Ischia Välimeren jalokivi

Ischia, Välimeren jalokivi

Luo: 02/28/2011 - 15:00

Kansainväliset tähdet käyttävät tätä Italian saarta piilopaikkanaan, mutta minulle siitä tuli koti.

Castello Aragonesen jykevät kivimuurit torjuivat merirosvojen hyökkäykset, mutta houkuttelevat suojiinsa tämän päivän romantikkoja.
Kuva: 
Massimo Bassano

Tarina alkoi suhteesta, kuten Italiassa hyvin usein käy. Kuvausryhmä saapui kesällä 1962 Ischian saarelle, joka sijaitsee noin kolmenkymmenen kilometrin päässä Napolista. Heidän tehtävänään oli kuvata yksi maailman kalleimmista elokuvista: Kleopatra.Vain muutamia päivä kuvausryhmän saapumisensa jälkeen elokuvan päätähtien Elizabeth Taylorin ja Richard Burtonin välillä syttyi suhde, jonka paparazzit huomasit pian. Tahoillaan naimisissa olevien tähtien suhteesta syntyi suuri skandaali, kun maailmalle levisi kuvia, joissa umpirakastunut pari kuherteli ympäri saarta.


Liz Taylor ja Richard Burton vuonna 1962.
Kuva: Associated press

Elokuva oli täydellinen floppi, jonka seurauksena 20th Century Fox –elokuvastudio oli vähällä tehdä konkurssin. Mutta Hollywoodin fiaskon tuhkista nousi kuuluisuuksien ja turistien uusi mekka Ischia, jonne virtasi väkeä kylpylöiden, eteläitalialaisen ruuan ja hienojen uimarantojen perässä.

Alain Delon, Clint Eastwood ja Marcello Mastroianni lomailivat saarella 1960-luvun lopulla. Nykyäänkin tähdet kuten Hilary Swank, Gwyneth Paltrow, Jude Law ja Matt Damon tulevat saarelle kuvaamaan elokuvia kuten Lahjakas herra Ripleytä tai osallistumaan jokavuotisille Ischian elokuvafestivaaleille.


Peter Sellers ja Britt Ekland Ischiassa vuonna 1965,
Kuva: Neal Petersin kokoelma

Kun saavuin ensimmäisen kerran Ischiaan kesällä 1969, en tiennyt mitään saaren kuuluisista romansseista tai loistokkaasta maineesta. Olin 14-vuotias ja tuuliajolla – paossa New Yorkiin taakse jääneitä perheongelmia. Kun tapasin ensimmäistä kertaa italialaiset sukulaiseni, en uskonut kolmen kuukauden vierailuni muuttavan elämääni.

Kunnes näin saaren ensimmäistä kertaa.

Saavuin monien muiden matkaajien tapaan kantosiipialuksella Ischian satamaan Napolista. Vuorenrinteillä oli vieri vieressä taloja, joiden vaaleanpunaiset katot välkehtivät iltapäiväauringossa. Satama oli täynnä elämää: saapuvia laivoja, kaduilla viilettävien mopotaksien ja moottoripyörien pärinää ja mukulakivikaduilla vaunuja vetävien hevosten korskuntaa. Kaiken hälinän keskellä kuulin musiikkia ja laulua. Nuori taksikuski lauloi tarinaa romansseista kaikille hänen silmiinsä osuneille nuorille neidoille; keski-ikäinen nainen baaritiskin takana lauloi kadotetusta rakkaudesta; vanha kalastaja nosti verkkojaan veneeseensä ja lauloi meren mahdista ja kauneudesta.

Olin tullut kotiin.

Päiväni Ischiassa alkoivat aamunkoitossa ja päättyivät myöhään illalla. Auringonnousun aikaan suuntasin satamaan. Paikalliset kalastajat saapuivat saaliidensa kanssa täyttäen laiturit verkoillaan ja tuoreella kalalla. Tummiin pukeutuneet iäkkäät naiset syöksyivät nopeasti päivän lounaansa kimppuun. Hedelmäkojujen myyjät ajoivat avolava-autoillaan hiljaa ohitse. “Kuka haluaa minut? Kuka haluaa, mitä minulla on tarjottavana?” he huusivat. “Hedelmäni ovat tuoreita, mutta minä olen tuoreempi.”

