Sokeri – herkku vai myrkky?

Sokeri – herkku vai myrkky?

Luo: 03/30/2013 - 16:47

Jotkut asiantuntijat ehdottavat sokerille samanlaisia annostelurajoituksia kuin huumaaville aineille. Onko sokeri vaarallisempaa kuin esimerkiksi kokaiini?

Nature -tiedelehdessä viime vuonna julkaistun artikkelin mukaan sokeri on myrkky, jonka saantia pitäisi rajoittaa samaan tapaan kuin tupakan ja alkoholinkin. Tutkimusten mukaan ylenmääräinen sokerin nauttiminen (olipa kyseessä tavallista sakkaroosia sisältävä pöytäsokeri tai runsaasti hedelmäsokeria sisältävä, amerikkalaisten suosima maissisiirappi) lihottaa ja lisäksi tuhoaa maksaa, sotkee aineenvaihduntaa, häiritsee aivojen toimintaa ja altistaa sydänsairauksille, diabetekselle ja jopa syövälle. Tähän mennessä viranomaistoimiin ei ole kuitenkaan ryhdytty. Sokerin kieltämisen kannattajat ovat käärmeissään teollisuuden lobbareille ja asiantuntijat sanovat, että pelkkä tiedon jakaminen ei riitä etenkään nyt, kun lähes kaikki ruokamme sisältää sokeria. ”Aivan kuin katselisi lähestyvää junaonnettomuutta hidastettuna”, sanoo tohtori Laura Schmidt UCLA-yliopistosta San Fransiscosta.

Tutkimustuloksista kuultuaan moni vain kohautti olkapäitään ja palasi kesken jääneen pullan ääreen. Liiallisen sokerinkäytön haitat saattavat kuitenkin jo tuntua, vaikka emme itse niitä vielä huomaa. Näillä vihjeillä voit torjua sokerinkäytön pitkäaikaishaittoja ja tuntea olosi hyväksi.

Stressisyömistä

Saatamme piristystä kaivatessamme siemaista nopeasti pussillisen suklaamakeisia tai ahmia laatikollisen keksejä. Mielihalu syntyy kuitenkin jossakin hyvin syvällä. Riippuvuustutkijat ovat ottaneet aivokuvia selvittääkseen, millaisen otteen sokeri voi ihmisestä saada. Kuvat näyttävät samanlaisilta kuin huumeriippuvaisten aivoista otetut kuvat. Kun koehenkilö maistaa sokeria, hänen aivoissaan aktivoituvat samat alueet kuin alkoholistilla, joka saa pullon giniä. Dopamiinia, jota kutsutaan myös mielihyväkemikaaliksi, vapautuu, mikä vahvistaa sokerin himoa. Sokeri kiihdyttää myös rauhoittavan serotoniinin tuotantoa.

Kuinka toimia:
Monet ovat taipuvaisia ahmimaan makeaa ollessaan stressaantuneita. Herkuttelu pari kertaa viikossa ei haittaa, mutta valitse muina päivinä kaurapuuroa ja mausta se korkeintaan yhdellä lusikallisella ruskeaa sokeria, kehottaa tohtori Jeffrey Fortuna, terveyden ja käyttäytymisen asiantuntija Fullertonin California State -yliopistosta. Kokojyvävälipala antaa kylläisyyden tunteen, ja sokeri tyydyttää makean nälän ja nostaa samalla lievästi serotoniinitasoa.

Ohutta yläpilveä

Putositko kärryiltä kesken kokouksen? UCLA-yliopistossa Los Angelesissa tehdyn tutkimuksen mukaan liika sokeri muodostaa aivoissa vapaita radikaaleja ja heikentää hermosolujen välistä viestintää. Tämä voi vaikeuttaa annettujen ohjeiden muistamista, ideoiden käsittelyä ja mielialojen hillintää, sanoo yksi tutkimuksen tekijöistä, tohtori Fernando Gómez-Pinilla.

Kuinka toimia: 
Noudata Amerikan sydänyhdistyksen (AHA) sokerisuosituksia, yhdeksän teelusikallista päivässä miehille, viisi naisille. Kahviloissa on syytä lukea tuoteselosteet ja muistaa, että iso kuppi vaniljalattea ja kahvileipä ylittävät jo tämän suositellun päiväannoksen! Viisas valinta: mustaa kahvia ja maustamatonta jogurttia mustikoiden ja pähkinöiden kera. Makeutus hoituu teelusikallisella hunajaa.

Ikääntyvä iho

Sokeri kiihdyttää ikääntymistä aivan kuten tupakointi ja UV-valo. Kun ihon tukikudoksia muodostavat kollageeni ja elastaani hajoavat auringon säteilyn tai muiden vapaille radikaaleille altistavien tekijöiden vaikutuksesta, solut pyrkivät korjaamaan vahingon. Korjausmekanismi kuitenkin hidastuu iän myötä. Sokeri muodostaa ristisidoksia ihon aminohappoihin, joita vapaat radikaalit ovat saattaneet vahingoittaa. Nämä ristisidokset sotkevat korjausmekanismin, ja ajan myötä iho vanhenee ennen aikojaan.

Kuinka toimia:
Kun ristisidokset ovat muodostuneet, ne eivät enää purkaudu, joten nauti sokeria niin vähän kuin mahdollista. ”Sokeri on vihollinen”, sanoo lääketieteen tohtori William Danby, ihotautien asiantuntija Darthmouthin lääketieteellisestä tiedekunnasta New Hampshiren osavaltiosta. Vältä virvoitusjuomia ja prosessoituja leivonnaisia ja vaihda sokeri kaneliin, joka näyttäisi hidastavan ristisidosten muodostumista. Samalla tavoin ihon terveyttä edistävät neilikka, inkivääri ja valkosipuli.

Laiska lenkki

Lihakset käyttävät polttoaineenaan pääasiassa hiilihydraatteja. Ne hajoavat glukoosiksi, yksinkertaiseksi sokeriksi, joka antaa vauhtia aamulenkillä. Yksittäispakatut välipalat, joiden kehutaan sisältävän luontaisia makeutusaineita, saattavat kuitenkin sisältää vain fruktoosia, sokeria joka pilkkoutuu pääosin maksassa, ei lihaksissa. Näiden välipalojen nauttiminen saattaa aiheuttaa turvotusta tai jopa ripulia.

Kuinka toimia:
Nauti ennen urheilua glukoosipitoinen välipala, jossa on mahdollisimman vähän fruktoosia, neuvoo lääketieteen tohtori, professori Richard Johnson Coloradon yliopistosta Aurorasta. Tuntia ennen raskasta kuntoilua voit kokeilla urheilujuomia tai energiapatukoita, joissa on vain vähän sokeria.

MARIE CLAIRE - LEHTI (HEINÄKUU 2012)

Osallistu keskusteluun!