Reijon Taipale – Rakastetun tangolaulajan tarina

Maaliskuussa 70 vuotta täyttänyt Reijo Taipale on kiertänyt suomalaisia tanssilavoja lähes puoli vuosisataa. Laulaminen ei ole hänelle vieläkään rutiinia, vaan ilo ja elämän suola. ”Olen laulanut Satumaa-tangon yleisölle ainakin 7 500 kertaa”, Reijo sanoo. ”Mutta joka ikinen kerta lähden yhtä ahnaasti sille matkalle, tulkitsemaan kappaletta.” Reijoa onhelppo uskoa. Kun keskustelimme hänen tunnetuimpien tangojensa syntyhistoriasta ja sanoista, Reijo intoutui useampaan otteeseen laulamaan ja hyräilemään kappaleita.

Reijon oma taipale alkoi kaikkea muuta kuin satumaan oloissa. Hän syntyi Miehikkälässä maaliskuun yhdeksäntenä 1940, talvisodan viimeisinä dramaattisina päivinä. Reijon lisäksi Taipaleen perheeseen syntyi sinä päivä­nä kaksossisar. ”Olimme tyypillinen pienviljelijäperhe, meillä oli pari kolme lehmää ja pläntti kivistä peltoa”, Reijo sanoo. ”Perheessä oli kymmenen lasta, ja me olimme nuorimmat.” Reijon isä kuoli sydänkohtaukseen, kun poika oli kolmivuotias.

Kansakouluiässä laulaminen alkoi kiinnostaa Reijoa, ja hänellä olikin siihen verenperintönä saatuja lahjoja. ”Äidilläni oli hyvä lauluääni, mutta ei hän koskaan esiintynyt”, Reijo sanoo. ”Lauloin mielelläni kansakoulun joulu- ja kevätjuhlissa, jostain kumman syystä esiintyminen alkoi kiinnostaa.” Nuorena Reijolla oli yksi esikuva ylitse muiden: Olavi Virta. ”Kesällä 1952, kun olin 12-vuotias, puoliksi karkasin Miehikkälän lavalle ihailemaan Mestarin laulua.”

Pieni maatila ei antanut kovinkaan kummoista elantoa, ja niinpä Reijokin joutui jo teini-ikäisenä tekemään metsätöitä. ”Se oli kovaa hommaa kasvu­ikäi­selle, ennen moottorisahojen tuloa työ oli tehtävä kirveellä ja pokasahalla”, Reijo kertoo. ”Myöhemmin kun Erkki Pälli teki minusta ensimmäisen lehtijutun, hän otsikoi sen ’Tukkimiehestä tangotähdeksi’.”

Niissä oloissa laulajan ura näytti melkoiselta satumaalta, ja sitä kohti Reijo alkoi pyrkiä. 1950- ja 1960-luvun vaihde oli iskelmälaulukilpailujen luvattua aikaa. ”Osallistuin moniin kilpai­luihin”, Reijo kertoo. ”Lappeenrannan urheilutalolla sijoituin toiseksi, Haminan työväentalolla voitin, ja varusmiesaikana Imatralla voitin kilpailut Vuoksenniskan urheilutalolla ja työväentalolla.”

Mies tyttöbändissä

Laulukilpailumenestyksen myötä Reijon upea ääni huomattiin myös levy-yhtiöissä. ”Sain parikin kutsua koelauluun, mutta en saanut lomaa armeijasta”, Reijo kertoo. ”Jälkeenpäin ajatellen niin olikin oikeastaan parempi, ehdin opiskella hieman laulua ennen varsi­naisen uran alkua.”

Laulajan ura oli kuitenkin päättäväisen nuoren miehen selvä tavoite. ”Kun olin päässyt armeijasta, tein pari viikkoa metsäpalstalla töitä, jotta saisin matkarahat Helsinkiin”, Reijo kertoo. ”Pyhänmiestenpäivänä 1960 muutin Helsinkiin. Täällä asui tuttuja poikia Miehikkälästä, ja pääsin pian töihin rakennuksille.”

