Isä Meidän

Isä Meidän

Luo: 10/02/2015 - 10:00

Afrikasta Eurooppaan pakenevilla siirtolaisilla on ystävä Vatikaanissa – maasta paennut eritrealainen, joka on auttanut tuhansia epätoivoisia siirtolaisia.

Isä Mussie Zerai on ehdolla Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi.
Kuva: 
Robert Huber

Eräässä asunnossa Vatikaanissa matkapuhelin soi. Isä Mussie Zerai vastaa puhelimeen. Hetkessä hän tunnistaa äänen kuuluvan toiselle eritrealaiselle, hänen maanmiehelleen. ”Papa Mussie?” Hän kuulee äänessä paniikin. 19-vuotias Yonas Debesay on puisella kalastusaluksella, joka uhkaa upota Välimereen.

Vanttera 33-vuotias pappi kysyy nopeassa sarjassa kysymyksiä, joita hän on jo tottunut kysymään. ”Kuinka monta ihmistä aluksella on?” Kyydissä on 200 ihmistä, myös raskaana olevia naisia ja lapsia, ja alus on suunniteltu vain 80 hengelle. ”Millaiset ovat meriolosuhteet?” Myrskyisät, Yonas kertoo. Vene uppoaa syvemmälle ja syvemmälle. ”Kerro tarkka sijaintisi. Anna satelliittipuhelimesi gps-lukemat.”

Zerain numero on levinnyt laajalti. Se on kirjoitettu pakolaisleirien seiniin ympäri Pohjois-Afrikkaa. Sitä on löydetty raaputettuna pakolaisveneiden kaiteisiin. Tällaisten veneiden mukana Italiaan rantautui viime vuonna 170 000 ihmistä pääosin Eritreasta ja Syyriasta, neljä kertaa niin paljon kuin edellisenä vuonna.

Heitä tulee koko ajan lisää. Tämän vuoden toukokuussa erään vuorokauden aikana yli 4 200 Eurooppaan pyrkinyttä siirtolaista pelastettiin veneistään Välimereltä.

Järkyttävin tilasto kertoo, että vuosisadan vaihteen jälkeen Välimeri on vaatinut yli 30 000:n konflikteja ja tyranniaa paenneen siirtolaisen hengen. Tämän vuoden neljän ensimmäisen kuukauden aikana arviolta 1 770 ihmistä hukkui pyrkiessään Eurooppaan.

Vuonna 2008, kun Yonas soitti tuon epätoivoisen puhelun, Mussie Zerai päätti, etteivät Yonas ja muut pakolaiset tulisi olemaan hukkuneiden joukossa. Zerai soitti Italian rannikkovartioston Rooman päämajaan – numeroon, johon hän oli soittanut niin useasti, että muisti sen jo ulkoa. Tunnin kuluttua rannikkovartioston alus oli saavuttanut kauhun lamaannuttamat pakolaiset, jotka olivat olleet matkalla pienelle Sisiliasta etelään sijaitsevalle Lampedusan saarelle.

Mussie Zerai on pelastanut näin tuhansia henkiä. Hän on tuttu hahmo myös Lampedusassa ja muissa paikoissa, joista Eurooppaan saavutaan. Hän tarjoaa lohtua ja käytännön apua turvapaikan hakijoille. Monet heistä ovat nähneet maanmiehiensä hukkuvan ihmissalakuljettajien huterien alusten upotessa. Kauhun ja epätietoisuuden keskellä Zerai on huolehtiva ääni kielellä, jota he ymmärtävät.

Tämän sielunpaimenen työn vuoksi hän on ehdolla vuoden 2015 Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi.

Yksi Zerain vaikutusvaltaisimmista tukijoista rauhanpalkinnon saajaksi on Kristian Berg Harpviken, Oslon kansainvälisen rauhantutkimusinstituutin johtaja. ”Siirtolaisuus Välimeren yli on kasvava humanitäärinen katastrofi. Nobelin rauhanpalkinnon myöntäminen palkitsemaan yksittäisen ihmisen rohkeuden ja moraalisen lahjomattomuuden tuntuu erityisen ajankohtaiselta tänä vuonna”, hän sanoo.

Zerai tuntuu ymmärtävän pakolaisten ahdingon vaistonvaraisesti, varmasti koska kerran hänkin on ollut rahaton muukalainen vieraassa maassa.

