Previous slide
Next slide

Lemmikinomistaja – tämän eläinystäväsi haluaisi sinulle kertoa!

lemmikki
Facebook
Twitter
WhatsApp
Pinterest
Email
Tulosta
Kirjoittanut: Krista Carothers ja Jen McCaffery
Tiede paljastaa yhä uusia lemmikkien kiehtovimpia salaisuuksia.

1
 Olen oikeastaan taapero.

”Koirien käyttäytymistä alkaa ymmärtää, kun muistaa, että keskiverto koira on mieleltään kuin noin kaksivuotias ihmislapsi”, sanoo tohtori Stanley Coren, joka on emeritusprofessori Brittiläisen Kolumbian yliopiston psykologian laitoksella, raportoi Psychology Today -lehti. Koirat ymmärtävät keskimäärin suunnilleen 165 sanaa, joten ne ymmärtävät hieman enemmän kuin vain ”istu” ja ”nouda”. Ne oppivat todennäköisemmin sanoja jotka voi yhdistää esineisiin tai aktiviteetteihin kuin sanoja jotka liittyvät tunteisiin, kuten ”Hyvä tyttö!”.

2
 Mutta on myös huippukoiria.

”Superkoirat”, joihin kuuluvat älykkyysmittarin ylimmät 20 prosenttia, ovat vähän lähempänä kolmivuotiasta ihmistä ja voivat ymmärtää yli 250 sanaa. ”Silloin tällöin törmää koirien mozarteihin ja dickenseihin, jotka voivat ymmärtää tuhat sanaa”, Coren sanoo. Psykologi John Pilleyn Chaser-bordercollie tiesi 1 022 esineen nimet, kerrotaan Pilleyn tekemässä tutkimuksessa, joka julkaistiin Behavioural Processes -lehdessä vuonna 2011. ”Mutta John harjoittelikin Chaserin kanssa neljä tuntia päivässä, kuten Mozartin isä”, Coren sanoo.

3
 Minun täytyy nähdä maailmaa.

Jos nuoret koirat eivät tapaa ihmisiä tai muita koiria, niistä tulee todennäköisesti pelokkaita ja aggressiivisia. Ennen kuin pentu täyttää puoli vuotta, sen tulisi tavata 150 ihmistä ja vierailla 50 eri paikassa. ”Paikkojen ei tarvitse olla mitenkään eksoottisia”, Coren sanoo. ”Niihin voivat kuulua tilat, jotka eroavat paljon toisistaan, kuten konepaja, parkkipaikka tai mikä mieleen juolahtaakaan.”

4
 Ilmoitan sinulle, kun olen yksinäinen.

Valppaat lemmikinomistajat tietävät, että koiran haukkumisen äänenkorkeus, kesto ja tiheys muuttuvat tilanteen mukaan, ja tutkijat oppivat koko ajan paremmin, mitä jotkin näistä ääntelyn nyansseista tarkoittavat. Koirat esimerkiksi haukkuvat eri tavalla kohdatessaan vieraan, ollessaan nälkäisiä tai kaivatessaan seuraa. Kahdesta neljään korkeaäänistä haukahdusta tarkoittaa, että koira aistii uhan ja tiedottaa laumalle mahdollisesta vaarasta, Coren sanoo. Entäpä pitkä yksittäisten haukahdusten sarja? Se merkitsee luultavasti sitä, että koira on yksinäinen.

5
 Käytän myös omaa viittomakieltääni.

Koirat kyllä puhuvat meille haukahtelemalla ja vinkumalla, mutta älä sivuuta niiden fyysisempää viestintää, kun Rekku esimerkiksi tökkii tassuillaan sohvan alaosaa näyttääkseen, että sen pallo on sohvan alla piilossa. ”Koirat osaavat muuntaa kehonkieltään erinomaisesti siten, että tarjoavat meille vihjeitä siitä, kuinka ne voivat ja mitä ne haluavat”, sanoo tohtori Monique A. R. Udell, joka toimii apuprofessorina Oregonin osavaltionyliopiston eläimiä ja laidunmaata tutkivalla laitoksella.

6
 Saatat tartuttaa stressisi minuun.

”Jännitys valuu talutushihnaa pitkin alas”, Coren sanoo. ”Jos olet kireä ja harmistunut, koirasi alkaa käyttäytyä samaan tapaan.” Mies kertoo tarinan naisesta, joka ei ymmärtänyt, miksi hänen koiransa oli alkanut käyttäytyä aggressiivisesti. Kun Coren sai tietää, että nainen oli hiljattain eronnut poikaystävästään, hän suositteli, että nainen keskittyisi runsaaseen liikkumiseen ja kanssakäymiseen koiransa kanssa, jotta saisi lievennettyä jännitteitä, joita mahdollisesti siirsi lemmikkiinsä.