Vapaa-aikansa Reijo käytti lauluopintoihin. ”Pääsin Kipparikvartetin jäsenen Eero Väreen laulutunneille, ja se oli iso askel eteenpäin urallani”, Reijo kertoo. Myös menestys laulukilpailuissa jatkui. Vuoden 1961 puolella hän voitti iskelmälaulukilpailut Vantaan Korsossa ja Helsingin Kauppakorkeakoululla.

Eero Väreen kautta Reijo pääsi myös orkesteriin laulusolistiksi. Yhtyeen nimi oli Rytmi-Tytöt. ”Bändissä oli kolme tyttöä, mutta minun lisäkseni myös rumpali oli miespuolinen”, Reijo sanoo. ”Kesällä 1961 teimme useita tanssilavakeikkoja. Ajoimme Ford Customilla, katolla oli rummut ja kontrabasso, ja minä jouduin nuorimpana istumaan epämukavimmalla paikalla takana keskellä.”

Kesällä 1961 Reijo sai myös tehtyä levytyssopimuksen Scandian kanssa. ”Eero Väre piti laulukurssi­laisille keväisin oman tilaisuuden, jossa kukin esitti pari kappaletta pianon säestyksellä”, hän kertoo. ”Levy-yhtiön edustajat olivat paikalla, ja sen perusteella minut poimittiin.”

Reijo Taipaleen ensimmäinen single Aila / Yön hetket ilmestyi toukokuussa 1962. Kaksi tangoa sisältänyt levy sai heti hyvän vastaanoton, mutta varsinainen läpimurto tapahtui loppuvuodesta 1962. Silloin Reijo sai levytettäväkseen Unto Monosen tangon Satumaa.

”Henry Theel oli levyttänyt Satumaan jo 1950-luvulla, mutta silloin se ei ollut mikään suursuosikki”, Reijo toteaa. Nyt suosio oli kuitenkin taattu. Satumaa nousi helmikuussa 1963 singlelistan ykköseksi ja se pysyi Top 10
-lis­talla peräti kahdeksan kuukautta.

Huimaan nousuun

Satumaa muutti Reijo Taipaleen elämän. ”Kappale oli niin suosittu, että keikkoja riitti”, Reijo kertoo. ”Saatoin lopettaa päivätyöt ja keskittyä pelkästään laulamiseen.” Vuoden 1963 alussa Reijo liittyi Kullervo Linnan orkesteriin. ”Jonkin aikaa lauloin myös ilman orkesteria, mutta vappuna 1965 kasasin lopulta oman bändin”, Reijo kertoo. ”Silloin aloin myös itse hoitaa keikkamyyntini, ja niin olen tehnyt näihin päiviin asti.”

1960-luvulla Reijo Taipaleen suosio oli niin vankkaa, että keikkoja oli helppo myydä. ”Olen säästänyt sen aikaiset keikkakalenterit, ja niistä voi nähdä, että kesäisin yleensä vain maanantait olivat vapaita”, hän toteaa. ”Siihen aikaan lavoja oli joka niemessä, notkossa ja saarelmassa, joten keskellä viikkoakin sain keikkoja pienemmillä, 300–400 hengen lavoilla.”

Mieleenpainuneimman keikkakiertueensa Reijo teki elokuussa 1966. Hänen kanssaan samoilla keikoilla esiintyi lapsuusaikojen esikuva, josta Reijo edelleen käyttää kunnioittavaa nimitystä Mestari. ”Teimme parin viikon kiertueen Olavi Virran kanssa, ja sain seurata vierestä Mestarin työskentelyä”, Reijo kertoo. ”Ennen sairastu­mistaan hänellä oli vielä upea ääni. Yhtä hienoa ja monipuolista laulajaa en varmaan enää kohtaa.”

Ahkerasti keikkaileva artisti joutui myös luopumaan paljosta. ”Esikoisemme Satu syntyi 1966, ja pääsin kotiin liian harvoin”, Reijo sanoo. Nuori isä olisi totta kai mielellään seurannut tarkemmin lapsen kehitystä. ”Kärjistäen voisi sanoa, että kotiin tullessa totesin vain, että tyttöhän ryömiikin jo, ja seuraavan kerran huomasin, että nyt hän jo kävelee”, Reijo toteaa. ”Sitä touhua jaksoi, koska oli pakko. Asunto oli ostettava ja asuntolainaa maksettava. Se piti kiireisenä – ja siinä iässä sitä jaksoi ihmeesti.”

