Tästä tulee kiinnostavaa. Kööpenhaminan ylipormestarin pitäisi saapua paikalle hetkenä minä hyvänsä. Olemme juuri lähdössä tunnin pituiselle haastattelu- ja pyöräilykierrokselle Tanskan pääkaupunkiin. On selkeä mutta viileä päivä, taivaalla ei näy pilveäkään, joten odottelen 54-vuotiasta ylipormestaria Frank Jenseniä tyytyväisenä pyöräni päällä koristeellisen Raatihuoneen edessä, jossa hänen työhuoneensa sijaitsee. Tien toisella puolella sijaitsee Tivoli, yksi Euroopan kuuluisimmista ja yli neljällä miljoonalla kävijällään myös yksi suosituimmista huvipuistoista.
Odotellessani katselen tyylikkäästi pukeutuneiden tanskalaisten pyöräilevän vauhdilla pitkin Hans Christian Andersens Boulevardia, joka on saanut nimensä maan kirjallisuuden johtohahmon mukaan. Pyöräilijöiden joukossa huomaan naisia korkokengissä ja miehiä puvuissa. Lähistöllä turistit kiipeävät tuota 1800-luvun kirjailijaa esittävän luonnollista kokoa suuremman pronssipatsaan päälle ja napsivat kuvia.
”Terve”, sanoo Jensen saapuessaan mukulakivetyltä Longangstraedelta. ”Tulin juuri tapaamisesta pääministerin kanssa.” Olen vaikuttunut. Tämä ylipormestari ei tarvitse limusiinia poliisisaattueessa; kolmivaihteinen polkupyörä kelpaa mainiosti.
”Seuraa minua”, hän sanoo, kun ohjaamme pyörämme leveälle, vain pyörille tarkoitetulle kaistalle Hans Christian Andersens Boulevardilla. ”On paljon mitä haluan näyttää sinulle.”
Jo vuosien ajan olen kuullut ja lukenut kaupungin ihanuudesta. Sitä kutsutaan esimerkiksi maailman parhaimmaksi asuinkaupungiksi, maailman onnellisimmaksi kaupungiksi ja yhdeksi maailman pyöräily-ystävällisimmistä kaupungeista. Ai niin, ei pidä myöskään unohtaa titteleitä Euroopan vihrein kaupunki, paras kaupunki herkkusuille ja Euroopan muotoilupääkaupunki.
Ison-Britannian Daily Mail -sanomalehti kutsui sitä ”Ah, niin siistiksi Kööpenhaminaksi”, USA Today väitti, ettei ”ole vaikeaa olla onnellinen Kööpenhaminassa”. Ison-Britannian Guardian, lehti joka ei yleensä puhku innostuksesta, puhkui innoissaan: ”Kööpenhamina todellakin on mahtava.”
Pystyykö Kööpenhamina vastaamaan odotuksiin? Tulin kaupunkiin ottamaan siitä itse selvää. Ensimmäinen pysähdykseni: pyöräilykierros ylipormestarin kanssa.
Huomaan pian, että Kööpenhaminassa polkupyörä on kuningas. Kun liitymme pyöräilijöiden tasaiseen virtaan, joka lipuu Tivolin ohitse kolme metriä leveällä autoliikenteestä ja jalankulkijoista erotetulla pyöräilykaistalla, ylipormestari kertoo minulle, että ”yli puolet Kööpenhaminan 555 000 asukkaasta pyöräilee töihin tai kouluun joka päivä. Se on terveellisempää, vihreämpää ja halvempaa kuin autolla matkustaminen. Meillä on enemmän polkupyöriä kuin ihmisiä, ja viisi kertaa niin paljon polkupyöriä kuin autoja.”
Hän nostaa oikean kätensä ilmaan merkiksi siitä, että aikoo pysähtyä risteykseen ja kääntyy minuun päin lisätäkseen: ”Jopa poliitikot pyöräilevät töihin. 63 prosenttia parlamentin jäsenistä pyöräilee töihin päivittäin.”
