Previous slide
Next slide

NASA kertoo: Näin geenit saattavat muuttua avaruudessa

geenit
Facebook
Twitter
WhatsApp
Pinterest
Email
Tulosta
Kirjoittanut: Brooke Nelson
Tämä. On. Kiehtovaa.

Turha lasketella luikuria – jossain vaiheessa elämää jokainen kuvittelee, miltä ulkoavaruudessa käyminen tuntuisi. Jos galaksin tutkiminen oman kotisohvan syövereistä kuulostaa mukavammalta, kansainvälisellä avaruusasemalla voi aina vierailla virtuaalisesti Googlen karttojen avulla. Jännitystä elämäänsä hakevia taas saattaa kiinnostaa, mitä NASA kertoo avaruuden vaikutuksesta kehoon. Järjestön vastikään julkaistun kaksostutkimuksen mukaan avaruudessa käyminen saattaa jopa muuttaa DNA:ta.

Tutkijat halusivat selvittää, kuinka ihmiskeho reagoi ulkoavaruuteen, joten he ottivat tutkittavakseen Mark ja Scott Kellyn geeninäytteet. Kellyt ovat kaksosia ja eläköityneitä NASAn astronautteja. Viime vuonna Scott Kelly vietti yli 11 kuukautta avaruudessa. Scottin palattua maahan NASA otti kummaltakin kaksoselta näytteet vertaillakseen Scottin geenejä kontrollihenkilönä toimivan Markin geeneihin.

”Tämä tutkimus edustaa yhtä kokonaisvaltaisimmista näkemyksistä ihmisen biologiaan”, päätutkija Chris Mason Weill Cornell Medicine -laitoksesta kertoo lausunnossaan. ”Tutkimus luo pohjan, jonka avulla voimme paremmin ymmärtää avaruusmatkojen molekyylitason riskejä ja mahdollisesti estää ja korjata syntyneitä geneettisiä muutoksia.”

Vaikka koko tuloksia ei ole vielä julkistettu, NASA jakoi joitakin ensimmäisistä löydöksistä. Eräs geneettisistä tutkimuksista paljasti, että Scott Kellyn telomeerit (jotka sijaitsevat DNA-kromosomien päissä) kasvoivat Markin telomeerejä pidemmiksi avaruudessa. Tutkimuksessa todettiin myös, että joidenkin Scottin geenien toiminta muuttui ilmakehästä poistumisen jälkeen – prosessia kutsutaan metylaatioksi – ja että muutokset pysyivät vähän aikaa senkin jälkeen, kun hän oli palannut Maahan.

”Eräs avaruuden geenitutkimuksen jännittävimmistä puolista on ollut nähdä geenien ”räjähdys”, kuin ilotulitteet, joka tapahtuu heti kun ihmiskeho siirtyy avaruuteen”, kertoo Mason.

Kiinnostavaa, eikö? Jos meiltä kysytään, niin aivan yhtä kiinnostavaa kuin oman nimen kirjoittaminen Marsiin tai kuusinumeroisen palkan kerääminen siitä hyvästä, että puolustaa Maata alieneilta.

Lähde: IFL Science

Lue lisää: 

7 avaruudessa kiellettyä ruokaa

Evoluution merkkiä, jotka voit yhä löytää kehostasi

Neljä askelta aivojen hyväksi