Previous slide
Next slide

15 merkkiä joista tiedät, että koirasi on sinulle salaa vihainen

koira_vihainen
Facebook
Twitter
WhatsApp
Pinterest
Email
Tulosta
Kirjoittanut: Charlotte Hilton Andersen
Ne eivät läimäytä ovea nenällesi tai huuda, mutta tietyistä merkeistä tiedät varmasti, että hauvasi on suuttunut sinulle. Tässä ne ovat!

Sen korvista näkyy, ettei se ole mielissään

Kun koiran korvat roikkuvat taaksepäin, se on laskenut päänsä, sulkenut suunsa ja pitää huulensa tiukasti yhdessä, se saattaa olla sinulle vihainen, sanoo April Olshavsky, Yhdysvaltain kenneliklubin koira-arvioija, kouluttaja ja käytöskonsultti. ”Kehonkieli on ainoa tapa, jolla koirat voivat kommunikoida kanssamme”, hän selittää. ”Tarkkailemalla koirasi kehonkieltä voit oppia sen tunteista.” Millä koiran sitten saa leppymään? Kunnon rapsutuksilla tietenkin. ”Koirasi luultavasti unohtaa kokemansa vääryydet muutaman minuutin paijauksen jälkeen”, hän toteaa.

Se saa haukotuskohtauksen

Toisin kuin voisi luulla, isot haukotukset eivät tarkoita, että koirasi on kyllästynyt tyhmiin vitseihisi – todellisuudessa ne kertovat, että se alkaa stressaantua, tulla vihaiseksi tai levottomaksi, kertoo koirankouluttaja Sara Taylor, joka johtaa eläintensuojeluyhdistys spcaLA:n eläinten käyttäytymiskoulutusta. Ole tarkkana, kun huomaat tämän signaalin, ja vie koirasi välittömästi pois tilanteesta, jossa sillä on epämukava olo.

Se nuolee huuliaan, vaikka lähistöllä ei ole ruokaa

Koirat voivat ilmaista suuttumuksensa tai ahdistuksensa nuolemalla toistuvasti nenäänsä ja huuliaan, Taylor kuvailee. Erityisesti se pitää paikkansa, jos lähellä ei ole herkkuruokaa, joka saisi niiden sylkirauhaset heräämään. Usein tätä käytöstä esiintyy, kun koira joutuu lasten tai sille vieraiden ihmisten halausten kohteeksi. Ratkaisu on helppo. ”Tee loppu puristuksista tai halailusta”, Taylor neuvoo.

Se ei katso sinua silmiin

Jos toinen ihminen ei katso sinua silmiin, vaan kääntää sinulle selkänsä, ymmärrät heti, että hän on vihainen ja haluaa näyttää sen. Koirat tekevät samoin, sanoo Erin Askeland, Camp Bow Wow -yrityksen koirankouluttaja ja käytösasiantuntija. ”Iloinen ja tyytyväinen koira on luultavasti halukkaampi muodostamaan katsekontaktin omistajaansa ja hakemaan hänen huomiotaan. Suuttunut koira taas saattaa vältellä tällaista vuorovaikutusta ja siirtyä kauemmas omistajansa luona, lähteä huoneesta tai jopa nukkua eri alueella”, hän toteaa. Miten asian voi korjata? Tarjoa koirallesi tilaisuus viettää yhdessä rauhallinen, hiljainen hetki, jotta voitte molemmat rentoutua. Voitte vaikkapa lukea kirjaa tai kuunnella rauhallista musiikkia, hän jatkaa.

Se kieltäytyy istumasta paikallaan

Uskotko, että koirasi tietää, mitä haluat sen tekevän, mutta kieltäytyy siitä harmistuneena? Saatat olla oikeassa. Kun koirat tuntevat eleemme hyvin, ne reagoivat niihin. Jos koirasi yhtäkkiä lakkaa reagoimasta normaaliin eleeseen, se voi kertoa, että jokin sen ympäristössä tai sinä olet saanut sen närkästymään, Askeland sanoo. Ennen kuin ehdit itsekin suuttua, tarkastele hetki itseäsi. Oletko stressaantunut, vihainen, vauhko, vihainen tai surullinen? Sinun tunteesi voivat nimittäin vaikuttaa myös koiraasi. ”Yritä rauhoittua, niin koirasi voi myös tuntea olonsa tyytyväisemmäksi ja palata nopeammin rakastavaan suhteeseenne”, hän sanoo.

