Previous slide
Next slide

11 yksiavioista eläintä, jotka pysyvät yhdessä koko elämänsä ajan

joutsenet
Facebook
Twitter
WhatsApp
Pinterest
Email
Tulosta
Kirjoittanut: CLAIRE NOWAK
Voimme kaikki oppia jotain parisuhteista näiltä rakastavilta eläinpareilta. Joutsenet

Joutsenet

Siihen on syy, miksi joutsenista on tullut rakkauden symboli. Kun ne parittelevat, ne kaartavat kaulojaan toisiaan kohden ja muodostavat sydämen sekä nostavat siipiään ja kumartavat. Ne murahtelut ja sihinä-äänet, joita ne päästelevät ovat vähemmän romanttisia, mutta se ei estä niitä viettämästä loppuelämiään yhdessä.

Kultatöyhtöpingviini

Kuva:Thinkstock

Yli 90 prosenttia linnuista on yksiavioisia, mutta mikään muu laji ei osoita kiintymystä samalla tavalla kuin kultatöyhtöpingviinit. Nämä suloiset parit tanssivat nähdessään toisensa – tätä kutsutaan ”hurmioituneeksi esitykseksi”. Ne pörhistävät rintaansa, heiluttavat päätään puolelta toiselle ja päästävät kurlutukselta kuulostavia ääniä. Kun niiden poikanen syntyy, isä huolehtii siitä sillä aikaa, kun äiti metsästää ruokaa.

Hietakurki

Kuva:Thinkstock

Ihmisillä on rakkauslaulut ja runous, mutta hietakurjilla on ”yhteiskutsu”, jolla tunnustaa siteensä koko maailmalle. Naaraskurjet rääkäisevät kahdesti ja uroskurjet vastaavat yhdellä rääkäisyllä. Äänellä tuskin olisi samaa vaikutusta ihmisiin.

Merihevonen

Kuva:Thinkstock

Kauan ennen kuin urospuoliset merihevoset kantavat poikasiaan vatsansa pussissa, ne flirttailevat mahdollisten kumppanien kanssa kietomalla niiden kanssa hännät yhteen ja tanssimalla toistensa ympärillä. Naarasmerihevoset taas saattavat tulla mustasukkaisiksi ja taistella keskenään tietystä uroksesta.

Harmaasusi

Kuva:Thinkstock

Alfauros ja sen naaraskumppani ovat käytännössä oikea voimapari: susilauman muiden susien välinen sosiaalinen hierarkia on riippuvainen heistä.

Tornipöllö

Kuva:Thinkstock

Tornipöllöillä on myös oma rakkaudenkielensä. Urospöllöt ”flirttailevat” potentiaalisen kumppanin kanssa antamalla niille kuolleita hiiriä ja kirkumalla, ja kiinnostuneet naaraat vastaavat kurnimalla.

Kaivajalisko

Kuva:Thinkstock

Erityisesti Australiassa tavattava kaivajaliskolaji palaa saman parin luokse joka parittelukausi. Urokset hurmaavat naaraan hyväilemällä ja nuolemalla niitä, mutta romanttinen jahti tuottaa tulosta; niiden kumppanuus voi kestää yli 20 vuotta. Parit jopa kävelevät lähellä toisiaan, niin että uros seuraa hieman kumppaninsa jäljessä.

Valkopäämerikotka

Kuva:Thinkstock

Aivan kuten sudet, kotkat palaavat saman kumppanin pariin joka parittelukausi. Uroskotkat auttavat myös pitämään munat lämpiminä ja ruokkivat poikasia niiden syntymän jälkeen.

Gibbonit

Kuva:Thinkstock

Näillä pienillä apinoilla on parisuhteita, jotka muistuttavat ihmisten suhteita siinä, että parit saattavat pettää, erota ja jopa mennä uudelleen ”naimisiin”. Ne kädelliset parit, jotka pysyvät yhdessä sukivat toisiaan ja kasvattavat lapset yhdessä.

Mustakondori

Kuva:Thinkstock

Kondoreilla on hyvin synkkä maine, mutta ainakin ne voivat olla karmivia keskenään rakastavan parin kanssa. Parittelurituaalien aikana uroskondorit kaartavat naarasta ja kurottavat kaulaansa, ja sitten jahtaavat ja syöksyvät niitä kohti. Parit pysyvät yhdessä vuoden ympäri, ja kun perheeseen tulee munia, ne vuorottelevat niiden hautomisessa 24 tunnin vuoroissa.

Majavat

Kuva:Thinkstock

Kovin paljon ei ole tiedossa siitä, miten majavat löytävät kumppaninsa, mutta kun niin käy, ne pysyvät saman kumppanin kanssa koko elämänsä. Prahassa sijaitsevan Charles University -yliopiston tekemä geneettinen tutkimus selvitti, että majavat pysyvät uskollisina kumppanilleen. Tämä tosin pitää paikkansa vain eurooppalaisten majavien kohdalla. Pohjoisamerikkalaiset majavat kyllä pariutuvat, mutta ne myös ”tapailevat muita”, kuten ihmiset sanoisivat.

Lue lisää: 

Totta vai tarua lemmikistäsi

13 dinosauruksiin liittyvää faktaa, joihin tieteilijät eivät haluaisi uskottavan 

13 faktaa, joita et tiennyt koirastasi