Terveys & hyvinvointi - Hyvä ja paha rasvakudos

Hyvä ja paha rasvakudos

Luo: 06/08/2018 - 15:43

Viime vuosina on oivallettu, että rasvakudos on sisäelin.

Rasvakudos
Liikunta tehoaa nimenomaan viskeraalirasvaan erityisen hyvin.
Kuva: 
Thinkstock


Rasvakudoksella on aktiivinen rooli koko elimistön toiminnassa. Se toimii samalla tavalla kuin haima, kilpirauhanen tai mikä tahansa sisäelin. Rasvakudos tuottaa hormoneja, entsyymejä ja proteiineja, joita ei synny muualla kehossa. Lisäksi se lähettää viestiproteiineja muun muassa aivoihin, maksaan ja haimaan ja vastaanottaa niitä kaikkialta kehosta.

Rasvakudos on kuitenkin siinä mielessä erikoinen sisäelin, että voimme vaikuttaa sen kokoon elintavoillamme. Tasapaino keikahtaa helposti, jolloin rasvakudoksesta tulee liian suuri tai joskus liian pieni, ja silloin ongelmat alkavat. Jos ihmisessä on liian vähän rasvaa, hän saa – hämmästyttävää kyllä – samanlaisia oireita kuin ylipainoiset ihmiset.

Rasvasolujen erittämiä hormoneja, proteiineja ja entsyymejä kutsutaan adipokiineiksi. Ensimmäinen adipokiini, leptiini, löydettiin vuonna 1994, mutta nyt niitä tunnetaan jo yli viisikymmentä. Ne säätelevät osaltaan lukuisia kehon toimintoja, kuten ruokahalua ja energiatasapainoa, verisuonten uudismuodostusta, verenpainetta, immuunivastetta ja insuliiniherkkyyttä. Useiden tutkimusten mukaan monilla adipokiineilla on myös tulehdusta voimistavia ja sääteleviä vaikutuksia.

Rasvakudos säätelee omaa toimintaansa ja vaikuttaa merkittävällä tavalla myös muiden elinten toimintaan. Se vaikuttaa ruoansulatuskanavaan, maksaan, lihaskudokseen ja aivoihin; se kommunikoi tauotta koko kehon kanssa. Kun rasvan osuus kehossa kasvaa liian isoksi, tästä rauhasesta tulee kehon sisäinen ”suurvalta”. Se alkaa määrätä liikaa elimistössä.

Vatsan viskeraalirasva

Ylimääräinen rasva kertyy kehossa kahteen eri paikkaan, joko ihonalaiseksi rasvaksi tai viskeraalirasvaksi. Ihonalainen rasva näkyy ulospäin. Se kertyy muun muassa takamukseen, lantiolle, reisiin ja käsivarsiin, ja se on helppo havaita tunnustelemalla. Viskeraalinen rasva sijaitsee vatsaontelon sisällä ja ympäröi sisäelimiä kuten maksaa, munuaisia, sydäntä ja haimaa. Tätä rasvaa kutsutaankin joskus sisäelinrasvaksi tai abdominaaliseksi rasvaksi.

Normaalipainoisilla, normaalivyötäröisillä ihmisillä viskeraalirasvaa ei yleensä juuri ole, mutta liikapainoisella sitä voi olla jopa kymmenesosa kokonaispainosta. Juuri viskeraalirasva pyöristää pallovatsan, ja tällöin rasva on elimistön hyvinvoinnin kannalta pahimmassa mahdollisessa paikassa.

Se, mihin ylimääräinen rasva kehossa kertyy, riippuu suureksi osaksi hormoneista ja perintötekijöistä. Hormonaalisista syistä rasva kertyy naisilla helpommin alavartaloon eli takamukseen, lantiolle ja reisiin. Miehillä puolestaan rasva kertyy tavallisesti keskivartaloon ja juuri vatsaontelon sisään viskeraalirasvaksi. Vanhemmiten estrogeenitasojen laskiessa myös naisilla rasva alkaa kertyä helpommin vatsaonteloon. 

Perinteinen "kaljamaha" eli vatsaan kertynyt rasva on vaarallisempaa kuin reisien, takamuksen tai "jenkkakahvojen" rasva.
Kuva:Thinkstock


Vaikka ihonalaisrasva näkyy viskeraalirasvaa selvemmin, sen vaikutukset aineenvaihduntaan ja terveyteen eivät ole yhtä vakavat kuin viskeraalirasvalla. Ihonalaisrasva ei nimittäin pääse vaikuttamaan sisäelimien aineenvaihduntaan ja verenkiertoon yhtä voimakkaasti – mikäli sitä ei ole merkittävää määrää.