Sen selkä ja keho jäykistyvät

”Kun koira on todella, todella suuttunut, sen keho voi jäykistyä kovaksi ja liikkumattomaksi”, sanoo koirankouluttaja Melissa McGrath-McCue, joka kirjoitti teoksen Considerations for the City Dog. ”Se yrittää miltei sanoa: ’Ota vielä yksikin askel, jos uskallat!’” Jos näet tämän asennon, mutta koiran korvat ovat myös painuneet litteiksi ja sen silmät ovat suuret ja hätääntyneet, sinun täytyy astua pois sen luota. Yhdessä nämä merkit voivat nimittäin kertoa, että koira tuntee olonsa hyvin stressaantuneeksi, vihaiseksi ja ehkä jopa uhatuksi, hän jatkaa. Anna sille hiukan tilaa, tai sen voi kokea, että sen täytyy puolustaa aluettaan itse. Se voi taas joissain tapauksissa johtaa puremiseen, McGrath-McCue lisää. Pienet koirat kokevat itsensä uhatuksi useammin kuin isot koirat.

Sen häntä on sen jalkojen välissä ja paikallaan

Jos karvainen kaverisi on kyyristyneenä ja sen häntä on sen jalkojen välissä, se on ehkä ottanut kritiikkisi henkilökohtaisemmin kuin odotitkaan. Tämä asento näyttää, että se on valmis puolustautumaan. ”Koirat ovat ihmisten tapaan herkkätunteisia otuksia”, Olshavsky sanoo. ”Jos olet torunut niitä tai puhunut niille ankarasti, ne voivat ryhtyä murjottamaan kuin teinit.” Jos näet koirasi perääntyneenä näin, madalla ääntäsi, puhu hiljaa ja rauhallisesti. ”Tämä vahvistaa välistänne sidettä ja luottamusta, joka koirallasi on sinuun”, hän sanoo.

Sen silmän valkuaiset näkyvät

Kaikkihan me tiedämme, että jos jonkin eläimen silmän valkuaiset ovat näkyvissä, tilanne näyttää pahalta. Ilmaisipa ilme pelkoa, hämmennystä, inhoa, sairautta tai suuttumusta, silmien laajeneminen kertoo, että koirasi on valppaana ja että sinun kannattaa olla tarkkana. Se, mistä se sydämistyi niin täydellisesti, onkin mysteeri. ”Saatoit esimerkiksi unohtaa ruokkia sen”, Olshavsky sanoi. Korjaa tilanne antamalla hauvallesi herkku. Nälkä saattaa nimittäin tehdä koiristakin yllättävän kärttyisiä.

Se kyyristelee piilossa sohvan takana

Useimmat ihmiset yhdistävät kyyristelyn ja piileskelyn pelkoon, ja vaikka se onkin ehkä totta, koirissa pelko liittyy suuttumukseen, Taylor kertoo. ”Kyyristeleminen kertoo, että koira on hyvin stressaantunut”, hän selittää. ”Jos koirasi yrittää myös piileskellä ja päästä pakoon, tilanne on sille selvästi liikaa.” Vastuullisena koiranomistajana sinun täytyy viedä se pois hankalasta tilanteesta ennen kuin se hämmentyy vielä lisää ja ryhtyy temppuilemaan.

Se murisee alkukantaisesti

”Muriseminen on selvä mutta usein väärin ymmärretty merkki”, sanoo Taylor. Hänen mukaansa se osoittaa, että koiran olo on hyvin epämukava ja että se on vihainen. ”Koira käyttää sitä usein varoituksena, jotta jokin loppuisi. Se voi esimerkiksi murista, kun yrität siirtää sitä mukavalta sängyltä iltapissalle vetämällä sen kaulapannasta, tai jos tuntematon henkilö lähestyy ja yrittää silittää sitä”, hän lisää. Yritä kuitenkin hillitä halusi huutaa koirallesi tai rangaista sitä murisemisesta, sillä se vahingoittaa välistänne luottamusta. Moinen reaktio ei opeta koirallesi oikeaa käytöstä, vaan saattaa saada aggressiivisen käytöksen yltymään, hän huomauttaa.