 

Mussei Zerai syntyi Eritrean pääkaupungissa Asmarassa vuonna 1975 viidentenä kahdeksasta sisaruksesta. Hän syntyi kuohuvaan maahan, jonka marxilainen naapurimaa Etiopia oli liittänyt itseensä laittomasti. Zerain elämän ensimmäisiä vuosia väritti verinen 30-vuotinen itsenäisyyssota, jonka eritrealaiset lopulta voittivat vuonna 1991.

Hän muistaa, kuinka hänen kotinsa seinät tärisivät pommi-iskuista. ”Olin vain viisivuotias, mutta muistan edelleen kamalat ilmaiskujen, tankkien ja pommien äänet, kun perheeni juoksi turvaan maanalaiseen bunkkeriin.” Jokapäiväinen elämä kuitenkin jatkui ja jo varhain Mussie alkoi opiskella italiaa.

”Eritrea oli kerran Italian siirtomaa ja monet sukuni aikuiset olivat oppineet italiaa. Kun he halusivat keskustella jostain asiasta yksityisesti, he puhuivat italiaksi.” Lämmin hymy valaisee isä Zerain kasvot. ”Olin aina utelias. Halusin tietää mistä he puhuivat!”

Hänen lapsuutensa katkaisi kaksi järkyttävää tapahtumaa. Etiopialaiset vangitsivat muiden virkamiesten mukana hänen isänsä Zerisenayn, joka oli korkea-arvoinen rakennusinsinööri. ”Hän onnistui lahjomaan tiensä ulos vankilasta vuonna 1979, ja kuten tämän päivän pakolaisetkin, hän pakeni jalan ja pääsi Sudaniin, sieltä Saudi-Arabiaan ja lopulta Roomaan, missä hän oli opiskellut yliopistossa.”

Sitten, vuonna 1982, Mussien ollessa seitsemänvuotias hänen äitinsä Silas kuoli ja hänen leskeksi jääneen isoäitinsä täytyi kasvattaa hänet ja hänen kolme siskoaan ja neljä veljeään. ”Hän oli erittäin vahva nainen – kiihkeä, taistelija. Hän osallistui katoliseen messuun päivittäin ja tutustutti minut uskonnon voimaan”, hän kertoo.

Puolet eritrealaisista on kristittyjä, suurimmaksi osaksi ortodokseja. Vain viisi prosenttia väestöstä on katolilaisia. Koska olin menettänyt vanhempani, ”kirkosta, seurakunnasta ja fransiskaanimunkeista, jotka veivät minut lauantaisin ostoksille, tuli minun iso perheeni. Pelasin jalkapalloa ystävieni kanssa ja tein kaikkia normaaleja asioita, mutta halusin olla isommassa yhteisössä, jossa voisin osallistua ja auttaa ihmisiä.”

Neljäntoista vuoden iässä Mussie Zerai kertoi isoäidilleen, että jonain päivänä hänestä tulisi pappi.

Paikallisen piispan rohkaisemana hän matkusti Roomaan tavoitellakseen päämääräänsä. Hän oli 17-vuotias. Viisumin saaminen kesti kuitenkin niin kauan, että Zerain päästessä vihdoin Italiaan vuonna 1992 hänen isänsä oli jo muuttanut Nigeriaan. Yksinäinen nuori Zerai pääsi isä Peter Bonesin siipien suojaan. Bones oli brittiläinen pastori, joka auttoi nuoria kodittomia ihmisiä keskusrautatieasemalla sijaitsevasta toimistostaan.

Bones auttoi häntä saamaan oleskeluluvan. Vastapalveluksena Zerai toimi tulkkina Eritreasta ja Etiopiasta saapuneille uusille tulokkaille. Hän sai osa-aikatöitä hedelmäkojulla Rooman Piazza Vittorio -torilla – ”jossa opin puhumaan italiaa käsilläni” – ja myöhemmin teatterivieraiden vastaanottajana.

Hän teki myös vapaaehtoistyötä useissa seurakunnissa ja ohjasi Etiopiasta ja Eritreasta tulleita maahanmuuttajia ja pakolaisia. Hän auttoi heitä löytämään majoituksen, jakoi ruokaa ja selitti Italian byrokratian pieniä omituisuuksia, jotka heidän täytyi ymmärtää todentaakseen pakolaisstatuksensa.