7
 Hermostuneisuutesi saattaa saada myös minut taisteluvalmiuteen.

Kun epävarma koiranomistaja lähestyy vierasta koiraa, hän saattaa vetää hihnaa taaksepäin, jolloin koiran etujalat irtoavat maasta. Asento on uhkaava muille koirille, minkä vuoksi monet niistä reagoivat vihamielisesti. Ajan mittaan liiallisesti hallittu koira alkaa odottaa näitä reaktioita tapaamiltaan koirilta ja lähestyy niitä itse aggressiivisesti.

8
 Saatan olla pakko-oireinen.

Koirat jahtaavat häntäänsä monista syistä: niitä kutittaa tai niiden suoli on ärsyyntynyt, ne leikkivät saalistavansa tai ovat vain tylsistyneitä, Canine Journal -sivusto kertoo. Joissakin tapauksissa hännän jahtaaminen voi kuitenkin olla merkki koirien pakko-oireisesta häiriöstä. Häiriö saattaa kehittyä, kun koira on usein stressaantunut tai turhautunut, eläinlääkäri Stephanie Liff sanoo petmd.comille. Kun stressinaiheuttaja poistuu, koira luultavasti lopettaa oudon käytöksensä.

9
 En tunne syyllisyyttä – koskaan.

Älykkyyden tapaan koirien emotionaalinen kypsyys vastaa taaperoiden tasoa. ”Keskiverrolla kaksi- tai kolmevuotiaalla on kaikki perustunteet, kuten ilo, suru, pelko, viha, inho ja yllätys”, Coren sanoo. ”Mutta he eivät tunne kehittyneempiä sosiaalisia tunteita, kuten syyllisyyttä, häpeää tai ylpeyttä.” Kun omistaja tulee kotiin ja löytää koiransa tekemän sotkun ja koira laittaa häntänsä koipien väliin ja näyttää häpeävältä, oikeasti se vain pelkää omistajan suuttumista.

10
 Mutta olen kyllä mustasukkainen.

Tutkijat vertasivat koirien reaktioita silloin, kun niiden omistaja kiinnitti huomionsa joko pehmokoiraan tai toiseen elottomaan esineeseen, kuten kirjaan. Lähes kolme neljännestä koirista käyttäytyi mustasukkaisesti lelukoiran suhteen, mutta vain 22 prosenttia suhtautui huonosti kirjaan. Tutkijat arvelevat, että koirien mustasukkaisuus juontaa juurensa aikaan, jolloin koirat kilpailivat muun muassa ruoasta.

11
 Kuuloni saattaa olla heikko, jos minulla on vaalea turkki.

Koirilla, joilla on pääosin valkoinen turkki, on suurempi todennäköisyys syntyä kuurona ainakin toisesta korvasta. Itse asiassa 30 prosenttia dalmatialaista syntyy kuuroina, Coren sanoo. Geeni, joka tekee koiralle valkoisen turkin, vain sattuu liittymään kuurouteen.

12
 Uneksin isommin, jos olen iso koira.

Pienet koirat nukkuvat lyhyempiä pätkiä mutta useammin kuin isot koirat. Sen näkee, kun tarkkailee koirien nukkumista: ”Kun ne alkavat nähdä unia, niiden hengitys muuttuu epäsäännölliseksi ja niiden silmien voi nähdä liikkuvan edestakaisin suljettujen luomien alla”, Coren sanoo.
Mopsi saattaa nähdä viisi tai kuusi minuutinpituista unta 90 minuutissa, mutta bernhardinkoira näkee todennäköisemmin yhden neljän minuutin unen 45 minuutissa. Tutkijat tietävät sen, koska he mittaavat koirien aivotoimintaa samaan tapaan kuin ihmisten.

13
 Osaan havaita syövän.

Useat tutkimukset ovat osoittaneet, että koirat voivat havaita, jos ihmisellä on tietynlainen syöpä, kuten rinta-, peräsuolen-, keuhko-, munasarja-, eturauhas- tai ihosyöpä. Kuinka? Haistelemalla henkilön hengitystä, virtsaa tai verta. Koska koirien hajuaisti on huipputarkka, tutkijat olettavat, että koiraeläimet voivat havaita haihtuvia orgaanisia yhdisteitä, joita erittyy syöpäsoluista.
Valitettavasti koirat eivät ole osoittautuneet luotettaviksi diagnostikoiksi: ne tylsistyvät ja menettävät mielenkiintonsa näytteiden haisteluun lyhyen hetken päästä.