Se muuttuu pedoksi

Aivan kuten kaverisi, joka laski M&M-makeiset kristillisesti kaikkien kesken, reilu peli on tärkeää myös koirille. ”Koirat suuttuvat, jos niitä kohdellaan epäreilusti, ja näyttää tunteensa äkillisillä raivonpurkauksilla”, Olshavsky sanoo. Tämä voi näyttää erilaiselta eri koirien välillä, mutta tiedät sen, kun näet sen. Ratkaisu on yksinkertainen: Enemmän liikuntaa. ”Koirien on saatava purkaa energiansa jollakin tavalla, ja päivittäinen kävelylenkki sopii siihen täydellisesti”, hän sanoo.

Se kertoo suuttumuksestaan sinulle – kovaan ääneen

Luuletko, ettei koirilla ole omaa ääntä? Sitten et ole ikinä nähnyt aitauksessa olevaa pentua. Sanoja se ei ehkä osaa käyttää, mutta se ilmaisee tyytymättömyytensä yhtä kaikki. Vinkuna on koirien versio ihmisten kitinästä, Olshavsky selittää, ja aivan yhtä ärsyttävää. Jotta vinkuna pysyy minimissä, varaa joka päivä muutama minuutti leikkimiseen koirasi kanssa ja uusien temppujen oppimiseen, hän neuvoo. Anna koiralle huomiota, kun se ei vingu, niin se oppii, ettei vinkuna/kitinä tepsi.

Se voihkaisee kuin vanha mies

Kyllä, jotkut koirat tosiaan voihkaisevat turhautumisesta, kun ne eivät saa tahtoaan läpi, Olshavsky sanoo. ”Jotkut koirat tekevät niin herkemmin, ja toiset taas varaavat sen hetkiin, jolloin ne ovat erityisen suuttuneita”, hän kertoo. Mikä saa ne takuulla voihkimaan? Jos ne suljetaan aitaukseensa tai muualle pois ihmistensä luota. Koiran voi kyllä karkottaa tiettyinä aikoina tai tietyiltä alueilta, mutta muista antaa sille runsaasti tavallista yhdessäoloa joka päivä.

Se pissaa kenkiisi

”Koirat voivat suuttuessaan ryhtyä inhottaviksi”, Olshavsky sanoo. ”Koirasi haluaa sinun tietävän, että olet suututtanut sen, joten se tekee jotain johon se tietää sinun varmasti reagoivan.” Se saattaa vaikkapa etsiä jotain sinulle rakasta – uudet kenkäsi, suosikkityynysi, piilottamasi herkut – ja tuhoaa ne. Todisteeksi niiden raivonpuuskasta jää vain runneltuja jäänteitä. Älä kuitenkaan reagoi niihin samanlaisella suuttumuksella, vaan varmista, että koirallasi on paljon stimuloivia leluja, joita se voi pureskella tuhoisalle tuulelle satuttuaan”, hän lisää.

Se pysyy käsivarren mitan päässä

Älä odota koirasi tokaisevan vihaisesti: ”Tuhma ihminen! Mene pois!” Sillä on sen sijaan runsaasti keinoja kehottaa sinua pysymään etäällä, kun se on suuttunut sinulle. Se voi vaikkapa syöksyä pois luotasi tai tuijottaa sinua, sen korvat voivat painua litteiksi, se voi nostaa tassuaan, haukkua terävästi tai kohottaa häntäänsä, Askeland kuvailee. ”Koirat ovat hyviä kertomaan, koska ne ovat tyytymättömiä ja haluavat meidän menevän pois. On tärkeää, että tarkkailemme näitä merkkejä”, hän jatkaa. Älä siis yritä jahdata koiraasi, vaan anna sen rauhoittua ja tulla itse sinun luoksesi, kun se on valmis. ”Älä pakota koiraasi vuorovaikutukseen, jos se on suuttunut sinulle”, hän sanoo.

Lue lisää: 

16 tapaa, joilla koirat ovat fiksumpia kuin tajuatkaan

13 uskomatonta faktaa, joita et tiennyt koirastasi 

6 tapaa kouluttaa koirasi fiksummaksi