Miksi Suomen kouluissa opitaan niin hyvin?

Miksi Suomen kouluissa opitaan niin hyvin?

Luo: 08/30/2012 - 14:34

Tehokas koulujärjestelmämme on pakottanut muut maat kertaamaan läksyjään.

Suomalaisten lasten osaaminen lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä on parantunut huimasti kymmenessä vuodessa. Espoolaisen Kirkkojärven koulun lapset osallistuvat opetukseen matematiikan tunnilla.
Kuva: 
Stuart Conway

Elettiin lukukauden loppua Kirkkojärven koulussa Espoossa, kun Kari Louhivuori, kokenut opettaja ja koulun rehtori, päätti kokeilla jotain poikkeuksellista. Yksi Louhivuoren oppilaista, kosovolainen albaanipoika Besart Kabashi, ei jaksanut kiinnostua opetuksesta. Koulun erityiskasvattajien ryhmä – johon kuuluvat muun muassa koulukuraattori, koulupsykologi ja terveydenhoitaja – oli todennut, ettei kyse ollut laiskuudesta. Niinpä Louhivuori päätti jättää pojan luokalleen, vaikka kyseinen käytäntö on hävinnyt Suomen kouluista lähes kokonaan.

Suomalaisten lasten osaaminen lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä on parantunut viime vuosikymmenen aikana entisestään, ja se johtuu pitkälti siitä, että opettajien ammattitaitoon luotetaan. He ovat valmiita mihin tahansa pitääkseen oppilaat mukana kouluopetuksessa. Esimerkiksi juuri Besart Kabashin koulunkäyntiä alettiin tukea suorastaan ruhtinaallisen perusteellisesti.

”Otin Besartin yksityisoppilaaksi”, Louhivuori kertoi. Besartin pulpetti siirrettiin opettajanpöydän viereen, ja pikkuhiljaa hän alkoi availla kirjoja. Sitten hän alkoi lukea niitä, ja lopulta hän ahmi kirjan toisensa perästä. Vuoden loppuun mennessä Kosovon sotaa paennut poika oli oppinut Suomen vokaalipitoisen kielen ja oivaltanut, että hän tosiaan pystyi oppimaan.

Muutaman vuoden kuluttua 20-vuotias Besart, joka oli avannut oman autokorjaamon, ilmestyi leveästi hymyillen Kirkkojärven koulun joulujuhlaan tuomaan Louhivuorelle lahjaksi konjakkipullon. ”Sinä autoit minua”, hän sanoi.

”Ei siitä mitään numeroa tehty”, Louhivuori kertoi minulle. ”Tätähän me teemme joka päivä: valmennamme lapsia elämään.”


Kirkkojärven koulun rehtori Kari Louhivuori laskee leikkiä oppilaiden kanssa. ”Olemme motivoituneita onnistumaan työssämme, koska rakastamme sitä”, hän sanoo.
Kuva: Stuart Conway

Ei vertailua

Tämä tarina yhdestä ainoasta pelastetusta lapsesta antaa vihiä siitä, miksi suomalainen koulujärjestelmä on niin tehokas. ”Hinnalla millä hyvänsä” on asenne, joka yhdistää paitsi Kirkkojärven koulun 30 opettajaa, myös koko Suomen 62 000 kasvattajaa. He ovat ammattilaisia, jotka valitaan kymmenen prosentin parhaimmistosta kasvatustieteitä opiskelemaan.

Monet suomalaiset koulut ovat niin pieniä, että opettajat tuntevat jokaisen oppilaan. Jos yksi opetusmetodi ei toimi, opettajat neuvottelevat keskenään keksiäkseen toisenlaisen lähestymistavan. Minulle jäi sellainen mielikuva, että he suorastaan nauttivat haasteista. Lähes 30 prosenttia Suomen koululaisista saa jonkinlaista tukea koulunkäyntiin. Louhivuoren koulussa oli toissa vuonna 240 ala- ja yläkoulun oppilasta, ja yli puolet alakoulun oppilaista oli maahanmuuttajia. ”Varakkaiden ja koulutettujen perheiden lapsia pystyy tyhmäkin opettamaan”, Louhivuori sanoi minulle pilke silmäkulmassa. ”Me yritämmekin saada haaviin heikot oppilaat. Ajattelutapa on juurtunut syvälle.”

Suomen koulujärjestelmän muutos alkoi nelisenkymmentä vuotta sitten maan taloudellisen nousun siivittämänä. Kasvattajat eivät edes tienneet järjestelmän toimivan niin hyvin ennen kuin vuonna 2000, kun ensimmäiset PISA-tulokset saatiin ja suomalaiset paljastuivat maailman parhaiksi lukijoiksi. (PISA-tutkimusohjelma eli Programme for International Student Assessment selvittää kolmen vuoden välein OECD:n jäsenmaissa 15-vuotiaiden nuorten osaamista lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä.) Kolme vuotta myöhemmin suomalaiset pesivät muut matematiikassa. Vuonna 2006 Suomi oli paras luonnontieteissä.

