Previous slide
Next slide

Tiede osaa selittää, miksi kummitukset tuntuvat vainoavan sinua

kummitukset
Facebook
Twitter
WhatsApp
Pinterest
Email
Tulosta
Kirjoittanut: Sam Benson Smith
Todellinen syy haamuihin on kaukana kauhistuttavasta.

Televisiossa ja elokuvissa napataan kummituksia, kummitukset nappaavat pahiksia, ja kummituksista tulee ystäviämme. Mutta mitä tosielämään tulee, monet uskovat aaveiden olevan enemmän kuin pelkkiä Hollywoodin erikoistehosteita: HuffPostin tekemän kyselyn mukaan 45 prosenttia amerikkalaista uskoo kummituksiin.

Luku voi kuulostaa uskomattomalta, mutta eräs toinen karmiva luku on vielä hurjempi: 28 prosenttia amerikkalaisista väittää itse kohdanneensa haamuja. Kiitos uuden Vox-sivustolla julkaistun videon, yliluonnollisille ilmiöille voi vihdoin löytyä selitys.

Kun koiranpilliin puhalletaan, koirat reagoivat siihen mutta ihmiset eivät. Syy on se, että pillin taajuus on ihmisen kuulokyvyn ulkopuolella. Neil DeGrasse Tyson selittää videossa, että vaikka emme ehkä kuule näitä taajuuksia, ne voivat synnyttää värinää, jonka me aistimme. Se taas voi saada meidät näkemään jotain, jota ei itse asiassa olekaan olemassa.

Tiede se rakastaa hyvien kummitusjuttujen pilaamista.

Lue lisää: 

Viisi kuuluisaa kummitusjuttua, joille täysin luonnollinen selitys 

5 tarinaa yliluonnollisista ilmiöistä

Nämä seitsemän merkkiä kertovat, että talossasi kummittelee