Kööpenhamina kilpailee säännöllisesti Amsterdamin kanssa maailman parhaiden pyöräilykaupunkien listan kärkisijasta. Jensen selittää: ”Meillä on vuosien saatossa ollut useita toimintasuunnitelmia, jotka ovat auttaneet meitä jatkuvasti parantamaan pyöräilyyn liittyvää infrastruktuuria.”
Kaupunki todellakin näyttää olevan suunniteltu pyöräilyn ympärille. Kööpenhaminassa on yli 350 kilometriä pyöräteitä ja -kaistoja, joista monet on erotettu kiveyksillä autoliikenteestä. Pyöräkaistoilla on omat liikennevalonsa pyöräilijöille, ja muutamia pieniä apuvälineitä, kuten jalkatukia ja kaiteita, joiden avulla pyöräilijät voivat pitää itsensä pystyssä odottaessaan punaisissa valoissa. Tietokoneistettu valojärjestelmä, jota kutsutaan ”vihreän aallon teknologiaksi”, auttaa pyöräilijöitä löytämään juuri sopivan nopeuden, jolla ajaa kaupungin läpi ilman pysähtymistä jokaisissa liikennevaloissa.
”Lisää on tulossa”, sanoo Jensen, kun ajelemme vastarakennetulla pyörätiellä Kalvebod Bryggellä, uudisrakennetulla ranta-alueella, joka on täynnä ylellisiä hotelleja ja hohtavan uusia toimistorakennuksia. ”Olemme rakentamassa yli 26 uutta pyörävaltatietä, jotkut jopa 24 kilometriä pitkiä, jotta vieläkin useampi lähiössä asuva innostuisi pyöräilemään töihin kaupunkiin.”
Nämä uudet superpyörätiet kulkevat läpi peltojen ja metsien ja ohi ankkalammikoiden, ja antavat työmatkalaisille mahdollisuuden pyöräillä pysähtymättä autoliikenteen takia. Matkan varrella on ilmaisia renkaantäyttöpisteitä vajaan kahden kilometrin välein. ”Etsimme koko ajan uusia keinoja, joilla tehdä Kööpenhaminasta vielä pyöräily-ystävällisempi”, sanoo Jensen.
Kun ylipormestari ja minä saavumme lähes neljä metriä leveälle Cykelslangelle tai ”Pyöräilykäärmeelle”, uudelle 5,3 miljoonaa euroa maksaneelle pyörätielle, joka kulkee palkkien varassa korkealla sataman yläpuolella, olen vakuuttunut. Mitä pyöräilyyn tulee, ei ole Kööpenhaminan voittanutta. Mutta onko se vihrein, onnellisin, ah niin siistein?
”No”, Jensen sanoo, ”Euroopan komissio nimesi meidät viime vuonna ’Euroopan vihreäksi pääkaupungiksi’. Olemme sitoutuneet siihen, että meistä tulisi maailman ensimmäinen hiilidioksidineutraali pääkaupunki vuoteen 2025 mennessä.” Vuonna 2010 hyväksytyn lain mukaan kaikilla sopivilla rakennuksilla toimistorakennuksista parkkitaloihin ja vajoihin tulee olla viherkatto. Hallituksen säädöksen mukaan kaikkien Kööpenhaminan asukkaiden on päästävä kävellen puistoon alle 15 minuutissa. Myös kerran niin saastunut satama on nyt niin puhdas, että siinä voi huoletta uida.
Kysyn Jenseniltä, mikä on salaisuus tämän onnistumisen taustalla. ”Luulen, että kaikki Kööpenhaminassa ovat ylpeitä asuessaan täällä”, hän selittää. ”Me ymmärrämme kuinka onnekkaita olemme ja siksi olemme valmiita tekemään yhteistyötä.”
Pysähdymme uuden toimistorakennuksen edessä. ”Pidimme kokouksen rakennuksen omistajien ja skeittaajien kanssa. Skeittaajat halusivat käyttää rakennuksen pihaa iltaisin”, hän kertoo minulle. ”Omistajat antoivat skeittaajille luvan, kun he lupasivat olla tekemättä rakennukseen graffiteja. Se on onnistunut upeasti. Eikö olekin siistiä?”