”Jos tehdään vain tilastollisia tutkimuksia, inhimillinen näkökulma pääsee unohtumaan”, helsinkiläisen Kallahden peruskoulun rehtori Timo Heikkinen muistutti.

Suomessa koululaisia ei testata valtakunnallisesti muulloin kuin ylioppilaskirjoituksissa lukion päätteeksi. Oppilaita ei verrata toisiinsa eikä aseteta paremmuusjärjestykseen, ei kouluittain eikä alueittain. Suomessa perusopetuksen rahoittavat valtio ja kunnat yhdessä. Hallinnollisissa elimissä suunnitelmia laativat ja asioista päättävät henkilöt ovat kasvattajia, eivät ammattipoliitikkoja eivätkä liike-elämän edustajia.

Kaikilla kouluilla on samat valtakunnalliset tavoitteet, ja kaikkien koulujen opettajat ovat samoissa yliopistoissa koulutettuja kasvatusalan ammattilaisia. Siksi jokaisella suomalaisella lapsella on mahdollisuus samanlaiseen laatuopetukseen riippumatta siitä, missä hän sattuu asumaan. Erot parhaiden ja huonoimpien oppilaiden välillä ovat pienemmät kuin missään muualla maailmassa. ”Tasa-arvo on suomalaisen koulukasvatuksen kulmakivi”, Opetusalan Ammattijärjestön puheenjohtaja Olli Luukkainen totesi.

95 prosenttia suomalaisista valmistuu akateemisista tai ammatillisista oppilaitoksista, mikä on 19 prosenttiyksikköä enemmän kuin Yhdysvalloissa ja 21 prosenttiyksikköä enemmän kuin Ruotsissa.* Silti Suomi käyttää koulutukseen rahaa oppilasta kohden noin 30 prosenttia vähemmän kuin Yhdysvallat. Jatko-opiskelijoiden määrä on Suomessa suurempi kuin missään muussa EU-maassa: noin 66 prosenttia opiskelijoista jatkaa opintojaan valmistuttuaan. ”Koululaitoksemme opettaa lapset oppimaan eikä pärjäämään vertailuissa”, sanoi Pasi Sahlberg, kasvatustieteiden tohtori ja entinen opettaja, joka toimii tätä nykyä Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskuksen CIMO:n johtajana. CIMO edistää suomalaisen yhteiskunnan kansainvälistymistä koulutuksen, työelämän ja kulttuurin alueilla sekä nuorison keskuudessa.

Vahva side

Eräänä huhtikuisena päivänä Espoon Kirkkojärven koululla opettaja Maija Rintola seisoi luokkansa edessä. Hän kohotti kätensä viistosti ylöspäin saadakseen 23 metelöivää 7–8-vuotiasta vaikenemaan – ”hiljainen kirahvi” oli toiminut jo vuosia. Lapset olivat juuri palanneet luokkaan pihalta 15 minuutin välitunnilta. ”Leikkiminen on vielä siinä iässä erittäin tärkeä osa lapsen elämää”, hän totesi myöhemmin.

Oppilaat ottivat pulpeteistaan pienet pussit, joissa oli nappeja ja yhdestä kahteenkymmeneen numeroidut laminoidut kortit. Järjestäjä jakoi kaikille keltaisia lappusia, joissa oli kymppejä. Napit edustivat ykkösiä. ”Monet oppilaat tarvitsevat vielä ensimmäisellä luokalla konkreettisia apuvälineitä käsitteiden ymmärtämiseksi”, Rintola selitti. Hän opetti ensin taululla ”ykköset” ja ”kymmenet” ja kierteli sen jälkeen luokassa auttamassa kaikkia oppilaita yksilöllisesti. Ne, jotka saivat tehtävänsä valmiiksi ennen muita, saivat vaikeampia lisätehtäviä. 40 minuutin kuluttua oli aika lähteä koulun ruokalaan syömään lämmin lounas.

Suomessa ei ole kodittomia eikä nälkäänäkeviä lapsia. Vanhempainvapaa voi kestää kolme vuotta ja kaikilla on oikeus vanhempien tulotason mukaan hinnoiteltuun kunnalliseen päivähoitoon ja ilmaiseen esikouluun, jossa leikitään ja opetellaan sosiaalisia taitoja. Koululaitos tarjoaa ilmaisen ruuan, terveydenhuollon, tukipalveluja ja tarvittaessa myös koulukuljetukset.