Länsimaissa 1960-luvun alkupuoli oli Beatlesin ja muiden kitarayhtyeiden nousukautta. Suomessa tango tarjosi kuitenkin tasapäisen vastuksen, ja Beat­lesin ohella singlelistan kärkipaikoista kilpailivat Eino Grön, Taisto Tammi ja Reijo Taipale. Noina vuosina Reijo oli melkoisessa hittiputkessa, ja monet menestystangoista olivat Unto Monosen käsialaa. ”Unto Mononen sävelsi tangoja ihan minua varten, kuten Tähdet meren yllä, Kangastus ja Onnenmaa”, Reijo kertoo. ”Niitä tuli lyhyessä ajassa kaikkiaan kymmenkunta.”

Unto Monosen tango ja Reijo Taipaleen ääni ovat lyömätön yhdistelmä. Hämmästyttävää kyllä, miehet eivät koskaan tavanneet. ”Keskustelin hänen kanssaan vain pari kertaa puhelimessa”, Reijo sanoo. ”Jälkimmäisellä kerralla Unto soitti minulle Kemiin ja sanoi, että olisi kiva tavata. Hän itse oli Rovaniemellä. Olin kuitenkin lähdössä aamukoneella Helsinkiin, joten se tapaaminen jäi.” Unto Mononen kuoli vuonna 1968 vain 37-vuotiaana.

Uusia tuulia

Monosen kuoleman aikoihin tangon suurin suosio alkoi jo hiipua. ”1960-luvun lopulla ja 1970-luvulla suomalaista tangoa alettiin runtata ja naureskeltiin muun muassa, että tangojen sanat ovat imeliä”, Reijo toteaa. ”Ehkä niin joidenkin tangojen kohdalla onkin, mutta kyllähän iskelmien sanoitukset ovat olleet aivan yhtä siirappimaisia.”

Tangon suosion lasku näkyi myös Reijo Taipaleen uralla. Hän levytti 1970-luvulla harvakseltaan, ja levyjen myynti oli suhteellisen vaatimatonta. ”Onneksi silloinkin keikkoja riitti hyvin, ja se piti minut leivässä”, Reijo sanoo. ”Minulla oli hyvä orkesteri, joka soitti kunnon tanssimusiikkia. Ja kyllä kesäisillä tanssilavoilla tango piti edelleen pintansa, niin kuin se pitää edelleenkin.”

Reijo Taipaleen uusi nousu levytähtenä alkoi 1980-luvun lopulla. ”Aloitin silloin yhteistyön tuottaja Seppo Matinsalon kanssa”, Reijo kertoo. ”Ruusu joka vuodesta -levy oli koko urani ensimmäinen albumi, josta sain kultalevyn.” Vuonna 1989 ilmestynyt Virran rannalla myi peräti platinaa. Kun tuottaja ehdotti Reijolle nimikappaleeseen rautalankasoundia, Reijo oli aluksi sitä vastaan. ”Itse asiassa lähdin huvilal­le karkuun koko ajatusta”, Reijo kertoo. ”En halunnut, että minun ajateltai­siin matkivan Agentsia ja Topi Sorsakoskea, olen sellaisen suhteen aika herkkänahkainen.”

Rautalankasoundi sopi kuitenkin hyvin Reijolle, ja viimeisten parinkymmenen vuoden aikana hänet on opittu tuntemaan entistä monipuolisempana laulajana, ei pelkästään tangon taitajana. Muun muassa kappaleet Vuodet elämää on ja Jaksaa vanhakin tanssia ovat olleet hittejä, mutta todellinen yllätysveto oli vuonna 2003 levytetty Ihan kuin nuo toiset. Kappale oli käännös ruotsalaisen Kent-yhtyeen kappaleesta Dom andra. ”Sekin oli Matintalon Sepon idea, ja ajattelin, että vedetään pois vain”, Reijo sanoo. ”Kappaleen suosion myötä parina kesä­nä lavan eteen tuli perus­yleisön lisäksi myös nuorempia heppuja.”