Viskeraalirasvan on havaittu olevan biologisesti aktiivista. Vatsaontelon sisäisestä rasvasta erittyy suuri määrä erilaisia aineita verenkiertoon, ja monet niistä ovat haitallisia. Rasvasolujen erittämät aineet vaikuttavat haitallisesti muun muassa hormonitoimintaan, veren rasvahappokoostumukseen, glukoosinsietokykyyn, kolesteroliarvoihin ja verenpaineeseen.

Rasvakudoksesta erittyy myös vapaita rasvahappoja verenkiertoon ja sitä kautta maksaan. Aiemmin näiden rasvahappojen arveltiin olevan pääosassa insuliiniresistenssin synnyssä, mutta sittemmin huomio on kiinnittynyt viskeraalisen rasvan tulehdusta aiheuttavaan vaikutukseen. 

Kun rasvaa varastoituu viskeraalisiin rasvasoluihin, ne paisuvat. Paisuttuaan yli tietyn rajan rasvasolut alkavat erittää verenkiertoon muun muassa sytokiiniä ja muita aineita, jotka aiheuttavat kroonisen matala-asteisen tulehdustilan. Tämä tulehdus on niin heikko, että se on lähes huomaamaton, mutta ajan mittaan sillä on vakavia terveysvaikutuksia. 

Hyödyllinen adiponektiini

Siinä missä viskeraalirasva on elimistön ”pahis”, ihonalaisella rasvakudoksella voi olla myös myönteisiä terveysvaikutuksia. Normaalipainoisen ihmisen rasvasolut erittävät runsaasti adiponektiini-nimistä ainetta, joka on yksi harvoista hyvistä adipokiineista; se herkistää elimistöä insuliinille ja ehkäisee myös tulehduksellisia reaktioita. Toisin sanoen normaalipainoisen ihmisen rasvasolut ovat apuna tukemassa elimistön normaalia aineenvaihduntaa ja puolustusjärjestelmää. 

Adiponektiini suojaa ihmistä usealla eri tavalla. Ensinnäkin se hidastaa valtimoiden kalkkeutumista estämällä plakkien muodostumista verisuonten seinämiin. Toiseksi se edistää insuliinin kulkeutumista kohdesoluihin. Esimerkiksi eläinkokeissa on havaittu, että adiponektiini lievittää hiirten insuliiniresistenssiä. Kolmanneksi adiponektiini jarruttaa tulehdusvälittäjäaineiden toimintaa ja hillitsee näin tulehdusta.
Adiponektiinipitoisuus rasvakudoksessa on suurimmillaan normaalipainoisilla, mutta se laskee tasaisesti erityisesti keskivartalolihavuuteen liittyvän vatsarasvan lisääntyessä.

Ylipainoisilla ja kakkostyypin diabetesta sairastavilla adiponektiinia on vain vähän. Kun sen suojaava vaikutus puuttuu, tulehdusta piiskaavat sytokiinit pääsevät valloilleen, insuliiniresistenssi lisääntyy eikä mikään ei estä plakkeja liimautumasta valtimonseinämiin.

Monilla ylipainoisilla veren adiponektiiniarvot ovat alhaiset. Jos rasvasolut ovat täpötäynnä, ne rajoittavat adiponektiinin tuotantoaan. Koska insuliinin tehokkuus vähenee näin huomattavasti, osa ravintoaineista – ennen kaikkea glukoosista – jää vereen sen sijaan, että ne menisivät määränpäihinsä. Seurauksena ovat kohonneet verensokeriarvot, jotka voivat johtaa kakkostyypin diabeteksen kehittymiseen.

Myös laihoilla ihmisillä adiponektiinipitoisuus on keskimääräistä alempi, koska ihonalaista rasvakerrosta on vähemmän. Paradoksaalista kyllä, myös hyvin laihat ovat tämän vuoksi normaalipainoisia alttiimpia sydän- ja verisuonitaudeille.

42 vinkkiä nopeaan ja helppoon painonpudotukseen
Mitä kehosi haluaa sinulle kertoa?
12 yllättävää faktaa avokadosta

Readers Digest Valitut Palat

Osallistu keskusteluun!