Piipahdan kylässä kaupunkisuunnittelija Mikael Colville-Andersenin luona, joka työskentelee kaupungeille ja hallituksille ympäri maailmaa tehdäkseen paikoista pyöräily-ystävällisempiä. ”Kööpenhaminasta on tullut asuttavan kaupungin malli kaikkialla”, sanoo Colville-Andersen, jota on kutsuttu myös kaupunkipyöräilyn paaviksi. Hän on tehnyt Kööpenhaminan ilosanoman, kestävyyden ja asuttavuuden julistamisesta bisnestä ja kannustaa muita kaupunkeja kööpenhaminalaistumaan, kuten hän sitä kutsuu.
Juodessamme kahvia pienessä kahvilassa hänen toimistonsa lähellä hän kertoo minulle: ”Kaikki lähtee käyttäjäystävällisyydestä, hyvin suunnitellusta infrastruktuurista ja oikeasta asenteesta. Tässä kaupungissa on tunne, että tämä on meidän kaikkien yhteinen asia.” Hän kertoo minulle, että sadat ulkomaalaiset kaupunkisuunnittelijat ja poliitikot käyvät Kööpenhaminassa vuosittain katsomassa kuinka kaupunki toimii. Monet pitävät näkemästään ja päättävät viedä mukanaan ideoita, joita löytävät täältä. Colville-Andersen kertoo: ”Siinä on lisää todisteita sille, että Kööpenhamina on kutakuinkin maailman paras paikka asua.”
Siinä yksi kyllä-ääni lisää Kööpenhaminalle. Saadakseni vastauksen ”Onko se siisti?” -kysymykseeni hyppään Gobike-pyöräni selkään; se on sähköinen, wifi-yhteydellä ja gps-näytöllä varustettu pyörä, jonka vuokrasin päiväksi. Näppäilen ruutuun vapaakaupunki Christianian, Kööpenhaminan hippien tyyssijan, koordinaatit. Polkiessani Christianiaan muistelen mitä paikallinen sanomalehtikolumnisti Henrik Vesterberg kertoi minulle muutama päivä sitten, kun keskustelimme Kööpenhaminan väitetystä mahtavuudesta. ”Älä usko kaikkea mitä kuulet Kööpenhaminasta. Meilläkin on omat ongelmamme.”
Kohtaan joitakin noista ongelmista, kun pysäköin pyöräni Christianian ulkopuolelle; vajaan 40 hehtaarin yksityinen itsehallinnollinen saarinaapurusto kieltää sekä autot että polkupyörät. Tämä vuonna 1971 hippi-asunnonvaltaajien hylätylle armeijan parakkialueelle perustama boheemi kommuuni on onnistunut vastustamaan kaikkia yrityksiä saada paikka kunnollisemmaksi.
Useiden häätöyritysten jälkeen Tanskan puolustusministeriö antoi vuonna 1972 Christianialle väliaikaisen luvan käyttää hallituksen maata ja rakennuksia. Nykyään se on kokoelma omalaatuisia itsetehtyjä taloja, taidegallerioita ja luomukahviloita, ja se toimii kotina noin tuhannelle toisinajattelijalle, jotka ovat ylpeitä eläessään hallituksen vallan ulkopuolella. Graffitit, solmuvärjäyskuviot ja vapaa taide, varsinkin käsin maalatut vihreät marihuanan lehdet, peittävät lähes kaikki seinät. Musiikki kantautuu ulos asti savun täyttämistä kahviloista.
Vuonna 2011 hallitus suostui myymään maan Christianian vapaakaupungin säätiölle, joka puolestaan antaa kodit ilmaiseksi asukkaille. Teknisesti ottaen alueella ei edelleenkään ole kotien yksityisomistusta, ja se sopii ikääntyneille hippiasukkaille. Käsinmaalattu kyltti kertoo kaiken: ”Etsimme alempaa elintasoa ja parempaa elämänlaatua.”
Pusher Streetillä (”huumediilereiden katu”) ilma on paksua hasiksen makean pistävästä hajusta. Pienet myyntikojut myyvät avoimesti mietoja huumeita, kuten marihuanaa ja yli 20 lajiketta hasista. On kuin pössyttelijän unelmat kävisivät toteen.
