Previous slide
Next slide

Rasvamaksa yleistyy

rasvamaksa
Facebook
Twitter
WhatsApp
Pinterest
Email
Tulosta
Kirjoittanut: Samatha Rideout
Rasvamaksan ongelmana ei ole enää vain liika juominen.

Enää sitä ei voi laittaa viinan piikkiin. Jopa kolmasosalla kehittyneiden maiden asukkaista on rasvakertymää maksassaan – kyseessä on ongelma, josta kärsi vielä muutama vuosikymmen sitten pelkästään alkoholin suurkuluttajat. Nykyään liikalihavuuteen ja diabetekseen liittyvät tautitapaukset ovat kuitenkin yleisempiä. Rasvamaksa yleistyy.

Komplikaatioton ei-alkoholiperäinen rasvamaksasairaus (NAFLD) on suhteellisen vaaraton – mahdollisia oireita ovat pääasiassa väsymys ja vatsakivut. Kuitenkin noin 5–20 prosentissa tapauksista NAFLD etenee maksatulehdukseksi, joka tunnetaan myös nimellä ei-alkoholiperäinen steatohepatiitti (NASH).

NASH lisää kirroosin eli voimakkaan arpeutumisen, maksasyövän sekä muiden mahdollisesti hengenvaarallisten vaurioiden riskiä. Jos ja kun rasvamaksa saa aikaan vaurioiden sarjan, ”taudin eteneminen loppuvaiheeseen kestää yleensä kymmenisen vuotta”, sanoo saksalaisen Würzburgin kaupungin yliopistollisen sairaalan hepatologian johtaja, tohtori Andreas Geier.

Kuvitellaan, että lääkärisi on verikokeiden, kuvaamisen tai maksakoepalan ottamisen jälkeen todennut sinulla ei-alkoholiperäisen rasvamaksasairauden. Mitä tapahtuu seuraavaksi?

Rasvamaksa – ei luotettavaa lääkitystä

Sairauteen ei ole luotettavia lääkkeitä, mutta mahdollisen ylipainon pudottaminen auttaa hidastamaan – tai pysäyttämään – taudin etenemisen. Ota tavoitteeksi kohtuullinen vauhti: jos pudotat painoa enemmän kuin noin kilon viikossa, se voi American Family Physician-lehden potilasohjeen mukaan itse asiassa ärsyttää rasvamaksaa.

Jos olet aiemmin yrittänyt laihduttaa siinä onnistumatta, harkitse avun pyytämistä lääkäriltä tai ravitsemusasiantuntijalta. Vaikka alkoholi ei aiheutakaan NAFLD:tä, se kuormittaa silti maksaa, ja taudista kärsivien henkilöiden tulisikin välttää sitä. Jos täysin absolutistiksi ryhtyminen ei ole realistinen vaihtoehto, vähennä käyttöä niin paljon kuin vain voit.

Jotta voisit seurata maksasi vointia, Geier suosittaa lääkärikäyntiä kahden vuoden välein – henkilöiden, joilla on ei-alkoholiperäinen steatohepatiitti, tulisi käydä tarkistuksessa puolen vuoden välein.

Onneksi todennäköisyydet NAFLD:n kurissa pysymiseksi ovat suotuisat, varsinkin jos pysyt normaalipainossa. Tietyllä tapaa rasvamaksa on merkki siitä, että tapoja muuttamalla voi välttää ongelmia tulevaisuudessa.

Lue lisää:

12 huomaamatonta diabeteksen lisäsairautta ja miten niiltä vältytään 

Sydänkohtaus – tunnista oireet

Selätä kroonin munuaisten vajaatoiminta