Helsinkiläisen Siilitien peruskoulun rehtori Arjariitta Heikkinen juttelee oppilaan kanssa ruokatunnilla.
Kuva: Stuart Conway

Siitä huolimatta Rintola kertoo, että ensimmäisen kouluvuoden alkaessa hänen luokkansa lasten lukutaidossa oli huomattavia eroja. Huhtikuuhun mennessä lähes kaikki osasivat jo lukea ja suurin osa osasi myös kirjoittaa. Poikia oli houkuteltu kirjojen pariin muun muassa Kapteeni Kalsarin kaltaisilla tarinoilla. Koulun erityisopettaja oli auttanut Rintolaa viiden sellaisen lapsen kanssa, joilla oli oppimis- ja käyttäytymishäiriöitä. Saman opetuksen tarjoaminen kaikille lapsille on jo pitkään ollut valtakunnallinen tavoite. Esimerkiksi Rintolan oppilaista osa erotetaan omasta ryhmästä vain silloin, kun heille opetetaan suomea toisena kielenä.

Kirkkojärven koulun opettajat ovat oppineet tulemaan toimeen myös maahanmuuttajalasten kanssa. Espoon kaupunki tukee koulua 82 000 eurolla vuodessa erityisopettajien ja avustavan henkilökunnan palkkaamiseksi. Rintola opettaa samoja lapsia ainakin seuraavana vuonna ja mahdollisesti koko alakoulun ajan. ”Lapsiin syntyy vahva side”, hän sanoi. Äidinkielen, matematiikan ja luonnontieteiden lisäksi ensimmäisen luokan oppilaiden kouluaineisiin kuuluvat liikunta, musiikki, kuvaamataito, uskonto ja tekstiilityöt. Englanti alkaa kolmannella luokalla. Ruotsi alkaa viimeistään seitsemännellä luokalla, mutta sen voi ottaa vapaaehtoiseksi aineeksi jo neljännellä. Viidenteen luokkaan mennessä valikoimaan kuuluvat myös biologia, maantiede, historia, fysiikka ja kemia.

Luovia ratkaisuja

Jossain vaiheessa tulin jo ajatelleeksi, että voisiko Kirkkojärven koulun menestys olla sattumaa. Jotkut yhdysvaltalaiset koulu-uudistajat väittävät, ettei Yhdysvalloilla voi olla mitään opittavaa maalta, jossa on vain 5,4 miljoonaa asukasta. Monet saksalaiset ja britannialaiset PISA-kriitikot vakuuttavat, että Suomen menestys johtuu sosiaalisista ja demografisista tekijöistä, kuten väestöryhmien tasavertaisuudesta, maahanmuuttajien vähäisestä määrästä ja harvasta asutuksesta (jonka ansiosta luokat ovat pieniä). Siitä huolimatta minusta tuntuu, että Suomi on oikeilla jäljillä. Norjassa on samantapainen koulutuspolitiikka kuin Yhdysvalloissa. Siellä oppilaita testataan valtakunnallisesti eikä opettajilta vaadita akateemista koulutusta. Ja samoin kuin Yhdysvalloissa, myös Norjassa PISA-tulokset ovat keikkuneet keskivälin paikkeilla jo kymmenkunta vuotta.

Ryhdyin etsimään vertailukohtaa ja suuntasin Helsingin Herttoniemeen Siilitien peruskouluun. 50 vuotta vanha koulurakennus seisoo metsäisellä alueella. Koulun 200 oppilaasta puolet kärsii oppimishäiriöistä.

Ekaluokkalaiset puikkelehtivat puiden välissä käsissään opettajan kotitekoiset ”ulkoilmamatikkakortit”. ”Etsi oksa, joka on yhtä iso kuin jalkasi”, yhdessä kortissa luki. ”Kerää 50 kiveä ja jaa ne kymmenen kiven ryhmiin”, luki toisessa. 7- ja 8-vuotiaat suorittivat tehtäviään innokkaasti. Opettaja Aleksi Gustafsson oli ottanut harjoitukset käyttöön osallistuttuaan vapaaehtoiseen työpajaan. ”Lapset tekevät mielellään töitä ulkona”, hän kertoi. ”Ja he myös oppivat siellä hyvin.”


Ensimmäisen luokan oppilaat ottavat mittaa opettaja Aleksi Gustafssonista. Hän opettaa matematiikkaa myös ulkona.
Kuva: Stuart Conway

Siilitien peruskoulu saa 47 000 euroa vuodessa erityisopettajien ja avustavan henkilökunnan palkkaamiseksi. Siellä on yksi opettaja (tai avustaja) jokaista seitsemää lasta kohden.