Eritreassa maan kerran ylistetyt itsenäisyystaistelijat olivat nyt hallituksessa, mutta heistä oli tullut voimakkaan autoritäärisiä, ja he olivat asettaneet maahan määrittelemättömän pituisen asepalveluksen, josta kieltäytyminen johti vankeustuomioon ja kidutukseen. Vuoteen 2011 mennessä 222 000 eritrealaista, lähes viisi prosenttia väestöstä, oli ottanut riskin kuolla rajavartioiden luoteihin ja paennut maasta.

Ajatus pappisvihkimyksestä ei koskaan unohtunut, mutta Zerai halusi tehdä työtä kansansa parissa, eikä rajoittaa työtä vain saarnastuoliin. Eräs italialainen pappi suositteli hänelle piispa Giovanni Battista Scalabrinin vuonna 1887 perustamaa katolista pappien ja munkkien järjestöä, joka omistautui siirtolaisista huolehtimiseen. Niinpä, uuden vuosituhannen koittaessa, Zerai löysi kutsumuksensa Scalabrinin seuraajien joukosta.

Kymmenen vuotta myöhemmin Mussie Zerai vihittiin papiksi Santo Stefano degli Abissini -nimisessä kirkossa, joka on Vatikaanin vanhin pystyssä oleva kirkko. Paavi Sixtus IV lahjoitti kirkon katolilaisille eritrealaisille ja etiopialaisille 1400-luvulla.

Päivä oli täynnä iloa ja ylpeyttä – ja hieman haikeutta. ”Suren eniten sitä, ettei isoäitini ollut paikalla. Hän kuoli 99-vuotiaana vuonna 2007. Hän opetti minulle niin monia asioita.” Zerailla oli kuitenkin oikeassa kädessään isoäidin yksinkertainen kultasormus, jonka hän oli saanut tavatessaan isoäidin viimeisen kerran.

Vastalahjaksi Zerai oli antanut hänelle puhelinnumeronsa ja sanonut: ”Anna tämä niille, jotka tarvitsevat apuani.” Vähänpä hän tiesi, kuinka paljon nuo numerot tulisivat merkitsemään niin monelle ihmiselle.

On maaliskuun alku vuonna 2015 ja isä Zerai pukeutuu upeaan kerman ja kullan väriseen kirjailtuun kaapuunsa pitääkseen messun uudenaikaisessa Pyhän Franciscuksen kirkossa Sveitsin Kriensissä, lähellä Luzernia. Vaikka Zerain pääpaikka on Roomassa, jonne hän on perustanut Italiaan tulleiden maahanmuuttajien yhteiskuntaan integroitumista edistävän avustusjärjestön nimeltä Agenzia Habeshia, hän käy Sveitsissä joka ikinen viikonloppu omalla kustannuksellaan. Siellä hän pitää jumalanpalveluksia maan 6 500 eritrealaiselle katolilaiselle ja toimii ”siltana oman kansan ja viranomaisten välillä”.

Hän tietää kielen olevan este työn ja hyväksynnän saamiselle, joten hän on painostanut kantoneita eli Sveitsin liittovaltion jäsenmaita järjestämään kursseja ja kehottaa seurakuntalaisiaan ottamaan niille osaa.

”Yhteiskunnan osaksi tuleminen on avainasia. Heille täytyy antaa mahdollisuus työskennellä ja antaa oma panoksensa uudelle yhteisölle. Muuten he elävät passiivista elämää tukien varassa, mikä tuo isot kustannukset sveitsiläisille veronmaksajille”, hän sanoo.

Zerai ei hyväksy sitä, että jotkut eritrealaiset on majoitettu maan alle käyttöä vailla oleviin armeijan bunkkereihin. ”Tapasin heitä Genevessä ja Lausannessa, jossa he osoittivat mieltään. He huusivat: ’Me emme ole sodassa! Tarvitsemme happea!’ Viranomaiset kertoivat minulle, että bunkkerit ovat vain tilapäinen majoitusratkaisu. Niissä asuville ihmisille ne eivät tunnu tilapäisiltä kuukausien oleskelun jälkeen.”