14
 En ole varma, oletko kissa vai ihminen.

Vaikka koirat leikkivät ihmisten kanssa eri tavalla kuin lajitoveriensa kanssa, kissat eivät juurikaan mukauta sosiaalista käyttäytymistään meihin. ”Hännän ilmaan nostaminen, jalkoja vasten kiehnaaminen ja vieressä istuminen ja sukiminen ovat juuri sellaisia asioita, joita kissat tekevät toisilleen”, sanoo Bristolin yliopiston antrozoologi John Bradshaw, joka on kirjoittanut kissoista kertovan kirjan Cat Sense: How the New Feline Science Can Make You a Better Friend to Your Pet, National Geographic raportoi.

15
 Minusta on kivaa viettää aikaa kanssasi.

Kissat eivät aina näytä sitä, mutta ne pitävät meistä, ja paljon. ”Kissat ovat uskomattoman sosiaalisia”, Udell sanoo. ”Itse asiassa viimeaikaiset testit kissojen mieltymyksistä osoittavat, että suurin osa lemmikki- ja löytökissoista valitsi mieluummin kanssakäymisen ihmisten kanssa kuin leluja, ruokaa tai jopa kissanminttuja.”

16
 Enkä pidä siitä, että minua ei huomioida.

”Kissat lähestyvät useammin ihmisiä, jotka huomioivat ne, ja leikkivät näiden kanssa, verrattuna henkilöihin, jotka sivuuttavat ne”, sanoo tohtori Kristyn Vitale, joka toimii tutkijana ihmis-eläin-interaktiolaboratoriossa Oregonin osavaltionyliopistolla. Toisaalta taas, hän sanoo, joskus kissat haluavat olla rauhassa. Vitale sanoo, että jos kissassa näkyy merkkejä aggressiivisuudesta (laajentuneet pupillit, nopeasti nykivä häntä, karvat pystyssä, sähinä tai urina), poistu paikalta. ”On parempi päättää kanssakäyminen, ennen kuin tapahtuu jotain sellaista, joka saattaisi johtaa suhteen säröilyyn”, hän sanoo.

17
 Kyllä, puhun sinulle.

Bradshaw sanoo, että hänen tutkimansa villikissat naukuvat harvoin. Kotikissat sen sijaan naukuvat jatkuvasti – saadakseen huomiota ihmisiltä.

18
 Kehrääminen ei aina tarkoita, että olisin onnellinen.

Kissat kehräävät myös silloin, kun ovat sairaita tai loukkaantuneita. Ne siis käytännössä sanovat, että tarvitsevat apua tai haluavat, että ihminen pysyy lähellä antamassa turvaa. Toisen teorian mukaan kehrääminen parantaa kissoja fyysisesti. Eläinlääkäri ja San Diego Humane Societyn toimitusjohtaja Gary Weitzman kertoi BBC:lle, että kissan kehräämisen taajuus on samankaltainen kuin sellaisten värähtelyjen taajuus, jotka yhdistetään luun ja kudoksen parantumiseen.

19
 Kehräämiseni voi auttaa sinuakin.

Kissan kehräämisen taajuudet saattavat välittää terveysvaikutuksia lähellä oleville ihmisille. ”Se rauhoittaa ja miellyttää meitä, kuin rantaan lyövien aaltojen katselu”, tohtori Weitzman sanoi BBC:lle. ”Kissan kehrääminen on meille rauhoittava ärsyke, ja olemme jopa saattaneet valita geneettisesti kissoja, joilla on taipumusta kehrätä.”

20
 Välitän siitä, mitä ajattelet.

Animal Cognition -lehdessä vuonna 2015 julkaistussa tutkimuksessa tutkijat lavastivat vieraan ja hieman pelottavan hahmotelman (kissan mielestä): sähkötuulettimen, johon oli kiinnitetty nauhoja. Kun kissat astuivat huoneeseen omistajiensa kanssa, 79 prosenttia kissoista katsoi edestakaisin omistajan ja tuulettimen välillä osoittaen, että yritti nähdä, oliko ihminen peloissaan. Puolet omistajista oli ohjeistettu näyttämään itsevarmoilta ja lähestymään tuuletinta ja toinen puolisko käyttäytymään hermostuneesti ja liikkumaan kauemmas tuulettimesta. Kissat, joiden ihmiset näyttivät pelokkailta, suuntasivat katseensa huomattavasti todennäköisemmin huoneen ovea kohden.