Christiania on Tivolin jälkeen kaupungin toiseksi suosituin käyntikohde, ja turisteja neuvotaan noudattamaan paikan sääntöjä, jotka näkyvät kaikkialla: ”Pidä hauskaa, älä ota kuvia, älä juokse.” Viimeisellä säännöllä halutaan estää paniikkia syntymästä; huumeiden ostaminen ja myyminen on teoriassa edelleen laitonta ja juokseminen voi olla merkki poliisiratsiasta. Kun eräs turisti nostaa kameraansa ottaakseen kuvan Pusher Streetin kojusta, kuulen myyjän huutavan: ”Ei kuvia!” Turisti piilottaa kameransa nopeasti.
Christiania on ehkä muuttumassa; Kööpenhaminan kaupunginvaltuusto on halukas laillistamaan marihuanan ja tarttumaan toimeen rikollisjengien taltuttamiseksi alueella. Pitkäaikaiset asukkaat vastustavat kuitenkin muutosta. Ohittaessani ränsistyneen, psykedeelisellä hohtomaalilla maalatun talon muistan Vesterbergin kommentin Christianiasta: ”Vanhat hipit pitävät kiinni ihanteistaan ja tekevät parhaansa pitääkseen Kööpenhaminan omituisena. Pidän siitä.”
Niin minäkin, ajattelen itsekseni, kun huomaan exit-kylttiin maalatun viestin Christianian laitamilla. Siinä lukee: ”Saavut nyt EU:hun.” Lisää todistetta sille, että Kööpenhamina on cool.
Valitettavasti en onnistunut saamaan varausta Nomasta, maailman parhaasta ravintolasta. Vietin sen sijaan aikaa Tivolissa, vaeltelin trendikkäissä naapurustoissa kuten Vesterbrossa, opin syömään smørrebrødin ja kääntämään tanskan kielen sanan ”hygge” sanoilla ”mukava” tai ”viihtyisä”.
Alan ymmärtää, miksi eräs kirjailija kuvasi Kööpenhaminan olevan ”kaupunki, joka on olemassa pääasiassa herättääkseen syvää mielipahaa niissä, jotka on kirottu asumaan muualla”.
Kruunatakseni vierailuni ilmoittauduin turisteille suunnattuun ohjelmaan ”Aterioi tanskalaisten kanssa”, ja löysin itseni nauttimasta herkullista ateriaa ihastuttavan isäntäperheen, Dorte ja Thomas Winther Bruhnin ja heidän teini-ikäisen tyttärensä Rasminen kanssa heidän todella ”hyggessä” kodissaan.
Kuten monet muutkin tanskalaiset, Bruhnsin perhe myönsi väitteen ”tanskalaiset ovat niin onnellisia” olevan enemmän klisee kuin todellisuutta. ”Luulen, että onnellista sopivampi sana on tyytyväinen”, Dorte sanoi. Puhuessamme Kööpenhaminasta asiasta ei kuitenkaan ollut erimielisyyttä. ”Se todellakin on mahtava”, Rasmine sanoi hänen vanhempiensa nyökytellessä yksimielisinä. ”Ei ole toista sen kaltaista.”
Tutustuttuani viikon tähän pääkaupunkiin en voi muuta kuin olla samaa mieltä.
Majoitus
Huoneet kuuluisassa Hotel D’Angleterressa alkaen noin 400€; vähemmän hintaviin vaihtoehtoihin lukeutuu muun muassa Andersen Boutique Hotel ja Best Western Mercur, molemmissa huoneet alkaen noin 150 €.
Ruoka
Voi olla vaikea saada päivällisaikaan pöytävarausta Nomasta, joten yritä saada lounasvaraus, alkaen 228€. Kødbyens Fiskebar on suosittu kalaruokiensa vuoksi, alkaen 35€. Schønnemannin perinteinen tanskalainen lounas alkaen 26€.
Älä ohita
Varaa Gobikes-pyöriä internetistä, noin 3€/tunti (www.bycyklen.dk). Aterioi ”tyypillisen tanskalaisen perheen kanssa”, noin 53€ (www.facebook.com/DineWithTheDanes).
