Previous slide
Next slide

Influenssa – Totuus influenssarokotteista

influenssa_rokote
Facebook
Twitter
WhatsApp
Pinterest
Email
Tulosta
Kirjoittanut: JENN SINRICH
Asiantuntijat romuttavat joitakin vääriä uskomuksia rokotteesta, joka saattaa pelastaa jopa ihmishengen.

Uutta influenssarokotetta ei tarvitse ottaa, koska otit sen viime vuonna 

”Influenssavirukset muuntautuvat jatkuvasti, eikä ole mitenkään eriskummallista, että joka vuosi ilmestyy parikin uutta virusta”, sanoo erikoissairaanhoitaja ja hoitotyön apulaisprofessori Caroline Sullivan Columbian yliopistosta New York Citystä. ”Tutkimukset ovat osoittaneet, että elimistön joko rokotteen tai sairastumisen kautta hankittu immuniteetti influenssaa vastaan heikkenee ajan myötä.”

On jo liian myöhäistä hankkia rokotetta enää tänä vuonna 

Influenssakausi saattaa alkaa jo lokakuussa ja jatkua jopa toukokuuhun, joten jos huomaat tammikuun lopussa tai helmikuussa unohtaneesi rokotuksen, sitä suositellaan yhä otettavaksi.

Olet jo sairastanut influenssan tänä vuonna

Oletko varma, että kyseessä oli nimenomaan influenssa, eikä jokin muu virustauti? ”Monet muutkin virukset saattavat tuntua potilaasta influenssalta”, toteaa New York Cityn sairaalassa työskentelevä sairaanhoitaja Ali Mileski. Vaikka olisitkin sairastanut influenssan, yhden virustyypin sairastaminen ei suojaa muilta virusvarianteilta. 

Rokotteesta saa kunnon influenssan

Yhdysvaltain liittovaltiotasolla toimiva sairauksien ehkäisyyn erikoistunut laitos CDC kertoo influenssarokotteita valmistettavan kahdella tavalla: toisissa on mukana inaktivoituja viruksia (jotka eivät siis voi tarttua) ja toisissa ei ole viruksia ollenkaan. Joillekin tulee lievää kuumetta ja lihassärkyä, mutta ne kestävät vain päivän tai kaksi ja ovat huomattavasti lievempiä kuin oikean influenssan aiheuttamat oireet.

Rokotuspäivänä täytyy jättää treenit väliin

Liikunta ennen tai jälkeen piikillä käymisen saattaa jopa auttaa elimistöä tuottamaan lisää influenssaa vastaan taistelevia vasta-aineita. Iowan osavaltion yliopistossa tehdyssä pienimuotoisessa tutkimuksessa todettiin, että niillä opiskelijoilla, jotka pyöräilivät tai hölkkäsivät puolentoista tunnin ajan influenssarokotteen saatuaan, oli elimistössään melkein kaksinkertainen määrä vasta-aineita niihin verrattuna, jotka eivät kuntoilleet.        

Olet liian vanha

Rokottaminen on erityisen tärkeää yli 65-vuotiaille, koska heillä on suuri riski sairastua influenssan vakavampaan muotoon. CDC:n mukaan viime vuosina arviolta 71–85 % kuolemaan johtaneista tautitapauksista ja 54–70 % sairaalahoitoa vaatineista tautitapauk-sista kuului juuri tähän ikäryhmään. 
Tiedustele lääkäriltäsi kahta yli 65-vuotiaille suunnattua rokotetyyppiä. Korkean annoksen rokote sisältää neljä kertaa niin paljon antigeeniä kuin tavallinen influenssarokote, ja eräässä kliinisessä tutkimuksessa todettiin, että rokotetta saaneet sairastivat 24 % vähemmän influenssaa kuin tavallisen annoksen saaneet. Adjuvanttia eli vahvistavaa apuainetta sisältävä rokote saa kehossa aikaan vahvemman immuunivasteen. Tutkimuksessa huomattiin, että rokote oli 63 % tehokkaampi kuin tavallisen annoksen sisältävä influenssarokote ilman adjuvanttia.

Rokottaminen sattuu!

Target/Harrisin teettämässä vuorovaikutteisessa mielipidetutkimuksessa havaittiin, että 23 % aikuisista ei ota influenssarokotusta, koska he pelkäävät neuloja. Mutta influenssan aikaansaaman surkean olotilan välttäminen on pienen pistoksen arvoista, joten kannattaa yrittää toimia niin, että kipua tuntuu vähemmän. ”Lihaksen jännittäminen saa sen sattumaan enemmän, joten rokotettaessa kannattaa rentouttaa käsivartensa ja keskittyä hengittämiseen”, lääketieteen tohtori Amy Baxter MMJ laboratorion perustaja ja toimitusjohtaja neuvoo. 

Lue lisää:

13 asiaa, jotka on hyvä tietää flunssasta

Kuinka päästä eroon sitkeistä flunssaoireista?

8 takuuvarmaa keinoa pitää nuhakuume ja influenssa loitolla