Valitut Palat 75 vuotta | Valitut Palat

VibrolegsSofa SaveriWalkVoita 500€ arvoinen Askon sisustus -lahjakorttiTilaa Valitut Palat -kampanjaOsallity kyselyyn & voita S-ryhmän lahjakortti

Valitut Palat 75 vuotta

Luo: 06/04/2020 - 10:35

Kesäkuu 2020 on Valittujen Palojen historiassa tärkeä virstanpylväs, koska lehti täyttää 75 vuotta.

Kuva: 
Valitut Palat

Juhlavuosi näkyy Valitut Palat -lehden sisällössä tammikuusta joulukuuhun, ja sitä hyödynnetään lehden markkinointikampanjoissa monin eri tavoin. Se on aiheena myös Valittujen Palojen kesäkuun numeron pääkirjoituksessa., jonka julkaisemme ohessa kokonaisuudessaan.

Hyviä uutisia

Viime kuukaudet ovat olleet Suomelle ja koko maailmalle poikkeuksellista aikaa, kun koronavirus on kylvänyt pelkoa ja kuolemaa kaikkialla.

Poikkeuksellista oli aika myös 75 vuotta sitten, kun Valitut Palat -lehden ensimmäinen numero ilmestyi Suomessa kesäkuussa 1945. Hitler oli tehnyt itsemurhan ja Saksa oli antautunut vain muutamaa viikkoa aiemmin. Toisen maailmansodan liekit löivät vielä Tyynenmeren alueella.

Vaikka Suomen ja Neuvostoliiton välillä käyty jatkosota oli päättynyt syyskuussa 1944, maamme oli vielä kaukana normaalioloista. Suomi oli tiukasti itäisen naapurin puristusotteessa, kun Neuvostoliiton johtama valvontakomissio piti maata pihdeissään. Suomi oli noina 1940-luvun vaaran vuosina lähellä luisumista osaksi kommunistista itäblokkia.

Tilanne oli toisaalta otollinen myönteistä ihmisläheistä maailmankuvaa, yksilön vaikutusmahdollisuuksia, markkinataloutta ja länsimaista demokratiaa puolustavalle aikakauslehdelle, joka ei kumartanut Moskovaan. Kun sodasta toipuvien suomalaisten tiedonjano oli lisäksi suuri, Valitut Palat -lehden tilaajamäärät kasvoivat nopeasti.

Valitut Palat on korkeasta iästään huolimatta säilyttänyt suosionsa, ja se on yhä yksi Suomen laajalevikkisimmistä aikakauslehdistä. Vaikka lehteä on asteittain kehitetty lukijoilta saadun palautteen pohjalta, sen menestysresepti on edelleen pitkälle sama kuin 75 vuotta sitten. Tarinamuotoinen kerronta, huolellinen faktantarkistus, rohkaisevat ja jännittävät tositarinat, piristävät huumoripalstat ja hyödylliset tietoartikkelit muun muassa terveydestä palvelevat yhä lukijaa ja pitävät yllä tulevaisuudenuskoa koronaa ja muita kauhukuvia pursuavan uutistulvan keskellä.

Valitut Palat on 75 vuoden aikana ollut monta kertaa todistamassa, kuinka Suomi ja suomalaiset ovat selviytyneet vastoinkäymisistään voittajina ja entistä vahvempina. Niin tapahtuu varmasti myös koronakriisin kohdalla. Kiitos ja antoisia lukuhetkiä!

Ilkka Virtanen
Päätoimittaja
Readers Digest Valitut Palat

Osallistu keskusteluun!