Rakastuin useasti ensimmäisenä kesänäni saarella. Menetin ensimmäisen kerran sydämeni tytölle, jonka tapasin Solemar-hotellin edustan uimarannalla. Hän oli 11-vuotias ja minä olin 14-vuotias – välillämme oli sellaista rakkautta, mitä tuon ikäisenä saattoi kokea.

Olen palannut Ischian saarelle monta kertaa. Synkimpinä hetkinäni olen hakenut saarelta turvapaikkaa ja huomannut, että jotkut asiat eivät koskaan muutu.

Yksi niistä on Limoncello-likööri. Paikallisten mukaan tämä suosittu aterian päätteeksi tarjoiltava sitruunalikööri on peräisin Ischian saarelta. Asukkaat viereisellä Caprin saarella tosin kertovat samaa tarinaa. Ischiassa vaalitaan edelleen perinneruokia, kuten pastan kanssa tarjoiltavaa jänistä paksussa tomaattikastikkeessa, sekä paistettua mustekalaa, simpukoita ja kalmaria.

Kun haluan rauhoittua, matkaan Marontin valkoisille hiekkarannoille Sant’Angeloon, missä ainoat äänet meren kuohunnan lisäksi ovat muusikoiden herkät melodiat. Kun kaipaan ympärilleni elämää, matkaan Cartaromanan hiekkarannoille, missä lapset temmeltävät rannassa ja nuoret tapaavat ystäviään. Paikassa on eloa ja vilinää.


Marontin valkoiset hiekkarannat. Puulaudat suojelevat paljaita jalkoja tulikuumalta hiekalta.
Kuva: Massimo Bassano

Ischian vanha historia kietoutuu yhteen useisiin rakkaustarinoihin. Castello Aragonesen mahtava linna oli aikoinaan paikallisten turvapaikka merirosvojen hyökkäyksien ja ryöstöretkien aikana. Jylhästä linnasta on niin mahtavat näkymät saarille ja merelle, että se on ollut lukemattomien sulhojen valitsema idyllinen kosimispaikka. Pieni, valkoinen Santa Maria del Soccorson kirkko on suosittu vihkimispaikka paikallisten keskuudessa. Kirkon ikkunoista on taianomaiset näkymät kirkkaansiniselle lahdelle.

Illat vietetään Calise-baarissa, joita on saarella neljä. Nämä baarit ovat auki auringonnoususta iltamyöhään ja tarjoavat saaren parasta kahvia ja parhaat leivokset; sfogliatellet ovat simpukan muotoisia leivonnaisia, jotka vievät kielen mennessään! “Kaikki alkaa ja päättyy Caliseen”, serkullani Paolo Murinolla on tapana sanoa. “Tapaat seuralaisesi täällä. Vanhempana viet vaimosi illalliselle ja kotiinpaluumatkalla pysähdyt tänne jälkiruualle. Ja kun olet yhtä vanha kuin vanhempani, tulet tänne Campari-lasilliselle ja limonadille muistelemaan millainen paikka oli, kun olit nuori.”

Saaren kuuluisat kylpylät saattavat olla saaren ainoita paikkoja, joissa ei kuule musiikkia. Mikään ei häiritse harmoniaa Sant’Angelossa sijaitsevien Giardini Termali di Aphrodite ja Parco Termale Aphrodite Apollon –kylpylöissä. Kylpylöistä tunnetuin on Foriossa sijaitseva kylpylä Giardini Poseidon. Tuhannet matkaavat kylpylöihin kuumien mutakylpyjen ja hierontojen perässä. Matkaajat viettävät viikkoja Cava Scuran kuumilla lähteillä parantamassa vaivojaan aina niveltulehduksista stressiin asti.


Useimmat matkailijat vierailevat saaren kuuluisissa kylpylöissä, kuten Giardini Poseidonissa, jonka upeassa puutarhassa on 22 uima-allasta.
Kuva: Massimo Bassano

“En ole koskaan käynyt kuumilla lähteillä”, isoäitini Maria kertoi minulle kerran. “Kenenkään ei tarvitse kylvettää minua. Mutta olen kuitenkin kuullut, että kuumat lähteet auttavat siellä käyviä.

Vietin monet iltapäivät kuunnellen isoäitini kertomuksia. Maria oli lämminsydäminen nainen, joka koki maailmansodan vaikeat vuodet menettämällä sodassa pojan ja lapsenlapsen. Isoäitini ohjeiden ja opastuksien avulla selvisin vaikeuksistani.

