me molemmat voimme aloittaa päivämme hymyillen.” 
– Katrina La Force

Keksi juhlapäivä vain häntä varten

”Vihaan äitienpäivää. Eräänä vuonna se oli minulle erityisen vaikea. Pystyin tuskin istumaan kirkossa, mutta päästyäni kotiin löysin kuistiltani pienen pussin täynnä herkkuja ja viestin, jossa luki: ’Hyvää ei-mitenkään-ihmeellistä sunnuntaita.’ Rakas ystäväni tiesi, että olin maassa ja toimitti minulle hiukan rakkautta ja naurua todella suloisella tavalla. Se oli pieni asia, mutta teki todella hyvää sielulleni.” 
– Elizabeth Boehme

Älä lähde sanomatta näkemiin

”Eräs ystäväni oli muuttamassa toiselle puolen maata ja vaikka hän oli todella kiireinen valmisteluidensa parissa, hän pyysi kyytiä luokseni, toi minulle kukkia ja sanoi näkemiin. Emme ole tavanneet toisiamme sen jälkeen, mutta tuon päivän jälkeen olen aina pitänyt häntä tosiystävänä, ja itken toisinaan vieläkin, kun ajattelen hänen ystävällisyyttään ja sitä, miten paljon hänen vierailunsa minulle merkitsi.” 
– Suzi Fevens

Rohkaise häntä kurkottamaan korkeammalle

”Ystäväni haastoi minut juuri punnerrushaasteeseen hyväntekeväisyyttä varten. Siitä on minulle apua, mutta se auttaa myös keräämään rahaa. Ystävien kanssa on hauska rehkiä!” 
– Leslie Gunterman

Likaa kätesi

”Minulla on eräs ystävä, joka aina luonani käydessään tiskaa tiskini tai lakaisee lattiani. Hän ei pyydä lupaa (ja jos pyytäisi, en antaisi sitä), mutta se on todella ihana ele ja helpottaa elämääni. Olen yksinhuoltajaäiti, ja hän tietää, etten saa paljon aikaa itselleni tai kotiaskareisiin.” 
– Carolyn Abbot

Auta häntä unohtamaan huono hääpäivänsä

”Morsiameni jätti minut kolme päivää ennen häitämme. Kun peruttujen häideni vuosipäivä nyt tulee vastaan, ystäväni tekstaa minulle aina hulvattoman (ja täysin sopimattoman) kuvan. Sen avulla muistan, että säästyin kauhealta avioliitolta. Ystäväni huumorintaju tekee huonosta päivästä paremman.” 
– Jason Woods.

Ole paikalla

”Kun vauvani oli sairaalassa, ystäväni tuli katsomaan meitä niin usein kuin pystyi ja toi meille myös ruokaa. Kun minun piti myöhemmin käydä pumppaamassa rintamaitoa muutaman tunnin välein, hän tuli mukaani, jotta minun ei tarvinnut istua yksin.” 
– Kasandra Raux

Keksi jokaviikkoinen rituaali

”Paras ystäväni tulee luokseni, ja hoidamme toistemme kynnet maatessamme sängyssä katsoen TV:tä kuin teinitytöt.” 
– Shannon Hagen.

Vahvista hänen itsetuntoaan

”Eräänä iltana, opetettuani erästä iltakurssia, löysin autoni ikkunasta tarralapun. Siinä oli teksti: ”Olet kaunis sisältä ja ulkoa” sekä pieni sydän. En vieläkään tiedä, kuka ystävistäni jätti sen minulle, mutta se on edelleen kiinni kojelaudassani ja merkitsee minulle valtavasti!” 
– Jennie Berglund.

Hikoilkaa yhdessä

”Paras ystäväni ja minä yritämme molemmat laihduttaa, joten tekstaamme toisillemme joka päivä siitä, miten pärjäämme. Hän rohkaisee minua treenaamaan, kun en haluaisi, tai laskemaan jäätelön käsistäni. Se auttaa minua jatkamaan.”
– Rick Nelson

Yllätä hänet, kun hänellä on huono päivä

”Ystäväni ilmestyy luokseni ja ottaa lapseni, kun hän tietää, että minulla on rankka päivä. Hän tietää, että kieltäisin häntä tulemasta, joten hän ei soita etukäteen.” —Courteney Clements

Näytä tunteesi

”Kun äitini menehtyi, pieni ystäväpiirini toi minulle äiti-tytär-patsaan, halasi minua ja itki kanssani. Se oli minulle todella tärkeää.” 
– Sara Lybbert

Ole valmiina halaamaan

”Minulla on eräs upea ystävä, joka toi minulle suklaata ja halauksen, kun tunsin vastikään olevani hajoamispisteessä. Se kuulostaa pieneltä asialta, mutta juuri sitä minä tarvitsin.”
– Carrie Speed.

Puhu suoraan

”Miehestäni on ihanaa yllättää ihmisiä, ja paras ystäväni tietää, miten paljon vihaan yllätyksiä. Niinpä hän varoittaa minua aina ennalta, kun hyvää tarkoittava mutta hajamielinen mieheni alkaa suunnitella varalleni jotain. Siten onnistun aina näyttämään yllättyneeltä, mutta minun ei tarvitse kestää yllätyksen aiheuttamaan ahdistusta ja ärtymystä. Älkää kuitenkaan kertoko hänelle sitä!” 
– Nimetön.


Lue lisää: 

7 merkkiä, että ystäväsi onkin vihollisesi

14 anteeksiantamatonta lausetta parisuhteessa

Näin syntymäkuukautesi vaikuttaa terveyteesi

DC:Creator: 
Readers Digest Valitut Palat

Osallistu keskusteluun!