Previous slide
Next slide

9 luteita koskevaa “faktaa”, jotka eivät ole totta

luteet
Facebook
Twitter
WhatsApp
Pinterest
Email
Tulosta
Kirjoittanut: Marissa Laliberte
Jos haluat päästä eroon näistä kiusankappaleista, älä mukisematta luota jokaiseen uskomukseen.

Luteet ovat mikroskooppisia

Vaikka et näe lutikoiden ryömivän peitollasi, eivät ne ole niin pieniä, etteikö niitä voisi nähdä paljaalla silmällä. Itse asiassa nämä punaruskeat tuholaiset ovat arviolta omenansiemenen kokoisia, kertoo Natalie Bungay, British Pest Control Associationin tekninen asiamies. Syy siihen, ettet tavallisesti näe niitä, on se, etteivät ne halua tulla nähdyksi. ”Ne välttelevät ihmisiä ja osaavat piiloutua pieniin aukkoihin ja väleihin,” sanoo Bungay. ”Aluksi niitä voi olla vaikea havaita, koska ne pysyvät piilossa.”

Luteet levittävät tauteja

Lutikat ovat loisia ja voivat kantaa bakteereita, mutta tautientorjuntakeskus CDC:n mukaan niiden ei ole koskaan tiedetty levittäneen tauteja. Ne saavat tosin aikaan kutiavia puremia ja aiheuttavat allergisia oireita ihmisissä, joilla on yliherkkyyttä niiden puremiin. Lisäksi ne ovat yleinen maanvaiva. ”Kansanterveyden kannalta ne voivat pahimmillaan aiheuttaa vain psykologista stressiä,” kertoo Bungay.

Luteista pääsee helposti eroon kotikonstein

Markkinoilla on helpolta vaikuttavia kotikonsteja lutikoiden hävittämiseen, mutta se kannattaa jättää ammattilaisten huoleksi. Amatöörit eivät välttämättä tiedä, miten höyryhoito tehdään kunnolla, ja lämpöhoidon yrittäminen kotioloissa voi aiheuttaa palovaaran, sanoo Sydney Crawley, Scotts Miracle-Gron kansanterveyteen erikoistunut entomologi. Lisäksi lutikat ovat immuuneja osalle markkinoilla olevista hyönteismyrkyistä, lisää Bungay. ”Rahaa voi helposti käyttää paljonkin, jos niistä yrittää päästä eroon omin neuvoin,” hän toteaa. Hyväksy tosiasiat ja soita hyönteistorjujalle, niin saat ongelmaasi nopeimman (ja lopulta myös halvimman) ratkaisun. Ammattilaiset käyttävät hoitoa, joka yhdistää kemiallisen hoidon, kuumuuden sekä fyysiset toimenpiteet, jotta sinun ei tarvitse yrittää niitä itse.

Luteet tulevat esiin vain öisin

Lutikat noudattavat tavallisesti yöllistä aikataulua. Ne purevat isäntiensä nukkuessa, jotta voivat nauttia ateriastaan rauhassa, ja yleensä se tarkoittaa, että ne tulevat esiin yöllä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että ne eivät suostuisi näyttäytymään myös päivänvalossa. ”Lutikat sopeutuvat isäntiensä tapoihin, mutta jos ne tarvitsevat veriaterian, ne voivat purra milloin tahansa,” kertoo Crawley. ”Jos teet yötöitä, ja kodissasi on lutikkaongelma, älä ylläty, jos heräät puremajälkiä kehossasi.”

Ludeongelma tarkoittaa likaista kotia

Älä tuomitse kotia lutikkaongelman perusteella. ”Lutikat eivät piittaa siitä, olemmeko likaisia vai puhtaita,” sanoo Bungay. ”Niitä voi löytyä sekä maailman kalleimmista hotelleista että likaisimmista slummeista. Jos paikalla on ihmisiä, lutikoitakin löytyy.” Huonokuntoisempiin hotelleihin ongelma leviää kuitenkin nopeammin, eikä halvoilla hotelleilla välttämättä ole varaa (tai motivaatiota) kutsua paikalle hyönteistorjujia yhtä nopeasti kuin viiden tähden hotelleilla, Bungay lisää.

Luteet osaavat lentää

Lutikat voivat kipittää metrin minuutissa, ja joistakin ihmisistä voikin vaikuttaa siltä, että ne ovat lentäneet paikasta toiseen, sanoo Crawley. Nämä pienet ryömijät osaavat kuitenkin liikkua vain, no, ryömimällä. ”Niillä ei ole siipiä, joten ne eivät osaa lentää, eivätkä hypätä,” Crawley jatkaa.

Luteet elävät vain sängyissä

Lutikat elävät mieluiten siellä, missä niiden isännät nukkuvat, koska silloin ateriointi käy helpoiten. Siitä huolimatta ne voivat matkustaa myös lakanoiden ulkopuolelle. ”Lutikat ovat hyvin litteitä ja voivat mahtua jopa paperiarkin paksuisiin väleihin,” huomauttaa Crawley. ”Teoriassa niitä voi siis löytyä mistä tahansa – mutta ennen kaikkea ne rakastavat reunoja ja ahtaita paikkoja.” Patja ja sängynrunko kannattaa tarkistaa huolella, Crawley lisää, mutta lutikoita voi löytyä myös verhoista, yöpöydistä, pistorasioista ja muualta. Jos epäilet kodissasi lutikkaongelmaa, mutta et ole vielä löytänyt yhtään ötökkää, Crawley suosittelee Ortho Home Defense Bed Bug Trapin kaltaisia tuotteita, joilla ne voi houkutella esiin.

Luteita voi saada vain nukkuessaan saastuneessa sängyssä

Lutikat yhdistetään helposti hotelleihin, mutta niitä voi saada kotiinsa, vaikka ei olisikaan käynyt matkalla. ”Ne ovat melko taitavia liftareita,” sanoo Bungay. Hän on nähnyt tapauksia, jossa henkilö on tuonut matkaltaan lutikoita, jotka ryömivät naapurin makuuhuoneeseen ja aiheuttavat ongelmia viereisessä asunnossa.

Luteet matkustavat ympäriinsä isäntiensä mukana

Vaikka lutikat käyttävät ravinnokseen ihmisen verta, ne eivät halua kulkea mukanasi päivän aikana. Ne ovat kyllin fiksuja tietääkseen, että jos löydät ne, lätistät ne varmasti. Ne eivät siis tarraudu ihoosi tai vaatteisiisi, vaan asettuvat mukavasti matkatavaroihisi tai käsilaukkuusi, kertoo tuholaisten torjuntapalvelu Orkin. Kun yövyt hotellissa, tutki, löytyykö matkatavaratelineestä lutikoita ja laita sitten matkalaukkusi siihen, kehottaa Yhdysvaltain ympäristönsuojeluvirasto EPA. Siten matkatavarasi ja vaatteesi pysyvät kaukana kokolattiamatolta, jolla saattaa ryömiä lutikoita.

Lue lisää: 

Siivoa alusta asti oikein 

Näin peset ikkunat oikeaoppiseseti

20 lentokoneisiin liittyvää myyttiä, jotka sinun on syytä unohtaa