Isoäitini auttoi minua pääsemään elämässäni oikeille raiteille ja setäni Mario Carcaterra taas vei minut sisälle Ischian sykkeeseen.

Vuonna 1960 Mario oli taloudellisissa vaikeuksissa oleva opas, joka omisti yhden taksin. Kun tapasin hänet ensimmäistä kertaa, yhdeksän vuotta ja yhden Taylor-Burton –skandaalin jälkeen, hänellä oli neljä liikekumppania. Yhdessä he omistivat useita busseja ja takseja, kiertoajelulaivoja ja hotelleja.

Mario oli lahjakas myyntimies ja tarinankertoja. Hän oli hersyvä persoona ja aina valmis näyttämään Ischian ihmeitä. Setäni on tänä päivänä 78 vuoden iässä saaren nähtävyyksiä siinä missä Lacco Amenon vulkaaninen sienikin on.

Olin kerran setäni apuna brittiläisen turistiryhmän kierroksella. Yksi turisteista tuli luokseni ja kertoi hänen olevan ystäviensä kanssa suuria Clint Eastwood -faneja. He halusivat ottaa kuvan näyttelijän talosta, joka sijaitsi heidän mukaansa lähistöllä. Kysyin asiaa sedältäni. Hän hymyili ja sanoi: “Selvähän se.”

Nousimme bussiin ja ajoimme mutkaisia teitä pitkin kunnes saavuimme upealle huvilalle. “Ottakaa niin paljon kuvia kuin haluatte”, Mario sanoi onnellisille turisteille.

Katselin setäni vieressä, kun turistit räpsivät kuvia toisensa perään. Hän seisoi kädet ristissä ja hymyili. “Onneksi olit mukana”, minä sanoin. ”En olisi tiennyt, missä Clint Eastwoodin huvila sijaitsee.”

“Ei tämä ole Clint Eastwoodin huvila”, hän sanoi nauraen. “Ystäväni Fabio asuu täällä.”

“Mutta he luulevat ottavansa kuvia Eastwoodin huvilasta”, minä yritin protestoida.

“He näyttävät kuvia tutuilleen kotipuolessa”, hän sanoi. ”Ja kaikki ovat tyytyväisiä. Heillä on ollut mahtava päivä auringossa ja he ovat syöneet loistavan lounaan. He lähtevät täältä lämpimien muistojen kera, kamerassaan kuvia kuuluisuuden huvilasta ja hymy huulillaan. Voisiko olla parempaa tapaa muistaa Ischia?”

Vierailu Ischian saarella jättää matkaajille lämpimiä muistoja, vaikka saarella ei näkisikään julkisuudenhenkilöitä tai siellä ei asuisi sukulaisia. Hyvät muistot syntyvät muistakin asioista. Pizza ja olut satamassa sijaitsevassa Da Raddaele-ravintolassa johtaa helposti mukavaan juttutuokioon naapuripöydän kanssa. Tai esimerkiksi päiväretki Antonio Rumoren veneillä jää varmasti mieleen. Tämä vuosikausia saarella asunut vanha merikapteeni kertoo tarinoita saaren historiasta ja mysteereistä. “Maailmasta ei löydy toista Ischian kaltaista paikkaa”, maailman satamia kiertänyt Rumore kehuu. “Paikka on yhtä yksinkertainen kuin on kauniskin. Siinä piilee saaren upeuden salaisuus.”

Kun viimeksi olin vierailulla saarella, kävin serkkuni Angelan kanssa isovanhempieni haudalla saaren vanhalla hautuumaalla. Meri kimmelsi ja lämmin tuulenpuuska liikutteli tuuheiden mäntyjen oksia.

“Täältä näkee Procidaan ja Capriin asti”, Angela sanoi. “Isovanhempasi rakastivat tätä saarta.”

“Isoäidilläni oli tapana sanoa, että minä synnyin Amerikassa, mutta minut tehtiin Ischiassa”, minä sanoin. “Minne ikinä menisinkään, tämä paikka tulisi aina olemaan kotini.”

“Luuletko, että hän oli oikeassa?” Angela kysyi.

Minä nyökkäsin. “Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän huomaan sen olevan totta.”

Istuimme kivipenkillä isovanhempieni haudan vieressä ja katselimme kuinka aurinko laski Euroopan kauneimmalla saarella. Rauha oli saavuttanut meidät.

Olimme molemmat kotona.

Osallistu keskusteluun!