21
 Mutta saatan silti käyttäytyä kuin et olisi paikalla.

Japanilaiset tutkijat huomasivat tuoreessa tutkimuksessa, että kissat tunnistavat nimensä. Huolimatta siitä, kuka sen sanoi, useimmat kissat reagoivat samaan tapaan liikuttamalla päätään ja nostamalla korviaan, kun niiden nimi sanottiin, tutkijat kirjoittavat. Joten jos Viiru ei vastaa kutsuusi, se luultavasti vain välttelee sinua.

22
 Kannan kaunaa.

Kissaystävämme ei muista ainoastaan purkinavaajan ääntä tai lempilelunsa kilinää, vaan myös sen, kuka suihki sitä vesipistoolilla saadakseen sen pois ruokapöydältä. ”Kissat eivät anna anteeksi, ja kun ne huomaavat, että joku aiheuttaa niille ahdistusta tai kipua, ne pysyttelevät kaukana”, Bradshaw sanoo.

23
 En yritä ärsyttää sinua.

Kissat venyttelevät, taivuttelevat, poistavat kuollutta solukkoa käpälöistään ja merkkaavat reviiriään, kun ne raapivat huonekaluja, kertoo Humane Society. Myös niiden ruikkimiseen on syy: toisin kuin me, kissat pitävät hajua lohduttavana ja ruikkivat tunteakseen olonsa turvallisemmaksi stressaavassa tilanteessa. ”Kissat haluavat hallita asioita”, sanoo kissoihin erikoistunut eläinlääkäri Cathy Lund Providencesta, Rhode Islandilta, raportoi petmd.com. ”Ne haluavat tuntea olevansa ohjaksissa.”

24
 Opin koko elämän ajaksi.

Kun kissat kerran oppivat tärkeän taidon, kuten metsästämisen, ne muistavat sen aina, kertoo Animal Planet. Kissat, jotka oppivat pentuina tappamaan, voivat tarpeen tullen saalistaa oman ateriansa, vaikka olisivat eläneet vuosia sisätiloissa kaupan murkinoilla.

25
 Hoivaamisesi vaikuttaa luonteeseeni.

Aivan niin kuin kasvuympäristö voi vaikuttaa lapsiin, omistajan luonne voi välittyä kissaan. Eräässä tutkimuksessa havaittiin, että neuroottisten omistajien kissat olivat alttiimpia osoittamaan stressiä, pelkoa ja jopa aggressiivisuutta.

26
 Itse asiassa koulutat minua usein huomaamattasi.

Monet ihmiset pitävät kissoja itsenäisinä ajattelijoina, mutta omistajat kyllä vahvistavat niiden käyttäytymistä, sanoo Sarah Ellis, joka on yksi The Trainable Cat -kirjan kirjoittajista.  Kissasi on esimerkiksi niin älykäs, että se tietää, ettet halua sen kävelevän tiskipöydällä, mutta se pitää huomiosta, jonka se saa, kun juokset sen perään ja nappaat sen alas.
Ellis ehdottaa, että voit käyttää herkkuja opettaaksesi Mirrin tulemaan kutsuttaessa, jolloin saat houkuteltua sen alas positiivisella tavalla.

27
 Tunnen oloni turvalliseksi suljetuissa tiloissa.

Siksi kissat kiipeävät suoraan kenkälaatikoihin ja matkalaukkuihin. Alankomaalaiset tutkijat, jotka tutkivat 19 juuri saapunutta löytökissaa, havaitsivat, että ne, jotka saivat piiloutua laatikoihin, olivat huomattavasti vähemmän stressaantuneita kuin kissat, joilla ei ollut piilopaikkaa.

28
 Minulla ei ole niin hyvä pokerinaama kuin luulet.

Kissat kyllä ilmaisevat tunteensa naamallaan, sanoo Behavioural Processes -lehdessä vuonna 2017 julkaistu tutkimus. Tutkijat kuvasivat lyhyitä videopätkiä kanadalaisessa löytöeläintalossa jäljittääkseen ja koodatakseen kissojen naamanilmeitä. He selvittivät, että silmien räpyttely tai puolittainen sulkeminen viittaavat pelkoon. Kissat näyttävät turhautumista sähisemällä, nostamalla ylähuultaan, nuolemalla ja nyrpistämällä nenäänsä ja näyttämällä kieltään. Ja kun ne ovat rentoutuneita, ne katselevat usein oikealle.

29
 En halua jakaa tavaroitani.

Yhteinen ruoka- tai vesikuppi tai hiekkalaatikko voi saada kissat ahdistuneiksi, kertoo eläinlääkäri ja Reader’s Digestin lemmikkikolumnisti Katrina Warren. Jos omistat monta kissaa, laita jokaiselle kissalle oma kuppi ja hiekkalaatikko. Vaikuttaako kissasi silti jännittyneeltä? Tarjoa sille paikka, johon kiivetä, sillä kissat pitävät korkeista paikoista ja itsenäisyydestä.