Zerai pitää tämän päiväisen messun Ge’ezin kielellä. Se on seemiläinen, Eritrean katolisen kirkon käyttämä kieli, joka latinan tavoin on poistunut päivittäisestä käytöstä. Seurakuntaan kuuluu 40 henkilöä, suurin osa heistä nuoria aikuisia, mutta heidän laulunsa voima saa määrän kuulostamaan kaksinkertaiselta. He vastaavat laulullaan Zerain kauniiseen baritoniin jumalanpalveluksen aikana. Palvelus kestää kaksi tuntia, ja sitä rytmittävät rukoukset ja suitsukkeen vahvat lehahdukset. Laulu kantaa mukanaan unohtumattomia säkeitä Afrikan sarvesta ja maasta, jota he eivät ehkä koskaan enää näe.

”On tärkeää, että olette valmiita antamaan osanne uuden maanne hyväksi”, Zerai kertoo heille. Hän on tämän ensiaskeleitaan ottavan yhteisön yhdistävä voima, mutta hänen mielestään ”kaikki ovat vastuussa omasta kohtalostaan”.

Hän sanoo, että myös Euroopalla on vastuu tuhansien Syyriasta, Irakista, Somaliasta, Afganistanista ja hänen kotimaastaan kotoisin olevien pakolaisten kohtalosta.

Vuoden 2015 alussa Italian merivoimat keskeytti Mare Nostrumin, etsintä- ja pelastusoperaation, jonka avulla oli pelastettu yli 150 000 siirtolaista ja saatu 330 salakuljettajaa oikeuden eteen. Merivoimien operaatio oli saanut kritiikkiä niiltä, jotka uskoivat sen vain rohkaisevan entistä suurempaa määrää ihmisiä riskeeraamaan henkensä päästääkseen Eurooppaan. Sen korvasi paljon pienempi Euroopan unionin operaatio nimeltä Triton, joka keskittyy rajatarkastuksiin.

”Määrät kasvavat”, Zerai sanoo. ”Nyt ihmisiä tulee rahtilaivoissa, jotka salakuljettajat hylkäävät ja jättävät ajelehtimaan rantaa kohti. Ihmisiä ei tuo tänne niinkään Euroopan vetovoima, vaan konfliktit ja hirmuvalta heidän kotimaassaan. Miksi he muuten ottaisivat niin suuren riskin, koska matkalla tänne heidät voidaan kidnapata, raiskata, tai he voivat hukkua.”

Jumalanpalveluksen jälkeen Zerai ja hänen seurakuntansa rentoutuvat kakun ja makean mustan teen äärellä. Jotkut hänen laumansa jäsenistä ovat uusia tulokkaita ja vielä hieman hämmentyneitä; he kerääntyvät lähelle ja paistattelevat hänen rauhoittavassa lämmössään.

Yhden lämpimimmistä kädenpuristuksista saa Yonas Debesay. Hän on nyt 25-vuotias, naimisissa toisen eritrealaisen kanssa, ja hänellä on vakituinen asuinpaikka Sveitsissä. Yonas on tuonut kaksivuotiaan tyttärensä Katarinan tapaamaan Papa Mussieta.

”Täältä on vaikeaa saada töitä”, Yonas sanoo, ”mutta opiskelin saksaa, ja vuodesta 2011 olen työskennellyt pizzakokkina Luzernessa. Kyllä, olen onnekas. Ja ilman Papa Mussieta tuhansia muita olisi hukkunut.”

”Sivistyneen maan pitäisi ottaa pakolaiset vastaan humaanilla tavalla”, Zerai sanoo. ”Nämä ihmiset ovat tulleet tänne etsimään vapautta, oikeutta ja ihmisarvoa.” Hän on ottanut yhteyttä italialaisiin ministereihin ja Euroopan unioniin, ”mutta en näe minkäänlaista poliittista tahtoa etsiä ratkaisua”.

Ainakin paavi Franciscus kuuntelee. Hän on varoittanut Euroopan unionia, että Välimerestä uhkaa tulla ”valtava siirtolaisten hautausmaa”.

Mistä Zerai löytää voimaa, ettei hän menetä hermojaan poliitikkojen jyrkkyydestä tai vaivu epätoivoon nähdessään taas uusia ruumispusseja vedettävän rantaan?

Hän hymyilee valloittavasti. ”Jeesuksen vertaus väärämielisestä tuomarista”, hän sanoo. ”Köyhä leski menee toistuvasti välinpitämättömän tuomarin eteen saadakseen oikeutta vihollistaan vastaan. Lopulta leski onnistuu väsyttämään tuomarin ja tämä auttaa häntä. Kaikki on kiinni rukouksen voimasta ja siitä, ettei koskaan anna periksi.”

Osallistu keskusteluun!