Avioliitto - 10 vähän tunnettua terveysvaikutusta | Valitut Palat

10 vähän tunnettua avioliiton terveysvaikutusta

Luo: 02/20/2018 - 15:37

Laulut ovat oikeassa: tosirakkaus saattaa ollakin lääkkeistä parhain.

 10 vähän tunnettua avioliiton terveysvaikutusta
Avioliitolla voi olla useita terveysvaikutuksia.
Kuva: 
Shutterstock

Dementiariski pienenee

Yhdysvaltojen Alzheimer-yhdistyksen mukaan Alzheimerin taudista kärsii joka kolmas ikäihminen, mutta sairastumisen riskiä voi pienentää arkipäiväisillä keinoilla. Yksi merkittävä tapa vähentää riskiä on solmia avioliitto. Tuoreen tutkimuksen mukaan naimisissa olevilla miehillä ja naisilla on 43 prosenttia pienempi mahdollisuus sairastua ikääntyessään dementiaan. Siispä seuraavalla kerralla kun puoliso ärsyttää sinua ja pohdit, olisiko sinkkuna parempi olla, muista, että riidellessäkin aivot pysyvät aktiivisena.
 
Verenpaine paranee

Sydänsairaudet ovat Yhdysvaltojen ahkerin tappaja, mutta naimissa oleminen voi ehkäistä niiden riskiä ainakin yhdeltä kannalta katsottuna. Brigham Youngin yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan onnellisesti naimisissa olevilla ihmisillä on tavallisesti matalampi verenpaine kuin heidän naimattomilla ikätovereillaan. Tutkijat tarkkailivat verenpainetta vuorokauden ajan ja saivat selville, että keskimäärin onnellisesti naimisissa olevilla oli parhaat lukemat. Parisuhteella todella oli merkitystä, sillä edes ne sinkut, joilla oli laaja, rakastava lähipiiri, eivät päässeet samoihin lukemiin. 
 
Seksielämäsi on kuumaa kamaa

No, seksielämäsi ei varmaan ole liekeissä aivan koko ajan, mutta se on kuitenkin parempi kuin jos pysyisit sinkkuna. Näin sanoo Yhdysvalloissa tehty kansallinen terveys- ja sosiaalisuuskysely. Tutkimuksen mukaan 51 prosenttia naimisissa olevista pareista oli ”äärimmäisen tyytyväinen” seksielämäänsä, kun taas yhdessä asuvista samaa sanoivat vain 39 prosenttia ja sinkuista vain 36 prosenttia. 

Stressi vähenee

Stressi liitetään kaikenlaisiin kurjiin terveysongelmiin, kuten diabetekseen, sydäntauteihin ja syöpään. The journal of marriage and family -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan naimisissa olevilla on kuitenkin pieni suojakilpi jokapäiväistä stressiä vastaan. Yksi pieni mutta: avioliiton täytyy olla onnellinen. Ilmiselvistä syistä onneton avioliitto vain lisää stressiä. ”Onnellisessa avioliitossa puolisot todennäköisesti tukevat toisiaan pahankin päivän jälkeen”, tutkimuksessa kerrotaan. ”Puolison tuki vähentää stressiä ja pitää terveyttä yllä.” 
 
Keuhkojen toiminta paranee

Kukapa ei nauttisi raikkaan ilman hengittämisestä? Moni pitää elämän pieniä iloja itsestäänselvyytenä, mutta yhä useampi ymmärtää terveiden keuhkojen arvon. Pitkäkestoiset ihmissuhteet, kuten avioliitto tai muu sosiaalinen suhde – parantaa ikäihmisten keuhkojen toimintaa, kuten kerrotaan Health Psychology -lehden tutkimuksessa. Ehkä hyvät keuhkot ei ole maailman seksikkäin ominaisuus, mutta usko pois, hengen haukkomisessa ei ole tippaakaan romantiikkaa – päinvastoin, se on kauhistuttavaa. Keuhkojen terveys tulee myös ottaa vakavasti.
 
Parempi mahdollisuus selviytyä syövästä

Naimisissa oleminen ei ilmeisesti vähennä syöpään sairastumisen riskiä, mutta se kylläkin vaikuttaisi parantavan selviämismahdollisuuksia. CANCER-julkaisun tutkimuksessa tutkijat kävivät läpi yli 800,000 henkilön potilasasiakirjat ja saivat selville, että sinkkumiehillä oli 27 prosenttia suurempi riski kuolla syöpädiagnoosin jälkeen. Sinkkunaisilla vastaava luku oli 19 prosenttia.
 
Sydämen terveys paranee

Avioliitto paitsi alentaa verenpainetta myös parantaa sekä miesten että naisten sydänterveyttä. European Journal of Preventive Cardiology -lehdessä julkaistu tutkimus tarjoaa lisääkin hyviä uutisia: aviopareilla on paitsi pienempi riski saada sydänkohtaus myös suurempi todennäköisyys selvitä kohtauksesta. 

Miesten elinikä pitenee

Tutkimusten mukaan naimissa olevat miehet ovat terveempiä ja elävät jopa kymmenen vuotta sinkkumiehiä pidempään. Yksi syy hyvään terveydentilaan saattaa olla avioliiton mukanaan tuoma taloudellinen turva: tuloilla on nimittäin selkeä yhteys terveyteen. Utahin yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan pitkäaikaisissa suhteissa olevat miehet tienaavat keskimäärin jopa 16 000 dollaria enemmän vuodessa, ja heillä on yleensä enemmän etuja ja vakaampi työpaikka kuin poikamiehillä samankaltaisissa töissä. Ikävä kyllä sama ei pidä paikkansa naisten kohdalla, sillä naimissa olevien naisten elinikä on keskimäärin muutaman vuoden alhaisempi kuin sinkkunaisten.
 
Naisten psyykkinen terveys paranee

Naimisissa olevat miehet saavat ehkä muutaman elinvuoden lisää, mutta naiset ovat sentään elinaikanaan onnellisia. (Sitä paitsi naiset elävät edelleen keksimäärin pidempään kuin miehet.) BMJ-lehdessä julkaistu tutkimus kertoo, että onnellisissa avioliitoissa elävät naiset ovat vähemmän taipuvaisia masennukseen, ahdistukseen ja muihin psyykkisiin häiriöihin kuin sinkkunaiset.
 
Teet parempia elämänvalintoja

Tutkijat ovat sitä mieltä, että onnelliset pariskunnat ovat kaikilla tavoin terveempiä. Osa syistä onkin jo lueteltu tällä listalla, mutta osasyy lienee myös se, että pitkissä suhteissa olevat ihmiset tekevät terveellisempiä elämänvalintoja. Ehkä kyse on hyvänlaatuisesta vertaispaineesta, mutta naimisissa olevat ihmiset seuraavat todennäköisemmin lääkärin määräyksiä, noudattavat ruokavaliotaan ja käyvät jatkotutkimuksissa. Näin kertoo Journal of Family Psychology -lehdessä julkaistu tutkimus. Tietenkin tämä toimii vain jos muistat kuunnella puolisoasi, kun hän muistuttaa sinua ottamaan lääkkeet tai soittamaan lääkärille ihottumastasi.


Lue lisää: 

9 yleistä tapaa, joilla sabotoit parisuhteesi

14 anteeksiantamatonta lausetta parisuhteessa

Opi kuuntelemaan kumppaniasi

Osallistu keskusteluun!