30
 Voin elää koiran kanssa – joskus.

Tutkimukset ovat osoittaneet, että on helpompaa viedä koira kotiin, jossa asuu kissa, kuin päinvastoin, kertoo tohtori Warren. Mutta tee se vähitellen. Anna eläinten tottua toistensa hajuun ensin suljetun oven läpi ja tarjoa sitten kissalle turvapaikka, johon koira ei pääse.

31
 Naukumiseni muuttuu iän myötä.

Kissoista saattaa tulla äänekkäämpiä, kun ne vanhenevat. Miksi? Ikään liittyvä dementia ja heikentyvä näkö ovat kaksi mahdollista selitystä, sanoo tohtori ja Mercer Universityn sertifioitu eläinten käyttäytymistutkija John Wright, raportoi humanesociety.org. Hermostunut kissa saattaa pitää enemmän ääntä, ja huonokuuloinen kissa voi naukua äänekkäämmin.

KALAT

32
 Tunnistan ihmiset.

Ampujakalat metsästävät ampumalla vesisuihkun hyönteistä päin. Tutkijat ovat testanneet niiden kykyä tunnistaa ihmiskasvoja. Kaloille opetettiin, että kun ne ampuivat vettä tietokoneen ruudulla näkyvää tiettyä naamaa kohti, ne saivat makupalan. Kun niille myöhemmin näytettiin monia kasvoja, ne ampuivat vettä vain sitä naamaa kohden, josta olivat aiemmin saaneet ruokaa.

33
 Pidän huumorista.

Psykologi, tohtori Richard Wiseman raportoi, että hänen Quirkology-verkkosivuillaan kyselyyn osallistuneista kalanomistajista yli puolet sanoivat, että heidän kaloillaan on hyvä huumorintaju. Itse asiassa kysely paljasti, että kalat arvostavat huumoria enemmän kuin kissat, hevoset ja linnut – mutta eivät yhtä paljon kuin koirat.

PAPUKAIJAT

34
 Imitoin ihmisiä, koska matkin muita papukaijoja.

Luonnossa papukaijat elävät suurissa, yhtenäisissä ryhmissä ja kaakattavat jatkuvasti toisilleen, missä paras ruoka on. Timothy F. Wright, joka on yksi kirjan Parrots of the Wild: A Natural History of the World’s Most Captivating Birds kirjoittajista, kertoi The New York Timesille, että on harvinaista, että villit papukaijat matkisivat muiden lajien ääniä. Mutta vankeudessa ne imitoivat haukkuvia koiria, auton hälyttimiä ja ihmispuhetta yrittäessään saada yhteyden ihmislaumaansa.

HEVOSET

35
 Vaistoan mielialasi.

Biology Letters -lehdessä julkaistu tutkimus osoitti, että hevoset erottavat iloiset ja vihaiset ihmisilmeet toisistaan. Kun ne katsoivat valokuvia, joissa ihmiset olivat vihaisia, niiden sydämensyke kiihtyi ja ne käänsivät päätään, jotta saattoivat tarkentaa vasemman silmän katsettaan. Tutkijat uskovat, että niin tapahtuu siksi, että aivojen oikea puolisko käsittelee paremmin ikäviä tunteita. Vuonna 2016 tehdyn tutkimuksen mukaan myös koirat tunnistivat katsomalla kuvia ihmisten kuuntelemalla äänitallenteita, oliko ihminen iloinen vai vihainen.

36
 Muistan, että olit vihainen.

Toisessa tutkimuksessa hevosille näytettiin iloisten ja vihaisten ihmisten valokuvia, ja useampi tunti sen jälkeen samat ihmiset vierailivat hevosten luona henkilökohtaisesti neutraali ilme kasvoillaan.  Jos hevonen oli aiemmin nähnyt vihaisennäköisen kuvan ihmisestä, se teki vasemman silmän katseen ja näytti muita stressin merkkejä, kuten raapi lattiaa. Mutta hevoset, joiden luona vieraili iloisia ihmisiä, eivät olleet ollenkaan stressaantuneita.

Lähteet: The New York Times, the Washington Post, National Geographic, New Scientist, BBC, Animal Planet, TheCut.com, Horse and Hound, Catster

Lue lisää: 

Vältä virheet lemmikkien kanssa 

Totta vai tarua lemmikistäsi

8 varmaa merkkiä siitä, että kissasi luottaa sinuun