Yhdellä luokalla kaksi opettajaa olivat kehittäneet samanaikaisopetuksen rinnakkaisopetusmallin. Kaisa Summalla oli ollut edellisenä vuonna ongelmia ensimmäisen luokan poikien kanssa. Hän oli seurannut Päivi Kangasvieren hiljaista toista luokkaa ja pohtinut mielessään, voisiko vanhempi opettaja paljastaa hänelle salaisuutensa. Hän kysyi Kangasviereltä, voisivatko he yhdistää liikuntatuntinsa siinä toivossa, että ”hyvä käytös tarttuisi”. Se toimi. Seuraavana vuonna he yhdistivät jo 16 oppituntia viikossa. Kangasvieri on tiukka opettaja siinä missä Summalla on lempeämpi lähestymistapa. ”Me täydennämme toisiamme”, Kangasvieri sanoi. ”Tämä on opetusyhteistyötä parhaimmillaan.”

Lähes sata prosenttia Siilitien peruskoulun oppilaista jatkaa opiskelua yhdeksännen luokan jälkeen. Vaikeimmatkin tapaukset löytävät paikkansa Suomen ammattikorkeakouluista, joihin 41 prosenttia koululaisista hakeutuu luodakseen uran toimistotyöntekijöinä, terveydenhuollossa, ravintola- tai rakennusalalla.

Hinnalla millä hyvänsä

Suomen koulujärjestelmä ei ole aina ollut samanlainen ihmetyksen aihe. Vielä 1960-luvun alkupuolella suurin osa lapsista kävi koulua vain kahdeksan vuotta. Vain etuoikeutetut ja onnekkaat saivat laatuopetusta. Vuonna 1968 eduskunta päätti, että ilmainen koulutus oli paras tae taloudellisesta kasvusta. ”Jos halusimme pärjätä kilpailussa, meidän oli koulutettava kaikki”, Pasi Sahlberg kertoi. ”Päämääräksi asetettiin ilmaisen, tasokkaan koulutuksen tarjoaminen jokaiselle lapselle.”

Koulujärjestelmän perustaksi muodostui 7–16 vuoden iässä käytävä peruskoulu, jonka opintosuunnitelman laatimiseen osallistuivat opettajat ympäri Suomea. Resurssit jaettiin tasapuolisesti. Kun peruskoulu kehittyi, kehittyivät myös peruskoulun jälkeiset oppilaitokset.

Vuonna 1971 koulu-uudistajat vaativat, että jokaisella opettajalla piti olla yliopistotasoinen koulutus. Sen ansiosta opettajankoulutus nousi samalle tasolle kuin lääkäreillä ja lakimiehillä. Opettajankoulutuslaitoksiin alkoi tulvia opiskelijoita, mutta ei siksi, että palkat olisivat olleet korkeat, vaan siksi, että työn arvostus ja itsenäisyys viehättivät. Vuonna 2010 peräti 6 600 nuorta pyrki peruskoulunopettajan koulutukseen, ja paikkoja oli tarjolla vain 660.

1980-luvun puoliväliin mennessä peruskoulujen valtakunnallinen opinto-ohjelma sai uudet, suvaitsevaiset suuntaviivat. Lapsia ei luokiteltu tasoryhmiin. Kaikkia oppilaita piti opettaa samoissa luokissa, ja tarjolla piti olla tukiopetusta sellaisille oppilaille, jotka uhkasivat jäädä jälkeen muista. Vastuu siirrettiin opettajille ja rehtoreille. ”Olemme motivoituneita onnistumaan työssämme, koska rakastamme sitä”, rehtori Kari Louhivuori sanoi.

Haasteet eivät vieläkään ole lopussa. 1990-luvulla Suomeen alkoi tulvia maahanmuuttajia. Kallahden peruskoulun rehtori Timo Heikkinen pani merkille, että varakkaat vanhemmat alkoivat siirtää lapsiaan muihin kouluihin, kun somalioppilaiden määrä lähti kasvuun. Vastaiskuksi koulussa laadittiin opetussuunnitelma, jonka ansiosta siellä voi opiskella painotetusti luonto- ja tiedeaineita, mikä sopii hyvin koulua ympäröivään metsämaisemaan. Ja uusi biologian luokka 3D-tekniikkoineen antaa lapsille mahdollisuuden tarkkailla esimerkiksi ihmisen verenkiertoa.

Tosin tieto uusista mahdollisuuksista ei ole vielä tavoittanut kaikkia, Heikkinen myönsi. Ja lisäsi samaan hengenvetoon: ”Mutta me etsimme koko ajan uusia tappoja kehittää opetusta.”

Hinnalla millä hyvänsä.

*Tiedot perustuvat OECD:n tutkimukseen Education at a Glance 2011.

Osallistu keskusteluun!