Lavan eteen kerääntyvä yleisö on Reijon mukaan hyvän keikan merkki. ”Yleensä keikoilla on kahdenlaista porukkaa, lavan edessä on yleisömuuri ja taaempana sitten se tanssiva porukka”, Reijo sanoo. ”Kuten ystäväni Kari Tapio on todennut, keikka on todella onnistunut silloin, kun se yleisömuuri on paikalla vielä viimeisen kappaleenkin aikana.”

Onnen kaipuu

Reijo Taipale on pysynyt vuosikymmenestä toiseen yhtenä suosituimmista keikka-artisteista. Kolme vuotta sitten keikkailuun tuli kuitenkin tauko sairauden vuoksi. Keväällä 2007 häneltä poistettiin kasvain. ”Sairaus on nyt ohi”, Reijo sanoo. ”Mitään ei ole löytynyt jälkitarkastuksissa, ja olen itse päättänyt unohtaa koko jutun.”

Nykyisin Reijo keikkailee vain kesäisin, ja edelleen hän vetää tanssila­vat täyteen. ”Viime vuonna tein 35 keikkaa, ja niin on tarkoitus tänäkin kesänä”, Reijo sanoo. Pidemmälle tähtääviä suunnitelmia seitsemänkymppisellä laulajalla ei ole, vaan hän miettii uran jatkon vuosi kerrallaan. ”Laulan niin kauan kun se tuntuu hyvältä ja sanat pysyvät vielä päässä”, Reijo toteaa.

Vaikka Reijo on viime vuosina levyt­tänyt tangoja paljon vähemmän kuin uran alussa, tango on yhä hänelle se ykkönen. ”Tangossa on laulettava pitkiä ääniä, ja äänen pitää soida”, Reijo sanoo. ”Se vaatii enemmän ääneltä kuin kepeä iskelmä.” Hänen haaveenaan on tehdä vielä ainakin yksi kunnon tangolevy. ”Haluaisin tehdä levyn ison, 30­–35 hengen orkesterin kanssa ”, Reijo sanoo. ”Siihen tulisi hyviä, suoma­laisia tangoja, ainakin Unto Monoselta ja Toivo Kärjeltä…”

Itsestään selvä valinta levylle olisi tietenkin Satumaa, jonka jatkuvaa suosiota Reijo on joutunut pohtimaan ja selittämään moneen kertaan vuosien varrella. ”Satumaa on sanoiltaan varsin erilainen kuin perustangot, joissa käsitellään rakkautta, rakastumista ja rakkaudessa pettymistä”, Reijo toteaa. ”Satumaa on täynnä haikeutta, mutta sen kaipuu ei kohdistu yksittäiseen henkilöön. Siinä on kaukokaipuuta, kaipuuta onneen ja parempaan elämään.”

Lähes viidenkymmenen vuoden jälkeenkään suomalaiset eivät ole saaneet Satumaasta tarpeekseen. ”Kyllä sitä pyydetään joka keikalla”, Reijo sanoo. ”Jos en puoleenyöhön mennessä ole sitä laulanut, kuuluu yleisöstä huuto: ’Missä viipyy Satumaa?’” Ja totta kai Reijo antaa yleisölle sitä, mitä se haluaa. Kun hän seuraavan kerran tanssilavalla esittää Satumaan, tapahtuu sama kuin yli 7 000 kertaa aiemminkin. ”Silloin miehiin tulee vauhtia”, Reijo sanoo. ”He lähtevät ripein askelin kohti naisten penkkiä, ja tanssi­lattia täyttyy.”

Ja sitten tango alkaa suomalaisille niin tutuin sanoin ja sävelin:

Aavan meren tuolla puolen jossakin on maa,
missä onnen kaukorantaan laine liplattaa,
missä kukat kauneimmat luo aina loistettaan,
siellä huolet huomisen saa jäädä unholaan…

Kirjoittanut: Reino Rasilainen
 
Artikkeli on julkaistu alunperin Valitut Palat -lehdessä toukokuussa 2010. 

Lue lisää: 

Unohtumaton Kirka Babitzin

Seija Simolan tarina

Raul Badding Somerjoen tarina